sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Minos ja Kaunos, kuurilaisten kuujumalat

Tutkiessani vanhoja karttoja Turkin alueesta, huomioni kiinnittyi Caria-nimiseen alueeseen. Sehän voidaan lausua suomalaisittain Karja, joten kuvat Karjalan kaukaisesta historiasta välkkyivät jo hetken silmissäni. Tämä oli kuitenkin yksinään niin heikko vihje, että sellainen voi olla sattumaakin ja niinpä jätin sen huomiotta. Myöhemmin törmäsin juttuun, jossa Felice Vinci niminen tiedemies väitti Troijan olleenkin Itämerellä, koska paikannimet ovat niin samanlaisia Troijan ja Itämeren suomalaisten paikkojen välillä. Useissa nimissä oli tarkemmin tutustuttaessa todellakin huomattava yhtenäisyys. Suomalaiset tutkijat olivat tyrmänneet väitteen, että Troija olisi ollut Itämerellä. En minäkään siihen uskonut, mutta nimien samankaltaisuuteen olisi heidänkin pitänyt osata kiinnittää huomiota.

Lennart Meren Hopeanvalkeasta poimin hyvän vihjeen Troijan ja minoslaisen kulttuurin yhteyksistä Troijasta Itämerelle. Kreetan ja minoslaisten käyttämä meripihka analysoitiin Itämereltä tulleeksi. Vain Itämeren laadussa oli oikea määrä pihkahappoa. Oli jopa arveltu Troijan kuuluneen samaan talousalueeseen Itämeren kanssa. Itämeren yhteys Troijaan on kuitenkin varma. Juuri suomalaisten heimojen asuttamilta Balttian rannoilta vietiin Egeanmerelle meripihkaa ja vaihtokauppana sieltä tuotiin uskonnollisiin rituaaleihin tarkoitetut labyrintit meidän rannoillemme. Toisaalta Egeanmerellä käytettiin hautaustapana tumuleita aivan kuten Balttian suomalaisetkin. Itämeren rannat ja Kuolanniemi on Manalan maa, jonne linnut lentävät. Tie Itämerelle on ollut tiedossa iät ja ajat. Tietäen Troijan yhteyden Itämerelle on helppo ymmärtää miksi Troijan sodassa puhutaan valoisista öistä ja kylmyydestä. Se liittyi troijalaisten kauppiaiden elämään. Felice Vincin väitteet siitä, että Troija olisi ollut Itämerellä eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Itämeri on ollut Troijan kauppa-aluetta, joten taistelu Troijasta on taistelua myös tästä kauppa-asemasta. Kauppa-asemahan hyvin pitkälti määrittää myös kyseisen kulttuurin mahdin ja meripihka oli joskus kullan kallista. Lisäksi Suomen nimistö ja ja muinaiset labyrintit suomalaisten heimojen rannoilla tukevat tätä Felice Vincin kertomusta. Troijalla ja Itämerellä on ollut kulttuuriyhteys. Myöhemmin tulemme huomaamaan Kreikan ja Suomen kulttuurihistorioiden liittyvän yhteen kuin ketjun rautaiset lenkit toisiinsa.

Aloin tutkia uudelleen Cariaa. Niminä Caunos ja Caria esiintyvät yhdessä, sillä Caunos oli kaupunki Cariassa. Kaunoshan oli myös Liettuan kaupunki, vaakunansa valkeine härkineen. Kalevalassa Kullervo on kaunis karjalainen... Caunos carialainen. Eikös kuulostakin samalta? Huomaa myös yhteys Kore > korea. Kore, joka on myöhemmin Persephone, mainitaankin kaikkien rakastamaksi kaunottareksi. Karhun tähdistö on Callisto Kreikan mytologiassa ja Callisto tarkoittaakin kauneinta. Kaunis ja karjalainen taitavatkin olla synonyymejä. Kauneus merkitsi muinoin hedelmällisyyttä, joten se sopii hyvin savolais-karjalaiseen mytologiaan. Kreikan tarusto löytääkin toisen version Kullervon ja sisaren sukupuolisuhteesta. Nimittäin Caunus pakeni kotoaan vältääkseen koskemasta sisareensa Byblikseen (Byblos), johon tunsi vetoa. Samantapainen kohtalo liittyi myös Callistoon, sillä hänet vietteli Zeus ja hänet karkotettiin karhuksi taivaalle. Kalevalan kaunis karjalainen on todellakin sama nimi kuin Caunos carialainen.

Persialaiset kutsuivat carialaisia kukoiksi, johtuen kypärien harjoista. Vastaavat harjat olivat doorilaisilla, jotka asuttivat muuan muassa Kreetaa ja Rodosta. Se, että carialainen ja kukko ovat olleet persialaisille synonyymejä on mielenkiintoista myös oman sukunimeni kannalta, jonka uskon merkinneen kukkoa. Herotodos kertoi carialaisten olevan minoslaisia, mutta he itse kertoivat olevansa Lyydien ja Mysien (Mycene?) kanssa samaa alkuperää. Lyydia onkin Carian naapuri Turkissa. Lyydit löytyivät myös Karjalasta, ollen karjalaisten naapuriheimo ja heidän kielensä periytyy karjalan kielestä. Carialaiset ja lyydialaiset ovat kovin samanlaisia nimityksiä karjalaisten ja lyydiläisten kanssa. Lisäksi Carian naapurina löytyy myös Luwia, joten liiviläisillekin löytyy vastine. Näin karjalaisten, lyydiläisten ja liiviläisten nimityksille on löytynyt täsmällinen vastine Egeanmereltä. Yhden nimen periytyminen voi olla sattumaa, mutta kaikkien kolmen ei. Nämä kolme nimeä esiintyvät yhdessä sekä Egeanmerellä, Balttiassa sekä Karjalassa.

