Oma sukututkimus, jatko-osa

Tämä on jatkoa sukututkimukselleni lähestyen asiaa nimistöntutkimuksen ja genetiikan avulla kirjoitettua sukuhistoriaa syvemmälle. Kohvakoiden suvun varhaisinta asuinpaikkaa Heukivuoressa kutsuttiin Sikosaareksi. Toisaalta Sakkolan, josta sukuni näyttää tulleen, siat olivat kuuluja niin vaakunassa kuin lihakarjanakin. Sakkolan nimenannon perusteena kyseessä on ollut joko siankasvatus tai toteemieläimeen perustuva uskonnollinen nimi. Sakkolan nimen etymologian uskonkin olevan sika. Oma sukunimeni on kuitenkin lähtöisin kukosta. Tämä sika antaisi viitteitä ennemminkin uskonnollisesta vaikutteista, joko germaaneista tai virolaisista.

Aloitan tarkastella sika-sanan etymologiaa mahdollisimmin kaukaa kirjoitetusta historiasta, jossa Sisilia, vanhemmalta nimeltään Sicily, sai nimensä heimoista, joita kutsuttiin sikani ja siceli. Nämä ovat olleet mitä todennäköisimmin sama heimo tai uskonto, mutta on vain käytetty hieman erilaista kirjoitusasua. Sikanien kansalle löytyy eräs uskottava alkuperä. Mitannin pääkaupunki Washukanni, jonka arvellaan olevan sama kuin nykyisin tunnettu Sikan. Wa-shukan-ni onkin liitteillä lihotettu Sikan ja assyriassa se kirjoitettiinkin Wa-sikan-ni. Sikanit olivat meedialaisia, joita kutsuttiin heidän pääkaupunkinsa nimen mukaan, aivan kuten foinikialaisia kutsuttiin siidonilaisiksi, toki muistaen sen, että pääkaupungitkin nimettiin jonkin jumaluuden mukaan. Herotodus ja muutkin historoitsijat kertovat pienten sigynnae-ponien kasvattajista, jotka pukeutumiseltaan olivat Herotoduksen mukaan meedialaisia. Nämä maedi, maedoi, medi ja muilla vastaavilla nimillä tunnetut meedialaiset olivat traakialainen heimo Tonavan seuduilla, leviten sieltä muuallekin ja heillä oli lisäksi käytössään heittokeihäs, sigynna. Mutta vielä Sisiliaan liittyen siellä sikaneiden kanssa asusti myös Elym-heimo, joka on viittaus Troijaan, sillä Ilym onkin toinen kutsumanimi Troijalle. Tätä kautta menemme maantieteellisesti lähelle traakialaisia, joista meedialaiset sikanit tulivat ja samalla lähelle skyyttejäkin, joita kutsuttiinkin nimellä saka.

Roomassa sica oli miekka, jonka terä muistutti bumerangia, jolloin sillä pystyi iskemään kilven ohi vastustajaa. Tämän miekan on arveltu tulleen traakialaisilta, mutta myös Savukosken skyyttiläiset miekat ovat juuri tälläisiä terältään. Erään merkityksen sica-sanalle löydämme juutalaisten historiasta. Sicarii-miehet olivat kapinallisia tikarimiehiä, jotka olivat saaneet nimensä vaatteisiinsa kätkemien tikarien mukaan, joilla he tekivät salamurhia ja katosivat niin toimittuaan kansanjoukkoon. Luultavasti muinoin on tunnettu myös kirjoitusmuoto zikari, koskapa sikari on meillä tikari. Barabbas oli mahdollisesti juuri tälläinen sicarii. Simon kiivailija tunnetaan yhtenä opetuslapsista, toiselta nimeltään Simon kananeus, ollen aatteellisesti hyvin lähellä näitä sicarii-miehiä. Sisilian sikaneihin liittyen Mika Waltari kertoi kirjassaan Turms Kuolematon sikanien olleen piileskelevää kansaa, jotka yllättäen iskivät metsästä vihollisen kimppuun ja katosivat taas. Skyyttien sotatapa oli aivan samanlainen. Yllätysisku ja pako. Monissa yhteyksissään sica/saca-sanalla on siis yhteinen piirre. Salakavaluus ja sivusta yllättäen iskeminen. Uskon Waltarin tutkineen sanan etymologiaa, josta on luonut tälle heimolle luonteen. Ranskalainen sana chicane merkitsee loukkausta, solvausta ja tahallisesti tuotettua haittaa tai estettä. Toisaalta se merkitsee verbinä juonittelua ja huijaamista. Nämä kaksi merkitystä yhdistyvätkin sica-miekassa, joka oli keino loukata, mutta toisaalta tehdä se kierolla tavalla huijaten. Jos joku käytti esimerkiksi laissa olevaa heikkoutta epäinhimmillisesti hyväkseen ja tahallaan sen avulla aiheutti toiselle vahinkoa, kyse oli chicanesta. Ihmisestä puhuttaessa sikani vastaa siis nykyajassa terroristia, joka ei asetu suoraan taisteluun, vaan esimerkiksi lapsia ja naisia murhaamalla iskee yllättäen yhteiskunnan haavoittuvimpaan kohtaan ja pakenee. Näin voidaan päätellä sika-sanan merkitsevän pitkälti niitä asioita, joita se myös suomen kielessä hyvin pitkälti merkitsee.

Persialaiset tunsivat skyytit nimellä saca ja toisaalta saksalaiset saavat nimensä miekkaa merkitsevästä sakas-sanasta. Sakas > saks > sax ja näin saksilainen oli saanut nimensä. Assyrialaiset kutsuivat skyyttejä nimellä aškuz, kreikkalaiset skuthēs, jotka pohjautuvat kantasanaan on skeud, joka tarkoittaa ampumista ja työntämistä, jousen, keihään ja miekan käyttöön liittyviä merkityksiä. Nykyään scythe merkitsee englannin kielessä viikatetta, teräasetta kuitenkin. Nykyään tämä sana on muuntunut englannin kieleen muotoon shoot ja ruotsin kieleen skjuta. Skotaaminen on tuttu slangisana suomalaisillekin. Sakas merkitsi siis germaanikielissä miekkaa, kuten sica merkitsi muinaisessa Roomassakin. Näin ollen sanat sica/saka merkitsevätkin aseella iskemistä ja lyömistä, mahdollisesti yllättävääkin sellaista. Aiemmin käsitellyt juutalaiset sicarii kapinalliset vahvistavat SK/SC kantasanan merkinneen iskemistä, miekkaa tai asetta monessa eri kielessä muinoin. Suomen kielessä tästä kantasanasta vokaalistuu isku, iskeä ja iskijä sekä hieman muuttunut zikar > tikari. Sika/saka kansat olivat siis iskijöitä. Tästä voisi päätellä heidän olleen ukkosen jumalan palvojia, mutta kyseessä on varmastikin sotilaallinen tapa toimia ja tämän tavan mahdollistaa hevoset. Uskon hevosilla liikkuneita soturiheimoja kutsutun iskijöiksi.

Geneettisten testien mukaan skyyttien arvioidaan olevan R1a isälinjaa, jonka vahva esiintymisalue on Mustaltamereltä Puolaan ulottuva vyö, tuttu Dneprin ja Veikselin vesireitti. Puolalaisissa R1a:n esiintyminen on hyvin suuri, noin puolet, kun taas saksalaisissa vain noin kuudesosa. R1a onkin slaavilainen isä-linja. Suomessa Itäisestä suunnasta tulleita virtauksia ovat mm. Savukosken rautasulatot, jotka sijoittuvat eri lähteiden mukaan ajalle 500 - 300 ekr. ja yhdistyvät skyytteihin miekkojensa perusteella. Skyytit olivatkin metallinkäsittelyn mestaritaitajia kuten keltitkin. Suomeen on tullut sekä idästä sekä lännestä vaikutteita ”iskijöiden” toimesta. Heistä periytyvillä kansoilla on ollut kautta aikojen kaikkein eniten valtaa. Miltei voisi sanoa ettei ole maata, jota ne eivät olisi hallinneet kyvyllään alistaa heimoja valtakunniksi ja hallita niitä. Edelleen tänä päivänäkin sen valta on lähes kaiken kattava valtava dynaaminen voima, joka huomattavan lukumääräisestä alivoimastaan huolimatta ruhjoo joka maailman kolkalla.

Sika oli germaanien toteemieläin, jonka uskon saaneen nimensä saksalaisista, sillä toteemieläin ja heimonimi olivat sama asia. Tässä tapauksessa toteemieläin nimettiin saka-heimon aseen mukaan, joka on suomen kieleen jäänyt Roomassakin tunnetussa muodossa sica. Germaanien sotatapa oli aivan kuten haavoittuneen villisiankin. Ehkä tästä syystä germaanit valitsivat sen toteemieläimekseen, sillä haavoittuneen villisian silmitön raivo, nopeus ja pelkäämättömyyys kuvastivat heidän tapaansa sotia. Se oli heidän sotasikansa ja niin sotasikojen päitä toteeminaan kantavien saksalaisten hyökkäys näytti suomensukuisten silmin sikojen hyökkäykseltä. Samalla tavoin roomalaiset näkivät kelttiläiset, kutsuessaan sekavana laumana ryntäävien kelttiläisten hyökkäystä villisikalauman hyökkäykseksi. On oletettavaa, että hyökkäystavalla ja toteemieläimellä on yhteys. Vaikka skyyttien nimen etymologia on samalla pohjalla kuin saksalaistenkin, sika/saksa-nimellä tunnetut eivät voi olla skyyttejä, koska suomalaiset yhdistivät tähän nimeen teutonien toteemieläimen sian. Sika ei ollut skyyttien toteemieläin, vaan germaanien. Teutonien nimestä muodostui Saksan omakielinen nimi Deutsche, joten teutonit olivat saksalaisten kantaheimo ja heissä oli luultavasti osittain kelttiläistä alkuperää olevia heimoja, sillä Teutates oli kelttien pääjumalia, jota palvottiin Galliassa. Lisäksi kelttiläisten merkittävimpiä toteemieläimiä oli villisika, joka näkyi heidän taiteessaan, rahoissaan ja erittäin tunnetuissa sotilaiden käyttämissä Carnyx-sotatorvissaan, jota pitkäkaulaisena voitiin käyttää sekä sotajoukkojen toteemina, että merkinantovalineenä. Villisika oli kelttien sodan jumaluus ja sekavaa laumaa, jonka meteliä päiden ylitse kohoavat villisianpäiset kovaääniset torvet vahvistivat, voitiin todellakin kuvata parhaiten villisikojen hyökkäyksenä. Onkin uskottavaa teutonien saaneen sekä nimensä että toteeminsa kelttiläisestä kulttuurista.

