sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Water-Father, Mater-Mother

Sanojen Syntysanat -artikkelin osiossa käsiteltiin miten nykyajassa eri asiaa merkitsevät samankaltaiset sanat ovat yhteistä juurta muinaisuudesta ja merkinneet alunperin samaa. Tämä ilmiö ei ole millään tavalla suomen kielen erityisilmiö, vaan yleismaailmallinen. Englannnin kielessä löytyvien sanaparien water-father ja mater-mother etymologia voidaan varmuudella todistaa noudattavan tätä kaavaa. Tämä isä-äiti -kaksikko on ihanteellinen tutkimuksen kannalta niiden liittyessä merkityksiltään kiinteästi toisiinsa.

Muinaisessa maailmankatsomuksessa Kalevala mukaan lukien maa oli syntynyt kohoamalla vedestä. Tämä oli symbolinen kuvaus isästä ja äidistä. Vesi kuvasi isää ja maa kuvasi äitiä. Gaia, maaemo on varmasti jokaiselle tuttu käsite, mutta hiukankin mytologiaan tutustuneet tuntevat myös vedessä asuneen alkuisän. Tämä sama symboliikka löytyy myös Raamatusta. Alussa tyhjää maata peitti vesi, jota toisintona vastasi samassa kohdassa Jumalan hengen liikkuminen vetten päällä autiudessa ja yksinäisyydessä. Jumala on myös Raamatussa kaiken Isä, Luoja. Tästä vedestä eroittui maa, jota vastasi toisintona Jumalan hengen puhaltaminen (sanalla puhuminen) ihmiseen, maahan. Jeesus sanookin itsestään: "Minä olen elämän vesi". Tämä ihmisen elämä oli siis lähtöisin Jumalasta ja Jumala symboloi isää ja ihminen äitiä ja tätä kaksikkoa kuvataan myöhemmin yljäksi ja morsiameksi. Oli siis tämä maailma, materian maailma, ja oli toinen maailma, hengen maailma, josta näkyväinen materian maailma oli syntynyt ja saanut elämänsä. Näiden symbolit luomakunnassa ovat taas vesi ja maa, jotka kuvastavat henkeä ja materiaa ja niiden suhdetta toisiinsa, kuten veri ja lihakin.

"Vater Old English wæter, from Proto-Germanic *watar (cf. Old Saxon watar, Old Frisian wetir, Dutch water, Old High German wazzar, German Wasser, Old Norse vatn, Gothic wato "water"), from PIE *wodor/*wedor/*uder-, from root *wed- (cf. Hittite watar, Sanskrit udrah, Greek hydor, Old Church Slavonic and Russian voda, Lithuanian vanduo, Old Prussian wundan, Gaelic uisge "water;" Latin unda "wave").

Linguists believe PIE had two root words for water: *ap- and *wed-. The first (preserved in Sanskrit apah) was "animate," referring to water as a living force; the latter referred to it as an inanimate substance. The same probably was true of fire (n.)." (etymononline.com)


Sanana vesi on alunperin merkinnyt elävää ja eloisaa, eli vesi on saanut merkityksensä elävästä voimasta sen olemuksesta johtuen. Elämässä kyseessä on jokin mikä ei ole materiaa, vaan toisesta ulottuvuudesta alkuisin olevaa. Tietoisuus ei ole selitettävissä materian keinoin. Tarkastellessa mikä merkitys vedellä on luomakunnalle päädytään samanlaiseen havaintoon hengen ja materian suhteesta. Vesi tuo elämän. Sade kastelee maan ja joki tuo veden, joka tuo elämän. Vesi siis oli elämän tuoja eli Elämä itse. Vesi ja elämä olivat muinoin sama asia tällä selitystavalla, millä muinaisset ihmiset selittivät maailmankaikkeuden ilmiöt. Sana Wed/Wet tarkoitti siis alkujaan Luojaa, joten Pohjolassa kantaisän Wodanin/Odinin nimikin muodostui (vrt. Assur, Zeus, Odin ja Lemminkäinen) tällä tapaa. Sanan merkitys pysyi siis samana, mutta sen kohde vaihtui vedestä tuleen ja puuhun.