400-luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt Thukydides kertoo Minoksen olleen ensimmäinen yhtenäisen sotalaivaston rakentanut kuningas. Lisäksi hän kertoo Minoksen karkottaneen carialaiset ja nimittäneen omat poikansa saarten maaherroiksi, tarkoituksenaan hävittää merirosvot. Thukydides kertoo merirosvouksen olleen ennen helleenejä eläneiden barbaaristen carialalaisten kunnia-asia, ei lainkaan alhainen ja häpeällinen ansionlähde. Hän kertoo innokkaimpien merirosvojen olleen syntyperältään carialaisten ja foinikialaisten saarien asukkaat. Tässä kohden on hyvä muistaa Thukydideksen olleen isänmaallinen kreikkalainen, joten tarinoita on mahdollisesti väritelty omaa arvoa korottaakseen, samoin kuin Itämeren kauppiaiden sotaisuutta on runsaasti korostettu heidän vihollistensa puheissa oikeuttamaan oma väkivalta. Foinikialaiset voisivat olla myös linkki suomen kielessä esiintyviin hebrealaisiin sanoihin, sillä koko muinainen Foinikia kaikkine hebrealaisineen puhui yhtä kieltä. Monet arviot Egeanmeren merikansojen ja foinikialaisten pitkälti yhteisestä kulttuurista ovat mielestäni hyvin uskottavia.

Thukydides mainitsee Deloksen saarella enemmän kuin puolet olleen carialaisten hautoja. Tämä on sikäli mielenkiintoinen tieto, sillä Herotoduksen mukaan tälle helleenien pyhimmälle saarelle, Deloksen saarelle toivat Hyberboreasta eli Pohjolasta pyhät neidot Hyperokhe ja Laodike uhrilahjoja ja jäivät asumaan saarelle, eikä tälle saarelle enää haudattu muita kuolevaisia kuin nämä neidot kahden muun Hyperboreasta tulleen neidon lisäksi. Myöhemmin Hyperboreasta toimitettiin Delokselle uhrilahjoja. Tämä matka kulki monien heimojen mm. Hyberborealaisten naapurien skyyttien maan kautta ja skyyttien takana olivat ja ovat edelleenkin Itämeren suomalaiset. Tätä yksityiskohdan Hyperborean maasta haluan alleviivata, sillä tämä on tärkeä huomio ja palaan tähän myöhemmin. Kysymys kuuluukin onko kyse Karjalan lyydiläisistä? Thukydides ei mainitse ajankohtaa Minoksen sotaretkelle carialaisia vastaan, muutoin kuin sen tapahtuneen ennen Troijan sotaa. Itse uskon kimmeriläisten eli germaanien olleen valloittamassa Cariaa ja ajankohdan olevan noin 650 ekr. En usko carialaisten hävinneen kokonaan, sillä Thukydides kertoo carialaisia olleen vielä hänen aikanaankin. Carialaisilla oli ainakin jonkin verran kykyä sotia, sillä he hyökkäsivät kaksitoista laivaa sisältäneen veroja keräävän ja kuljettavan laivaston kimppuun, aiheuttaen sille suuret menetykset. Kenen haltuun lasti päätyi, siitä Thukydides vaikenee. Ei siitäkään tosin ole varmuutta tarkoittaako hän oman aikansa carialaisilla alkuperäisiä vaiko heidän maansa perineitä.

Carialaiset Thukydides kuitenkin mieltää Egeanmeren merirosvoiksi ennen helleenejä ja jopa ennen minolaisia, mutta en usko minolaisten ja carialaisten kulttuurien olleen toisilleen vieraita. Herotoduksen arvio minolaisten ja carialaisten yhteisestä alkuperästä tukee tätä päätelmää myöskin. Luultavimmin Minos on ollut vain tästä merien miesten kulttuuriin saapunut uusi uskonnollinen ja sitä kautta mahdollisesti myös valtiollisen järjestäytymisen muoto, jota kutsuttiin tällä uudella uskonnollisella nimellä. Kreikkalaisen mytologian mukaan Lyydian ensimmäinen kuningas oli Manes, joten Minos on varmastikin sama nimi, sillä karkottihan Minos juuri carialaiset ottaen alueen itse hallintaansa. Mannus on taas Tacituksen mukaan germaanien maan jumala Tuiston poika, josta ihmiset ovat lähtöisin. Koska myös kreikkalaisen mytologian Lyydian kuningas Manes oli äitimaan poika, uskon Minoksen/Maneksen olevan sama jumala kuin germaaninen Mannus. Kreikkalaisten lähteiden mukaan Lydian vanhempi nimi oli Maionia ja sen asukkaat tunnettiin nimellä Maiones, joten kyseessä on selvästi minolainen kulttuuri. Egyptillä uskotaan olleen yhteyksiä Egeanmerelle ja Egyptin ensimmäisenä hallitsijana mainittu Menes on liiankin samankaltainen Minoksen, Maneksen ja Mannuksen kanssa.