Olin tullut jo aiemmin johtopäätökseen, että saksalaisten toteemieläintä kutsuttiin nimellä sika saksalaisten mukaan ja että Sika ja Saksa ovat synonyymejä, joilla kutsuttiin saksalaisia. Mutta kun myöhemmin eräs sukulaiseni otti yhteyttä ja kertoi kangasniemeläisestä Saksa-nimisestä tilasta, joka oli ollut Kohvakoiden suvun asuttama, huomasin miten sokea voi itse olla, sillä vaikka tuntemani perimätieto kertoi sukuni tulleen Saksasta, en ollut kiinnittänyt Haukivuoren Saksa-nimisiin paikkoihin mitään huomiota, joita siellä on useita. Sukuni edellinen asuinalue onkin Sikosaari Haukivuorella, mutta useita Saksasta johtuvia paikkojen nimiä löytyy saman vesistön ääreltä mistä tämä Sikosaarikin. Saksalanharju onkin tuttu nimi Haukivuoren ohi ajaville.

Nyt sukuni perimätieto saksalaisista juurista käy astetta selvemmäksi, sillä uskon meidät on mielletyn saksalaisiksi ja olihan jopa nimemme saksalainen sukunimi ja perimätieto saksalaisista juurista. Näillä Saksa-nimisillä paikoilla ja perimätiedollamme täytyy olla jotain tekemistä keskenään. Geneettisesti emme ole saksalaisia, vaan meitä ainoastaan kutsuttiin saksalaisiksi. Sikosaari onkin siis luultavimmin saanut nimensä saksalaisiksi kutsutuista ihmisistä, kuten Sakkolakin sika-vaakunoineen, jossa oli myös Sikosaari ja josta uskoin meidän tulleet. Kun aloitin tutkimuksen vuosia sitten paikannimien perusteella, arvioin nykyisten naapurikylieni väestön saapuneen Karjalasta Kiimajärven eteläpäästä tänne nykyisille maisemille Savoon, sillä missään ei ollut niin paljon tuttuja nimiä. Nyt tämä Saksa-Sakkola yhteys käykin kuin nakutettu, sillä Sakkolan asema on juurikin Kiimajärven eteläpäässä. Koch on saksalainen sukunimi, joten vaikuttaa siltä, että yhteys saksalaiseen kulttuuriin on ollut konkreettinen. Uskon Haukivuorelle asuneiden olevan paljolti samoja sukuja kuin Sakkolan väestön.

Saksalaisen kulttuurin saapuminen Suomeen voidaan sijoittaa kahteen eri aikakauteen. Euran kukoistusaika 500-luvun lopulta alkaen ja ristiretket 1200-luvun jälkeen. Kumpikin niistä on saksalaisen kulttuurin kyllästämä suuri aalto, joka muutti yhteiskuntaa hyvin suuresti. Toinen toi pelkän kulttuurin, mutta toinen toi myös etnisyyden. Sukuni esi-isät ovat aikoinaan veljeilleet saksalaisten kanssa ja tästä syystä heitä on varsin hyvin voitu kutsua saksalaisiksi. Ruotsi oli alunperin osin suomensukuisten asuttama ja Roslagenista lähtenyt Rurik oli suomensukuinen. On mahdollista Roslagenin kuninkaiden olleen etnisesti suomalaisia, jotka hallitsivat germaanisen kielen, jolloin on tapahtunut sama ilmiö kuin Liettuassakin. Heimskringla saaga kertoo, että Freyr-jumalaa kutsuttiin ruotsalaisten (swedes) kuninkaaksi. Freyrin toteemieläin olikin sika ja tämä ruotsalainen heimo tunnettiin myös nimellä svion, joka merkitsi sikaa, ollen nykyruotsissa svin, saksassa schwein. Latinan kielen adjektiivi suīnus ´sikamainen´ onkin varsin lähellä toista svionien nimen kirjoitusmuotoa suiones latinalaisen perusmuodon ollessa sus. Roomalaisten tunteman miekan nimen sica ja latinalaisen sian nimen sus uskon olevan samasta lähteestä. Sikaa palvoneet teutonit valloittivat puolestaan Preussin. Sekä sveat että teutonit liikkuivat tämän saman germaanisen tunnuksen alla ollen kumpikin suomensukuisten maiden valloittajia. Voidaan sanoa ruotsalaisten olleen ristiretkien aikaan saksalaisten vasalleja, joten ruotsalaisten ristiretket voitiin käsittää saksalaisten hyökkäykseksi Suomeen. Ruotsalaiset ovat toimineet R1b-isälinjaa olevien heimojen alaisuudessa kautta historian, joskus tosin kapinoidenkin isäntiään vastaan ja myöhemmin tästä ikeestä vapautuenkin. Tällä tavoin samaa aiemmin sikaa palvoneet svealaiset ja saksalaiset olivat myöhempien ristiretkienkin aikaan siis yhdeksi ja samaksi käsitetty kansanosa, jonka kaikkia edustajia voitiin kutsua saksalaisiksi.

Germaanikielissakin sialla on sama merkitys kuin aiemmin käsitellyllä kierolla ja epäreilulla sikanilla, esim. sanassa schweinehund, ´paskiainen´. Sika tunnetaan hyvin laajalti epäreiluuden, roistouden ja saastaisuuden symbolina, joten näyttäisi siltä, kuin saksalaiset ja svealaiset olisivat laajalti käsitetty tälläisiksi. Mutta kukaan ei kutsuisi tällä tavoin itseään ja tälle mielikuvalle löytyykin toinen selitys sian symbolisesta merkityksestä. Yleensä muinaisissa mytologioissa sika oli kuoleman symboli sumerilaisista mytologioista alkaen. Kalydonin metsäkarjulla näyttäisi olevan yhteys Caledonian nimeen ja Kalydonin metsäkarju olikin hirviö, joten tästä tulee sian symbolinen merkitys, vaikka myöskin Raamatussa sika on saastaisuuden symboli. Monessa kohtaa kreikkalaisessa mytologiassa sialla on paljon yhteisiä piirteita karjalaisen karhun kanssa ja tätä todistaen Kalydonin metsäkarju olikin Artemiksen lähettämä tuholainen. Sekä karhu että karju ovat siis kuoleman lähettiläitä mytologiassa. Ei olekaan sattumaa kierrosta ja pyörästä johtuvat samankaltaiset nimet karhu ja karju sekä bear ja boar. Kyse onkin eri toteemieläimestä ja sitä kautta toisesta etnisestä heimosta, muttei käytännössä eri uskonnosta. Germaanit käyttivät sikaa karjalaisen karhun vastineena. Ikuista elämänkiertoa ovat muinaiset kansat kuvanneet karjalla, karhulla, karjulla tai vaikkapa kurjella erottuakseen kukin omaksi klaanikseen. Pohjimmainen uskomus on kuitenkin ollut melko sama. Freyrin sika oli aurinkosika ja sika liittyi Jouluun, sillä Joulu oli Auringon kuolemanjuhla, jolloin sika uhrattiin. Kevätpäiväntasauksesta Jouluun on yhdeksän kuukautta, joten tästä päätellen sikaa palvoneille yhdeksän on ollut pyhä luku. Kolme ja yhdeksän olivatkin germaanien pyhiä lukuja.

Suomeen saapui 500-luvun lopulla Reinin kautta kulkeutunut kulttuurivirta, jonka seurauksena syntyi 1200-luvulle kestänyt Suomen kuningasaika, josta meidän omat historian koulukirjamme eivät puhu mitään. Ja vielä vähemmän sitä edeltäneestä karjalaisesta kuningasajasta laivapolttohautauksineen kertovat ruotsalaisten historianarkistot. Nämä kulttuurivirrat olivat läheisessä kosketuksessa savolais-karjalaisiin. 800-luvulla alkaa länsi-suomalaisen kulttuurin laskukausi ja Etelä-Pohjanmaan asutuslöydöt katoavat tyhjyyteen. Jonnekin heidän on täytynyt kadota ja minä uskon tietäväni minne, sillä tähän samaan aikaan saapui juuri tämä samainen länsisuomalainen kulttuuri Karjalaan ja tähän samaan aikaan alkoi savolaisten nousukausi Mikkelissä. Jostain on täytynyt näidenkin asukkaiden tulla ja jälleen uskon tietäväni mistä. Savolaiset ja Karjalaiset ovat olleet Eurassa ja uskon savolaisten käyneen kauppaa kelttien ja germaanien kanssa jo Euran ajoista asti. Uskon germaanisen valtaannousun Itämerellä muuttaneen valtarakenteita 800-luvulla, josta syystä karjalaiset muuttivat Savoon ja Karjalaan. Tällä hetkellä Satakunnassa yli puolet on I1-isälinjaa, ollen vahvimpia taajuuksia koko maailmassa, mutta itäsuomalaisissa ruotsalaisten osuus on pienin Suomessa ja lisäksi suurin osa heistä on myohemmin tulleita. Uskoisin alkuperäisen Satakunnan väestön olleen melko puhtaasti suomensukuisia ja ruotsalaisten täyttäneen heidän jättämänsä tyhjiön.