"Father (n.) Old English fæder "father, male ancestor," from Proto-Germanic *fader (cf. Old Saxon fadar, Old Frisian feder, Dutch vader, Old Norse faðir, Old High German fater, German vater), from PIE *pəter (cf. Sanskrit pitar-, Greek pater, Latin pater, Old Persian pita, Old Irish athir "father"), presumably from baby-speak sound like pa.

The classic example of Grimm's Law, where PIE "p-" becomes Germanic "f-." Spelling with -th- (15c.) reflects widespread phonetic shift in Middle English that turned -der to -ther in many words; spelling caught up to pronunciation in 1500s (cf. burden, murder). (etymononline.com)


On kuitenkin hyvä mennä vielä syvemmälle kuin pelkästään indoeurooppalaisiin kieliin, sillä näille sanoille löytyy vastaavuudet ja puuttuva lenkki sumerin kielestä, varhaisimmasta kirjoitetusta lähteestä. Sumerin kielessä on eräs mielenkiintoinen seikka: sen yksittäiset kirjaimet sisälsivät merkityksen eli pelkkä kirjain oli sana itsessään ja lyhyetkin sanat olivat yhdyssanoja. Vain osa näiden kirjaimien alkuperästä on rekonstruoitu, mutta tämän aiheen kannalta olennaisin tunnetaan. A-kirjaimen tietetään merkinneen vettä (esim. EA-jumalan nimessä, ´vedentalo´), mutta myöskin isää ja lähdettä. Nämä ovat kuitenkin vielä liian matalia tulkintoja, sillä näillä sanoilla oli nykyajan tieteellistä tasoa paljon syvällisempi ja yhteinen merkitys. A-kirjaimen korkeampi merkitys oli Elämä itse.

Sumerilainen AB, ´ikkuna´, ´avaaminen´ merkityksen voidaan päätellä a-kirjaimen merkitys tietäen olleen elämän sisään päästäminen, sillä auringon valo kuvasi myöskin elämää. Sumerilainen sana BA merkitsi taas jakamista ja antamista, joten b-kirjaimen voidaan siis päätellä merkinneen avaamista ja vapauttamista. Sanoista AB ja BA muodostuu sana ABBA, joka on tunnettu sana muinaisesta Babyloniasta, kuten myöskin Raamatusta Isää merkitsevänä. Sumerissa aba/abba oli ´isä´, ´vanhin´ ja ´kantaisä´, mutta ab/aba/abba oli samaan aikaan myös ´vesi´, ´järvi´ ja ´meri´ (vrt. aava, aapa) hyvin samaan tapaan kuin pelkkä a-kirjainkin. Tästä kielellisestä seikasta voidaan päätellä itse Elämä persoonana ja elämän lähteen käsitetyn pitkälti samaksi asiaksi. Vesi ja isä olivat sumerissakin erottamattomasti toistensa peilikuvia merkitykseltään. Sana AB kääntyy varsin helposti muotoon AP, jonka puolestaan uskotaan olleen indoeurooppalaisen vettä merkinneen sanan varhaisin muoto. Toinen arvio sanan water etymologiaksi oli muoto wet, mutta sen täytyy olla myöhäisempi muoto, jossa vettä ja isää merkitsevään sanaan on tullut -t -pääte.