Kreikkalaiset myytit kertovat Europan olleen foinikialaisen kuninkaan Agenorin tytär. Europa oli myös Sarpedonin, erityisen viisaan Rhadamanthyksen sekä Minoksen äiti. Rhadamanthyksestä ja Minoksesta tuli myöhemmin Manalan tuomareita, joten Manalanmaassa asuvana tiedetyt suomalaiset saivat tuomarinsa heistä Kreikan taruston mukaan. Kreikkalaisen tarinan Rhadamanthys vastaa skandisaagojen viisasta vaanien heimoa. Europa oli myös Phoenixin sisar. Näin Eurooppa näyttäisi olevan fennien sisar uskonnollisilta alkujuuriltaan. Nicolas Sansonin kartassa vuodelta 1666 Karjalan kannaksesta on käytetty nimeä Europa. Zeus houkutteli Europan Kreetan saarelle häikäisevän valkean härän muodossa. Europa-nimen etymologian uskotaan tulevan sanoista, jotka merkitsevät laajaa ja silmää. Europan nimen merkitykselle on löydetty kaksi selitystä. Toisen mukaan kyseessä on nauta, leveine kasvoineen ja toisen mukaan kyseessä on Kuu laajoine kasvoineen. Nämä kummatkin ovat oikeita vastauksia. Naudan kuunsirpin muotoiset sarvet ovat merkinneet Kuuta ammoisista ajoista. Europan härän hohtava valkoisuus vahvistaa kyseessä todellakin olevan Kuun.

Lisäksi Kadmos lähtiessään etsimään kadonnutta Europa-siskoaan saa ohjeekseen etsiä lehmä, jolla on kyljessään puolikuun muotoinen merkki. Paikkaan, johon tämä lehmä kävi makuulle oli perustettu kuun jumalatar Selenen temppeli. 100-luvulla elänyt kirjailija Lucian kertoikin Astarten olevan kuujumalatar, Kadmuksen sisar ja sama jumala kuin Europa. Valkea härkä oli Minoksen jumala, joka nousi merestä hohtavan valkoisena. Meri tarkoittaa öistä taivaankantta ja sitä kutsutaan suomalaisessa Kalevalassakin mereksi selälliseksi. Näin merestä nouseva hohtavan valkoinen härkä onkin hohtavan valkoisena nouseva Kuu. Tämä valkea härkä oli tuttua meillekin jo Liettuan Kaunasin lipun ja vaakunan tunnuksina, Semigallian valkeana hirvenä sekä Kuurinmaan vaakunan valkeina peuroina. Savolainen hirvi voisi olla hyvin tätä perua, vaikka voi olla myös saamelaisvaikutusta aurinkohirvestä. Näin kauniin karjalaisen keltainen tukka saa selityksen, sillä kyseessä on kauniin kuu-ukon hiusten kultainen hohde ja myöskin Kullervon kohtalo kiertolaisena saa selityksen, sillä Kuu kiertää maata. Myös Raamatussa Kuu on kauneuden vertauskuva.

Suomensukuisista kansoista kuujumalan tuntevat latvialaiset nimellä Meness, liettualaiset Mennuo ja saamelaiset Mannu, joten tämä nimi on säilynyt myös suomensukuisten kansojen kielissä. Magnus Ladulås (Mannus Ladolas) eli paremmin tunnettuna Mauno Ladonlukko oli varmastikin nimetty kuujumalan mukaan, koska hänen kummatkin nimensä näyttävät olevan kuujumalan nimiä. Meness/Mannu kuujumala, Kullervo ja karhu ovat maskuliinisia suomalaisessa mytologiassa ollen tältä osin yhtenäisiä seemiläisille uskomuksille Kuun maskuliinisuudesta. Karhun peijaisissa karhulle etsittiin morsian eli karhu itse merkitsi maskuliinista jumalaa. Maa ja Aurinko olivat siis feminiinisiä ja Kuu oli maskuliininen suomalaisessa mytologiassa. Maa taas uskottiin kaiken äidiksi, koska Aurinko ja Kuu nousivat maasta ja laskeutuivat maahan. Muinaiset kansat siis uskoivat maailman alussa maan syntyneen vedestä ja tästä maasta syntyneen taivaankappaleet. Tämä on ollut pakanauskontojen maailman luomisen järjestys, mutta tämä oli myös luomisjärjestys Raamatun mukaan, jossa maa oli ensin ja vasta sen jälkeen luotiin Aurinko, Kuu ja tähdet valaisemaan päivää ja yötä.