Nyt palaankin jälleen sukututkimuksen alkuosassakin käsiteltyyn geenitestiin ja nimistöön. Minulla on tällä hetkellä yksi lähiosuma 36 markkerin tuloksissa, viisi osumaa 25 markkerin ja reilut kolmekymmentä osumaa 12 markkerin tuloksissa. 25 markkerin tuloksissa esi-isät ovat Nyrkkö, Jöransson, Kalloin 2 kpl sekä Tervo. Jöranssonin jäljet johtivat Mäntsälän Jöran Junan kautta Karjalan Lahnavalkamaan Pyhäjärvelle. Nyrkkö, joka on kaikkein lähin 25 markkerin osumista on taasen heidän oman sukututkimuksensa mukaan Joutsenosta. Nimen uskon olevan samaa juurta kuin Nyrkkes eli Nyyrikki tai Nyrki, Tapion poika ja metsästyksen tiedon jumala. Agricolan mukaan tämä jumala auttoi oravanmetsästäjiä. Oravanmetsästäjän vasama eli kolkkanuoli nähtiin kolokkaavana nyrkkinä (karj. kulakka, ´nyrkki´) ja oravannahkojen ollessa rahaa onnekasta metsästäjää kutsuttiin Nyyrikiksi (ruots. nyrik, ´äkkirikas´). Kaksi osumaa ovat Kallosia ja heidän esi-isänsä ovat kummatkin Kalloin sukua ja tämä on Määttästen vävysuku, joka on liittynyt Määttästen sukuun 1500-luvun alkupuoliskolla ja sisältää myös I-isälinjaa. Määttäset ja Kalloset kiertyvät niminä toisiinsa. Toisen N-isälinjaa olevan Kalloin esi-isän kotipaikka on Rautu ja toisen Sakkola, jossa minun arvioini mukaan on sukuni kotiseutuja Kiimajärvellä. Nyt otan nämä kaksi vierekkäistä paikkaa Raudun ja Kiimajärven ja siirryn Satakuntaan, josta ne löytyvät vierekkäisinä paikkoina myös Kokemäenjoen vaikutuspiiristä Sastamalan yläpuolelta. Tältä samaiselta alueella Tyrvään Kilpijoelta on myös Kallo-suvun vanhin tiedetty esi-isä 1400-luvulta.

Tässä Kallon suvussa on Määttästen mukaan samoja etunimiä kuin heidänkin sukunsa käytti ja lisäksi kummatkin nämä ovat sotilassukuja. Määttäset itsekin epäilevät tätä sukulaisekseen. Kalloin suvun jälkeläisiä esiintyy nimellä Kaartinen ja Kortelainen, jotka ovat nykypäivään saakka säilynyt muoto vanjärveläisestä soturia tarkoittavasta sanasta qardu ja nämä suvut ovat usein I-isälinjaa eli ovat tulleet Määttästen sukuun vävyiksi ja sitä kautta sukuun. Ruotsalaiset sulautuivat suomalaisiin nimenomaan sulautumalla suomalaiseen sotilas- ja hallintojärjestelmään ja sitä kautta myös sukuihin ristiretkien jälkeen. Sukunimet ja niiden merkitykset ovat tästä syystä pitkälti yhteisiä sekä suomalaisilla että näillä sulautuneilla ruotsalaisilla ja tästä syystä myös Kallo/Kalloin suvussa on sekä N- että I-isälinjaa. Nyt palaan omaan perimätietooni, jossa minun esi-isäni pakeni asevelvollisuutta Berliinistä. Kohvakan suku on melko pieni suku ja kaiken kaikkiaan näyttää olevan alkuisin Haukivuorelta yhdestä pisteestä. Kyse perimätiedossa voisi olla mahdollisesti Ruotsin vallan aikaisesta pakkovärväyksestä, jossa talot velvoitettiin toimittamaan värvätty asevelvollisuuteen. Osa suvuista ajautui pakollisuuden lisäksi köyhyydestä tai muista syistä johtuen suorittamaan tätä velvollisuutta muidenkin puolesta, jolloin muodostuivat ristiretkien jälkeiset sotilassuvut.

36 markkerin osumista Johan Jöransson näyttää nykyisen tutkimuksen valossa olevan kaikkein lähin osuma. Hän näytti olevan alkuisin Yrjölästä Karjalan Pyhäjärveltä nimellä Jöran Junna. Yrjö on suomen kieleen germaani kielen kautta palautunut sana. Nimestä Kurki eli Gurgi tulee germaaninen George, sillä kurki oli kevään ja uuden kasvun symboli. Germaani kielessä G ääntyy J:nä, joten George muuttui Yrjöksi kutakuinkin kaavalla: Jyrje > Yrjö. Vihreän Georgen, tämän Gura/Jura-jumalan juhla Jyrinpäivä oli Karjalassa Juhannusta muutoin muistuttava karjan uloslaskemisen juhla, mutta oli lähellä kurkien kevätmuuton aikaa. Kurki vaikuttaa olleen karjankasvattajien toteemieläin. Jöranssonit ovat mahdollisesti olleet Kurki-klaania alunperin ja jälkeläisille on annettu usein Yrjön/Jöranin nimi. 36 markkerin lähiosumissa toinen lähiosuma on Olli Tervo niminen esi-isä Tervolasta, jossa on myös Ollitervon kylä. Olli Tervon jälkeläinen esiintyi nimellä Wanha ja uskon tässä tapauksessa otetun vanhan sukunimen käyttöön. Minulla on myös kohtalaisen läheinen Vanhala-niminen osuma. Vanhala onkin Kiimajärven eteläpään eräs talo Karjalassa. Tyrvää, Tyrväntö ja Tervo nimissä on mielestäni yhteys, sillä olin ja aivan ensimmäisinä niminä hahmottanut tämän myös Kiimajärveltä Karjalasta, sekä syntymäseudultani terva muodossa. Määttästen suvun kantaseutu on Äyräpäänjärven rannalla ja lähistöltä löytyy myös Tervola. Terva liittyy lähiosumieni historiaan joko tervanpolton tai -kaupan kautta. Määtän suvun vaakunassa ja logossa oleva tervatynnyri on käsittääkseni sattumaa, sillä tätä yhteyttä ei ole vaakunaselityksessä mainittu.

Voin jossain määrin uskoa että, terva oli kaupankäynnin synonyymi eli tervamies olisi ollut rahamies samaan tapaan kuin toinen mustan kullan vuolija öljymies merkitsee rahamiestä nykypäivänä. Varallisuuden se tosin toi vain pienelle osalla ja eräs tälläisistä tervaporvareista oli Oulun rikkaimpiin miehiin kuuluva Lars Henrik Keckman, jonka poika Carl Niklas oli merkittävä suomalaisuuden puolestapuhuja, ollen mukana myös Kalevalan julkaisemisessa ja suomen kielen ansiokkaana kehittäjänä. Keckman on suomalaisessa muodossa Kähkönen ja Kekkonen. Tervolassa ovatkin erään Kähkösten sukuhaaran juuret. Kähkösten sukututkimuksessa onkin hyvä pätkä: ”Ensimmäinen Tervolan Kähkönen, Matts Jönsson Kächköin (Matti Juhonpoika Kähkönen), tuli Tervolaan vuonna 1669, eli 90 vuotta myöhemmin kuin Tervolan ensimmäiset savolaisuudisasukkaat muun muassa Olli Kauppinen 1576, Olli Keränen 1577, Pekka Savolainen 1578, Olli Tervonen 1579, Pekka Tervonen 1580 ja Olli Karvonen 1580 (Järvinen, Matti 2005: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja, 36; Vahtola, Jouko 1980: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty, 447-448).” Geneettinen lähiosumani Olli Ollinpoika Tervon isä Olli Tervo saapui siis 1579 Tervolaan. Tuntematta Tervolan historiaa uskallan kylmiltään veikata Tervolan saaneen nimensä tervakauppaa harrastaneen ”Terva-Ollin” ja hänen harjoittamansa tervakaupan mukaan. Lemminkäisten onkin ollut luontevaa siirtyä kaskeamisesta tervanpolttoon ja ehkä Tervojen sukunimi on tätä kautta syntynyt. Olli Ollinpoika Tervon kanssa minulla on FTDNA:n kalkulaattorin mukaan yhteinen esi-isä 28 sukupolven päässä lähes sadan prosentin varmuudella, joten todennäköisesti tämä löytyy jostain 500-700 vuotta sitten. Tervola on säilyttänyt vaakunansa kurjessa karjalaiset juurensa. Tervojen sukua on Paltamossa ja Manamansalossa, jotka tunnetaan tervanpoltosta jo 1600-luvulta, ollen myöhemminkin tärkeimpiä tervanpolton keskuksia Kainuussa. Paltamo onkin tervaveneen nimi. Paltamolta tulivat myös Suomen suurikokoisimmat jätit.

Koska geenitestattuja täytyisi olla moninkertainen määrä hyvään otokseen ja historialliseen kokonaiskuvaan, palaan saadakseni lähiheimoni levinnäisyydestä jonkinlaista hahmotelmaa heikompilatuisiin 12 markkerin tuloksiin. Nämä lähiosumat ovat pääsääntöisesti Länsi-Suomessa Hämeessä ja Pohjanmaalla, joka voi hieman ihmetyttää sukuni karjalaisiksi luokiteltu genetiikka huomioonottaen, mutta Karjalasta ei tuloksia juurikaan ole valitettavasti saatavissa. Toisaalta tämä vahvistaa karjalaisten alkuperää Länsi-Suomessa ennen 800-lukua. Selkein keskittymä on Vanajavesi-Längelmävesi alueella, jossa osumia ovat Hauho, Tyrväntö, Kangasala 2 kpl ja Längelmäki ja tämän vesistön lähialueella lisäksi pari. Näyttää kuin nämä olisivat Eurasta Savoon lähteneitä sukulaisia, mutta jääneetkin puolimatkaan. Tämä Väinän tai Vainajan nimimuunnos Vanaja onkin myös kotipaikkani pohjoispuolella oleva kyläkunta, samoin kuin Satakunnan Venetmäkikin, vaikka kotipaikkani Venetmäessä ei edes ole mitään mäkeä nimettäväksi, vaan se on alavaa maata. Venetmäki saattaa tosin olla syntynyt nimestä Venettekemä. Vanajaveden Tyrväntö on toisinto nimestä Tyrvää, josta löytyi vanhin tiedetty Kallo. Tyrvännössä on kahdella lähiosumallani sama esi-isä Tuomas Niilopoika Mäntsä b. ab. 1530, mutta näiden lisäksi kolmas Tuomas Niilonpoika Mänttä, b.ab. 1530, jolla ei mainita kotipaikkaa, joten nämä kolme ovat varmastikin sama henkilö. Mänttä niminen on neljäskin esi-isä, josta hänestäkään ei mainita kotipaikkaa: Niilo Mänttä, 1400-1500, joten nimestä ja ajankohdasta päätellen kyseessä on edellisten isä. Lisäksi pari Tuomas Mäntsän jälkeläistä putoaa lähiosumistani pois näissä sukuhaaroissa tapahtuneiden mutaatioiden tähden.