Abban rinnaikkainen merkitys Raamatussa tunnetaan huonommin. "Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti." (1. Moos. 3:23) Nimi Eeva merkitsi siis kaiken elävän äitiä ja tämä on kullanarvoinen vihje muinaisesta maailmankatsomuksesta. Eeva on hebrealaisessa muodossaan Havva, jossa h-kirjain on jälkeenpäin tullut lisä. Avva kirjoitettiin muodossa Abba, sillä b-kirjainta ja v-kirjainta ei eroteltu eikä voitukaan erotella toisistaan monissa kielissä. Ne ovat niin läheisiä ääntämykseltään. Sana abba/avva ei siis merkinnytkään pelkästään isää, vaan myös äitiä. Sen keskeinen merkitys oli se, mistä kaikki oli syntynyt, elämän lähde ja alkuperä. Siemen tai kohtu tai ne yhdessä elämän antajana ja elämän lähteen avaajana. Baabelin nimi muodostui kirjaimista BBL, joka on nykyisin vokaalistettu muotoon Baabel. Baabelin nimen merkityksen tiedetään olleen "Jumalan portti" (huomaa käänteinen omistusjärjestys). Hebrealaisen tulkinnan mukaan Baabelin nimi muodostuisi sanoista ba, ´jakaa´ ja Bel, ´Herra´, joten nimi tarkoittaisi ´Herra hajoittaa´. Tämäkin tulkinta on tavallaan oikea, mutta Bal/Bel ovat niminä syntyneet myöhemmin lisäämällä luojaa tarkoittaviin Al/El -nimien etuliitteeksi sanan ba, jolloin syntyivät nimet Baal ja Bael. Baabel-nimen lopun -EL -pääte (Bab-El = Bab-Ilum = Babylon) merkitsi jumalaa, ja alkuosa BB porttia, jonka uskotaan olleen muotoa BAB. Uskon sen muodostuneen sanoista AB, ´ikkuna´ (ab = av > ovi) ja BA, ´jakaa´, ´antaa´. Jumalan Portin merkityksessähän kyse oli elämän jumalan lähteestä, joka jakaa kaikille elämää (vrt. El, Eloh, Elah, Eloah, ´Luoja´ - suom. elo, elää). Itse Elämästä.

Tämä antaakin Baabelin nimelle paljon syvällisemmän merkityksen ja valaisee paljon Baabelin symbolista merkitystä Raamatussa erään kohdan kautta. ”Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” (Ilm.3:1) Sama sana on Bybloksen nimessäkin esiintyvä ja Foinikiasta periytyvä kirjaa merkitsevä kreikkalainen sana Biblia, ´Raamattu´. Raamatun Jumala on Elävä Sana, Elämä itse, joka puhalsi elämän henkensä materiaan sanallaan. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1) Suomen kielessä omistaja tulee ensin, joten sekä Baabelin että Biblian nimi voitaisiin kääntää suomalaisittain muotoon ELABBA eli ELAVVA, joka onkin varsin lähellä nimen merkitystä ELÄVÄ.

"Mater comb. form meaning "mother," from Latin mater (see mother (n.))." "Maternal (adj.) late 15c., from Old French maternel (14c.), from Vulgar Latin *maternalis, from Latin maternus "maternal, of a mother," from mater "mother" (see mother (n.1))." (etymononline.com) Materian ja äidin keskinäistä riippuvuutta ja yhteistä alkuperää ei tarvitse selitellä tämän enempää, sillä se on itsestään selvä asia. Myöskin ihmistä ja äitiä merkinneen sanan voidaan olettaa syntyneen samaan tapaan kuin luojaa ja vettä kuvaavat sanatkin. Sumerissa ihmiseen, äitiin ja kohtuun liittyy kiinteästi m-kirjain sen lukuisissa vokaalistuksissaan, joten se on luultavammin merkinnyt maata, äitiä ja sitä kautta ihmistä, Jumalan henkäyksestä eloon herännyttä maata (vrt. hebr. adama, ´maa´ ja adam, ´ihminen´). Sumerin AMA, ´äiti´ pätee suomen kielessä varsin hyvin, sillä sitä vastaavat sanat ovat maa, emo ja ämmä (vrt. sum. imi, ´puhaltaa´, ´savi´ suom. immeinen). Indoeurooppalaisissa kielissä löytyy myöhäisempi -t pääte, ja lisäksi indoeurooppalainen tunnusmerkki -r -pääte aivan samalla tapaa kuin isää ja vettä merkitsevissä kantasanoissa: ABA, ´isä´ > vat > father ja AMA, ´äiti´ > mat > mother (vrt. akk. matu, ´maa´). Suomen kielen maat ja veet ovat germaanisia father ja mater muotoja lähempänä tätä alkuperäistä muotoa, ja -t -päätteen muodostumisen syynä on voinut olla monikkokin tai jokin muu sijamuoto. Aramean kielinen sanan effata, ´avaudu´, alkuosa vastaa sanaa abba, sillä f/v- ja b-kirjaimet vastaavat pitkälti toisiaan ja sanan avva merkitys oli nimenomaan avaaminen. Myöhemmin ensimmäinen vokaali on pudonnut pois (vrt. sum. bad, ´avata´), jolla tapaa ovat saattaneet muodostua wad/wed > water/veti. Suomen kielen vesi on pystytty rekonstruoimaan kielitieteen säännöin muotoon veti, joka näyttääkin oikealta arviolta.