Kuurilaiset näkivät Kuussa jumalansa kuparisine pursineen kiertämässä maata eli palvomassa omaa äitiään. Egyptiläisillä oli hedelmällinen Khonsu kuujumala, jonka nimi muistuttaa Caunosta ja jonka etymologian on arveltu olevan matkaaja, joka puolestaan vastaa Kalevalan kiertolaista Kullervoa. Kuu merkitsi kauneutta eli hedelmällisyyttä ja tässä on suomalaisen kaunis-sanan etymologia. Kuujumalan tunnus ovat juuri tätä esiin tulevaa sirppiä muistuttavat naudansarvet, joka osoittaa osaltaan tämän teorian oikeaksi. Mytologioissa kauneus ja hedelmällisyys ovat siis synonyymejä näin perustellen, vaikka nämähän ovat muutoinkin varsin yleisesti tiedostettu samaksi asiaksi. Minolaisen kulttuurin keskus Knossos kirjoitettiin mykeneläisessä tekstissä muodossa Ko-no-su, Ku-nu-sha egyptiläisessä ja Ku-ni-su minolaisissa, joten kyseessä on Kaunos eli sama Kuuta merkitsevä nimi kuin Liettuan Kaunas, Carian Caunos kuin Kalevalan kaunis karjalainenkin ovat. Herotodus kertoi carialaisten olleen minoslaisia, arvatenkin koska Carian pääkaupungilla sama nimi kuin Knossoksella täytyi heidän olla uskonollisestikin yhteistä kansaa. Näin myös Carian nimi tarkoittaa karjaa, joten Karjala tarkoittaa myös tätä kuuhärän palvojien maata.

Jo Sumerissa kuujumala Sin oli viisauden jumala ja luojajumala, joka ratsasti siivekkäällä härällä. Niinpä Kaldean Uurissa ja Harranissa palvottu kuuhärkä onkin alkujaan Sumerin seemiläisten uskomus. Kuuhan on kuurilaisen kantasana ja eri tavalla vokaalistettu Aku oli eräs kuujumalan nimi myös Babyloniassa. Knossoksen palatsin seinät koristeltiin valkeaa Kuuta kuvaavasta kalkkikivestä tehdyillä härän sarvilla ja muutoinkin härkä oli kulttuurin keskeinen symboli. Härkätaistelut saivat alkunsa tästä kulttuurista ja kuvaten voittoa Minotauruksesta eli Kuuhärästä. Tarina Theseuksesta ja Minotauruksesta labyrintin keskiössä ovat kertomus matkasta Manalaan ja sieltä paluusta takaisin elämään. Labyrintin symboliikkaa tukee Kalevalan vanhempi kerros, jossa pyhä luku on seitsemän myöhemmän germaanisen yhdeksän sijasta. Näin Otavan tähdistö vaikuttaakin olleen suomalaisten alkuperäinen petoa merkitsevä tähdistö. En ole tarkistanut pitääkö paikkansa väite, jossa Merkurius kiertää vuoden mittaan Auringon ympärillä muodostaen minolaisen labyrintin. Suomessahan labyrittiä sanotaan jatulin tarhoiksi. Gooteilta periytynyt jatuli eli jätti taas merkitsi Aurinkoa, tulisen väkevää jättiläistä, kuten Suomen vaakunan symboliikassa ilmeni, joten tältä osin tuo Merkuriuksen kiertorata ja labyrinttien synty siitä olisi hyvin uskottava. Näin myyttinen kokkolintu ikään kuin lentäisi kurjen tai joutsenen hahmossa labyrintin kulkua mukaillen kohti manalan jättiläistä. Kohti kuolemaa ja uudelleen syntymää. Merkurius oli sumerissa Gar, ´auringon härkä´ (vrt. Gar - Karjala). Tämä myytti on myös Mirhras-kultissa, jossa auringonjumala Mithras tappaa härän. Tätä teemaa, jossa kuolemaa kuvaava peto tappaa uutta elämää kuvaavan härän on sovellettu kuvaamaan myös Kuun kiertoa. Aurinkoa Kuuta ja ukkosta, kuten muitakin taivaan jumalia kuvattiin usein härällä. Kalevalan ison härän tappo voi käsitellä juuri kuuhärän kuolemaa, sillä myös kreikkalaisessa mytologiassa Kokalos surmasi Minoksen kiehuvalla kylvyllä, jolla tarkoitettiin ilmeisesti Kuun taivaalta häivyttäneen Auringon kirkasta poltetta.

Troijasta selvinnyt Aineas, jonka on uskottu etruskien esi-isä, onkin pitkälti tälläistä kuun jumalatarta palvova uskonto, jota Aineas Manalan lautturin hahmossa levitti. Tämä käy esiin kun seurataan Aineaksen matkaa, joka on siis enemmänkin suuren efesolaisten Artemiksen matkakertomus. Koska Leto, roomalaisten Letona oli Artemiksen äiti, voi arvata latien ja latinan olleen nimetty tämän jumalan mukaan. Ja mitäpä muita latit Italiassa ja lyydit olisivat Itämerellä, kuin tämän jumaluuden palvojia? Artemiksen nimen etymologia arvellaan tulevan karhusta ja tämä jumala muistuttaa hyvin pitkälti suomalaisen myytin hirveä metsästävää karhua. Arzawa (Efeso) ja Artemis voisivat olla samaa etymologiaa. Karhun kreikkalainen nimi on arktos, merkiten samalla arktisia alueita karhun tähdistön alla, mutta myös Kreikassa oli karhun mukaan nimetty Arcadia. Karhu muinaisten suomalaisten esi-isänä ei ole mitenkään omalaatuinen uskomus, sillä koko pohjoisen pallonpuoliskon heimot ovat näin uskoneet Skandinavian ja Siperian suomalaisista heimoista Pohjois-Amerikan intiaaneihin. Uskon Karhun tähdistön tunnetun karhuun liityvänä koko maailman laajuisesti joskus muinoin, jolloin näiden tähtien alla asuvat ovat pitäneet tätä tähtikuviota jumalanaan ja esi-isänään. Tosin myös Kiinassa ja Koreassa karhu on ollut myyttinen esi-isä, joten tämä teoria ontuu tältä osin, mutta myös Välimerellä kaukana Pohjolasta sijainneen Efesoksen Artemiksen uskotaan olleen alunperin karhu. Voidaankin osoittaa joskus olleen hyvin laajalti vallalla karhu-uskomus tai oikeammin sanoen uskonto. Myytti kuningas Arthurista karhu esi-isineen oli on tätä samaa vanhaa eurooppalaista mytologiaa, jonka mukaan Bern ja Berliini ovat nimetty. Uskon Artemiksen alunperin liittyneen karhu-kulttiin, joten tältäkin osin lyydian uskonnolliset muodot ovat yhteisiä karjalaisten kanssa. Suuri oli efesolaisten Artemis.