Mikäli Tyrvää ja Tervo ovat todella samaa juurta, tervanpoltosta ovat saaneet myös nimet Tyrväälä ja Tyrväinen. Hattulan Tyrvännöltä alas vesiteitä saavutaan Mäntsälään, joka samaa nimijuurta kuin Mäntsä-suku Tyrvännöllä ja Mäntsälästä löytyy toinen 36 markkerin lähiosuma Jöran Junna, joka siis oli alkujaan Lahnavalkamasta Pyhäjärveltä eli myöhemmin nimellä Jöransson, toisen Jöranssonin löytyessä Kangasalalta toisestä päästä tätä vesireittiä. Mäntän nimi puolestaan löytyy kun noustaan Längelmäestä vesiteitä Mänttään, jossa on eräs geneettinen osumani, jonka esi-isälle Niilo Mäntälle ei ole ilmoitettu kotipaikkaa. Mänttä on taasen saanut nimensä vanhimman Tuomas Niilonpoika Mäntsän Keuruskoskelle perustaman talon mukaan ja tämä talo oli myöhemmin tunnettu kookkaista miehistään. Tällä Mäntsällä onkin täsmälleen sama nimi kuin Tyrvännöltä olleella Mäntsällä, joten epäilen todella vahvasti kyseessä olleen saman Mäntsän, vaikka syntymävuodet heittävät kymmenellä vuodella eri lähteissä. Toisesta näissä lähteistä tämä aika tosin mainitaankin noin arvoksi. Mäntsä ja Mänttä ovat siis saman nimen eri versioita. Mäntän Keuruskoski oli Sääksmäen erämaata, joten myös Tyrväntöläiselle ne olivat kuin omia maita. Sääksmäen nimen alun sääks arvelin olleen saksalaista merkitsevä sana saks/sax ja tämä arvelu osoittautuikin oikeaksi, sillä vanhin latinan kielinen muoto Sääksmäestä on Saxamaeke eli Saksamäki. Minulla on yksi osuma myös Sääksmäestä, jonka lisäksi Sääksjärvi löytyy Mäntsälästä ja Vimpelistä, joissa minulla on myöskin osuma kummassakin. Sääksjärvi on myös Kiimajärven länsipuolella Satakunnassa.

Mielestäni Mäntsä ja Mänttä nimillä on lisäksi yhteys Määttä-nimeen, koska ovat samankaltaisia ja nimien etymologiat voidaan johtaa samasta asiasta. Kustaa Vilkunan mukaan Miettiset, Miettuset ja Määttäset tulevat lempeää tarkoittavasta nimestä Klemetti. Lempeä liittyy tässä kohdin hedelmällisyyteen uskonnollisessa merkityksessä, eikä luonteeseen. Nimen latinalainen muoto Clemens viittaa olleen myös muodon Klements, josta voitaisiin johtaa Mäntsä. Klement muodossa nimi kyllä onkin, josta voidaan johtaa Mänttä. Näin nimet Mäntsä ja Mänttä näyttävätkin juontuvan samasta nimestä kuin Määttäkin. Germaaninen Klemet on suomalaisittain Lemmetty. Lämmetä ja lemmetä sekä lämpö ja lempi ovat merkinneet samaa hetkeä, jossa idän tulen leimahtaminen ja päivän lämpeneminen vastaa symbolisesti lemmen lämmintä leimahtamista ja lemmityksi tulemista. Lemmus eli leimaus on Lemminkäisen nimen merkitys, josta voidaan johtaa myös leimuta ja loimuta, kuvaten huikentelevaa Lemminkäistä. Nimi Määttä muodostuu lemmetä/lämmetä sanan loppuosasta, joka voidaan esittää myös muodossa Mettä. Mesi on suomalaisessakin mytologiassa hedelmöittymisen symboli ja juuri Lemminkäisen äiti haetutti mehiläisellä mettä taivaasta herättääkseen poikansa eloon. Karjalaiset kutsuivat karhua mesikämmeneksi, koska se oli heidän kantaisänsä ja siemenenantajansa. Karhun puu oli mänty, joten Mänttä, Mänty ja Mettä ovat samaa sanuetta, esim. Mentuinen on Mäntynen. Männyn mesi on pihka ja sehän onkin juuri tervaa, suojaavaa, haavoja parantavaa ja desinfioivaa metsän mettä ja näin vainajalle pyhitetyt ristipetäjät symboloivat uutta elämää.

Lemminkäisen sotaisuus sopii heikosti suomalaisiin kokkolintuihin kurkeen, vaikkakin jossain määrin reviiritietoiseen joutseneen. Toinenkin Lemminkäisen ominaisuus, huikentelevaisuus sopii sekin huonosti kurkeen, mutta etenkin yksiavioinen joutsen on sen täydellinen vastakohta. Näistä kumpikaaan ei voi merkitä Lemminkäistä. Riidanhaluinen ja lempeen liitetty käki taas kuvaa Lemminkäistä huomattavasti paremmin, mutta mikään ei kuvaa riidanhaluista, mustasukkaista, tuliluontoista ja lemmenkipeää Lemminkäistä niin hyvin kuin kanalaumansa kanoista mustasukkainen kukko, joka ei siedä muita kukkoja tunkiollaan, vaan äkeän sotaisena käy sotaan tulisen raivokkaana. Punatukkainen Lemminkäinen, Liekkiö on tulinen soturi tulenliekit tukkanaan ja tulenkarvaan pukunsa höyhenet tulena tuiskien. Jos ajatellaan sotilaskulttuurin omaksuneita, niin he varmastikin samaistuivat käkeen ja kukkoon, kurjen ja joutsenen sijasta. Lemminkäinen oli toisaalta soturi, mutta toisaalta kuolleista nouseva jumala. On hyvin uskottavaa, että suomalaisesta hedelmällisyyden kulttuurista lähtöisin oleva sotilaskulttuurin omaksuneet sotilassuvut samaistuivat Lemminkäiseen. Lemminkäisen elämä oli sotimista, juhlimista ja naisia aivan kuten sotilaiden elämä on aina ollut. Lemminkäisen hahmossa sotilaat ja sitä kautta heimoni esi-isät näkivät itsensä ja näin myös sukuni nimesi itsensä. Muut kutsuivat meitä saksalaisiksi. Lemminkäinen ja hänen kukkonsa ja käkensä ovat vanhojen meriä käyneiden sotilaiden ja kauppiaiden symboli.

Virolaisten kansallissankari sotapäällikkö Lembitu, ´Lemmitty´ johti Viron useita maakuntia taistelussa itsenäisyydestä saksalaisia vastaan 1210-luvulla, sekä toisalta puolelta hyökkääviä venäläisiä vastaan. Tässä oli Daavid ja Goljat asetelma, jossa teräksen kova armeija kuudellatuhannella miehellä piti puoliaan kahta mahtavaa valtakuntaa vastaan kahden tulen välissä. Kun sitten viimeisetkin suomensukuiset heimot olivat murskattu, saattoi katolinen kirkko Carta Marinassa voitonriemuisena julistaa: ”Hirveä peto lieassa on heikko kuin rotta.” Eräs huomioitava asia Lembitussa on se, että hän oli toinen nykyisen Viron läänin Sakalan/Sakkalan päälliköistä ja Sakkala muistuttaakin kovin paljon nimenä Sakkolaa ja heimoni nimenantoperuste oli lisäksi sama kuin heidän päälliköllään. Myös kuurilaisten, latvialaisten yhden neljästä heimosta oli päällikkönä Lamenkinus, ´Lemminkäine´ ollen sekin nimenä samasta lähteestä kuin Lembitu. Tässä on kaksi harvinaisesti nykypäivään saakka säilynyttä ja samalla tavoin muodostunutta suomalaissukuisten heimojen päällikönimeä. Oletan Viron Sakkalan ja Karjalan Sakkolan nimien muodostuneen samalla tavoin, ollen näin Itämeren suomalaisten yleinen nimenantotapa ja olleen käytössä jo ennen ristiretkiä ja liittyneen karjalaiseen/kuurilaiseen kulttuuriin. Kyseessä on jälleen suomensukuisen heimon germaaniset sotilastavat omaksunut kuningas. Näyttäisikin siltä, että Sakkola ja Sakkala nimet pohjautuvat saksalaiseen hallintomuotoon. Näihin Lembitun kanssa samasta lähteestä nimettyihin Määttä, Mäntsä ja Mänttä nimiin minulla on kaikenkaikkiaan kuusi osumaa ja lisäksi nämä ovat niitä harvoja tiedettyjä esi-isiä, jotka ovat kauempaa kuin 1600-luvulta, joita ei juuri muita ole kuin nämä. Lemminkäisen mukaan on nimetty myös Tuomas Heikinpoika Lempola s. 1630 Nurmosta ollen sekin melko läheinen osuma minulle 12-markkerin tuloksissa.

DYS-markkerien avulla tapahtuva jaottelu klaaneihin ei ole luotettava, mikäli herkästi mutatoituvia markkereita ei erotella pois, sillä jopa samasta isästä lähtöisin olevissa suvuissa esiintyy hajontaa sukukohtaisesti jossain näistä markkeista enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. 1500-luvun esi-isän jälkeläisillä mutaatioita voi olla pari-kolme jo ensimmäisessä 12 markkerissa ja tälläisestä syystä esim. osa Tuomas Niilonpoika Mäntsän 1530 jälkeläisistä putoaa pois 12 markkerin haun lähiosumistani. SNP-markkerien tuloksia on vaikea korvata, sillä ilman tietoa DYS-markkerien mutaatioherkkyydestä geneettisestä etäisyydestä ja alkuperäalueesta tehtyjä arvioita ei kannata ottaa kovin vakavasti. Tutkimusteni perusteella Lemminkäisen mukaan nimettyjen sukujen 25 ensimmäisestä markkerista DYS-markkerit 390, 391, 389-1/2, 458, 447 ja 449 sekä 464a/b/c/d mutatoituvat nopeasti jo sukujen sisälläkin. Minulla on monestä lähiosumasta erottavat mutaatiot kahdessa DYS-markkerissa 389-1=12 ja 389-2=28, kun yleensä ne ovat 13/14 ja 29/30. Muutoin 12 markkeria ovat monesti samat.

Äitini puolelta olen Räsäsen sukua ja tämä suku on Kauko Pirisen mukaan alkuisin Antti Ihalempisestä 1500-luvulta, joten sukujen nimet näyttävät kummaltakin puolelta olevan siis annettu samoista lähtökohdista riittävän pitkälle historiaan mentäessä. Oulun jokivarren Pyyköt (Peko/Pekko?) ovat Paavo Ihalempisen suvusta ja Muolaan haaran Pyykkojen esi-isä on Klemetti Ilmottu eli Lemmetty Ylimetty, jonka etu- ja sukunimi siis tulevat Lemmetystä. Kumpinkin haara on ollut Lemminkäisen klaania alunperin kuten Räsäset, Määtät ja Mäntsätkin. Pyykköjen alkukoti Karjalassa oli Ihalempiälä, mutta Hattulan vierestä löytyy myös Ihalempi niminen paikka, joilta paikkein myös Mäntsä/Mänttä suku on lähtöisin. Ehkä tämä yhteinen alkuperä Lemminkäisiin selittää samalla sukuni kummallakin puolella esiintyvän vartalon pituuden. Räisästen yhdestä jälkeläisestä onkin melko läheinen osuma minulle, jossa muista Räisäsistä poiketen näkyy yhden mutaatio 13 ja 29 edellä käsitellyissä DYS-markkereissa. Nyrkkö on minulle lähin 25 markkerin osuma ja se näyttäisi puolestaan olevan tämän Räisäsen kanssa samaa sukulinjaa sijoittuen Räisästen ja Kohvakoiden välimuodoksi. Lopuksi Jöransson on muotoa 12/28, kuten minunkin. Räsäsen suvun DNA-testituloksissa osassa on sama ero minuun kuin Räisäselläkin, mutta erotuksena Räisäsistä 390=14 > 13, 449=30 > 29, joiden lisäksi kahdessa on myös mutaatio 389-2=29 > 28 ollen sama kuin minunkin. Uskoisin etteivät Räisäset voi olla Antti Ihalempisestä, vaan yhteys Räsäsiin on hieman kauempaa. Pyykkö, Räisä ja Räsä vaikuttavat kuitenkin kaikki olevan alkujaan samaa klaania minun isälinjani Nyrkköjen kanssa. Klaanin genetiikka näyttäisi olevan linjassa myös nimenannon kanssa nopeat mutaatiot pois karsien ja sillä olisi yhteinen kantaisä rapiat tuhat vuotta sitten. Arvioisin tätä klaania yhdistävän DYS-markkerien rivin 393=14, 390=23/24, 394=14, 391=10/11, 385a=11, 385b=13, 426=11, 388=12, 439=10, 392=14, 458=16/17, 459a=9/10, 459b=9/10, 455=11, 454=12, 437=14, 448=19 Olen haalinut tuohon hakuun osuvista eri testeistä SNP-markkereita: L395+, L549+, L708+, L729+, L550-, L646-, L648-.(epävarmempia L839+, L1022+, L1026+, L551-, L1023-, L1024-, L1025-, L1034-) Tiedä sitten miten tämä hahmotelma pitäisi paikkansa, jos alkaisi testaamaan.

Kuulin vasta myöhemmin erään toisen Kohvakan sukuhaaran perimätiedon, jossa tämä esi-isä oli päällystöä ja sai jonkin tilan asuttavakseen. Luulen eri sukuhaaroissa olevan erilaisia muotoja tästä perimätiedosta, jolloin näistä olisi muodostettavissa jonkinlainen kokonaiskuva. Nämä kaksi yhdistäen voidaan päätellä, että esi-isäni ei lähtenytkään asevelvollisuutta pakoon sinänsä, koska sai suosiollisuuden osoituksena tilan asuttavakseen, vaan ehkä ennemminkin pakoon Berliiniä. Sitä minkä arvoisessa tehtävässä tämä esi-isäni toimi, minulla ei ole muuta tietoa kuin hänen olleen päällikkö. Tämä kyseisen perimätiedon kertoja kertoi myös, että Kohvakat ovat punatukkaisia, joka sopii hyvin kokonaiskuvaan kelttiläisestä perimästä. Tosin minun isäni puolelta monet Kohvakat ovat tummatukkaisia, kun taas järven toisella puolella esiintyy todellakin vaalea/punertavatukkaisuutta ja pisamakasvoisuutta. Tämä puoli järveä on Hämeen itälaita, joten tämä selittää jotakin. Äitini puolella onkin punainen tukka, sekä pisamat, jotka kummatkin ovat maailmalla kohtuullisen harvinaisia ja samalla kelttien geneettisiä tunnuksia. Itsellänikin on pisamat ja punainen parta. Näyttäisi siis siltä, että sukuni geneettinen lisä on tullut kelttien jälkeläisten kautta. Suuuntaa antavan HVR1-testin lähiosumissa selkein keskittymä onkin FTDNA:n kartan mukaan Brittein saarilla ja muissa Euroopan maissa Suomen ja Reinin varren ohella on vain hajaosumia. Tämä sopisi varsin hyvin ajatukseen H-äitilinjan kelttiläisestä alkuperästä. Suomensukuiset heimot ovat kautta linjan melko lyhyitä, kelttiläistä alkuperää oleviin heimoihin kosketuksissa olleiden tehdessä poikkeuksen. Tämä pituus savolaisiin on mahdollista tulla kelttiläisten heimojen tyttäristä, usein juuri H-äitilinjasta kuten minullakin on, sillä jo roomalaiset kuvasivat kelttiläiset pitkiksi. Varsinaisten kelttiläisten seassa oli kylläkin lyhyempiä ja tummempia romaanisia heimoja, jotka myöskin luettiin kelttiläisiksi. Muinoin vaimot vieraista heimoista saatiin joko ryöstämällä tai naapurien antaessa tyttäriään vaimoiksi kaupankäynnin vahvistamiseksi, joista jälkimmäisen uskon olleen Eurassakin käytetty tapa. Voidaankin tehdä päätelmä, että ne savolais-karjalaiset suvut, joissa esiintyy poikkeuksellisen suurta pituutta, ovat olleet kaupankäynnissä kelttien jälkeläisten kanssa.

Toisaalta punahiuksisuus ja pisamat voivat olla tulleet sukuuni suomensukuistenkin kautta. Karjalassahan punapäitä on keskivertoa enemmän ja tämä selittyy yhteydellä permiläisiin udmurtteihin. Maailmassa toiseksi eniten punahiuksisuutta esiintyy Brittein saarten kelttiläisten jälkeen udmurteissa Venäjällä. Sekä kelteillä että udmurteilla on sama punahiuksisuutta aiheuttava geenimuutos, joka on yhteinen jo usean vuosituhannen takaa. Näin ollen en voikaan varmuudella sanoa kumpaa kautta tuo geeni on minulle tullut ja tuo punahiuksisuus voi olla kotoistakin juurta ja todistaisi osaltaan sukuyhteyttäni Karjalaan. Punahiuksisuuden keskus udmurteissa Venäjällä on sikäli mielenkiintoista, sillä punahiuksisia pidetään Venäjällä puhtaina venäläisinä ja tummahiuksisia "mustina ryssinä", joita ei lueta puhtaiksi venäläisiksi. Tällä ajattelulla on historiallinen tausta, sillä skyyttien muumioissa on vaalea/punahiuksisia. Muumioista saatujen geenitestien mukaan skyytit olivat pääsääntöisesti slaaveja. Punahiuksisuutta selittää slaaveille ja kelteille yhteinen R-isälinja, mutta levinnyisyyden perusteella voidaan määrittää tarkemmin sen syntyneen kelttiläisessä R1b-isälinjassa. Sekä kelttien että skyyttien yhteiset naapurit traakialaiset olivat myös punatukkaisia ja sinisilmäisiä. Näin H-äitilinjalle ja kelttiläiselle perimälle löytyy vanhempikin selitys kuin 500-luvun lopun kulttuurivirta.

12 markkerin tuloksissa löytyi minulla osumia myös Pohjanmaalta, joista selkein keskittymä on kolme osumaa paikoissa Vimpeli, Lapua ja Töysä, joiden lisäksi löytyy lisäksi monta muuta hajanaisempaa osumaa Pohjanmaalta. Tällä Kyrönjoen ja Lapuanjoen alueella onkin Suomessa geneettisesti eräs laatokkalaisen N1c1-isälinjan keskittymä Savon ja Etelä-Suomen lisäksi. Kyrö-paikannimet on annettu kuurilaisen kulttuurin mukaan mahdollisesti 1300-luvulla. Vimpeli, jossa oli tämä Saksajärvi (Sääksjärvi) on asutettu alkuun ruotsalaisten toimesta, mutta myöhemmin sinne on saavuttu usealta suunnalta Savosta mukaan lukien. Tervanpoltto näyttää näytelleen siellä merkittävää osaa vasta myöhemmin 1900-luvulla. Lapuan vaakunassa on tuttu Karjalan karhu lisättynä sillä ratsastavalla nuijamiehellä. Nuijamies vaakunoissa tarkoittaa lappalaista, sillä lappalaiset käsitettiin villimiehiksi, kuten Lappeenrannan suora käännös ´Villimiehenranta´ ruotsin kielestä vaakunansa villimiehineen osoittaa. Lapualle nimen antaneiden alkuperäisten lappalaisten lisäksi Lapua onkin saanut vesireittejä Sastamalasta saapuneet uudet tulokkaat 1300-luvulla. 1500-luvulta lähtien tervanpoltto oli myös Lapuan tärkeä kauppatavara ja Lapuanjoki tärkein tervareitti. Töysän historia on hyvin samankaltainen senkin saadessa osan asukkaistaan Sastamalasta. Myöhemmin 1500-luvulla se sai lisää asukkaita mm. Savosta ja myös Töysässä terva oli tärkein kauppatavara. Pohjois-Pohjanmaalle tulleiden asukkaiden uskon olleen hyvin pitkälti hämäläistä heimoa, jotka ovat muodostaneet yhdistyessään saamelaisiin pohjalaisiksi kutsutun heimon. Pohjalaisissa on hämäläinen perusvire, voimakkaasti sydämessään kokevana kinesteettisenä ihmisenä, johon on lisäksi tullut saamelaista jyrkkyyttä. Näistä kahdesta elementistä muodostuu pohjalaisiksi käsitetyt piirteet. Samalla tavoin kuin hämäläisen ja pohjalaisen on vaikea ymmärtää miten visuaalinen savolainen hahmottaa maailmaa, savolainen ei voi ymmärtää miten voimakkaina virtaavat veret hämäläisen ja pohjalaisen sydämessä. He kokevat elämän hyvin eri tavalla. Hämäläiset asuivat mielellään kylissään toistensa kanssa, mutta savolaiset erakoina raivasivat korpialueita. Pohjanmaalla on osa savolais-karjalaisia, mutta kyseessä kuitenkin on vähemmistö. Heimoni tervanpolttajat löysivät uudet asuinalueet Pohjanmaalta, sillä Savossa tervanpoltto hiipui kuljetusvaikeuksiin, joten Savosta lähdettiin myöhemmin etsimään parempia laulumaita. Nimenomaan tervanpoltto, ei niinkään kaskeaminen selittää Lemminkäisten levinneisyyden kaupankäynnin ohella. Tervahauta ja kaskipelto on Lemminkäisen kokko ja Lemminkäinen oli juuri näiden kulttuurien ylin jumala, Ukko Ylijumala. Luonteeltaan lemminkäiset olivat enemmän rauhallisia kauppamiehiä kuin sotilaita, mutta turvatakseen olemassaolonsa heistä tuli myös saksalaisen sodankäynnin omaksuneita sotilaita.

Tervo, Tyrvää, Tyrväntö, Sääksmäki, Mänttä, Mäntsä, Määttä, Kallo, Kiimajärvi ja monet muut nimet Hämeestä liittyvät sukuni suureen taustakuvaan, joka on osittain yhteinen melko suurelle väestönosalle. Minulla on geneettinen linkki Mäntsän/Mäntän sukuun, mutta tämän suvun historiaan minulla on muitakin yhteyksiä. He olivat suurikokoisia, joka siis merkitsee yhteyttä joko keltteihin/saksalaisiin ja tätä yhteyttä todistaakin heidän kotiseutujensa nimet Saksamäki/Sääksmäki ja Saksajärvi/Sääksjärvi, joita esiintyy muissakin minun geneettisten osumieni lähellä, kuten sukuni tiedetyillä kotipaikoilla Haukivuorellakin. Lisäksi 25 markkerin osumissa minulle läheinen oli Määttästen suku, joka oli taasen etymologialtaan yhteinen Mäntän ja Mäntsän kanssa. Nämä suvut olivat nimetty Lemminkäisen mukaan ja jota myös äidin puolelta olen.

Ruotsin suurvalta-ajassa on perimätietooni sopivia historiallisia tapahtumia, joka sopii hyvin ajallisesti ensimmäisen tiedetyn esi-isäni elinaikaan Haukivuorella 1600-luvun lopulla. Toinen niistä on kolmikymmenvuotinen sota, jossa Ruotsi nousi maihin Pommerissa 1630. Tässä sodassa Berliini ryöstettiin monesti ja tämä sota päättyi Westfalenin rauhaan, joka solmittiin 1648. Tällöin Ruotsi sai noustessaan suurvallaksi Saksan pohjoisosasta Berliinin lähellä olevan Stettinin hiippakunnan, muttei itse Berliiniä. Berliinissä ei siis ollut mahdollista olla kuin tämän sodan riehuessa. Tässä sodassa olivat mukana tunnetut ja luotetut suomalaiset hakkapeliitat. Tämä oli erittäin kova sota, jossa suurin osa miehistä kuoli. Suomalaiset joutuivat myös ankarasti verotetuiksi tämän sodan maksumiehinä. Toinen tilanne missä esi-isäni olisi voinut olla Berliinissä on Kaarle X Kustaan hallituskaudella 1654-1660, jolloin Pohjan sodassa 1655–1661 Ruotsi sai liittolaisekseen Brandenburgin, joka on Berliiniä ympäröivä alue, jolla on vaakunana tulinen kokkolintu. Tämän ajankohdan jälkeen Berliinin sotaväessä olo ei ole mitään kautta mahdollista, sillä tämän sodan jälkeen 1685 ensimmäinen tiedetty esi-isäni oli jo Haukivuorella. Kangasniemellä on minun sukuni toinen päähaara ja hieman etäisempi osuma on minulle Koukan suku Kangasniemeltä, jonka varhaisin tiedetty esi-isä oli Yrjö Kouko 1716. Kokko, Kouko, Kekko ja Koch ovat niminä sopivat kokonaiskuvaan. Koukan sukututkimukseen olikin löydetty Kangasniemen pitäjänhistoriasta informatiivinen pätkä ruotsalaisen isälinjan saapumisesta Suomeen: “Suuren Pohjan sodan jälkeen, jolloin Kangasniemen pitäjään sijoitettiin ummikkoruotsalaisia sotamiehiä, pidettiin jokunen ruotsinkielinen jumalanpalvelus vuosittain, ja tämä järjestelmä pysyi voimassa kauas seuraavalle vuosisadalle, vaikka mainittujen sotamiesten jälkeläisten täysin suomalaistuttua pitäjässä harvoin oleskeli ketään, joka ei suomen kieltä taitanut” (Manninen 1953, I:289) Voidaan hyvin olettaa ruotsalaisia miehiä tulleen myös aikaisemmistakin sodista Suomea asuttamaan.

Ison vihan aika eli Suuri Pohjan sota käytiin 1700-1721 ja on eri sota kuin Pohjan sota, eikä esi-isäni ole voinut olla osa tätä joukkoa. Vaikka ensimmäinen tiedetty esi-isäni on vuodelta 1685, varhaisin maininta Kohvakoista oli Sikosaaressa 1541, jolloin tulivat käyttöön maakuntakirjat. Näin ollen mitkään edellä esitetyt ajankohdat ja sodat eivät käykään tähän yksityiskohtaan, eivätkä selitä Kohvakan sukunimen tulemista Suomeen, vaan pitää mennä vielä ajassa taaksepäin. Mauno Ladonlukon valtaan astumisen jälkeen voisi olla aika vanhimmalle Kohvakalle, sillä Mauno Ladonlukko oli hyvää pataa saksalaisten ja tanskalaisten kanssa käyttäen saksalaisia palkkasotilaitakin. Mauno Ladonlukon aikana 1200-luvulta lähtien Suomeen tuli myös runsaasti kaupankäyntiä hallinneita saksalaisia ja tanskalaisia kauppiaita, jotka karkotettiin Suomesta Kustaa Vaasan toimesta 1523. Saksalainen kauppias- ja sotilaskulttuuri tunnettiin tuolloin Suomessa hyvin. Mauno Ladonlukon ja Kustaa Vaasan välinen aika tukee muutoinkin Saksan nimestä johtuvien paikannimien muodostusta Suomessa, sillä ne ovat kauempaa kuin 1500-luvulta. Kyseessä on siis aika ennen Kustaa Vaasaa, jonka jälkeen alkoi suomalaisten historian raskain ajanjakso, Ruotsin suurvalta-aika.

Erään näkökulman antaakin sukutukimukselleni Ilmari Kososen tekemä tutkimus Muinaispreussin heimot Suomen asuttajina keskiajalla (vv. 1200-1250 jKr). Vaikka hänen tapaansa tulkita asioita en kaikilta osin allekirjoitakaan, hän on mielestäni oikeilla jäljillä nimistön kokonaiskuvan hahmottamisessa. Muinaispreussilla on selkeä yhteys savolais-karjalaiseen kulttuuriin. Kosonen on käyttänyt savolaisia nimiä jäljittäessään Reinhold Trautmanin Königsbergissä 1925 laatimista keskiaikaisista pergamenttikääröistä ja muista lähteistä saatua kattavaa listaa muinaispreussilaisten nimistä 1200-1400 luvulta, jonka mukaan Kosonen uskoo savolais-karjalaisten tulleen Muinaispreussista. Monet muinaispressilaiset suvut näyttäisivät nimien perusteella olevan suomensukuisia. Esimerkiksi preussilaisten tunnetuin johtaja Herkus Monte/Mantas oli nimeltään varmasti samaa Klement-nimistöä kuin Mänttä, Monto/Montonen sekä Mänty/Mäntynen. Näin klaanipäälliköt Lembitu, Lamenkinus ja Monte olisivat olleet samalla tavoin nimetyt. Monten henkilöhistoriasta tiedetään hänen olleen saksalaisten opissa, johon perustui hänen voittoisa johtamisensa saksalaisia vastaan. Uskon yleensäkin kuurilaisten sodanjohtotavan olleen alkujaan saksalaista perua. He olivat siis tavallaan saksalaisia kansan silmissa. Tässä Kososen tutkimuksessa mainittiin nimen Sääksmäki annetun näiden tulokkaiden mukaan.

Onkin hyvin uskottavaa Suomen nimen tulleen sieltä, mistä muutkin nimet ja uskonnolliset piirteet. Liettuan eteläisempi osa Samogitia ja pohjoisempi Semigallia kuten Samlandkin ovat etymologialtaan Suomen nimen kanssa yhteisiä. Samogitia on Carta Marinassa muinainen kuningaskunta, joten se on ollut varmasti merkittävä nimittäjä ja Samogitialla onkin Karjalan karhu tunnuksenaan. Kuurilaiset ja karjalaiset ovat olleet samaa kansaa tuoden karhunsa myös Euran vaakunaan. Tätä kuurilaisten kulttuuria yhdistää kaupankäynti, sillä jokainen näistä asemista Veikselin suulla, Väinäjoen suulla, Kokemäenjoella ja Laatokalla Vuoksen varrella ovat olleet kaupankäynnin kannalta merkittäviä. Näitä alueita ovat asuttaneet laivoilla liikkuneet samat heimot ja samat suvut niiden maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta hyvin pitkälle historiaan. Näillä alueilla on toki asunut paikallisiakin heimoja, mutta kaupankäynti on pitkälle sanellut kulttuurin voiman ja muodon ja valta on ollut näillä meriä käyneillä kauppiailla ja sotureilla. Kun tarkastelen itseäni, tälläinen elämänmuoto sopii minulle, sillä koen meren kuin kodikseni ja meren yksinäisyyden ja kauppapaikkojen vilinän välisessä kontrastissa on jotain, joka puhuu minulle. En ole koskaan tuntenut itseäni paikallaan pysyväksi maanviljelijäksi.