Gootit (sum. guti) hallitsivat Sumerissa n. 2150 ekr., ja indoeurooppalaisten heimojen esi-isillä oli muutoinkin merkittävä osuus eteläisen Turkin alueelle. Nämä yhteydet antavat konkreettisen kosketuksen Sumerin kulttuuriin ja kieleen. Gutit olivat vaalea ihoisia ja hiuksisia sekä sinisilmäisiä, jotka ovat vain Pohjolan kansoille ominaisia piirteitä. Muaalla niitä esiintyy vain satunnaisesti ja alkuperän voikin olettaa olevan täältä. Toisaalta Sumerissa hallinneet gutit olivat barbaarisia raivopäitä, joka sotatapana olikin kelttien ja germaanien tunnetuimpia tunnusmerkkejä. Gutien nimi periytyy heidän palvomastaan auringosta tai tarkemmin sanoen sen tulisesta voimasta, ollen kissaa merkitsevä nimi (nimestä lukuisia muunnoksia: kot/got/gat/kaz/koz/kas/kissa/gissa). Nimen perusteella voi uskoa gutien sekä Sumerissa että Pohjolassa omanneen saman uskonnon. Auringon/tulen palvonnasta johtuen heidän tunnuksenaan oli Pohjolassa leijona. Gutit yhdistettiin myös nimiin qurti, kurti ja kurdu, ja nämä nimimuodot viittaavat kureetteihin, indoeurooppalaisiin sotaisiin merikansoihin, joita keltit ja germaanitkin olivat. Geneettiset piirteet, nimi ja sotatapa osoittavat kyseessä olevan kelttien/germaanien goomerin heimoksi kutsutun heimon. Goomerin heimo tunnettiin vanhoissa kuvauksissa muodossa kimmeriläiset ja he olivat samaiselta alueelta kuin gutien uskotaan tulleen Sumeriin. Ptolemaios (150 jkr.) uskoi gutien olleen skandinaavisia heimoja ja todisteiden valossa tämä on uskottavin alkuperä guteille.

Vesien äärellä olevat korkeat hiidenkalliot olivat suomalaisille pyhiä paikkoja. Niiden valikoituminen tähän tehtävään on muinaisten uskomusten kanssa täydellisesti linjassa. Ensinnäkin ne olivat vesien äärellä, jotka käsitettiin kaiken luojaksi. Toisekseen nämä kalliot kuvastivat tästä vedestä kohonnutta maata ja niiden korkea profiili antoi niille vedestä kohottautuneen maaemon hahmon. Vanhoissa perimätidoissa kerrotaankin hiidenkallioihin liittyen hiuksia kuivaavasta neidosta, joka on tarinana tuttu myös Egeanmereltä. Polttohautaus oli nimen omaan suomalaisille tyypillinen hautaus ja näille samaisille kallioille polttohaudattiin suomalaiset vainajat. Karjalaisilla säilyi hyvin pitkälle tapa antaa vainajalle haudassaan näkymä uuteen elämään. Näiltä hiidenkallioilta oli mitä parhain näkymä vesille, jollaista pitkin vainajankin uskottiin matkaavan laivallaan uuteen elämään. Tästä syystä nämä roviot sijaitsivat näiden korkeiden kallioiden laella. Niiden tarkoitus oli taata vainajalle hyvä uusi elämä, eikä näkyvällä sijainnilla ollut tarkoitusperää jäljelle jääneitä varten. Samalla tavoin kuin aikojen alussa maa kohosi merestä ja ihminen sai elämän hengen, uskottiin vainajienkin uuden elämän alkavan tuossa merestä kohonneessa ruumiissaan.

Ei kommentteja: