Syntiinlankeemus

Nippurista, ajalta n. 1700 ekr. on löytynyt kaikkein vanhin vedenpaisumuskertomus tai tarkemmin vain sen yksi osa. Merkille pantavaa on, että yksityiskohtia tästä tekstistä on säilynyt läpi tuhansien vuosien Raamatussa tähän päivään saakka. Juutalaiset olivat maailman tunnollisimpia historiansa kirjoittajia, jota todistaa muinaisten kertomusten säilyminen vuosituhansian läpi samankaltaisena. He myös kirjoittivat ylös kuninkaidensa virheet ja lankeemukset niitä kaunistelematta, joka on itsessään todistus lojaalisuudesta alkuteksteille. Monissa kulttuureissa kirjoitettiin vain kuninkaita ylistäviä kertomuksia, jolloin voidaan välillisesti päätellä kirjoittajan olleen epäluotettava ja lahjottavissa. Voidaan pitää sääntönä. että tarinat korruptoituivat sitä nopeammin, mitä korkeammalle kulttuuri oli kehittynyt ja elintaso noussut. Helppo elämä korruptoi. Tästä syystä ajanlaskua vanhemmat kreikkalaiset mytologiat ovat kehitysasteeltaan kalevalaista mytologiaa huomattavasti nuorempia, vaikka jälkimmäiset ovat säilyneet elävänä perintäänä nykypäivään saakka.

Raamatun kertomuksista tutun vedenpaisumustarinan levikki on maailmanlaajuinen ja se oli kiinteä osa suomalaista mytologiaa. Tämän vedenpaisumustarinan osasista voidaan hahmottaa karjalaisten hautajaiskäytännötkin. Raamatulla ja kaikilla mytologioilla on kuitenkin vielä keskeisempi yhteinen kertomus. Kertomus syntiinlankeemuksesta. Näkemyserot kristillisen maailmankatsomuksen, josta länsimaat ja nykyihminen asioita katsovat, ja pakanallisen maailmankatsomuksen, josta muinoin asioita tarkasteltiin, selittävät miksi tämä keskeinen kertomus hahmotetaan nykyään kovin heikosti mytologioista. Siinä missä juutalais-kristillinen maailmankatsomus katsoo jumalallisen tiedon tavoittelun olleen lankeemus ja häpeällinen teko, pakanallinen maailmankatsomus katsoo sen olleen voitto ja sankaritarina. Me jokainen tiedämme, mikä on Lusiferin merkitys kristillisessä maailmassa, mutta pakanallisessa maailmassa Lusifer oli messias ja uuden elämän antaja.

Raamatun symboliikassa lukuarvolla neljä on merkitys, joka kuvaa kaikkea maallista ja ajallista, jotain joka ei kestä ikuisesti, kaikkea kuolevaista, luotua, maata ja lakia. Jotain, jolla on alku ja loppu. Aika ei ole ikuinen, vaan tämä elämämme on ajallista ja aika lakkaa olemasta. Tämä ajallinen merkitsi kuitenkin samalla temppeliä, missä Jumala voi asua. Tämä ajallisen merkitys sisältyi neljännen päivän tapahtumiin luomisessa: ”Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle." (1.Moos.1:14-15) Tämän lukuarvo ja sen kerrannaiset 40, 400 sekä äärimmäisessä muodossaan 4 x 400 eli 1600 esiintyvät läpi Raamatun aina samassa asiayhteydessä, maallisen eli lihallisen voiman ja ymmärryksen sekä sen ajallisuuden eli kuolemantuomion vertauskuvissa. Kaikelle ajalliselle Jumala asetti vartijansa ja hallitsijansa, joiden lukuarvo oli myös neljä.

Olen jättänyt muutaman olennaisen vihjeen kertomatta langenneista enkeleistä, Fornjotia ja Arbasta (hebr. ´neljä´) periytyviä jättiläisiä käsittelevässä artikkelissa. Raamattu nimittäin paljastaa Lusiferin olleen suojaava kerubi sekä yksi näistä Jumalan pojista. ”Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.” (Job.1:6) Näin ollen paljastuukin, että Raamatussa Jumalan pojilla tarkoitettiin enkeleitä, eikä mitään lihaa ja verta olevia jättiläisiä, kuten aiemmin olisi voinut olettaa. Näin ollen jättiläisten jälkeläisillä tarkoitettiin jälkeläisiä ainoastaan uskonnollisessa mielessä.

Kuten kävi ilmi langenneiden enkelien eli vartioijien päämies oli Lucifer, ´valontuoja´. Raamatun ulkopuolisissa kertomuksissa Lusiferin tehtävä ennen kapinaa oli vartioida Jumalan valtaistuinta ja hän oli serafien/kerubien päällikkö. Kerubin assyrialainen muoto kirubu, ´olla lähellä´ tarkoitti enkeleitä, jotka olivat lähimpänä Jumalaa. Kerubit/serafit olivat ylimpinä enkeleiden hierarkiassa ja näitä kerubeja oli neljä. Raamatussa kerubeilla oli kotkan, härän, ihmisen ja leijonan kasvot. Heillä oli tehtävänään laulaa ylistystä, mutta myös olla lähimpänä Jumalaa. Ihan ylimmäinen oli näiden kerubien päämies. Ylimmät olivat nämä kaikki yhdessä, mutta kolme heistä ei ollut ihan ylimmäinen. Näin muodostui neljä lähimpänä Jumalaa, ensimmäisenä Jumalasta ja palvelustehtävässään korkeimmalla olevaa neljä kerubia, joiden tehtävänä oli olla sanansaattajia, lainvartijoita ja Jumalan valtaistuimen vartijoita. Myöhemmin Uuden Testamentin neljää sanansaattajaa, Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta kuvattiin juuri näillä neljän kerubin symboleilla.

”Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys. Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä. Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.” (Hes.28:14-17)

Meidän on tutkittava mitä muuta Raamattu kertoo tuosta pyhästä vuoresta. Seuraava kappale valottaakin sen merkitystä Raamatussa hyvinkin syvällisesti ja ilmaisee paljon symboliikkaa muutamassa lauseessa. ”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.' Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.” (Jes.14:12-15) Kaikkein korkeimmalla pohjimmaisessa Pohjolassa kaikkia tähtiä ylempänä oli ilmestysvuori ja tämä oli Jesajan aikaan jokaisen ymmärtämää kuvakieltä. Mytologioissa Pohjolassa käsitettiin olevan taivaankantta kannatteleva vuori, jonka huipulla oli Pohjantähti, uuden ilmestyksen symboli. Toisaalta samassa kohdassa puhutaan tuonelasta, pohjimmaisesta haudasta, jonne tämän Pohjolan korkeimman paikan tavoittelija heitettiin, jolloin menemmekin samaisen ilmestysvuoren juureen, jossa sijaitsi Manala. Näissä Raamatun paikoissa puhutaan siis sen ajan Israelissakin varsin hyvin tunnetusta elämänpuusta, sen latvasta ja juurista, joka on käyty niin moneen kertaan läpi ettei tässä kerta kaikkiaan pitäisi olla kenellekään mitään uutta tai epäselvää.

Langenneet enkelit, nämä Jumalan pojiksi kutsutut tunnettiin myös nimellä ”Vartijat”, koska he vartioivat ikuisen elämän salaisuutta. Tämä tieto johdattaa meidät pakostakin Urartun palatsien seinien ja sotilaiden suojuksien kuviin elämänpuun vartijoista. Ja nämä vanjärveläiset elämänpuun vartijat ovat kerubeja, siivekkäitä miehiä, joilla on usein kokkolinnun pää lujine nokkineen. Tästä kokonaiskuvasta löytyy merkillinen kalevalaisten jättiläisten yhteys Raamatun jättiläisiin, Jumalan poikien jälkeläisiin. Tämän uskonnollisen esikuvansa kautta kuurilaiset uskoivat olevansa jättiläisten sukua. Kyse ei ole kristinuskon vaikutuksesta suomalaiseen mytologiaan, vaan paljon vanhemmasta maailmasta. Suomenheimoiset uskoivat nousevansa kuoleman virrasta tuon uuden elämän salaisen tiedon vartijoina korkeuksiin, samaistuen taivaan tähtiin ja enkeleihin. ”Nousi lieto Lemminkäinen, kohosi Kalevan poika, haravassa vaskisessa, päälle selvien vesien.” Ei olekaan sattumaa, miksi juuri foinikialaisten Raamattu nimittää olevan viisaudessaan täydellisiä.

Elämän puu on tuttu Raamatustakin, jossa siitä syövät ovat kuolemattomia. Tämä puu on tuttu niin skandimytologiasta, kuin myöskin suomalaisesta mytologiasta, vaikkakin ensikertalaiselle hieman vaikeasti hahmotettavana. Sammas on pohjoisnavalla oleva maailmanpylväs, jota maailma kiertää ikuisen elämän symbolina. Ja myös kotakuusi oli sen symboli, kuten Lennart Meri arvioi. Tämä maailmanpylväs oli loppujen lopuksi vain symboli jostain paljon suuremmasta. Sanasta, jonka varaan oli koko maailmankaikkeus perustettu. Ikuisen elämän perustuksen salaisuudesta, Sammosta. Pitää ymmärtää, että kuurilaisten monet symbolit, joita he palvoivat loppujen lopuksi vain kuvasivat tietoa, sitä sanaa, jolla maailma oli luotu. He olivat tiedon palvojia pohjimmiltaan. Siksi vaanit ovat viisaita ja Väinämöinen tietäjä iänikuinen. Syntiinlankeemuksessakin tavoiteltiin jumalallista tietoa, joka oli kaiken hedelmällisyyden ja rikkauden lähde. Tavoiteltiin ikuisen elämän salaisuutta, kuolemattomuutta. Näiden kerubien hallitsemaa tietoa havitellen kuurilaiset etsivät elämän puun syntysanoja, Sampoa, löytääkseen ikuisen elämän ja saavuttaakseen niillä Jumalan valtaistuimen. ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Kerubit olivat Sanan vartijoita, joka oli luonut maailman. Kuurilaiset etsivät tätä Sanan miekkaa, näitä syntysanoja.

Kristillisessä näkökulmassa tässä on kyseessä hetki, jolloin Paratiisin ihminen rikottuaan Jumalan käskyt karkotettiin Paratiisista Jumalan sanoessa: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti! Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä." (1.Moos.3:22-24) Paratiisin on uskottu olevan iranilaista perua oleva nimi pairidaeza, josta periytyy merkitykseltään suljettua puutarhaa vastaavia nimiä. Siis erittäin tuttu merkitys myös suomenheimoisten Gorodissa. Tehdä piiri, sulkea pois ja erottaa erilleen, sillä Jumala karkoitti ihmisen pois ja asetti vartijat vartioimaan tuota piiriä. Näin siis vanhin paikka, jossa tuo suljettu puutarha on, onkin ihmiseltä suljettu Paratiisi, jota kerubit vartioivat.

Nyt olemme saaneet kasaan vahvan symbolisen kuvan: Pohjoisella vuorella neljä Jumalaa lähinnä olevaa, joista yksi on heidän päämiehensä. Tämä neljän Jumalaa lähinnä olevan vartijan symboliikka toistuu Raamatussa useaan kertaan. Kerubien jälkeen se toistuu vedenpaisumuksessa, jossa Nooa, Jumalaa lähinnä oleva mies, pelastautuu pohjoiselle vuorella kolmen poikansa kanssa. Raamatussa Eeden oli idässä (sanalla tarkoitetaan Aasiaa) mantereiden keskipisteessä Eufratin ja Tigrisin latvoilla, joka on siis samaa aluetta kuin Araratin vuoristokin. Tapahtumat ovat tältäkin osin toisinto. Elämä syntyi kaksi kertaa samassa paikassa. Nämä kaksi kuvaa on varmasti muinaiset tietäjät käsittäneet toistensa toisinnoiksi ja päätelleet, että koska Nooalla oli yliluonnollinen näkökyky (vrt. sumerin Nooa, Ziududra, ´Hän Löysi Elämän´) löytää tie kuolemanvirran yli, hänellä olleen neljän päämiehen Lusiferin antama ymmärrys. He uskoivat Nooalla olleen hallussaan nämä syntysanat ja he uskoivat ihmisen kykenevän saamaan ne haltuunsa oikeilla rituaaleilla. Heillä on ollut tämä sama aie päästä Jumalan asemaan. Symboliikan tuntemisen perusteella heidän olisi voinut olettaa olleen hartaita Raamatun tutkijoita ja on erittäin vaikea osoittaa yhtään eroavaisuutta kristilliseen symboliikkaan heidän jumalanpalveluksessaan. Symbolisesti tämä palvelus sisälsi ne samat elementit kuin raamatullinen jumalanpalveluskin, mytta eivät he raamatullisessa mielessä Nooan Jumalaa palvoneet, vaan he olivat tehneet ihmisestä jumalan.

Koska nyt tiedämme kaikkein lähimpänä jumalaa pohjoisella vuorella olleen neljä kerubia ja neljä vedenpaisumuksesta selvinnuttä, pitäisi taivaankannen ylimmältä paikalta löytyä sitä kuvaava neljän tähden muodostelma. Maapallon akseli kiertyy ja meidän on palattava aikaan, jolloin nämä uskomukset ovat syntyneet ja eläneet. Suomeen karjalainen usko venepolttohautauksineen tuli joskus 1400 ekr. jälkeen ja tuohon aikaa n. 1500 - 500 ekr. pohjantähtenä oli Kochab. Nyt huomaammenkin miten neljä Pienen karhun tähteä muodostivat neljää kerubia ja neljää vedenpaisumuksesta selvinnyttä kuvaavan tähtikuvion maailmanvuoren huipulle. Edelleenkin sen kahta tähteä, Kochabia ja Perkadia, kutsutaan nimellä "Pohjoisen Vartijat". Aika on säilönyt tiedon. Koska tähtitaivaan uskottiin kertovan menneistä ajoista tähtitaivaalla nuo neljä pohjoista tähteä kuvasivat Eedenin suljettua puutarhaa, jonne ei ollut kuolevaisella pääsyä. Tätä suljettua piiriä vartioivat kerubit jokaisella ilmansuunnalla muodostaen sisäänsä suljetun piirin. On varsin luonnollista olettaa kuurilaisten samaistuneen kerubeihin, jotka vartioivat suljettua puutarhaa ja nähneen kerubien välkkyvässä ja leimuavassa miekassa lain miekkansa, jota he itse kantoivat. Kuurilaisten tapa tehdä suljettu puutarha kuninkaansa suojaksi löytyy syntiinlankeemuskertomuksesta aivan samaan tapaan kuin vedenpaisumuskertomuksen elementit löytyivät symbolisessa mielessä identtisenä kopiona suomenheimoisten hautajaismenoista.

Syntiinlankeemus liittyy hyvin vahvasti oman seksuaalisuuden tiedostamiseen ja sen erottamiseen eli pyhittämiseen. Naisten esiliinan alkuperäinen tarkoitus oli merkitä häpy erotetuksi ja salatuksi alueeksi samaan tapaan kuin maan keskellä paratiisikin erotettiin ja tästä periytyy "esiliinan" mukaan ottaminen naisen tavatessa vastakkaista sukupuolta. Tähtitaivaan ja mantereiden maantieteellistä keskipistettä vastaten fyysisesti ihmisruumiissa keskellä sijaitsee sukupuolielimet. Sukupuoliaktissa voidaankin nähdä maailmanpylvään työntyminen äitimaan kohtuun. Nämä kummatkin, maailmanvuori ja maailmanpuu, ovat mytologisen Pohjolan kaksi puolta. Maailmanvuori kuvaa feminiinistä näkökulmaa, kun taas maailmanpuu kuvaa maskuliinista. Sukupuoliaktit ja seksuaalisuus kuuluivat osana muinaisia jumalanpalvelusmenoja ja syvällisimmillään sukupuoliyhteys kuvasi kuinka maata ja materiaa kuvaava nainen sai merta ja henkeä kuvaavalta mieheltä uuden elämän siemenen, lusiferistisen ymmärryksen.

Lusifer kuvataan usein paratiisin elämänpuun ympärille kietoutuvaksi käärmeeksi. Tarkastellessamme tähtitaivasta tätä kertomusta vasten huomaamme käärmeen kiertävän maailmanpuuta aivan samaan tapaan. Ja jälleen kerran huomaamme, että tähtitaivaan eri tähdistöjen tarina on alkujaan monoteistisestä maailmankatsomuksesta, jossa kaikkien tähdistöjen tarinaa yhdistää salattu tieto ja sen tiedon hallitsija. Tämä yhdistää niin Orionia, Joutsenta, Käärmettä, kuin Pohjantähteäkin. Näistä välähdyksistä koostui muinoin yksi selkeä tarina, joka kuvastuu kaikista maailman uskonnosta. Tämän tähtikartan mukaisen matkan suoritettuaan uskoivat muinaiset suomenheimoisetkin matkaavansa kuoltuaan uuteen elämään. Skandeilla riimukivet kuvasivat maailmanvuorta ja sen antamaa uudelleen syntymää. Näiden kivisten maailmanvuorten rinteillä kiemurteli tiedon käärme, jonka ruumis oli koristeltu riimukirjoituksella ollen sekin hyvin vahvaa symboliikkaa. Skandeilla maailmanpuun latvassa oli kotka ja käärme söi maailmanpuun juuria. Spiraalimainen kierteelle kiertynyt maailmanpuuta kiertävä käärme oli heidän omaksumansa toteemi laivojensa keulassa. Viimeinen este ennen Pohjolan pitoja oli Kalevalassa käärmeistä punottu aita ja suuri käärme Pohjolan veräjillä. Suljettu Eedenin puutarha elämän puun tietoineen, jonka portilla vartioi kerubien päämies joukkoineen.

Nämä kolme tarinaa, luominen, syntiinlankeemus ja vedenpaisumus ovat yhteisiä koko maailmalle ja sen elementeistä koostuvat koko pohjoisen pallonpuoliskon mytologiat. Mutta samalla tapaa kuin Assyriassa, jonka koko hallintomalli oli luotu mukailemaan elämänpuun muotoa, tämä muinaisten kertomusten malli voidaan löytää muistakin kulttuureista.

Raamatussa neljää vartioivaa kerubia symboloiden vastasivat myöhemmin myös koorahilaisten neljä päämiestä neljästä temppelin sisäänkäynnin vartioinnista ja valon päästämisestä sisään temppeliin aamun koittaessa. Tässä kohden kyse on jo syvällisemmästäkin vertauskuvasta, jossa temppeli kuvasi ihmisen kaikkein pohjimmaista ja pyhintä, sydäntä. Temppeli oli sijoitettu Salomonin palatsin pohjoislaidalle ennustukseksi ja vertauskuvaksi Messiaasta, Tuonelan ja Kuoleman voittajasta. ”Minä herätin pohjoisesta hänet, ja hän tuli, päivänkoitosta hänet, joka rukoilee minun nimeäni, ja hän tallaa käskynhaltijoita kuin lokaa, niinkuin savenvalaja savea sotkee.” (Jes.41:25) Salomonin palatsin pohjoispuolella oli temppelirakennus, joten pohjoisessa kyseessä oli kyse myös temppelistä, joka oli paikka, jossa Jumalaa palveltiin. ”Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki.” (Ps.48:3)

Näistä neljästä koorahilaisesta yksi oli heidän päämiehensä. Koorahilaisten tehtävänä oli toimia myös temppelilaulajina, kuvaten tältäkin osin kerubien tehtävää. ”Ja ovenvartijat: Sallum, Akkub, Talmon ja Ahiman veljineen: Sallum oli päämies, ja tähän saakka hän on ollut vartijana Kuninkaan portilla, idän puolella. Nämä olivat ovenvartijoina leeviläisten leirissä.” (1.Aik.9:17-18) ”Ovenvartijat olivat asetetut neljälle ilmansuunnalle: idän, lännen, pohjoisen ja etelän puolelle. Ja heidän veljiensä, jotka asuivat kylissään, oli aina määräaikoina seitsemäksi päiväksi tultava toimittamaan palvelusta yhdessä heidän kanssaan; sillä ne neljä ylintä ovenvartijaa olivat pysyväisesti luottamustoimessaan. Nämä olivat leeviläiset. Heidän oli myöskin valvottava kammioita ja Jumalan temppelin aarteita, ja he viettivät yönsä Jumalan temppelin ympärillä, sillä heidän tehtävänään oli vartioiminen ja heidän oli pidettävä huoli ovien avaamisesta joka aamu.” (1.Aik.9:24-27)

Uskonnollisen käytännön ohella tämä käytäntö löytyy myös maallisesta hallitsemismuodosta. Daavidilla oli neljäsataa miestä, joiden päällikköinä oli vastaavat neljä miestä. ”Ja hänen luoksensa kokoontui kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, ja hän rupesi heidän päämiehekseen. Näin liittyi häneen noin neljäsataa miestä.” (1.Sam.22:2) Tässä kohden ei tosin käy ilmi oliko Daavidin jokaisella sadalla miehellä sadanpäämiehet, vaikkakin myöhemmin näin oli. Myöhemmin tosin Daavidilla mainitaan kolmenkymmenen urhon kolme urheinta urhoa, joilla oli päällikkönä Abisai, joka ei tosin ollut yhtä urhoollinen kuin alamaisensa. Näin muodostui neljä kuningasta lähinna olevaa ja kuninkaan edessä ensimmäistä sotaurhoa. Henkivartijoita, kreettejä, ei tässä kohden mainita lainkaan, ainoastaan heidän päällikkönsä Benaja. Luvut neljä ja neljäsataa kuvaavat Raamatussa kuolevaista ja ajallista lakia ja ihmistä ja nämä luvut esiintyy kohdissa, joissa on kyseessä lihan käsivarren tuomio. Edes Daavid saanut rakentaa temppeliä vuodatettuaan verta, vaikka olikin Jumalan mielen mukainen mies. ”Mutta minulle tuli Herran sana: 'Olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et saa rakentaa minulle temppeliä, sillä olet vuodattanut paljon verta.” (1.Aik.22:8) Vastakohtana Jaakobille Eesau symboloi Raamatussa ihmisen omia voimia, jonka tähden Jumala sanoo ”Mutta Eesauta minä vihasin.” Eesaullakin oli neljäsataa miesta. ”Kun Jaakob nosti silmänsä ja katseli, niin katso, Eesau oli tulossa, neljäsataa miestä mukanaan. Silloin hän jakoi lapset Leealle, Raakelille ja molemmille orjattarille.” (1.Moos.33:1)

Nyt palaan Ibn Fadlanin kertomukseen: ”Rusien kuninkaalla on tapana pitää luonaan linnassa asumassa neljäsataa miestä, jotka ovat hänen urhoollisimpia seuralaisiaan ja joihin hän luottaa. He ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan hänen puolestaan.” Pohjolassa olivat käytössä sotilaallisen järjestäytymisen muotona satakunnat. Englannin hundred ´sata´ saa alkunsa tästä sadan miehen joukosta, satakunnan ollessa kantaruotu eli hunderod vanhasaksilaisessa muodossa. Jokaisella sadan miehen joukolla oli päällikkö, sadanpäämies (lat. centurio) ja tälläinen arvonimi tunnetaan myös Raamatussa, sellaisten ollessa myös Israelin kuninkaan henkivartiokaartin päälliköitä. Ja on miltei käytännön välttämättömyys, että näillä neljällä oli johtajansa. Näin voidaankin vahvasti epäillä myös näillä neljälläsadalla rusien kuninkaan henkivartiokaartilaisella olleen siis päälliköinään neljä kuninkaan lähintä miestä, joiden asema vastasi sybolisesti kerubia, sillä kuurilaisten tehtävä oli vartioida jumalaa symboloineen kuninkaan valtaistuinta. Niin taivaassa lähimpänä Jumalaa kuin Israelin temppelivartiostossa että Israelin kuninkaan henkivartiostossa oli samankaltainen järjestys kuin muinaisessa karjalaisessa kuningaskunnassa. Samalla tavoin Nooa ja hänen kolme poikaansa olivat neljä päämiestä, jotka olivat lähimmät Jumalaa ja esi-isinä ylimmät ja ensimmäiset. Kerubit, Nooa ja hänen poikansa, koorahilaiset, kreetit ja kuurilaiset olivat kuninkaan lähimmät, he olivat ensimmäiset kuninkaan edessä ja he olivat ylimmät kuninkaan edessä.

Sekä ajallisen ihmisen että Lusiferin hallitseman maan luku on tuo neljä. Okkultistit uskovatkin ihmisen syvyyksissä asuvan Lusiferin olevan se todellinen jumala, jolloin ihminen löytäessään sisältään tuon Lusiferin syntyy uudesti ja muuttuu jumalaksi, kristukseksi. Raamatullisesta näkökulmasta luotu on ainoastaan langennut ja luovutettuaan paikkansa maan viljelijänä ja varjelijana Lusiferille ollut hänen vallassaan syntiinlankeemuksesta asti. Jumala on luonut ihmisen morsiamekseen, mutta Lusifer ei ole Jumalan morsian eikä Jumala, vaan Lusifer on ainoastaan syntiinlangenneen lihan ja kuolemaan tuomitun lihan hallitsija. Ei minkään muun hallitsija. Lusifer on kapinan hallitsija. Siis ei ihminenkään ole sisimmässään Lusifer, muttei myöskään Jumala, vaan ihmisen sydämessä hallitsee näistä joko oma, lusiferistinen tahto tai Jumalan tahto. Ihmisellä on vapaa tahto valita, eikä ihmistä ole lopullisesti tuomittu Lusiferin valtaan. Kaikki neljännen merkitsemät asiat itsensä mukaan lukien ihminen luovutti Lusiferin valtaan. Koska maan hallitsijaa kuvattiin leijonalla ja koska maa on langennut Lusiferin valtaan myös Lusiferin tunnus oli leijona. Raamatun Juudan leijona on aivan päinvastainen asia, vaikka symboli on samasta lähteestä ja se merkitsee luodun hallitsijaa eli neljättä kummassakin tapauksessa. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus merkitsevät voittoa Lusiferin vallasta ja Jumalan valta-asemaa luotuun nähden, sillä ihminen ei ole kyennyt voittamaan Lusiferia, eikä vapauttamaan itseään Lusiferin vallasta. Ihminen ei ole kyennyt sammuttamaan kapinaa itsessään. Tähän syntiseen kohtuun sikisi ja tähän kuolevaiseen lihaan syntyi siis Ihmisen Poika, joten Jeesus syntyi ajalliseen ja kuolevaiseen ihmiseen, jonka luku on tuo neljä.

Neljäs heimo, jättiläiset, olivat kapinallinen Lusifer seuraajineen. Suomalaisessa mytologiassa Lemminkäinen oli toisaalta karsastava katseinen ja kasvoiltaan epämuodostunut kuoleman maan tulipunainen paholainen, joka sotaisana syöksi miekallaan sivaltaen uhrinsa manalan tulisiin syövereihin. Lemminkäinen oli manalan tuomari, jolla oli valta ottaa pois elämä. Lempo, paholainen ja demoni. Toisaalta Lemminkäinen oli uuden valon tuoja. Lempi, naisten mies ja hurmuri. Nämä olivat Lemminkäisen kahdet kasvot. Paholainen, joka lupaa elämän. Samalla tavoin kuin käärme Paratiisissa. Lemminkäinen oli taivaanvahvuuden ja helvetin jumala. Lemminkäinen oli Lusifer, valontuoja, neljän päämies. Ihan ylimmäinen.

Pohjoinen ilmansuuntana saa merkityksensä pohjasta, ja ihmisellä pohja on syvin sisin, sydän. Tämä sydän on temppeli, joten Raamatun pohjoisella tarkoitetaan sydämen temppeliä. Sen puhtautta tai sen saastaisuutta tapauksesta riippuen. Temppelin tapahtumat olivat vertauskuvia kansan sydämien asenteista. ”Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nosta silmäsi pohjoista kohti." Niin minä nostin silmäni pohjoista kohti, ja katso: pohjoiseen päin alttariportista oli tuo kiivauspatsas sisäänkäytävässä. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, näetkö sinä, mitä he tekevät - suuria kauhistuksia, joita Israelin heimo tekee täällä, että minä menisin kauas pois pyhäköstäni? Mutta sinä saat nähdä vielä suurempia kauhistuksia." Ja hän vei minut esipihan ovelle, ja minä näin, ja katso: seinässä oli jokin aukko. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, murtaudu läpi seinän." Niin minä murtauduin läpi seinän, ja katso: jokin ovi! Ja hän sanoi minulle: "Mene ja katso häijyjä kauhistuksia, joita he täällä tekevät." Niin minä menin ja näin, ja katso: kaikenkaltaisia inhottavia matelijain ja karjaeläinten kuvia ja kaikenkaltaisia Israelin heimon kivijumalia oli piirretty seinään yltympäri. (Hes.8:5-10)

”Niin hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi, mitä Israelin heimon vanhimmat tekevät pimeässä, itsekukin kuvakammiossansa? Sillä he sanovat: 'Ei Herra meitä näe: Herra on hyljännyt tämän maan.'" Ja hän sanoi minulle: "Sinä saat nähdä vieläkin suurempia kauhistuksia, joita he tekevät. Ja hän vei minut Herran huoneen portin ovelle, joka on pohjoista kohden, ja katso: siellä istui naisia itkemässä Tammusta.”(Hes.8:12-14)

Näin pohjoisen porteissa eli pohjimmaisissa porteissa olevat epäjumalankuvat kuvastivat epäjumalanpalvonnan päästämistä temppeliin, joka samalla kuvastaa epäjumalan palveluksen päästämistä ihmisruumiin temppeliin, sydämeen. Pohjoinen portti kuvasi pohjimmaista porttia, sydämen porttia. Sydämen pohjimmaisia perukoita. Toisaalta tämä epäjumalanpalvelus on lähtöisin ihmisen omasta kapinallisesta luonnosta, ihmisen omasta tahdosta. Samalla tapaa kuin sydän on ihmisin sisin ja materian eli maan sisin on manala on myös ihmisen syvyyksissä sijaitseva sydämen lihallinen tahto samalla myös maan syvyyksissä olevan manalan valtiaan tahdon vertauskuva. ”Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."” (Mark.7:20-23)

Maailmallisuudessa on siis kyse ihmisen oman tahdon ja lihallisen viisauden mukaisesta elämästä. Naiset itkivät temppelin pohjoissyrjällä Tammusta, Lemminkäistä vastaavaa jumalaa, joka oli Manalan ylösnousemuksen jumala, Pohjolan voittaja ja odottivat hänen ylösousemustaan, sillä he palvoivat ihmismielen mukaista Pohjolan jumalankuvaa ja suorittivat ihmismielen mukaista jumalanpalvontaa. Kun Isaelin kansa oli kääntyneet palvelemaan luotua Luojansa sijasta, he olivat ”Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” Toisaalta juutalais-kristillisessä maailmankatsomuksessa ihmisen sydän on kaikkein korkeimmmalla oleva ilmestysvuori, kaiken keskellä ja kaikkein pyhin Siionin vuori, sen antautuessa Jumalan tahtoon ja antaessaan Jumalan tahfon tulla kaikkein pohjimmaiseksi perustukseksi sydämeensä.

Lukuarvolla kolme tarkoitetaan Jumalan kolminaisuutta, mutta lukuarvolla neljä taas materiaa, joka pohjimmiltaan kuvasti temppeliä missä Jumala saattoi asua, joten myös temppelin lukuarvo on neljä. Näin oli myös Uuden Jerusalemin kohdalla. Sillä oli neljä kulmaa, kuten maallakin ja se oli lisäksi kuution muotoinen. Sekä kuutio että neliö muodostuvat suorakulmista, joten suorakulma on sekä luvun neljä että maan, materian ja materiasta tehdyn ihmisruumiin merkityksen kätkevä symboli.

Raamatun pohjoisessa on kyse yön pimeimmästä hetkestä, jolloin syntinen maailma on saapunut kaaoksen pimeälle virralle Tuonelan porteille, mutta samalla hetkestä, jossa loistaa uuden elämän toivo. Hetkestä, jolloin maailmaa kohtaavat tuomiot alkavat tapahtua ja joka johtaa maailman tuhoutumiseen ja tästä kuoleman ruumiista vapautettujen kuolemattomien sielujen pelastumiseen. Tapahtumasta, jonka tuleminen on ennustettu tapahtuvaksi maailman luomisesta lähtien. Tämä ajatus pohjoisesta symbolisena kuvana luopioiden syntiensä mitan täyttämisen hetkenä toistuu kerta toisensa jälkeen. Tapahtumasta, jossa messias palaa takaisin.

Intiassa palvottuja jumalia ulkopuolisen näkökulmasta näyttää olevan monia, mutta heidän itsensä mielestä he palvovat vain yhtä jumalaa saman jumalan eri olomuotojen kautta. Aivan samaan tapaan rakentui myös kalevalainen kuin assyrialainenkin maailmankatsomus. Killat, joissa suomensukuisten uskonnollisia menoja tuolloin suoritettiin, olivat yhteiskunnan järjestäytymisen muoto Pohjolassa. Uskonnolliset toimet katosivat killoista katolilaisuuden vaikutuksesta salaseuroja lukuunottamatta, joista tunnetuimpia nykyään ovat vapaamuurarit. Vapaamuurariuskin edellyttää uskoa yhteen jumalaan, mutta tämä on kuitenkin jonkinlainen puolitotuus, sillä vapaamuurarius katsoo kaikkien uskontojen jumalien olevan vain saman jumalan eri kasvot, joten kukin palvomalla omaa jumalaansa, kuitenkin palvoo kasvojen takana olevaa yhteistä jumalaa. Vasta korkeimmalle vihkiytyneille paljastetaan tämän jumaluuden olevan Lusifer. Tämän ovat ne harvat vapaamuurareista eronneet ulkopuolisille vahvistaneet. Vapaamuurarius on näiltäkin osin säilyttänyt kalevalaisen uskon ikivanhan perusolemuksen.

Vapaamuurarikillat ovat samalla ainoita yhteisöjä, jossa vuosituhansia vanhat kokkolintua ja maailmanvuorta, merestä kohonnutta materiaa ja meren jumalallista henkeä jne. kuvaavat symbolit ovat säilyneet yhä käytössä. Heidän taiteensa on varmasti outoa muinaista symboliikkaa tuntemattomilla, mutta sen tunteville ne symbolit ovat kuin avoin kirja. Avoimesti antautuneen suorakulman ja dynaamisesti hallitsevan harpin seksuaaliakti kertoo miten äitimaa, materia eli ihminen ottaa sisimpäänsä vastaan veden elävöittävän voiman eli sydämeensä lusiferin luovan hengen valon, kuolemattomuuden tiedon siemenen ja hedelmöittyessään materian ihminen herää uuteen elämään ja näiden kahden liitosta syntyy uusi ihminen. Omasta jumaluudestaan tietoisuuden saavuttanut valaistunut maailmallinen ihminen. Juutalaisten tuntema refalainen Arba ja Galdu, Babylonian kaldealaisten suuri arkkitehti ja mestarirakentaja... Neljäs. Jättiläinen. Messias uudelleensyntyneenä.

Maailma odottaa.