Artemis oli Leton jälkeläinen ja liittyi hyvin läheisesti karhuun. Toisaalta Artemis tunnettiin kuun jumalana, joka metsästi valkeaa peuraa. Tässä on selvä yhtymä suomalaiseen kathu- ja hirvikulttiin, jossa karhu metsästää hirveä. Näin taivaalla karhu petona ja kuoleman symbolina ajaa takaa valon ja uuden elämän hirveä. Pörssimaailmassa tunnetaan edelleenkin karhu- ja härkämarkkinat eli laskevat ja nousevat markkinat, joten koska pörssin härkämarkkinat ovat nousevat markkinat ja koska karhukin oli kuujumala, uskon karhun todella merkinneen laskevaa Kuuta, eli kuolevaa Kuuta. Nämä Kuun kaksi hahmoa selittäisivät lähes täydellisesti suomalaiset hirvi- ja karhuklaanit, sekä myyttisen kertomuksen hirveä ajavasta karhusta. Pidän nousevaa kuuta hirven toisintona nousevan auringon rinnalla. Tämä vaikuttaisi olevan puhtaammin karjalaisten omaa mytologiaa eikä saamelaista. Suomalaisten ikivanhojen hirvi- ja karhuklaanien tarkoitus on ollut joka tapauksessa kuvata uudelleen syntymisen kiertoa. Karhu ja hirvi vastaavat Kalevalan Joukahaista ja Väinämöistä. Jollain tavalla voisi uskoa savolaisten saaneen alkunsa hirviklaanista, sillä hirvi tunnetaan savolaisten tunnuksena edelleenkin, vaikka olemme täydellä varmuudella alkuisin samoista Karjalan heimoista, mutta on myös mahdollista, että olemme vain omaksuneet hämäläisten tunnuksen. Mielenkiintoinen onkin tuo karhu- ja hirviklaanien tapa solmia avioliitot keskenään.

Kuunpalvojat lyydiläiset asuivat Kuujärvellä Karjalassa. Liettua ja Latvia ovat nimetty saman Leton eli kuujumalan tyttären mukaan mukaan kuin Lyydiakin. Leton äitihän oli Phoebe, Seleneen rinnastettava kuun jumala ja myös arabien kuujamalan Allahin tytär oli Al-Lat eli jumalatar Lati. Leton tytär Artemis oli sekin kuun jumala. Aurinko on verrattavissa Pohjolan emäntään arabialaisten uskomuksissa. Suomalaisten palvoma Kuu-ukko onkin seemiläiseen tapaan maskuliininen kuvaus, mutta niin on Kullervokin. Seemiläisissä uskonnoissa tosin oli sekä maskuliininen, että feminiininen kuujumala. Maskuliinisen kuujumalan Sinin lukuarvo oli kolmekymmentä, joka kuvasi kolmeakymmentä vuorokautta eli kuukautta. Kun taas Astarten, joka oli feminiininen kuujumala, lukuarvo oli viisitoista, joka kuvasi vain puolta kuukautta. Ehkä tästä löytyy selitys kauniin karjalaisen sisarelle. Astarten tosin uskottiin olevan myös Sinin tytär Venus, mutta esiintyy kuitenkin kuunsirpillä varustettuna. Asterte onkin kumpiakin riippuen palvojista, sekä kuujumala että venusjumala. Alkujaan Astarte oli puunjumala, kuvaten maailmanpylvästä, jonka ympäri taivaankansi pyöri. Astarteen liitettiin lisäksi joitakin äitimaan elementtejä, kuten esimerkiksi leijonatuoli. Nämä kaikille elementeille löytyy yhdistävä tekijä. Astarte sanana merkitsi itämisen hetkeä, jolloin kuunsirppi tuli esiin kuun alkaessa tai päivän koittamista aamutähden vaihtuessa auringon nousuun ja yleensäkin kaiken uuden syntymistä.

On siis vuosi, joka sisältää talven ja kesän muodossa Manalan ja Päivölän. Tämän lisäksi vuosi jakautuu kahteentoista kuukauteen, jotka jokainen sisältävat täydeksi kuuksi nousevan ja kuolleeksi kuuksi laskevan kuun muodossa samat hahmot. Kuukausi jakautuu viikoiksi, joilla ei ole mitään muuta jakoperustetta kuin Luomiskertomuksen seitsemän päivää. Tämän kierron seitsemäs päivä vastaa kevättä. Ja vielä vuorokausikin sisältää Manalan ja Päivölän symbolit valon kierrosta Venuksena yössä heikentyneenä tuikkeena taivaalla ja täydessä voimassaan päivällä aurinkona. Nämä kaikki symbolit puhuvat samaa kieltä, joten nämä kaikissa muodoissaan löytyvät kuurilaisten uskonnollisista piirteistä. Tästä syystä kuurilaiset palvoivat Juhannusta, joka herätti luonnon uuteen kukoistukseen, Kuuta, jonka sirppi nousi kuolleista, seitsemättä päivää, joka oli samalla uuden viikon alku sekä Venusta, jonka kipinä sytytti auringon tuleen. Näiden ajallisiin tapahtumiin kätkeytyvien symbolien lisäksi he palvoivat saman merkityksen sisältäviä maantieteellisiä symboleita, Pohjantähteä ja maailmanpylvästä.

Troijan sodalle syntyykin uusi mytologinen ulottuvuus ja annankin jokaisen itsensä päästää mielikuvistuksensa valloilleen ja onkin aloitettava tarkastella aivan uusista suunnista Troijan nimen syntyä. Mistä se haki innoituksensa ja mitä se palvoi? Labyrintti-sanan uskotaan tulleen alunperin lyydiläisiltä tai carialaisilta, joten labyrinttien esiintyminen juuri suomalaisella maaperällä on hyvin johdonmukaista. Suomen Lapissa, meren saarilla, rannoilla ja Vienassa onkin paljon (jonkin arvion mukaan 140) näitä kivistä tehtyjä labyrinttejä. En ole tutustunut labyrittien muotoihin kovinkaan paljon, mutta yleensä suomalaiset labyritit eivät ole samoja kuin klassiset minolaiset, mutta ainakin Ohtakarilta löytyy minolainen labyrintti. Monia näistä labyrinteista on jälkikäteen muuteltu erilaisiksi esimerkiksi kierroksia lisäämällä. Vaikka perimätieto labyrinttien merkityksestä on kadonnut, tavan juuret ovat samassa lähteessä kuin minolaistenkin labyrintit.

Kreikan mytologiassa gigantit ja titaanit (giga = tita) eli jättiläiset olivat maasta syntyneita Gaian ja Uranoksen jälkeläisiä. Gaia merkitsee maata ja Uranos siemenvettä, joten nämä jättiläiset olivat maasta luotuja ja jotka olivat saaneet siemenensä eli henkensä vedestä. Ihminen on luotu juuri tällä samalla tavalla Raamatun mukaan, mutta näin uskoivat myös pakanat. Oikeastaan tämä avaa kreikkalaisen mytologian salat, sillä jokainen sen hahmo on uskonnollinen, eikä mikään Kreikan mytologia kerro etnisistä kansoista, vaan kuvaa enemmänkin uskontojen historiaa ja jakaantumista sekä maantieteellisesti että uskonnollisilta piirteiltään. Näitä jättiläisiä eli maan jälkeläisiä oli kaksitoista, josta saakin alkunsa eräs länsi-suomalainen uskomus, jossa Kalevalla olikin kaksitoista poikaa. Kaleva merkitsi raivoisaa tulista voimaa, jota Aurinko ja Maan sisällä laava symboloi, joten keitä ovat nämä pojat? Vanhoissa myyteissä muinaisjätit hallitsivat ennen kuurilaisia, sillä maaemon yksi kierto synnytti kaksitoista jälkeläistä. . Auringon tulisen voiman elämänkaari noudatti vuodenkiertoa ja yhden vuodenkierron eli Maan elämänkierron aikana Kuulla on kaksitoista kiertoa. Näin Maan yksi elämä vastaa kahtatoista Kuun elämää eli loogisesti päättelemällä Maa ei voi olla näiden kahdentoista jälkeläinen, vaan nämä kaksitoista ovat Maan jälkeläisiä. Minolaiset oli nimetty kuujumalansa mukaan, josta englannin kieleen on tullut sana Moon ´Kuu´. Näin myyttiset kreetalaisten Minos, egyptiläisten Menes, lyydiläisten Manes ja germaanien Mannus tarkoittivat samaa kuuta palvoneiden kansojen kuningasta, esi-isää ja jumalaa kuin suomensukuisten Meness, Mennuo ja Mannukin.

Nyt palaan tarkemmin Hyperboreaan ja Egeanmeren jumaliin. Asetankin ensin kysymyksen: Missä asuivat muinaisen Kreikan jumalat maantieteellisesti? Asuivatko Troijan jumalat Troijassa... Asuivatko Carian jumalat Cariassa... Tai Lyydian Lyydiassa? Eivät, vaan niitä palvottiin siellä. Mutta mistä ne olivat tulleet heidän keskuuteensa? Missä asuvien jumalien mukaan muinainen Kreikka nimesi kaupunkinsa, maansa ja rituaalinsa? Koko muinainen Kreikka palvoi jumalia, joiden he uskoivat asuvan Pohjolassa. Kuolan niemimaan, Vienan ja Karjalan kansat olivat heille tuttuja jo kauppamatkojensa vuoksi, mutta niin oli myös Pohjolan symbolinen merkityskin. Muinaiset kreikkalaiset uskoivat tasan tarkkaan tietävänsä Manalan sijaitsevan Pohjolassa. Kun Troija, Caria, Lyydia, Cybele, Sibylus, Arkadia ja monet monet muut asiat saivat kutsumanimensä, jokaiselle oli itsestään selvää, että nämä nimet on annettu Pohjolan maan ja Pohjolan jumalien kunniaksi. Carian, Lyydian ja Kreetan valtapiiristä löytyvät hyvin moni-ilmeisesti monet savolais-karjalaiset symbolit ja uskomukset, tavat ja tottumukset. Paikkojen vanhoissa nimissä on tosiaan huomattava yhteys ja tässä käsittelen nimistä vain pientä osaa, mutta ehkäpä niitä tärkeimpiä. Tästä syystä nimistö on yhteinen suomalaisilla ja muinaisilla kreikkalaisilla. Tästä syystä yhteiset elementit löytyvät sekä Egeanmereltä että Baltiasta ja Karjalasta. Pohjola on ollut muinaisille kreikalaisille pyhä maa, ehkä jopa pyhiinveallusten kohde. Ei ole sattumaa miksi Delos oli kreikkalaisten pyhin saari. Mielenkiintoinen on myöskin huomata, että Laodikea, joka oli Raamatussa turmeltunein seurakunta, olikin kreikkalaisessa mytologiassa Hyperboreasta, eli Pohjolasta saapunut jumala. Lyydialaisille nimen antaneet jumalat, Leto ja Laodikea olivat kumpikin saapuneet Hyperboreasta. Lisäksi Artemis oli syntynyt juuri Deloksen saarella, joten Deloksella on todellakin kiinteä suhde Pohjolaan.

Hyperborean sijainti on mielestäni aivan selvästi Pohjolassa, vaikka monet yrittävätkin kiemurrella tämän itsestään selvän sijainnin minne tahansa muualle, muttei Pohjolaan. Ensinnäkin Hyperborea sijaitsi paikassa missä aurinko paistoi läpi vuorokauden. Tämä sulkee jo itsestään useimmat esitetyt vaihtoehdot pois. Toisaalta jo nimi Hyperborea tarkoittaa pohjoista tuulta, joten tätäkin kautta ainoastaan Pohjola tulee kysymykseen. Koska Pohjola oli lisäksi troijalaisille ja kreetalaisille tuttu kauppamatkojen vuoksi, muita varteenotettavia vaihtoehtoja napapiiriltä ei jää. Deloksen saaren kaikki jumalat ovat samalla Itämeren suomalaisten jumalia. Meripihka, joka varmastikin löysi tiensä Pohjolasta Deloksen saarelle myös Artemiksen sisaren Apollonin temppelissä jumalaansa palvoneiden käsiin, tunnettiin muinoin myös nimellä ”Apollonin kyyneleet”. Mytologiassa Apollon vastasi Lemminkäistä. Englannin kielinen amber ´meripihka´ näyttää tulevan kuolematonta ja jumalallista merkitsevistä latinalaisista sanoista. Jo Sumerissa tunnettiin meripihka nimellä abala. Abarumma ´meripihkarannikko´ tarkoitti mahdollisesti Itämerta ja oli nimetty sieltä tulevan meripihkan mukaan. Itämereen liittyen Pytheas ja hänen tutkimuksiaan lainanneet käyttävät nimeä Abalus, tarkoittaen saarta mistä meripihkaa tuotiin. Meripihka kreikkalaisten käsissä todistaa hyvin selvästi Pohjolan olleen kreikkalaisille tuttu paikka vähintäänkin kauppamiesten kertomuksista.

Jopa eräs arviolta 450 ekr. oleva kreikkalaisen vaasiin maalattu vainajan koukkujalkaiset jalat omaava Manalan lautturi (Kharon = Carian) käyttääkin nahkavenettä, jollaista Itämeren suomalaiset käyttivät. Tälläisen veneen köli oli veden alla pidemmällä kuin partaat, samaan tapaan kuin muinaisissa sotalaivoissa oli vedenalainen ylipitkä köli vihollislaivan kyljen murskaajana. Vienan Uikujoen kalliomaalauksissa on usein kuvattu myös suurta valaanpyyntiin käytettyä muinaissuomalaista nahkavenettä, jonka nahan suojaksi oli lisätty toinen ulkoinen emäpuu tukipuiden varaan. Samalla tavoin eskimotkin veneensä nahan suojasivat kuivalla maalla tai jäällä veneen vetämistä varten. Tämä Pohjolan maa oli Egeanmeren kansoille manalanlautturin maa, Hyperborea. Vanhan maailman tietäjät ymmärsivät symboliikkaa ja näkivät Manalan symboliikan täyttyvän Pohjolassa.