Ilmari Kososen tutkimus sivuaakin osaltaan nimien kulkeutumisen kautta oikeaksi teorian savolais-karjalaisten kulttuurin tulemisen Liettuasta, kuten itsekin olin uskonut uskonnollisten symbolien ja genetiikan perusteella, mutta suurimmaksi osaksi savolais-karjalaiset olivat eronneet muinaispreussilaisista heimoista paljon ennen 1200-luvun loppua, jolloin saksalainen ritarikunta valloitti muinaispreussilaisten maan, ja alkoivat käyttää itsestään nimitystä preussilainen. On uskottavaa Muinaispreussin olleen pitkälti suomensukuinen kansa ja juuri Preussin tunnus onkin tuttu tulinen kokkolintu. Veiksel-joki oli sekä suomensukuisten kampakeraamisen kulttuurin raja, mutta samalla se oli myös muinaispreussilaisten muinainen raja. Veikselillä siis kulkee suomalaisten heimojen ikivanha läntinen raja ja tämä selittääkin sen miksi suomalaiset ovat liettualaisille geneettisesti veljesheimo ja alue on N1c1-isälinjan vahva esiintymisalue. Osa savolaisista onkin genetiikan perusteella arvioituina tuolta alueelta lähtöisin, mutta FTDNA määrittelee minun olevan itä-eurooppalaista eli laatokkalaista, jonka uskotaan syntyneen Laatokalla tuhat vuotta sitten. 800-luvulla saksalaiset alkoivat painostaa Kuurinmaata, jolloin tämä laatokkalaisten esi-isä olisi voinut tulla Laatokalle sieltä, mutta tähän samaan aikaan myös Hämeestä tuli muuttoaalto Laatokalle ja tätä muuttoa Hämeestä tukee myös arkeologia. Uskon laatokkalaisen klaanin olevan tämä Hämeestä tullut karjalaisten ryhmä, sillä tämän klaanin geneettisiä lähisukulaisia ei Balttiasta montaa löydy, tosin yksittäisen esi-isän liikkeitä ei voi genetiikalla määrittää. Markkerien perusteella osabalttina sukuni on balttilaiselle linjalle melko läheinen, joten laatokkalaiset voivat olla Preussista Satakunnan karjalaisiksi eronneita. Kuurinmaa joutui raa'asti alistettuun orjuuteen teutonien murrettua kuurilaiset ja on mahdollista esi-isänikin joutuneen pakkovärvätyksi saksalaisten Berliiniin tai sitten hän on vain myöhemmin lähtenyt Suomeen saapuneiden saksalaisten matkaan.

”Heikki Simolan pohjasedimenttitutkimukset osoittavat, että jatkuva laajempi rukiin viljely, Punkaharjulla, Kerimäellä, Juvalla ja muullakin alkoi juuri 1200-luvun lopulla, ilmeisesti juuri näiden tulokkaiden tuomana, osana Simolan väestöräjähdykseksi mainitsemaan asutusaaltoa.” (Ilmari Kosonen) Äitini puolelta Räsästen vanhin tiedetty esi-isä oli Antti Ihalempinen ja hän oli Keriharjun (Kuuriharju?) alueelta Joroisista kotoisin, joka Kososen mukaan on kelttisana tarkoittaen virtaavaa vettä. Kerisalossa onkin jälleen tuttu Sääksjärvi. Juvan ympäristöön on tullut keskittymä saksalaisen kulttuurin omaksuneita asukkaita, mutta myös Kyyveden ympärillä on ollut tätä samaa väestöä, sillä Haukivuorella on paikkojen niminä kaksi Saksaa, Saksalanharju ja Saksanranta. Sikosaari ja Saksa olivat Kohvakoiden asuttamia, joten yhteys Saksan nimeen suvullamme tosiaankin on sen lisäksi että Lemminkäisen nimestä periytyvien sukujen kotipaikoissa toistuvasti vilahtelee Saksan nimi. Nämä uudisasukkaat ovat tulleet aiemmin Satakunnasta Mikkeliin muuttaneiden savolaisten ja hämäläisten naapureiksi, jonka lisäksi myös Karjalasta on tullut takaisin palaavaa muuttovirtaa Savoon. Tällä tavalla Savo asutettiin. Muinaispreussi täytyisi ottaa aivan uuden tarkastelun alle nimistöä tutkimalla, sillä se näyttää vastaavan suomalaista. Valitettavasti kirjoitettua preussin kieltä on ainoastaan tästä myöhäisemmästä saksalaisten kielipoliittisen ajan preussista, mutta on toki mahdollista suomalaisten puhuneen sen kaltaista sekakieltä jo ennen saksalaisten valloitusta, jota sekä suomalaiset että saksalaiset ovat kohtalaisesti ymmärtäneet. Minä jätän nämä nimet hautumaan, mutta Veikselin suulta, meripihkan lähteeltä meripihkatietä saapui virran uomaa myötäillen ja sen pinnasta kimmoten kuin kaukaisena kaikuna carialaisten ja lydialaisten kulttuuri, sanoineen, nimineen ja uskomuksineen. Kuurilaisten ja lyydiläisten kulttuuri. Minun ja minun heimoni kulttuuri. Tässä onkin kasassa valtavan hyvät ainekset.

Näin siis hahmottuu rautalankamalli sukuni historiasta ja näille 25 markkerin osumille ja suurelle osaa 12 markkerin osumia voidaan rakentaa jo jonkinlainen yhteinen kokonaiskuva. Erittäin suurella todennäköisyydellä viidellä 25 markkerin lähiosumallani on yhteinen esi-isä luokkaa 20-30 sukupolvea sitten, eli noin 500-800 vuotta sitten. Varhaiset esi-isäni näyttävat nimistöstä päätellen eläneen Sastamalassa, ehkäpä juuri Kiimajärvellä, kuten myös samannimisille paikoilla Karjalassa. Kiimajärvi sopii nimensä puolesta mitä parhaimmin tähän Lemminkäisen nimeen. Uskon yleensäkin koko Satakunnan aluetta nimitetyn alunperin kukon/gallun mukaan, sillä tämä aihe antaa alueelle ylivoimaisesti eniten nimiä. Satakunnassa on paljon Kiikko ja Keikyä tyylisiä kiikkumista ja keikkumista vastaavia Kauko-nimen johdannaisia, kuvaten maailmanpuun latvassa kiikkuvaa kukkoa sekä samalla ympäri kiertävää juhannuskeinua. Sanonta: ”Kevät keikkuen tulevi” onkin tätä perua.

Se että minulla on monia osumia laatokkalaisiin Määttä/Mänttä/Mäntsä ja muihin Lemminkäisen nimestä johtuviin sukuihin, mutta ei heidän Lemminkäisestä johtuvaa nimeään, selittyy tällä Lemminkäisen toisella nimellä Kauko, joka on muunnos Kukosta. Kauko Lemminkäisen toisena nimenä tarkoittaa etäistä ja kaukaista Pohjantähden, Manalan suuaukon asukasta, ollen samalla ylimmäisenä lähellä uutta elämää. Pohjantähti oli tuon manalan saaren puunlatva, joten Ahti Saarelainen on tästä syystä Lemminkäisen kolmas nimi. Kaiken kaikkiaan Satakunnan vanha nimistö on savolaisten ja karjalaisten kannalta hyvin mielenkiintoinen ja voidaan monella tapaa osoittaa karjalaisten olleen Kokemäenjoen vaikutuspiirissä. Tämä ei todista näiden kaikkien nimien olevan lähtöisin samasta esi-isästä, koska nämä uskomukset ovat olleet laajalle levinneitä Preussista Satakuntaan ja Karjalaan. Tämä määrittää pikaisestikin vilkaistuna vähintään kymmeniä sukuja ja kyseessä onkin ikivanha ja perustavaa laatua oleva nimi. Suomessa ollessan nämä Käestä johtuvat suvut ovat asuneet selvästi sekä Satakunnassa että Karjalassa ja tutkijat eivät osaakaan sanoa kumpi on se oikea alkukoti. Käen suvun kaikki nimilinjat yhteneväisesti osoittavat myös teorian savolais-karjalaisten muutosta Satakunnasta Karjalaan oikeaksi.

1200-luvulta alkaen Suomeen tulleet saksalaiset ja tanskalaiset kauppiaat ovat olleet tekemisissä myös savolaisten kanssa. Osalla savolaisia oli genetiikasta päätellen sukujuuret Balttiassa ja toisekseen tästä syystä johtuen varmasti kielitaitoa, joten nämä saksalaiset ja tanskalaiset ovat tulleet uskottavimmin vanhojen kauppasuhteiden pohjalta. Kun ajatellaan vielä savolais-karjalais-kuurilaisten asemapaikkoja vesireittien kauppapaikoilla, voidaan varmuudella sanoa kaupankäynnin olleen heidän leipäpuunsa, joten yhteys saksalaisiin kauppiaisiin on hyvin uskottava. Savolaisissa on fyysisesti pitkiä sukuja ja uskon näiden sukujen olevan saksalaisten naisten kanssa avioituneita. Lemminkäisestä ja käestä johtuviin sukunimiin liittyy usein kookas ruumiinakenne, joten jokin selvä yhteys on oltava. Esimerkiksi Mäntsän suku, jonka alue oli saksalaiseksi kutsuttu oli kookasta sukua. Otanta on tosin pieni. Alkuperäisten asukkaiden silmissä nämä savolaiset ovat olleet saksalaisia. Historoitsijan näkökulmasta Balttian suomensukuisten tuloa Suomeen ja Karjalaan onkin tästä syystä vaikea havaita ja erottaa sitä saksalaisten ja tanskalaisten saapumisesta. Nämä kumpikinhan näyttävät samalta kansanosalta. Saksa nimellä on tarkoitettu Savossa myös kauppiasta, kuten voisaksa oli voikauppias, jolla tapaa myös Saksa-Heikki ja Ukko-Saksa saivat kutsumanimensä. Oikeastaan tämä onkin se vahvimmin nykypäivään saakka säilynyt merkitys Saksan nimelle. Mytologinen merkitys katosi satoja vuosia sitten. Koska saksalaiset olivat juuri näitä kauppiaita, saksalaisella tarkoitettiin kauppiasta. Viron kielessä saks tarkoittaakin juuri varakasta tai voimakasta henkilöä. Saksalaista 1200-1400 luvuilla koggilla liikkunutta hansakauppiasta eli kauppapaikkojen kauppiasta kutsuttiin nimellä kauppasaksa ja kamasaksa, mutta myöhäisemmin tällä nimellä kutsuttiin myös kulkukauppiaita (vrt. laukkuryssä). Viron kielellä hansakauppias oli kaubsaksa ja vanhan Liivinmaan kielellä kaubisaksi. Uskottavasti myös Savossa Saksa-paikannimet liittyivät asukkaidensa harjoittamaan kaupankäyntiin, varakkuuteen tai sotilasasemaan, jotka puolestaan liittyivät tavalla tai toisella saksalaisiin.

Karjalainen hokema kertoo nimien muodostumisesta näin: Mies on -nen, nainen on -tar, orja on -kka, talo on -la. Nykyajan vastine orjalle olisi palvelusväki ja näin ollen -kka -päätteinen nimi kertoo, ettei kyseessä ole itse talon isäntä, vaan kyse on palkkalaisesta. Lisäksi päätteellä ilmaistaan jotain vähentävässä (myös hellittelevässä) muodossa. Punakka ei ole punainen, mutta siinä on punaista. Se ilmaisee jonkin ominaisuuden sisältymisen nimen kohteeseen. Kohvakan nimessäkin käytetty -kka -pääte on vanhaa perua ja päätettä on pakanallisella ajalla varmastikin käytetty kuvaamaan jonkin jumalan palvelijaa. Tätä alamaisuuteen viittaavaa selitysmallia käyttäisin myös Kohvakan nimen alkuperän selvittämiseen. Perimätietohan kertoi meidän olleen alkujaan Koch-sukua ja nimemme muodostuneen siitä. Ottaen huomioon -kka -päätteen historian, voimme olettaa, ettei sukumme ollutkaan alkujaan Koch, vaan sukumme asui Kochin isännöimässä talossa tai oli muutoin hänen palveluksessaan. Näin tuota palkkalaisena toiminutta esi-isämme alettiin kutsua isäntänsä mukaan nimellä Kochvakka. Tätä arvioita tukee toisaalta tieto, että Kohvakat asuttivat Saksan tilaa Haukivuorella. Kun tähän ympätään perimätieto Saksan armeijassa palvelemisesta, voidaan tarkentaa palvelussuhteen laatua ja olettaa sukumme esi-isämme palvelleen Koch-nimisen saksalaisen upseerin alaisuudessa. Tästä upseerista sai myös Saksan tila nimensä. Tätä selitysmallia tukee hyvin 1200-1500 -lukujen historialliset tapahtumat.

Näin Saksan nimelle on löytynyt monta näkökulmaa, jotka kaikki tukevat samaa kokonaiskuvaa. Tästä savolaisen heimon kulttuurin ja genetiikan lähtökohdasta Liettuassa, Muinaispreussissa ja Kuurinmaalla onkin järkevintä lähteä jatkamaan miten ja mistä mikäkin suku on Suomeen tullut. Lemminkäisestä, kokosta ja käestä johtuvia sukunimiä on lukuisia ja osa näistä suvuista ovat mahdollisesti äidin puolelta kelttien (galli, ´kukko´) jälkeläisiä. Maakuntakirjat alkavat 1541 ja sitä varhaisemmasta ajasta kirjallista tietoa ei käytännössä ole Savossa esi-isistä saatavilla, irtonaisia tiedonrippeitä lukuun ottamatta. Genetiikan ohella en uskokaan Savosta kovin merkittävää lisävalaistusta löytyvän savolaisten heimohistoriaan, vaan varhaisempaan aikaan siirryttäessä on monien savolaisten sukujen siirryttävä tutkimaan Muinaispreussia, Kuurinmaata ja Liettuaa sekä Satakuntaa, josta oli tullut jo aiemmin muuttoaalto Savoon. Satakuntaa vanhempaa aikaa tarkastellessa katseet on suunnattava myös Roslegeniin, sillä Länsi-Suomi asutettiin Ruotsista käsin.

Nyt palaan laivapolttohautaukseen, jota Lemminkäiset käyttivät Preussissa, Kokemäenjoella ja Laatokalla. Se näyttäisi arkeologisten löytöjen perusteella olevan alkuisin Mustalta mereltä, johon laskevalla Tonavalla onkin Pannonian altaassa polttohautauksen kehto. Mustalta mereltä se on levinnyt Tonavaa pitkin esiintyen laajalla alueella Ranskasta Kokemäenjoelle ja Laatokalle asti. Myös Mustan meren toisella joella Dnjeprillä tätä esiintyy myös ja Ibn Fadlan kertoi tämän olleen käytössä myös Volgalla. Näin kaikilla suomalaisten vesireiteillä tämä tapa on ollut käytössä, kuten karjalaisilla alueilla yleensäkin. Mustallamerellä ja Pannonian altaalla olivat Danun palvojat ja Danubelainen kulttuuri on kelttiläinen kulttuuri, jonka pääväylällä Tovanavan ja Reinin vesireitillä myös La Tènen kulttuuri. Toisaalta vainajat haudattiin tumulus-kumpuihin nykyisen Turkkiin kuuluvalla alueella, missä Caria ja Lyydiakin sijaitsivat, joten ei ole ihme miksi suomensukuiset kuurilaiset ja lyydiläiset käyttivät samaa tapaa meripihkatien toisessa päässä Veikselin suulla.

Ei ole todellakaan sattumaa miksi kuurilaisuus eli karjalaisuus levisi juuri Muinaispreussista Veikselin suulta, joka oli meripihkan lähde antiikin maailmalle. Eikä ole sattumaa miksi juuri kuurilaiset tunnettiin kovina merten miehinä, joiden voimaa germaanit kunnioittivat, vaikka mursivatkin sen paavin avulla aikanaan. Kuurilaisen ajan jälkeen saapui germaaninen aika, joka löi oman leimansa suomalaiseen kulttuuriin. Nämä kaksi kerrosta voidaan erotella toisistaan myös Kalevalassa. Kuurilaista varhaisempi aika, josta Äänisen ja Vienan kalliomaalauksetkin kertovat on kolmas, kaikkein vanhin ajanjakso, jossa vainajat haudattiin maahan punamulta peittonaan. Mielestäni nämä kolme ajanjaksoa ovat suomalaisen historian selkeästi toisistaan erottuvaa kolme aikakautta. Vanhimmassa mytologiassa maailma oli kolmekerroksinen ja tämä kolmikerroksinen maailma tunnettiin Kalevalan lisäksi myös Sumerissa. Kuurilaisessa maailma oli seitsenkerroksinen ja germaanisessa yhdeksänkerroksinen, mutta nämä maailmat olivat jokaisessa mytologiassa pitkälti samanlaisessa suhteessa keskenään. Lisäksi mikään niistä ei ole omaperäinen suomalainen kulttuuri, vaan yleismaailmallinen. Omiin oloihinsa eristäytyneet suomalaiset ovat vain säilyttäneet nämä ikivanhat kulttuurikerrokset elävänä perintönä kaikkein pisimpään. Saamelaiset ovat kaikkein parhaimmin säilyttäneet tämän vanhimman kerroksen noitarumpujen kolmikerroksisine maailmoineen, savolaiset ja karjalaiset kuurilaisen ajan nimissään, sanoissaan ja tavoissaan ja länsi-suomalaiset ristiretkien jälkeisen germaanisen ajan. Näihin eroavaisuuksiin sisältyy paljon ja ne selittävät hyvin paljon suomalaisten heimojen historiaa. Yhteenvetona niin sukuni kuin koko Suomenkin historiasta löytyy selkeitä viitteitä germaaniseen kulttuuriin, mutta sen läpi kuultaa selvästi kaukaisempi kelttiläinen kulttuuri. Kelttiläisesta suurvallasta versoi germaaninen suurvalta ja rajan vetäminen niiden välille on hyvin vaikeaa.

Suomalaiset ovat kautta aikojen vaistonneet heillä olevan oman historian. Tutkijoiden luoma selitysmalli loi samalla aukon, joka käytännössä merkitsi suomalaisten ilmestyneen tyhjästä. Tämä ei ole jo loogisistakaan syistä koskaan tyydyttänyt suomalaisia, vaan he ovat aina vaistonneet jonkin olevan vinossa suomalaisessa historiankirjoituksessa. Samalla tämä salailu synnytti epäilykset, että jotain merkittävää täytyi liittyä suomalaisten historiaan, koskapa sitä salailtiin. Tästä varmastikin juontuu maailmallakin tunnettu ilmiö, jossa suomalaiset pyrkivät löytämään olemassa ololleen hyvin omalaatuisiakin tarinoita.

Mutta kello käy ja tietoisuus historiastamme tulee selkenemään selkenemistään ja asiat tulevat saamaan selityksiä uusien kysymysten sijasta. Yksinkertaisin ratkaisu on se todennäköisin ja tämä sääntö koskee kaikkia kansoja ja kieliä, sillä kyseessä on perussääntö kaikkeen tieteeseen ja tutkimukseen. Tämän säännön arvoa ei voi koskaan olla liiaksi teroittamatta. Jokaisen kansan kohtalo on selitettävissä tällä samalla yksinkertaisella kaavalla ja jokaisen kansan historia kietoutuu toisten kansojen historiaan kuin kuidut kietoutuvat toisiinsa naruiksi, muodostaen lopulta yhden vahvan köyden. Toivonkin jokaisen suvun, heimon ja kansan kirjoittavan oman historiansa, jolloin lukuisista puroista kasvaisi koko maailman historian kattava suuri virta. Tämän toiveen uskon vielä joskus toteutuvan.