Tämä kaikki herättää kysymyksiä siitä kumpaan suuntaan kulttuuri liikkui, Egeanmereltä Itämerelle vaiko Itämereltä Egeanmerelle ja missä määrin ne ovat saaneet vaikutteita toisiltaan. Jätän jälleen mielikuvitukselle liikkumatilaa, sillä Troijan sodalla on suuret siivet. Mutta Felice Vinci oli kuin olikin loppujen lopuksi oikeassa. Todellinen Troija sijaitsi Itämerellä ja Egeanmeren Troija oli nimetty sen mukaan. Myös Daniel Juslenius kaatui niin lähelle kalkkiviivoja kuin mahdollista. Uskon hänen päätelleen sinänsä aivan oikein suomalaisen mytologian olevan vanhempaa kerrostumaa, josta Rooman ja Kreikan mytologiat ovat kehittyneet. Jusleniuksen väittämä oli vapaasti muotoillen: ”Antiikin Rooman ja Kreikan sivistys on lähtöisin Suomesta.” Oikea väittämä olisi ollut: ”Antiikin Rooman ja Kreikan sivistys on lähtöisin samasta kulttuurista, jota suomalainen oli.” Miten pieni askel ja miten kauas Juslenius jäi maalista. Yksi tarkennus ja hän olisi ollut perillä. Tämä kulttuuri oli yhteinen koko muinaiselle maailmalle, mutta suomalaiset olivat säilyttäneet tämän vanhan muodon.

Pidemmälle tietämyksessä ehtineille kreikkalaiset mytologiat ja historoitsijoiden kertomukset ovat varsin hyviä selityskirjoja suomalaiseen mytologian historiaan. Symboliikalla ovat lainalaisuudet, sillä symboliikka on koodikieltä, joka aukeaa määrätyllä kaavalla. Tässä käsitellyt asiat ovat vain pintaraapaisu, mutta antavat jonkinlaisen lähtökohdan. Kreikkalaiset mytologiat ja paikannimet pohjautuvat hyvin pitkälti Pohjolan symboleihin ja näistä yhteisistä elementeistä voisi kirjoittaa lukuisia kirjasarjoja, mutta tarkoituksenani on esittää runko, josta voi hahmottaa perusjuonen. Tutkijan sarka ei tähän lopu ja kaikille riittää uutta löydettävää. Kreikan mytologian hahmot perustuivat vanhan maailman uskontoon, joka toimi laajojen tarinoiden ehtymättömänä generaattorina. Kreikkalainen mytologia on luonteeltaan suomalaista mytologiaa nuorempaa ja tästä johtuen rönsyilevämpää kerrontaa. Tai tarkemmin sanoen suomalainen mytologia on puhtaammin pelkästään mytologiaa, kun taas kreikkalainen mytologia kuvaa puoliksi uskontojen historiaa ja levinneisyyttä.

Kalevalan mytologia ei sisällä käytännössä lainkaan todellista historiaa. Suomalainen mytologia on vanhan maailman mytologiaa, joka on säilynyt nykypäiviin asti elävänä perinteenä ja on täysin verrattavissa jo ammoin kadonneeseen babylonialaiseen Gilgames-eepokseen. Kreikan tarusto ja suomalainen runous muodostavat yhdessä huomattavan osan maailman tarustosta ja kummatkin näistä pohjautuvat Pohjolassakin hyvin tunnettuihin manalan jumaliin suurelta osin. Suomalaisten kansallisrunousarkisto onkin maailman suurin. Kuitenkin nämä kummatkin mytologiat ovat saaneet innoituksensa vanhan maailman alkuviisaudesta. Kreikkalaisessa mytologiassa on olennaisinta ja tärkeintä sen syntysyy. Se nimittäin oletti kaikella olevan jokin yhteinen laki ja järjestys. Se oletti kaiken näkyvän olevan symboli ja todistus jostain suuremmasta, joka yhdistää kaiken. Tästä syystä kreikkalainen mytologia pyrki kunnianhimoisesti upottamaan jokaisen kansan kohtalon, jokaisen tähtikuvion muodon, jokaisen eläimen luonteen ja jokaisen kasvin nimen yhteen suureen kertomukseen.

Aivan samalla tavoin Raamatussakin Israelin historia on symbolinen kertomus, joka käyttää Israelia symbolina jostain paljon suuremmasta kuin Israel sinänsä on. Israelin kertomus syvenee alun fyysisestä maailmasta loppuaan kohti yhä syvällisemmäksi ja päättyy hengelliseen maailmaan, jonka elementit ovat symbolisesti linjassa myös alun fyysisen maailman kanssa. Alun ihmisethän ovat tavallaan vain symboleita jostain syvällisemmästä. Ilman näitä tapahtumia ei olisi symboliikkaa, jonka kautta voitaisiin ymmärtää nykyihmisen tavoin hengellisten asioiden suhteellisuutta ja sisäistää kristillistä arvomaailmaa. Raamatussa Jumala on siis luonut historian todistaakseen itsestään tulevaisuuden ihmisille. Samalla tavoin uskon jokaisen kansan tahtoneen mytologiallaan tuoda esiin jo muinoin oman historiansa symbolista yhteen kuuluvuutta jumalallisten lakien kanssa ja kansansa esittämää osaa siinä. Täällä Egeanmerellä suomalaisen kulttuurin historia saa yhden lenkin lisää. Kuin rautaisten käsien yhteen liittämänä. Sormet sormien lomahan.

Ei kommentteja: