tag:blogger.com,1999:blog-60807794911928860512024-03-08T04:22:46.621-08:00SODANKÄYNNIN TAITOTUTKIMUSMATKA SUKUNI JA HEIMONI HISTORIAAN.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.comBlogger24125tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-34604485448411788532022-12-15T13:20:00.006-08:002022-12-15T13:24:38.018-08:00"Kohvakan nimen ja suvun alkuperä" -kirjan julkaisuOlen saanut sukututkimukseni Kohvakan nimen ja suvun alkuperästä sellaiseen päätökseen kuin 15 vuotta sitten sille tavoitteeksi olin antanut. Olen teettänyt lopputuloksesta kirjasen, jota saa nyt sähköisenä versiona.<br /><br /><br />
<center>
<!--### Begin BoD ShopWidget-->
<div class="bodShopWidget" id="bodShopWidget_4064909_ebook"></div><script type="text/javascript">if(typeof checkLibExist == "undefined"){var script = document.createElement("script");script.src ="//www.bod.fi/public/js/bod/v1.1/shopWidget.min.js";script.type = "text/javascript";document.head.appendChild(script);var checkLibExist = true;}if(typeof books === "undefined") var books=[];books.push({"objID":"4064909","swKey":"33674a5b764fa9e3f1536911397b7883","type":"ebook","size":"large","font":"nonSerif","shadow":false,"contour":true,"coverContour":true,"fontColor":"#212529","contourColor":"#212529","shadowBtn":false,"contourBtn":false,"bgColor":"#fff","btnFontColor":"#fff","btnColor":"#fd6041","btnContourColor":"#fd6041","shop":"fi","mandantShopUrl":"https://www.bod.fi/kirjakauppa","lang":"fi"});</script>
<!--### End BoD ShopWidget-->
</center>
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-27438891964067035122017-11-25T05:11:00.000-08:002018-12-10T08:06:57.257-08:00LopppukaneettiTämä kirjoitus on päätös erääseen aikakauteen, jossa olen koeponnistanut erilaisia ideoita ja ajatuksia. Tämä on ollut aikakausi, jolloin olen kehittänyt itseäni kirjoittajana, tutkijana ja ajattelijana. Jalostanut ajatuksia kohti valmista lopputuotetta. Aina jää käteen jotain kestävääkin ja sitä hyödyntääkseni minulla onkin tavoite koota nämä kestävimmät näkemykset toisiaan tukevaksi kokonaiskuvaksi. Kirjoittaa kuvin täydennetty kirja muinaisesta maailmankatsomuksesta ja sen sisältämästä symboliikasta ja yhteydestä kieleen. Jos aikaa ja tarmoa riittää.
<br /><br />
Tämä artikkeli-sarja on varmasti ollut monelle vaikeaselkoinen monestakin syystä. Tästä syystä on hyvä hieman valottaa taustoja tämän sarjan synnylle, ilmaisutavalle ja luonteelle.
<br /><br />
Olen lähtenyt tutkimaan historiaa pohjalta, miltei täysin historiaa tuntematta, mutta kiihkeästi yrittäen löytää vastauksen siihen koko ajan itseäni ja osaamistani kehittäen. Olen pyrkinyt päätelmieni teossa uppoutumaan hyvin syvälle tutkimaani maailmankuvaan, löytämään raakamateriaalia, ideoita ja päätelmiä työpöydälle ja tietoisesti sulkemaan ajatteluni ulkopuolelle kaiken yleisen mielipiteen ja kaikkien yleisesti tunnustettujen auktoriteettien vaikutuksen. Tämä lähtökohta antaa kirjoittamiselleni erään sille ominaislaatuisen piirteensä.
<br /><br />
Minua on kiinnostanut vain totuus. Todennäköisin tulkinta todisteiden valossa oli se kenen tahansa esittämä. Olen pyrkinyt sulkemaan ajatteluni ulkopuolelle myös henkilökohtaisen kunnianhimon, halun miellyttää ja saada tunnustusta, ja täten estää niiden vaikutus objektiiviseen havannointiini. Kuitenkin tiedostaen sen kaiken olevan erottamaton osa itseäni. Nämä vuodet ovat kehittäneet minua tällä alalla.
<br /><br />
Minulla on ollut alusta lähtien oma metodini löytää totuus. En voi sanoa tieteellinen metodi, koska tiede ei pyri ensisijaisesti totuuteen, vaan löytämään metodin, jolla totuus on selitettävissä. Tästä syystä tieteelle totuus on monesti epätosi. Tiede ei kyennyt tietämään Afrikan ja Etelä-Amerikan mantereen olleen yhtä, vaikka se oli kaikkien silmien nähtävillä ja ymmärrettävissä. Minun kutsumustehtäväni historiantutkijana on ollut löytää tämä totuus.
<br /><br />
Olen prioirisoinut ja pyrkinyt käyttämään tärkeimpinä todistuksina olemassaolevia todisteita ja alkuperäisiä lähteitä päätelmieni vahvistukseksi. Arkeologiset löydöt muinaisista symboleista ja teksteistä ovat olleet minulle kaikkein kiinnostavimpia niiden autenttisuuden tähden. Olen käyttänyt apunani muiden tutkijoiden arvioita miten se kaikki on selitettävissä. Useinkin liian vähän, keskittyen vain omaan tekemiseeni. Monesti jälkeenpäin olen huomannut jonkun toisen jo oivaltaneen saman asian toista kautta minua ennen. Mutta tämäkään ei ole ollut turhaa työtä, sillä kahden eri tutkijan pääseminen samaan lopputulokseen omilla metodeillaan osoittaa teorian luotettavuutta.
<br /><br />
En ole pelännyt erehtymistä, ne kuuluvat osana tähän työhön. Olen riippumaton virkanimityksistä ja apurahoista, joissa uskottavuus voi kärsiä kohtuuttomasti inhimmillisestä virheestä. Olen julkistanut ajatuksia ja näkemyksiä keskeneräisinä välittämättä mahdollisista harhalaukauksista. Jokaisen tosin tappiona kokien. Osin olen kirjoittanut itseäni varten selkeyttääkseni omia näkemyksiäni, mutta merkittävinpänä syynä julkiseen levitykseen on ollut halu tukea ja nopeuttaa historianselvitystä ja saattaa nopeasti yleisön saataville omat huomioni, sillä tiedän monien muidenkin pohtivan näitä samoja asioita tahoillaan, ja jotka kuten minäkin, ovat saaneet paljon vinkkejä vastaavalla tavalla. Tästä syystä artikkeleissa on ollut piirteitä raakamateriaalin sekamelskasta työpöydällä, jossa ikään kuin ranskalaisten viivojen rautalangalla parsien irtonaisia ideoita on yhdistetty karkeiksi lauseiksi.
<br /><br />
Suurin vahvuuteni on ymmärtää kokonaiskuvaa ja priorisoida mikä siinä on olennaisinta ja mitkä asiat liittyvät toisiinsa. Hahmottaa ja tunnistaa profiileja symbolisella tasolla. Koska tapani hahmottaa maailmaa on visuaalinen, olen monesti poiminut kokonaiskuvasta ulkopuolisen silmin täysin satunnaisia kohtia ja liittänyt ne yhteen jopa yhdessä ja samassa lauseessa tavalla, jota toisesta maailmankatsomuksesta maailmaa hahmottavan on vaikea ymmärtää yhteenkuuluvaksi. En ole huippuosaaja millään yksittäisellä alalla historian, matematiikan, psykologian, genetiikan, filosofian jne. ymmärtämisessä, mutta niiden yhdesssä muodostavan kokonaiskuvan ymmärtäminen on minun huippuosaamistani. Pystyn toimimaan olosuhteissa, joissa tietoa on niukasti saatavilla.
<br /><br />
Olen pyrkinyt rekonstruoimaan kaikkea tietotaitoani hyödyntäen muinaisen maailmankuvan ja uskon onnistuneeni tässä. Jollain tapaa koen päässeeni mytologian mekanismien ymmärtämisessä pään sisään ja pystynyt asettumaan muinaisen maailmankatsomuksen omaavan esi-isäni asemaan siinä, miten se maailmankuva vaikutti jokapäiväiseen elämään.
<br /><br />
Olen esittänyt vuosien varrella suuren määrän erilaisia tulkintoja historiasta ja kielestä. Osa niistä on varteenotettavia hypoteesejä, osa villejäkin veikkauksia metodini pohjalta ja monet niistä ovat osoittautuneet ja tulevat osoittautumaan vääriksi arvioiksi. Katson hyvin erilaisin silmin artikkeleitani ajan tuoman välimatkan päästä. Näen niissä on paljon potentiaalia, joka tarvitsee puutarhurin kättä leikkelemään liiat rönsyt pois ja oksastamaan osan oksista oikeaan paikkaansa ja asentoonsa.
<br /><br />
Mutta metodini synnyttämä päälinja on kuitenkin säilynyt ja vahvistunut niin etten usko sen kumoutumisen olevan käytännössä enää mahdollista. Se tulee olemaan yksi merkittävistä muutoksista lähivuosikymmeninä historian- ja kielentutkimuksessa. Mytologialla ja muinaisella maailmankatsomuksella on huomattavasti tiedostettua suurempi merkitys kielen etymologiassa. Sillä on oletettavasti merkittävin painoarvo symbolisia merkityksiä sisältävän sanaston syntymisessä ja muotoutumisessa. Yleensäkin kielen syntymisessä. Huomasin Michael Witzelin pohtineen kirjassaan "The Origins of the World's Mythologies" samansuuntaisia näkökulmia.
<br /><br />
Esimerkiksi myyttien yhteydestä kieleen käy miten ensimmäisestä kirjoitetusta kielestä Sumerista nykyiseen englantiin näkyy sanojen "father", ´isä´ ja "mother", ´äiti´ yhteys sanoihin "water", ´vesi´ ja "mater", ´maa´. Sumerin isää ja vettä koskien "a", "aba", ´isä´ ja "a", "aba", ´vesi´. Sumerin kielestä löytyy myös äidin ja maan yhteys, mutta äidin alkuperä materiassa on muutoinkin yleisesti tiedossa. Naista ja äitä eri yhteyksissä sumerissa merkitsevät sanat "ma/ama", "mi" ja "mu" ovat m-kirjaimen erilaisia vokaalistuksia. Maata merkitsivät mm. sanat "ma/mada/maatu". "Ma" oli myyttisestä alkumerestä noussut alkuvuori tai alkumaa ja jumaluuden nimenä sitä käytettiin maaemoa vastaassa merkityksessä. Sattumaa tai ei, sumerin sanoista "ma", ´maa´, ja "ama", ´emo´ voitaisiin muodostaa "ma-ama", jolloin merkitys ja ulkoasu olisivat hyvin lähellä suomalaista sanaa "maaemo". Sanojen isä/vesi (huom. b ääntyy v:nä) ja äiti/maa todennäköinen kehityskulku eri aikakausina: va > vata > vatar, ma > mata > matar (huom. vokaalistuksia erilaisia eri kielissä, suom. veti > vesi).
<br /><br />
Kaikissa pohjoisen pallonpuoliskon uskomuksissa Raamatusta lähtien on tämä sama vertauskuvallinen yhteys. Vesi kuvasi isää ja maa kuvasi vedestä syntynyttä äitiä. Jumalaa ja puolisoa. Toisintona tämä tapahtuma on hetkessä jolloin Jumala omasta puhalluksestaan (vrt. puhaltaa, puhua) teki ihmiseen elämän hengen. Kolmannen kerran tämä symbolinen tapahtuma toistuu naisen syntyessä miehestä, miehen kylkiluusta. Symbolisesta yhteydestä johtuen niin isää ja vettä kuin äitiä ja maata kuvaavat sanatkin olivat alunperin samoja.
<br /><br />
Tai miksi "joutsen" ja "jousi" ovat yhteisiä etymologialtaan? Lentävän joutsenen ja jousen hahmo on yhteinen ja se selittäisi yhteisen alkuperän, mutta myös niiden merkitys mytologiassa oli yhteinen. Joutsen oli se joka toi valon ja uuden elämän ja samalla tapaa muinoin nähtiin jousen ja (Amorin) nuolen kuvaavan ensimmäisiä valonsäteitä ja uuden elämän luojaa. Ja kun kevään valo tuli ja se toi lämmön, mutta se oli myös lemmen aika. Näin myös lämpö ja lempi ovat suomen kielessä mytologista taustaa vasten synonyymejä sen ohella että ne myös näyttävät samoilta sanoilta.
<br /><br />
Muinaisella maailmankatsomuksella oli piirre, että kaiken ajateltiin olevan harmoniassa keskenään. Niin maailman synty, kuin hallintomuotokin noudattelivat samoja lainalaisuuksia, jotka olivat kaikuja näkymättömästä maailmasta. Simo Parpola on hahmottanut tämän saman asian muinaisesta assyrialaisesta maailmankuvasta. Tätä lähtökohtaa vasten sanaston sulautuminen siihen harmoniaan ei ole kovinkaan yllättävää.
<br /><br />
Tämä sama harmonia jatkui myös tähtitaivaalle, jossa tulisesta koskesta selvittyään Joutsen lentää savuisen joen suvannossa uuteen elämään linnunradan kuolemanvirralla kohti Pohjantähteä seurassaan syntysanoja kuvaava Lyyra (lyriikka, joutsenlaulu ja Väinämöinen). Erittäin väkevää symboliikkaa tuhansien vuosien takaa. Paljon tästä maailmankuvasta on jäänyt elämäänkin, meidän sitä ymmärtämättä.
<br /><br />
Toinenkin merkittävä tutkintalinja on tullut maaliin, sillä uskoin karjalaisella heimolla olleen oma yhteiskunnallinen asemansa Harjavallan ja Tampereen alueella ennen ristiretkiä.
<br /><br />
Savoon Mikkelin Tuukkalaan tuli asutusvirta suoraan Karjalasta ja tulijat olivat olleet vahvasti aseistettuja, varakkaita, suurikokoisia ja luista löytyi miekan iskujen jälkiä. Tämä sopii hyvin historiankuvauksiin karjalaisten asemasta sotilaina ja verojen kerääjinä. Arkeologisten löytöjen pohjalta on jo ennestään tiedetty, että Savoon tuli toinenkin asutusvirta Hämeestä kutakuinkin Rautalampi-Rantasalmi -reittiä.
<br /><br />
Aloittelin silloin tutkijan uraani ja lukiessani hämäläisten muuttovirrasta Hämeestä Savoon koin sen olevan ajatuksena ristiriitainen. Hämäläiset, kinesteettiset läheisyyttä ja lämpöä kaipaavat itsensä tunnesitein yhteisöönsä ja elannollaan peltoihinsa sitoneet ihmiset. Ihmiset, joille visuaalisen kokonaiskuvan ja tulevaisuuden hahmottaminen ja nopeasti vaihtuviin olosuhteisiin sopeutuminen on perusluonteesta johtuen vaikeaa. Kuinka ihmeessä he lähtisivät kohti tuntemattomia kohtaloita ja erämaita? Se olisi heidän perusluontonsa vastaista. Eihän he menneet edes omille takamailleen kuninkaan käskystäkään.
<br /><br />
Sen sijaan tälläinen vaeltaminen, vaaroja kohtaava ja väkivaltainenkin elämä on visuaalisesti elämää hahmottavan karjalaisen heimon ominaispiirre. Heimon, jolla on sisäisen tuntemisen sijaan kyltymätön halu näkemään uutta ja oppimaan uutta. Heille uuteen sopeutuminen on luonnollinen tapa elää je heille olisi ollut luonnollista lähteä kohti tuntematonta. Tuntemattoman Sotilaan Rokka on todenmukainen kuvaus karjalaisen luonteen vahvuuksista.
<br /><br />
Osin tästä syystä uskoin aina vahvasti, että karjalaista alkuperää olevat heimot ovat asuttaneet Hämettä ja lähteneet sieltä Savoon. Uskoin karjalaisten tienneen historiansa ja tunteneen aina yhteytensä omaan heimoonsa ja kohdanneen toisensa Savossa.
<br /><br />
Toinen seikka joka tuki tätä teoriaa oli Harjavallan ja Hämeen nimistön esiintyminen savo-karjalaisesssa kulttuurissa. Harjavallan nimenkin uskoin juontuneen sanasta Cariavalta.
<br /><br />
Kolmanneksi karjalaisten läsnäoloa Hämeessä tukee myös heidän yhteiskunnallinen asemansa. He olivat Novgorodissakin kuninkaan palveluksessa olevia sotilaita ja verojen kerääjiä, kuten Tuukkalan löydötkin todistavat. On luonnollista, että he toimivat perusluonteeltaan sopivina ja ammattiinsa harjaantuneina vastaavissa tehtävissä myös Hämeessä ja Harjavallassa. Vanajaveden vesistö oli keskeinen turkiskaupan keskus vesireittien solmukohdassa ja tunnettiin keskiajan Carta Marinassa muinaisena kuningaskuntana.
<br /><br />
Suuri osa muutosvirtaa Hämeestä osuu ajankohdan jälkeen, jolloin tämän suomalaisten kuningaskunnan valta murtui saksalaisten ja tanskalaisten ristiretkien paineessa Kokemäenjoen vesistön valtapiirissä ja muualla Länsi-Suomessa. Saksalaiset ja tanskalaiset hallitsivat Suomea 1500-luvulle saakka ristiretkien jälkeen ja Vanajaveden Sääksmäki on vanhoissa kartoissa muodossa Saksamäki tai paikan kohdalla on maininta "saxsa gen tilium", ´saksalaiset ihmiset´.
<br /><br />
Karjalaista alkuperää olevia lähti vesireittejä pitkin ja päätyi hyvin samoille alueilla Rantasalmelle kuin suoraan Karjalasta Mikkelin Tuukkalaan tullut asutusvirta. Saksan mukaan nimettyjä hallintopaikkoja on kaikilla näillä karjalaisten vanhastaan asuttamilla paikoilla Mikkelin, Haukivuoren ja Kangasniemen alueella muistona näistä ajoista. Valta-asetelmien muuttuessa näyttääkin siltä, että karjalaiset sotilaat vaihtoivat isäntää. Sukuni karjalaista ja Suomen historiallista taustaa vasten en ihmettele miksi myös oman suvun esi-isästä on kulkenut perimätieto hänestä saksalaisena sotilaana.
<br /><br />
Neljäs syy uskomukseeni karjalaisten läsnäolosta Tampereen vesistöissä oli geneettisten osumien alkuperä Tampereen ja Vanajaveden alueella. Nyttemmin geenitestien valossa tämä arvio Hämeestä tulleen muuttovirran karjalaisesta alkuperästä onkin saanut vahvistuksen. Osumien määrä on kasvanut testausten lisääntyessä ja tällä hetkellä karjalaista alkuperää olevia osumia Tampereen-Hämeenlinnan vesistöjen suunnalta yhä enemmän. Esimerkiksi Kärkkäisten nimi vilahtelee usein osumissa. Kärkkäisen suvun lähtöpaikaksi on löydetty Kärkkään kylä, jonne uskotaan tulleen Vanajaveden etelärannalta, Sääksmäen valtapiiristä.
<br /><br />
Rantasalmelta kotoisin oleva Iha-Lempisten suku muuttuu Räsäsiksi ja sattumalta saman Vanajaveden etelärannalla, josta asutusvirta Hämeestä Rantasalmelle tuli on Ihalempi-niminen paikka. Uskon että Räsästen vanha nimi on alkuisin sieltä. Rantasalmelta osa asutusvirrasta jatkoi pohjoisen lisäksi takaisin kohti Karjalaa. Näinkin päin on kuljettu ja se voisi hyvin selittää miksi länsi-suomalaisia piirteitä on Kalevalassa. Kertomus Lemminkäisestä (huom: Lempäälä ja Ihalempi)on minun arvioni mukaan Tampereen vesistöistä lähtöisin. Samoin kertomukset joihin liittyy luku yhdeksän, joka tunnettiin pyhänä lukuna skandinaavisessa mytologiassa.
<br /><br />
Kun katson geneettistä sukupuuta, näyttää siltä, että savolaisten alkujuurta on tullut Karjalasta ensin Hämeeseen, jonka yksi oksa (CTS3223) on siirtynyt Savoon muodostaen savolaiseksi käsitetyn kansanosan pääryhmän, osan oksista jäädessä asuttamaan Hämettä. Hämeestä tuli kuitenkin myös karjalaiseen sukupuuhun lukeutuvia ihmisiä, kuten edellä mainitut Kärkkäiset. Jopa omalla kylälläni tiedetään olleen vanhin asutus Hämeestä. Nyt kuitenkin tiedän viimeisten geenitestien valossa, että eräskin suku on pirkanmaalainen, mutta SNP-testien valossa on kuitenkin savolaista haaraa. Näin hämäläisasutus Savossa saa uuden selityksen, mutta toki myös hämäläiset ovat levinneet tämän asutusvirran mukana.
<br /><br />
Geenitestauksen varhaisessa vaiheessa markkereistani arvioiden perimäni oli osittain balttilaiseksi määritettävä. Uskoinkin balttilaisten liiviläisten ja karjalaisten olleenkin kielellisesti ja geneettisesti toisilleen lähimmät sukulaiset itämerensuomalaisista. Genetiikan valossa tämä tieto on kumoutunut. Balttilaiset ovat taaimmaisena geenipuussa ikään kuin hämäläistenkin takana. Kuitenkin kulttuurillisesti, yhteiskunnalliselta asemaltaan, nämä kaksi karjalaisten ja kuurilaisten linjaa ovat myöhemmin yhdistyneet.
<br /><br />
Karjalaiset olivat kuninkaan verojen kerääjiä ja sotilaita. Kuurilaiset olivat puolestaan hallitseva liiviläisten yläluokka. Carialaiset ja kuurilaiset voidaan nimenä johtaa kuninkaan sotajoukkoa merkitsevistä sanoista. Myös mytologinen nimistön yhteys näkyy karjalaisen ja kuurilaisten nimessä. Vuosituhansia vanhoilla, mutta suomenheimoisilla nykypäivään säilyneilla nimillä Caria ja Curete on kummallakin kaksi erotettavaa merkitystä sekä uskonnollisena että yhteiskunnallista asemaa osoittavana tunnuksena. Ikään kuin kaksi selitystä, jotka ovat kummatkin oikeita. On myös mahdollista, että voimaa ja valtaa kuvaava sana "saksa" on korvannut sotilaallista voimaa kuvaavan sanan "caria".
<br /><br />
Alkujaankin olin sukututkijana kiinnostunut lähinnä oman klaanini suurista linjoista, enkä syventynyt koskaan laatimaan yksityiskohtaisia sukutauluja. Minua on kiinnostanut kokonaiskuvan oikeellisuus, ei yksityiskohtien tarkkuus. Tähän tavoitteeseen geenitestaus tarjoaa lyömättömän työkalun. Ne ovat lisääntyessään alkaneet pureutua erittäin hyvin suomalaisten juuriin ja kaikkein tehokkaimmin selittää alkuperää ja kulkureittejä. Itselläni ei ole enää annettavaa ja mielenkiintoakaan kilpailla geenitestien kanssa tuloksien saavuttamisessa omilla metodeillani. Tulen kyllä jatkossakin ottamaan geenitestejä itsestäni ja mielenkiinnolla seuraamaan tutkimustuloksia. Minulla on tilauksessa SNP-testejä Z1941, PL62, CTS8565, josta karkea haarukka on löydettävissä ja aion jatkaa tästä tarkempiin testeihin löytääkseni oman klaanini. Tuloksista ilmoittelen jälkikirjoituksina myöhemmin. Tällä hetkellä testit eivät pysy ennakoidussa aikataulussa, vaan tuloksien saaminen kestää noin kolme kuukautta.
<br /><br />
Suomalaisten historia tullaan vielä kirjoittamaan. Tähän olen aina uskonut ja sen päämäärän eteen olen tätä työtä tehnyt. Ja tänään se päivä on päivän lähempänä.
<br /><br />
On aika sanoa hyvästit tässä formaatissa, mutta toivon että näemme vielä näissä merkeissä uudistunein silmin.
<br /><br />
Hyvää jatkoa kaikille lukijoille!
<br /><br />
Timo Kohvakka
<br /><br />
<br />
Tuloksia dna-testeistä on jälleen tullut. Testautin SNP-markkerit VL62, Z1941 ja CTS8565. Nämä kaikki olivat negatiivisia. Se merkitsee isälinjani olevan sukupuussa ennen karjalaisten tai savolaisten syntymää. Tämä selittää myös sitä, miksi 37:n STR-markkerin perusteella löytyi viitteitä sekä savolaisiin että karjalaisiin, mutta mitään tarkempaa viitettä ei kuitenkaan isälinjasta saanut. Aemmin olen testauttanut BY549, sekin negatiivinen. Family Finder on testauksessa. (28.11.2017)
<br /><br />
En ollut aiemmin löytänyt Räsästen geenitestejä, koska olin etsinyt väärästä paikasta suomalais-ugrilaisten joukosta. Testitietonsa jakaneitakin on heikosti suvun kokoon nähden, vain yksi, ja sen STR-markkerien perusteella Räsäset ovat Hiltusten ja Kortelaisten kanssa scandinaavista isälinjaa I-L258. Isälinjan I-L258 synnystä Familytreedna:n sivuilla lukee: "Alaryhmien synty on nykyisestä tilanteesta päätellen tapahtunut Satakunnan, Pirkanmaan ja Hämeen alueilla Roomalaisella rautakaudella noin 1700 vuotta sitten. Ilmiö voidaan siten liittää rautakautisen muinaishämäläisen kulttuurialueen syntyyn. Myöhemmin, Merovingiajalta alkaen, alaryhmiä on levinnyt pohjoiseen ja itään hämäläisen ekspansion mukana." Tämä Räsästen geneettinen kulkureitti tukee arviotani Ihalempi-nimen siirtymisestä Vanajavedeltä Savon Rantasalmelle. Todennäköisesti se kertoo Räsästen suvun tarkan alkupisteen Hämeessä. Uskon vahvasti Räsästen nimen tulevan ruotsalaisesta raivoavaa ja riehuvaa tarkoittavaan sanasta "rasa" ja saaneen suomalaisen muodon Räsä, ollen joissain asiakirjoissa myös alkuperäistä muotoa Rasa. Aiemmasta arviostani poiketen kyseessä onkin luultavimmin sotilasnimi, eikä kaskenpolttoon liittyvä. Tämä olisi erittäin uskottava selitys Kustaa Vaasan aiheuttamat olosuhteiden muutokset huomioiden 1500-luvulla. (3.12.2017)
<br /><br />
Family Finder tulokset ovat saapuneet. Tämän testin tulkinnassa pitää ajatella joustavasti vähän joka lähtöön. Läheinen serkku oli serkkulistauksessa ensimmäisenä, joten tältä osaa oikein. Muutoinkin karkealla kaavalla tulokset olivat oikean suuntaisia, vaikka tuttuja ei tuhansien joukossa ollutkaan juuri ketään. Ajoin Gedmatchilla testin mihin kaikkialle maailmassa geneettisiä yhteyksiä löytyy, jolloin MDLP World -testi antoi prosentit: Pohjois- ja Itä-Eurooppa 60.09, Etelä- ja Länsi-Eurooppa 26.67, Pohjois-Aasia 7.02, Lähi-Itä 2.69, Mesoamerikka 1.41, Itä-Aasia 0.95, Arktinen Amerikka 0.83, Melaneesia 0.34. Geneettiset etäisyydet olivat: Suomi 3.19, Pohjois-Venäjä 3.73, Inkeri 4.63, Karjala 5.28, Etelä-Suomi 5.88. Huomioitavaa on Inkerin läheisempi asemointi nähtynä Karjalaan, jonka tulkitsen liittyvän savolaisuuteen. Seuraavaksi ajoin Prometheusen joulutarjouksella perinnöllisistä sairauksista hyvät ja huonot uutiset. Pikavilkaisulla suurimpina riskeinä olivat erilaiset syövät. Hyvinä uutisina esim. vahva lihaksisto ja luusto, alentuneet riskit erilaisiin muisti- ja hermostosairauksiin sekä poikkeavan hyvä todennäköisyys pitkään elämään. Testauksessa SNP Z1933, jossa savolaiset ja karjalaiset jakaantuvat omiksi klaaneiksiin. (17.12.2017)
<br /><br />
SNP-testistä Z1933 tuli negatiivinen vastaus. Kuulun siis mitä ilmeisemmin karjalaisia ja savolaisia edeltäneisiin esisuomalaisiin ja tutkimusmatka genetiikkaan on alkaa kääntyä Volgan suuntaan. Esi-suomalaisten levikkiä on Volgalta Baltian kautta Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Lisäksi klaanit ovat varsin pieniä nähtynä karjalaisiin, savolaisiin ja hämäläisiin ja näitä taustoja vasten on ymmärrettävää miksi 37:n STR-markkerin perusteella omaa sukua on ollut haastavaa sijoittaa kartalle. Lisäksi varsin harva testaaja on selvittänyt genetiikkaansa alkua pidemmälle, joten minullakin 37:n markkerin testin kolmella läheisistä osumista yhdelläkään ei ole testattu SNP-markkereita. Oma kokemus on osoittanut ettei 12:n ja 25:n markkerin testeissä lähiosumilla ole suurtakaan painoarvoa. 25:n markkerin testissä yhden askeleen päässä oleva osuma voi ollakin SNP-testien mukaan yli kahden tuhannen vuoden takaa. Vinkkinä annan että 67:n markkerin testi on lähtötaso jos aikoo saada oikeita vastauksia. Rekisteröidyin Yseq:lle, koska heidän SNP-testinsä ovat puolta halvempia kuin Ftdna:lla, jossa lisäksi yksittäisten testien tulosten saanti on alkanut lähestyä kolmea kuukautta. Nyt tulee testattua samalla Yseq:n tulosten saamisaika. Sattumalta heti rekisteröitymiseni ja Z1927/Z4963 -tilauksen jälkeen Yseq:lle tuli Ftdna:lta vastaus odottaneeseen Z1933-testiin. (9.2.2018)
<br /><br />
Ensimmäinen todellinen osuma on saatu. Vihdoinkin olemme kartalla. Vaihdoin DNA-testaukseen saksalaisen Yseq:n. Familytreedna:n testauksissa tulosten saapuminen alkoi venyä kohtuuttomaan kolmeen kuukauteen ja hinnat olivat kaksinkertaiset. Ja saksalaiset toimivat kuten saksalaiset toimivat. Tulokset saapuivat viikossa näytteen saapumisesta laboratorioon. Testauksessa oli Z1927, Yseq:llä Z4963, jonka tulos oli positiivinen. Aika-arviot olettavat esi-isän mutaation olevan noin 2500 vuotta vanha, eli nyt löydetty esi-isä eli n. 500 ekr. Näyttää siltä, että joskus tämän markkerin syntyaikaan on tämä itä-suomalainen haara on siirtynyt Volgalta Itämerelle. Sitä edellisten markkerien jälkeläisten nimien perusteella lähempänä venäläistä kulttuuria, kun taas meidän haaramme on enemmän yhteydessä läntiseen germaaniseen kulttuuriin ja sen veljekset Z1933:sta alkaen ovat enemmänkin karjalaisia ja savolaisia suomalaisperäisine nimineen. Ero on huomattava nimistön prosentuaalisissa suhteissa. Luultavasti esi-isämme tuli Kokemäenjoen suistoon ja jokilaaksoon, josta on hyvät meritie-yhteydet alkuperältään hyvin suomalaisugrilaiseen, mutta germaanistuvaan Ruotsiin.
<br /><br />
Klaani on pieni. N North Eurasian -projektissa on luokiteltu vain 23 testattua tähän Z1927-klaaniin, joista monet vieläpä samasta esi-isästä. Eräs esi-isä, Jochim Piltzer (varmistettu Y22109, syntynyt n. 1611) on mielenkiintoinen. Hänen vaimonsa Maria Holstin suku oli luultavimmin Holsteinista Pohjois-Saksasta Tanskan rajalta. Holst on Tanskassa yleinen nimi ja tulee nimestä Holstein. Holstein on taas vanha saksalainen aatelissuku. Jochim itse toimi Cleas Tottin valtuutuksella Viipurissa ja hänen poikansa Johan Piltzer oli Mikkelin vouti, joka vastasi verojen keruusta. Vaikka hän oli "saksalainen" hän on kuitenkin geneettisesti juuri meidän esi-suomalaista sukuhaaraamme. Puheet sukumme saksalaisesta alkuperästä siis voivat geneettisten todisteiden valossa ollakin oikeita. Juuri tämä Z1927:sta eronnut esisuomalainen haara on ollut paljon kosketuksissa germaaneihin. (24.2.2018)
<br /><br />
SNP-testi Y23031 oli testauksessa ja tulos oli negatiivinen. Se tarkoittaa etten ole sen haaroja Y22109 ja BY30479. Täytyy sanoa että Yseq:n tieteellinen tapa ilmaista tuloksia ei ole täysin auennut minulle. Eikä varmasti monelle muullekaan. Familytreedna ilmoitti tulokset muodossa kyllä/ei testattuun SNP-markkeriin liittyen. Yseq:llä testitulos ei liity pelkästään tähän kyseiseen markkeriin, vaan myös sen esiasteeseen samassa sijainnissa kromosomissa. Y23031 speksit ja tulos alla.<br /><br />
hg38 Position: ChrY:16571307..16571307<br />
Ancestral: T<br />
Derived: G<br />
Reference: YFull (2016)<br />
ISOGG Haplogroup: N1a1a1a1a2a1a1a2a~<br />
Comments: Below Y23028.<br />
Forward Primer: FGC28483_F<br />
Reverse Primer: FGC28483_R<br /><br />
Tulos: Y23031 T-<br /><br />
Ftdna::lla testitulos olisi ollut yksinkertaisesti muotoa Y23031-. Kysyin Yseq:ltä varmistukseksi vielä oliko Y23031 negatiivinen vaiko positiivinen ja mitä kannattaa testata seuraavaksi. Sieltä ehdotettiin Z1933 (koska eivät tiedä minun jo testanneen sen Ftdna:lla) ja Y22108 testaamista, mutta laitoin seuraavaksi testaukseen Y23028. Mikäli tämä tulos on positiivinen, Blankin suku Tukholmasta (PH208) on lähin suku meille. Sääksämäkeä asutettiin Ruotsista 1300-luvulta alkaen ja Blankia on ollutkin Sääksmäeltä Savoon lähteneen asutusvirran varrella Padasjoella, Leppävirralla, Varkaudessa ja eräs tytär tässä aivan lähellä Porsaskoskella Pelkosen vaimona. (18.3.2018)
<br /><br />
SNP-testiin Y23028 (Ancestral: G, Derived: A) tuli vastaus: Y23028 G- eli negatiivinen tulos. Seuraavana testausvuorossa on Y22108. (5.5.2018)
<br /><br />
Positiivisia uutisia, eli Yseq:n testi Y23030 (Ancestral: A, Derived: G) oli positiivinen Y23030 G+ (Y22108/PH5061), eli niin pitkälle kuin SNP-testejä on olemassa me olemme testauttaneet. Koska emme ole Y23028-klaania tästä Y22108-klaanista haarautuu meidän ryhmämme, mutta se on niin pieni haara, että sitä ei ole vielä todennettu.<br><br>
Olen löytänyt vain kolme varmistettua osumaa tähän Y22108-klaaniin eli suvut Kohvakka, Tommola ja Skytt.<br><br>
Tässä tältä erää ja nyt on tauon paikka. Geneettinen testaus on edennyt vuodesta 2009 huikean harppauksen ja geneettiset tulokset ovat ratkaisseet niitä suvun historian solmuja joita perinteinen sukututkimus olisi voinut koskaan tehdä. Nyt on kuitenkin aika laittaa tutkimus telakalle vähäksi aikaa ja antaa genetiikan tiedemiehille ja testaajille aikaa edetä omissa tutkimuksissaan. Ja varmasti uusiakin testaajia tulee koko ajan joukkoon lisää. (20.5.2018)<br><br>
Nyt tulee hyvä uutinen oman tutkimuksen kannalta. Etenkin omien hypoteesieni kannalta. ;) Nimittäin Valkeakoskella on tehty rautakautisissa kaivauksissa ruumislöytö ja geenitestien mukaan vainaja oli isälinjaa jota merkitään eri tunnuksilla CTS1737 ja Z1927 eli kyseessä on sama isälinja jota me olemme. Sen pidemmälle geenitutkijat eivät kartoittaneet, joten emme tiedä onko se meidän linjaamme vaiko tästä samasta pisteestä haarautunutta savolaista tai karjalaista. Kuitenkin tämä löytö vahvistaa teoriaani oikeaksi savo-karjalaisen heimon saapumisesta juuri tuolta alueelta. Löytö on ilmeisesti juuri Sääksmäestä, tarkemmin kyseessä on luultavasti tämä Toppolanmäen kalmisto Ritvalassa.<br><br>
<a href="https://kalmistopiiri.wordpress.com/2017/06/09/yksi-valkeakosken-toppolanmaen-rautakautisista-haudoista-avataan-uudelleen/">https://kalmistopiiri.wordpress.com/2017/06/09/yksi-valkeakosken-toppolanmaen-rautakautisista-haudoista-avataan-uudelleen/</a><br><br>
"Vaaleatukkainen esi-isä, joka muistuttaa baltteja ja länsieurooppalaisia" osoittaa tämän esi-isän olleen kosketuksissa germaaneihin vaikka olikin suomalaista heimoa, ja tämä on selitettävissä kaupankäynnillä jota todennäköisesti vahvistettiin keskinäisillä avioliitoilla. Meidän geenitulostahan arvioitiin ainakin aiemmin osin balttilaiseksi STR-markkerien perusteella.<br><br>
Hesarin juttu on valitettavasti maksumuurin takana.<br><br>
<a href="https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005915638.html">https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005915638.html</a> (10.12.2018)
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-75863343145680279842016-02-04T02:59:00.000-08:002016-02-04T03:41:01.811-08:00Kuolema ja ylösnousemusAjoi Kuutarmoin kujalle,<br>
Päivöttären tanhavalle<br>
Kuuttarin tytär kuttoo,<br>
kultoikangasta kuttoo,<br>
hopiaista helkyttää.<br>
Taittui yksi kultoilanka,<br>
helkähti hoppiialanka.<br>
Täytyi neitoi itkemää.
<br><br>
Tapahtuman sijoittuessa Kuutarmoin kujalle Kuuttarin tyttären kutoessa kertoo tapahtuman liittyvän Kuuhun. Mutta mitä Kuuttarin tytär kutoo ja mitä ovat kulta- ja hopealangat? Muinoin taivaankappaleiden liikkeiden selittäjät seurasivat planeettojen liikkeitä nähtynä kiintotähtiin, sillä niiden liikerata ikään kuin kehräsi taivaalle kultaista tai hopeista lankaa ja kutoi näistä langoista ajan saatossa kuvion taivaalle. Esimerkiksi Venuksen liikerata muodostaa vuoden mittaan taivaalle viisisakaraisen tähden, joten pentagrammi muodostui Venuksen, kuuluisan kointähden, symboliksi. Puolestaan Kuun liikerataa seuratessa sen lanka katkeaa kuolemaa kangastellen. Niinpä Kuuttarin tytär tyrskähtää itkuun.
<br><br>
Kuun lanka taivaalla katkeaa ja se kuolee, mutta Kuu herää myös uudelleen eloon. Mielenkiintoisinta on ajanjakso näiden tapahtumien välillä. Kuu nousee kuolleista kolmantena päivänä. Kolmelle päivälle voidaan löytää muitakin vastineita luonnon kiertokulusta, kuten kolmen kuukauden kuiva tai kylmä kausi, mutta ne ennemminkin tukivat taivaan kappaleiden vahvistamaa todistusta, joka oli se "lopullinen" totuus. Ikivanha uskomus kuolemisesta ja heräämisestä eloon kolmen päivän kuluttua on saanut alkunsa Kuun vaiheista ja tästä syystä runo jatkuu kertomuksella kolmesta mäestä, kolmesta koivusta ja kolmesta käestä. Kolminkertaisesta kuvauksesta Pohjolan vuoresta.
<br><br>
Tätä kaavaa noudattaen suomalaisessa kansanrunoudessa saapuminen uuteen elämään kestää kolme päivää tai niitä kuvaavaa kolmea koettelemusta. Yleensäkin kertomukset, joissa esiintyy luku kolme, liittyvät uuden elämän saavuttamiseen kuoleman jälkeen, mutta sama näkyy myös esineistössä ja taiteessa. Suomesta hiljattain löytyneellä vaatekoruksi tehdyllä <a href="http://yle.fi/uutiset/tarunhohtoisesta_saaresta_loytyi_muinainen_kotkakoru/8481582">permiläistä alkuperää olevalla kotkalla</a> on kolme päätä, kolme tyyliteltyä pyrstösulkaa ja kolme tyyliteltyä siipisulkaa siivissään. Se on ilmiselvä kokkolintu Pohjolan vuorelta.
<br><br>
Tähän sarjaan kuuluvat arvoitukselliset kolmisormiset hahmot ikivanhoissa suomenheimoisten kalliopiirroksissa. Yleisesti niiden tiedetään olevan euraasialaisissa myyteissä vainajia tuonpuoleisessa, mutta vainajan kolme sormea saa selityksen hänen taittamastaan kolmen päivän matkasta uuteen elämään. Kun kalliomaalauksen hahmo nosti kolmisormisen kätensä ja viittoi virran toiselta puolen sormillaan jälkeenjääneille voitonmerkkinä viestin "kolme", aikalaisten tajunnassa se muuttui automaattisesti luvun merkitykseen "kalma" ja "kuolema" ja he ymmärsivät viestinantajan olevan nyt vainaja, joka oli jättänyt kylmän kalmonsa ja ylittänyt kolmen päivän matkan kuolemanvirran yli ja uudestisyntynyt uuteen elämään uudessa ruumiissa.
<br><br>
Taivaankannen tapahtumilla oli symbolinen merkitys myös muinaisille juutalaisille. Jo heti alusta Pääsiäisen ajankohta määräytyi taivaankappaleiden vaiheen mukaan. Ensimmäinen ehto ajankohdalle oli hetki, jolloin valo voittaa pimeyden ja toinen jolloin valo on noussut täyteen voimaansa. Ensimmäinen ehto täyttyi kevätpäiväntasauksessa ja toinen täysikuussa. Pääsiäinen oli siis siinä kuussa, missä oli kevätpäiväntasaus ja tarkemmin sen kuukauden täydessä kuussa. Vuoden- ja kuunkierron merkitys jäi perintönä myös kristillisyyteen. Pääsiäinen on ainut Raamatussa mainittu juhla, jota länsimaissa vietetään.
<br><br>
Kun tarkastellaan ristikuoleman tapahtumia huomataan edellä maintuille kahdelle symbolille löytyvät vastineet. Valo voittaa pimeyden hetkessä, jossa Jeesus huutaa "Se on täytetty" ja valo nousee täyteen valtaansa Jeesuksen noustua kuolleista täyteen valtaansa. Se että Pääsiäisen tapahtumat sattuvat vuodenkierron ajankohdan symboliikan kanssa yksi yhteen, ei ole sattumaa. Se on symbolinen viesti tapahtuman merkityksestä. Taivaan merkit eivät olleet siis pelkästään pakanallisia, kuten nykyään usein esitetään.
<br><br>
Taivaan tapahtumille on historiallinen yhteys juutalaisuuden kautta kristilliseen maailmankatsomukseen, mutta se voidaan selittää vain erilaisella näkökannalla: Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden ennustukseksi Messiaasta, kuoleman voittajasta ja syntien sovittajasta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta puhui myös taivaankappaleiden kautta. Tästä näkökannasta johtuen ainut kertomus, jossa tähtien selittäjät mainitaan positiivisessa mielessä Raamatun lehdillä on tapahtuma, jossa viisaat miehet saapuivat itäisiltä mailta tähden johdatttamana tapaamaan vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta Jeesusta.
<br><br>
Uskomus kuolleista heräämisestä kolmen päivän kuluttua on ristinkuolemaa paljon vanhempaa. Sen todistaa niin suomensukuisten kalliopiirrokset, kuin Babylonian ja Egyptin muinaiset uskomukset. Pakanuudessa tähtikartan piirtämän ennustuksen uskottiin tarjoavan tien ihmiselle itselleen nousun jumalalliseen kuolemattomuuteen. Tähtiin kuitenkin uskottiin riippumatta uskon tai uskonnon taustasta. Se oli muinoin kaikenkattavaa.
<br><br>
Aikojen alussa symboliikka oli yhteinen.<br><br>Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-91785908993021628532014-11-29T06:58:00.007-08:002014-11-29T07:07:48.178-08:00SyntiinlankeemusNippurista, ajalta n. 1700 ekr. on löytynyt kaikkein vanhin vedenpaisumuskertomus tai tarkemmin vain sen yksi osa. Merkille pantavaa on, että yksityiskohtia tästä tekstistä on säilynyt läpi tuhansien vuosien Raamatussa tähän päivään saakka. Juutalaiset olivat maailman tunnollisimpia historiansa kirjoittajia, jota todistaa muinaisten kertomusten säilyminen vuosituhansian läpi samankaltaisena. He myös kirjoittivat ylös kuninkaidensa virheet ja lankeemukset niitä kaunistelematta, joka on itsessään todistus lojaalisuudesta alkuteksteille. Monissa kulttuureissa kirjoitettiin vain kuninkaita ylistäviä kertomuksia, jolloin voidaan välillisesti päätellä kirjoittajan olleen epäluotettava ja lahjottavissa. Voidaan pitää sääntönä. että tarinat korruptoituivat sitä nopeammin, mitä korkeammalle kulttuuri oli kehittynyt ja elintaso noussut. Helppo elämä korruptoi. Tästä syystä ajanlaskua vanhemmat kreikkalaiset mytologiat ovat kehitysasteeltaan kalevalaista mytologiaa huomattavasti nuorempia, vaikka jälkimmäiset ovat säilyneet elävänä perintäänä nykypäivään saakka.<br><br>
Raamatun kertomuksista tutun vedenpaisumustarinan levikki on maailmanlaajuinen ja se oli kiinteä osa suomalaista mytologiaa. Tämän vedenpaisumustarinan osasista voidaan hahmottaa karjalaisten hautajaiskäytännötkin. Raamatulla ja kaikilla mytologioilla on kuitenkin vielä keskeisempi yhteinen kertomus. Kertomus syntiinlankeemuksesta. Näkemyserot kristillisen maailmankatsomuksen, josta länsimaat ja nykyihminen asioita katsovat, ja pakanallisen maailmankatsomuksen, josta muinoin asioita tarkasteltiin, selittävät miksi tämä keskeinen kertomus hahmotetaan nykyään kovin heikosti mytologioista. Siinä missä juutalais-kristillinen maailmankatsomus katsoo jumalallisen tiedon tavoittelun olleen lankeemus ja häpeällinen teko, pakanallinen maailmankatsomus katsoo sen olleen voitto ja sankaritarina. Me jokainen tiedämme, mikä on Lusiferin merkitys kristillisessä maailmassa, mutta pakanallisessa maailmassa Lusifer oli messias ja uuden elämän antaja.<br><br>
Raamatun symboliikassa lukuarvolla neljä on merkitys, joka kuvaa kaikkea maallista ja ajallista, jotain joka ei kestä ikuisesti, kaikkea kuolevaista, luotua, maata ja lakia. Jotain, jolla on alku ja loppu. Aika ei ole ikuinen, vaan tämä elämämme on ajallista ja aika lakkaa olemasta. Tämä ajallinen merkitsi kuitenkin samalla temppeliä, missä Jumala voi asua. Tämä ajallisen merkitys sisältyi neljännen päivän tapahtumiin luomisessa: <i>”Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle." (1.Moos.1:14-15)</i> Tämän lukuarvo ja sen kerrannaiset 40, 400 sekä äärimmäisessä muodossaan 4 x 400 eli 1600 esiintyvät läpi Raamatun aina samassa asiayhteydessä, maallisen eli lihallisen voiman ja ymmärryksen sekä sen ajallisuuden eli kuolemantuomion vertauskuvissa. Kaikelle ajalliselle Jumala asetti vartijansa ja hallitsijansa, joiden lukuarvo oli myös neljä.<br><br>
Olen jättänyt muutaman olennaisen vihjeen kertomatta langenneista enkeleistä, Fornjotia ja Arbasta (hebr. ´neljä´) periytyviä jättiläisiä käsittelevässä artikkelissa. Raamattu nimittäin paljastaa Lusiferin olleen suojaava kerubi sekä yksi näistä Jumalan pojista. <i>”Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.” (Job.1:6)</i> Näin ollen paljastuukin, että Raamatussa Jumalan pojilla tarkoitettiin enkeleitä, eikä mitään lihaa ja verta olevia jättiläisiä, kuten aiemmin olisi voinut olettaa. Näin ollen jättiläisten jälkeläisillä tarkoitettiin jälkeläisiä ainoastaan uskonnollisessa mielessä.<br><br>
Kuten kävi ilmi langenneiden enkelien eli vartioijien päämies oli Lucifer, ´valontuoja´. Raamatun ulkopuolisissa kertomuksissa Lusiferin tehtävä ennen kapinaa oli vartioida Jumalan valtaistuinta ja hän oli serafien/kerubien päällikkö. Kerubin assyrialainen muoto kirubu, ´olla lähellä´ tarkoitti enkeleitä, jotka olivat lähimpänä Jumalaa. Kerubit/serafit olivat ylimpinä enkeleiden hierarkiassa ja näitä kerubeja oli neljä. Raamatussa kerubeilla oli kotkan, härän, ihmisen ja leijonan kasvot. Heillä oli tehtävänään laulaa ylistystä, mutta myös olla lähimpänä Jumalaa. Ihan ylimmäinen oli näiden kerubien päämies. Ylimmät olivat nämä kaikki yhdessä, mutta kolme heistä ei ollut ihan ylimmäinen. Näin muodostui neljä lähimpänä Jumalaa, ensimmäisenä Jumalasta ja palvelustehtävässään korkeimmalla olevaa neljä kerubia, joiden tehtävänä oli olla sanansaattajia, lainvartijoita ja Jumalan valtaistuimen vartijoita. Myöhemmin Uuden Testamentin neljää sanansaattajaa, Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta kuvattiin juuri näillä neljän kerubin symboleilla.<br><br>
<i>
”Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys. Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä. Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.” (Hes.28:14-17)</i> <br><br>
Meidän on tutkittava mitä muuta Raamattu kertoo tuosta pyhästä vuoresta. Seuraava kappale valottaakin sen merkitystä Raamatussa hyvinkin syvällisesti ja ilmaisee paljon symboliikkaa muutamassa lauseessa. <i>”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.' Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.” (Jes.14:12-15)</i> Kaikkein korkeimmalla pohjimmaisessa Pohjolassa kaikkia tähtiä ylempänä oli ilmestysvuori ja tämä oli Jesajan aikaan jokaisen ymmärtämää kuvakieltä. Mytologioissa Pohjolassa käsitettiin olevan taivaankantta kannatteleva vuori, jonka huipulla oli Pohjantähti, uuden ilmestyksen symboli. Toisaalta samassa kohdassa puhutaan tuonelasta, pohjimmaisesta haudasta, jonne tämän Pohjolan korkeimman paikan tavoittelija heitettiin, jolloin menemmekin samaisen ilmestysvuoren juureen, jossa sijaitsi Manala. Näissä Raamatun paikoissa puhutaan siis sen ajan Israelissakin varsin hyvin tunnetusta elämänpuusta, sen latvasta ja juurista, joka on käyty niin moneen kertaan läpi ettei tässä kerta kaikkiaan pitäisi olla kenellekään mitään uutta tai epäselvää.<br><br>
Langenneet enkelit, nämä Jumalan pojiksi kutsutut tunnettiin myös nimellä ”Vartijat”, koska he vartioivat ikuisen elämän salaisuutta. Tämä tieto johdattaa meidät pakostakin Urartun palatsien seinien ja sotilaiden suojuksien kuviin elämänpuun vartijoista. Ja nämä vanjärveläiset elämänpuun vartijat ovat kerubeja, siivekkäitä miehiä, joilla on usein kokkolinnun pää lujine nokkineen. Tästä kokonaiskuvasta löytyy merkillinen kalevalaisten jättiläisten yhteys Raamatun jättiläisiin, Jumalan poikien jälkeläisiin. Tämän uskonnollisen esikuvansa kautta kuurilaiset uskoivat olevansa jättiläisten sukua. Kyse ei ole kristinuskon vaikutuksesta suomalaiseen mytologiaan, vaan paljon vanhemmasta maailmasta. Suomenheimoiset uskoivat nousevansa kuoleman virrasta tuon uuden elämän salaisen tiedon vartijoina korkeuksiin, samaistuen taivaan tähtiin ja enkeleihin. <i>”Nousi lieto Lemminkäinen, kohosi Kalevan poika, haravassa vaskisessa, päälle selvien vesien.”</i> Ei olekaan sattumaa, miksi juuri foinikialaisten Raamattu nimittää olevan viisaudessaan täydellisiä.<br><br>
Elämän puu on tuttu Raamatustakin, jossa siitä syövät ovat kuolemattomia. Tämä puu on tuttu niin skandimytologiasta, kuin myöskin suomalaisesta mytologiasta, vaikkakin ensikertalaiselle hieman vaikeasti hahmotettavana. Sammas on pohjoisnavalla oleva maailmanpylväs, jota maailma kiertää ikuisen elämän symbolina. Ja myös kotakuusi oli sen symboli, kuten Lennart Meri arvioi. Tämä maailmanpylväs oli loppujen lopuksi vain symboli jostain paljon suuremmasta. Sanasta, jonka varaan oli koko maailmankaikkeus perustettu. Ikuisen elämän perustuksen salaisuudesta, Sammosta. Pitää ymmärtää, että kuurilaisten monet symbolit, joita he palvoivat loppujen lopuksi vain kuvasivat tietoa, sitä sanaa, jolla maailma oli luotu. He olivat tiedon palvojia pohjimmiltaan. Siksi vaanit ovat viisaita ja Väinämöinen tietäjä iänikuinen. Syntiinlankeemuksessakin tavoiteltiin jumalallista tietoa, joka oli kaiken hedelmällisyyden ja rikkauden lähde. Tavoiteltiin ikuisen elämän salaisuutta, kuolemattomuutta. Näiden kerubien hallitsemaa tietoa havitellen kuurilaiset etsivät elämän puun syntysanoja, Sampoa, löytääkseen ikuisen elämän ja saavuttaakseen niillä Jumalan valtaistuimen. <i>”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”</i> Kerubit olivat Sanan vartijoita, joka oli luonut maailman. Kuurilaiset etsivät tätä Sanan miekkaa, näitä syntysanoja.<br><br>
Kristillisessä näkökulmassa tässä on kyseessä hetki, jolloin Paratiisin ihminen rikottuaan Jumalan käskyt karkotettiin Paratiisista Jumalan sanoessa: <i>"Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti! Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä." (1.Moos.3:22-24)</i> Paratiisin on uskottu olevan iranilaista perua oleva nimi pairidaeza, josta periytyy merkitykseltään suljettua puutarhaa vastaavia nimiä. Siis erittäin tuttu merkitys myös suomenheimoisten Gorodissa. Tehdä piiri, sulkea pois ja erottaa erilleen, sillä Jumala karkoitti ihmisen pois ja asetti vartijat vartioimaan tuota piiriä. Näin siis vanhin paikka, jossa tuo suljettu puutarha on, onkin ihmiseltä suljettu Paratiisi, jota kerubit vartioivat.<br><br>
Nyt olemme saaneet kasaan vahvan symbolisen kuvan: Pohjoisella vuorella neljä Jumalaa lähinnä olevaa, joista yksi on heidän päämiehensä. Tämä neljän Jumalaa lähinnä olevan vartijan symboliikka toistuu Raamatussa useaan kertaan. Kerubien jälkeen se toistuu vedenpaisumuksessa, jossa Nooa, Jumalaa lähinnä oleva mies, pelastautuu pohjoiselle vuorella kolmen poikansa kanssa. Raamatussa Eeden oli idässä (sanalla tarkoitetaan Aasiaa) mantereiden keskipisteessä Eufratin ja Tigrisin latvoilla, joka on siis samaa aluetta kuin Araratin vuoristokin. Tapahtumat ovat tältäkin osin toisinto. Elämä syntyi kaksi kertaa samassa paikassa. Nämä kaksi kuvaa on varmasti muinaiset tietäjät käsittäneet toistensa toisinnoiksi ja päätelleet, että koska Nooalla oli yliluonnollinen näkökyky (vrt. sumerin Nooa, <i>Ziududra</i>, ´Hän Löysi Elämän´) löytää tie kuolemanvirran yli, hänellä olleen neljän päämiehen Lusiferin antama ymmärrys. He uskoivat Nooalla olleen hallussaan nämä syntysanat ja he uskoivat ihmisen kykenevän saamaan ne haltuunsa oikeilla rituaaleilla. Heillä on ollut tämä sama aie päästä Jumalan asemaan. Symboliikan tuntemisen perusteella heidän olisi voinut olettaa olleen hartaita Raamatun tutkijoita ja on erittäin vaikea osoittaa yhtään eroavaisuutta kristilliseen symboliikkaan heidän jumalanpalveluksessaan. Symbolisesti tämä palvelus sisälsi ne samat elementit kuin raamatullinen jumalanpalveluskin, mytta eivät he raamatullisessa mielessä Nooan Jumalaa palvoneet, vaan he olivat tehneet ihmisestä jumalan.<br><br>
Koska nyt tiedämme kaikkein lähimpänä jumalaa pohjoisella vuorella olleen neljä kerubia ja neljä vedenpaisumuksesta selvinnuttä, pitäisi taivaankannen ylimmältä paikalta löytyä sitä kuvaava neljän tähden muodostelma. Maapallon akseli kiertyy ja meidän on palattava aikaan, jolloin nämä uskomukset ovat syntyneet ja eläneet. Suomeen karjalainen usko venepolttohautauksineen tuli joskus 1400 ekr. jälkeen ja tuohon aikaa n. 1500 - 500 ekr. pohjantähtenä oli Kochab. Nyt huomaammenkin miten neljä Pienen karhun tähteä muodostivat neljää kerubia ja neljää vedenpaisumuksesta selvinnyttä kuvaavan tähtikuvion maailmanvuoren huipulle. Edelleenkin sen kahta tähteä, Kochabia ja Perkadia, kutsutaan nimellä <i>"Pohjoisen Vartijat"</i>. Aika on säilönyt tiedon. Koska tähtitaivaan uskottiin kertovan menneistä ajoista tähtitaivaalla nuo neljä pohjoista tähteä kuvasivat Eedenin suljettua puutarhaa, jonne ei ollut kuolevaisella pääsyä. Tätä suljettua piiriä vartioivat kerubit jokaisella ilmansuunnalla muodostaen sisäänsä suljetun piirin. On varsin luonnollista olettaa kuurilaisten samaistuneen kerubeihin, jotka vartioivat suljettua puutarhaa ja nähneen kerubien välkkyvässä ja leimuavassa miekassa lain miekkansa, jota he itse kantoivat. Kuurilaisten tapa tehdä suljettu puutarha kuninkaansa suojaksi löytyy syntiinlankeemuskertomuksesta aivan samaan tapaan kuin vedenpaisumuskertomuksen elementit löytyivät symbolisessa mielessä identtisenä kopiona suomenheimoisten hautajaismenoista.<br><br>
Syntiinlankeemus liittyy hyvin vahvasti oman seksuaalisuuden tiedostamiseen ja sen erottamiseen eli pyhittämiseen. Naisten esiliinan alkuperäinen tarkoitus oli merkitä häpy erotetuksi ja salatuksi alueeksi samaan tapaan kuin maan keskellä paratiisikin erotettiin ja tästä periytyy "esiliinan" mukaan ottaminen naisen tavatessa vastakkaista sukupuolta. Tähtitaivaan ja mantereiden maantieteellistä keskipistettä vastaten fyysisesti ihmisruumiissa keskellä sijaitsee sukupuolielimet. Sukupuoliaktissa voidaankin nähdä maailmanpylvään työntyminen äitimaan kohtuun. Nämä kummatkin, maailmanvuori ja maailmanpuu, ovat mytologisen Pohjolan kaksi puolta. Maailmanvuori kuvaa feminiinistä näkökulmaa, kun taas maailmanpuu kuvaa maskuliinista. Sukupuoliaktit ja seksuaalisuus kuuluivat osana muinaisia jumalanpalvelusmenoja ja syvällisimmillään sukupuoliyhteys kuvasi kuinka maata ja materiaa kuvaava nainen sai merta ja henkeä kuvaavalta mieheltä uuden elämän siemenen, lusiferistisen ymmärryksen.<br><br>
Lusifer kuvataan usein paratiisin elämänpuun ympärille kietoutuvaksi käärmeeksi. Tarkastellessamme tähtitaivasta tätä kertomusta vasten huomaamme käärmeen kiertävän maailmanpuuta aivan samaan tapaan. Ja jälleen kerran huomaamme, että tähtitaivaan eri tähdistöjen tarina on alkujaan monoteistisestä maailmankatsomuksesta, jossa kaikkien tähdistöjen tarinaa yhdistää salattu tieto ja sen tiedon hallitsija. Tämä yhdistää niin Orionia, Joutsenta, Käärmettä, kuin Pohjantähteäkin. Näistä välähdyksistä koostui muinoin yksi selkeä tarina, joka kuvastuu kaikista maailman uskonnosta. Tämän tähtikartan mukaisen matkan suoritettuaan uskoivat muinaiset suomenheimoisetkin matkaavansa kuoltuaan uuteen elämään. Skandeilla riimukivet kuvasivat maailmanvuorta ja sen antamaa uudelleen syntymää. Näiden kivisten maailmanvuorten rinteillä kiemurteli tiedon käärme, jonka ruumis oli koristeltu riimukirjoituksella ollen sekin hyvin vahvaa symboliikkaa. Skandeilla maailmanpuun latvassa oli kotka ja käärme söi maailmanpuun juuria. Spiraalimainen kierteelle kiertynyt maailmanpuuta kiertävä käärme oli heidän omaksumansa toteemi laivojensa keulassa. Viimeinen este ennen Pohjolan pitoja oli Kalevalassa käärmeistä punottu aita ja suuri käärme Pohjolan veräjillä. Suljettu Eedenin puutarha elämän puun tietoineen, jonka portilla vartioi kerubien päämies joukkoineen. <br><br>
Nämä kolme tarinaa, luominen, syntiinlankeemus ja vedenpaisumus ovat yhteisiä koko maailmalle ja sen elementeistä koostuvat koko pohjoisen pallonpuoliskon mytologiat. Mutta samalla tapaa kuin Assyriassa, jonka koko hallintomalli oli luotu mukailemaan elämänpuun muotoa, tämä muinaisten kertomusten malli voidaan löytää muistakin kulttuureista.<br><br>
Raamatussa neljää vartioivaa kerubia symboloiden vastasivat myöhemmin myös koorahilaisten neljä päämiestä neljästä temppelin sisäänkäynnin vartioinnista ja valon päästämisestä sisään temppeliin aamun koittaessa. Tässä kohden kyse on jo syvällisemmästäkin vertauskuvasta, jossa temppeli kuvasi ihmisen kaikkein pohjimmaista ja pyhintä, sydäntä. Temppeli oli sijoitettu Salomonin palatsin pohjoislaidalle ennustukseksi ja vertauskuvaksi Messiaasta, Tuonelan ja Kuoleman voittajasta. <i>”Minä herätin pohjoisesta hänet, ja hän tuli, päivänkoitosta hänet, joka rukoilee minun nimeäni, ja hän tallaa käskynhaltijoita kuin lokaa, niinkuin savenvalaja savea sotkee.” (Jes.41:25)</i> Salomonin palatsin pohjoispuolella oli temppelirakennus, joten pohjoisessa kyseessä oli kyse myös temppelistä, joka oli paikka, jossa Jumalaa palveltiin. <i>”Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki.” (Ps.48:3)</i><br><br>
Näistä neljästä koorahilaisesta yksi oli heidän päämiehensä. Koorahilaisten tehtävänä oli toimia myös temppelilaulajina, kuvaten tältäkin osin kerubien tehtävää. <i>”Ja ovenvartijat: Sallum, Akkub, Talmon ja Ahiman veljineen: Sallum oli päämies, ja tähän saakka hän on ollut vartijana Kuninkaan portilla, idän puolella. Nämä olivat ovenvartijoina leeviläisten leirissä.” (1.Aik.9:17-18) ”Ovenvartijat olivat asetetut neljälle ilmansuunnalle: idän, lännen, pohjoisen ja etelän puolelle. Ja heidän veljiensä, jotka asuivat kylissään, oli aina määräaikoina seitsemäksi päiväksi tultava toimittamaan palvelusta yhdessä heidän kanssaan; sillä ne neljä ylintä ovenvartijaa olivat pysyväisesti luottamustoimessaan. Nämä olivat leeviläiset. Heidän oli myöskin valvottava kammioita ja Jumalan temppelin aarteita, ja he viettivät yönsä Jumalan temppelin ympärillä, sillä heidän tehtävänään oli vartioiminen ja heidän oli pidettävä huoli ovien avaamisesta joka aamu.” (1.Aik.9:24-27)</i><br><br>
Uskonnollisen käytännön ohella tämä käytäntö löytyy myös maallisesta hallitsemismuodosta. Daavidilla oli neljäsataa miestä, joiden päällikköinä oli vastaavat neljä miestä. <i>”Ja hänen luoksensa kokoontui kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, ja hän rupesi heidän päämiehekseen. Näin liittyi häneen noin neljäsataa miestä.” (1.Sam.22:2)</i> Tässä kohden ei tosin käy ilmi oliko Daavidin jokaisella sadalla miehellä sadanpäämiehet, vaikkakin myöhemmin näin oli. Myöhemmin tosin Daavidilla mainitaan kolmenkymmenen urhon kolme urheinta urhoa, joilla oli päällikkönä Abisai, joka ei tosin ollut yhtä urhoollinen kuin alamaisensa. Näin muodostui neljä kuningasta lähinna olevaa ja kuninkaan edessä ensimmäistä sotaurhoa. Henkivartijoita, kreettejä, ei tässä kohden mainita lainkaan, ainoastaan heidän päällikkönsä Benaja. Luvut neljä ja neljäsataa kuvaavat Raamatussa kuolevaista ja ajallista lakia ja ihmistä ja nämä luvut esiintyy kohdissa, joissa on kyseessä lihan käsivarren tuomio. Edes Daavid saanut rakentaa temppeliä vuodatettuaan verta, vaikka olikin Jumalan mielen mukainen mies. <i>”Mutta minulle tuli Herran sana: 'Olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et saa rakentaa minulle temppeliä, sillä olet vuodattanut paljon verta.” (1.Aik.22:8)</i> Vastakohtana Jaakobille Eesau symboloi Raamatussa ihmisen omia voimia, jonka tähden Jumala sanoo <i>”Mutta Eesauta minä vihasin.”</i> Eesaullakin oli neljäsataa miesta. <i>”Kun Jaakob nosti silmänsä ja katseli, niin katso, Eesau oli tulossa, neljäsataa miestä mukanaan. Silloin hän jakoi lapset Leealle, Raakelille ja molemmille orjattarille.” (1.Moos.33:1)</i><br><br>
Nyt palaan Ibn Fadlanin kertomukseen: <i>”Rusien kuninkaalla on tapana pitää luonaan linnassa asumassa neljäsataa miestä, jotka ovat hänen urhoollisimpia seuralaisiaan ja joihin hän luottaa. He ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan hänen puolestaan.”</i> Pohjolassa olivat käytössä sotilaallisen järjestäytymisen muotona satakunnat. Englannin hundred ´sata´ saa alkunsa tästä sadan miehen joukosta, satakunnan ollessa kantaruotu eli hunderod vanhasaksilaisessa muodossa. Jokaisella sadan miehen joukolla oli päällikkö, sadanpäämies (lat. centurio) ja tälläinen arvonimi tunnetaan myös Raamatussa, sellaisten ollessa myös Israelin kuninkaan henkivartiokaartin päälliköitä. Ja on miltei käytännön välttämättömyys, että näillä neljällä oli johtajansa. Näin voidaankin vahvasti epäillä myös näillä neljälläsadalla rusien kuninkaan henkivartiokaartilaisella olleen siis päälliköinään neljä kuninkaan lähintä miestä, joiden asema vastasi sybolisesti kerubia, sillä kuurilaisten tehtävä oli vartioida jumalaa symboloineen kuninkaan valtaistuinta. Niin taivaassa lähimpänä Jumalaa kuin Israelin temppelivartiostossa että Israelin kuninkaan henkivartiostossa oli samankaltainen järjestys kuin muinaisessa karjalaisessa kuningaskunnassa. Samalla tavoin Nooa ja hänen kolme poikaansa olivat neljä päämiestä, jotka olivat lähimmät Jumalaa ja esi-isinä ylimmät ja ensimmäiset. Kerubit, Nooa ja hänen poikansa, koorahilaiset, kreetit ja kuurilaiset olivat kuninkaan lähimmät, he olivat ensimmäiset kuninkaan edessä ja he olivat ylimmät kuninkaan edessä.<br><br>
Sekä ajallisen ihmisen että Lusiferin hallitseman maan luku on tuo neljä. Okkultistit uskovatkin ihmisen syvyyksissä asuvan Lusiferin olevan se todellinen jumala, jolloin ihminen löytäessään sisältään tuon Lusiferin syntyy uudesti ja muuttuu jumalaksi, kristukseksi. Raamatullisesta näkökulmasta luotu on ainoastaan langennut ja luovutettuaan paikkansa maan viljelijänä ja varjelijana Lusiferille ollut hänen vallassaan syntiinlankeemuksesta asti. Jumala on luonut ihmisen morsiamekseen, mutta Lusifer ei ole Jumalan morsian eikä Jumala, vaan Lusifer on ainoastaan syntiinlangenneen lihan ja kuolemaan tuomitun lihan hallitsija. Ei minkään muun hallitsija. Lusifer on kapinan hallitsija. Siis ei ihminenkään ole sisimmässään Lusifer, muttei myöskään Jumala, vaan ihmisen sydämessä hallitsee näistä joko oma, lusiferistinen tahto tai Jumalan tahto. Ihmisellä on vapaa tahto valita, eikä ihmistä ole lopullisesti tuomittu Lusiferin valtaan. Kaikki neljännen merkitsemät asiat itsensä mukaan lukien ihminen luovutti Lusiferin valtaan. Koska maan hallitsijaa kuvattiin leijonalla ja koska maa on langennut Lusiferin valtaan myös Lusiferin tunnus oli leijona. Raamatun Juudan leijona on aivan päinvastainen asia, vaikka symboli on samasta lähteestä ja se merkitsee luodun hallitsijaa eli neljättä kummassakin tapauksessa. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus merkitsevät voittoa Lusiferin vallasta ja Jumalan valta-asemaa luotuun nähden, sillä ihminen ei ole kyennyt voittamaan Lusiferia, eikä vapauttamaan itseään Lusiferin vallasta. Ihminen ei ole kyennyt sammuttamaan kapinaa itsessään. Tähän syntiseen kohtuun sikisi ja tähän kuolevaiseen lihaan syntyi siis Ihmisen Poika, joten Jeesus syntyi ajalliseen ja kuolevaiseen ihmiseen, jonka luku on tuo neljä.<br><br>
Neljäs heimo, jättiläiset, olivat kapinallinen Lusifer seuraajineen. Suomalaisessa mytologiassa Lemminkäinen oli toisaalta karsastava katseinen ja kasvoiltaan epämuodostunut kuoleman maan tulipunainen paholainen, joka sotaisana syöksi miekallaan sivaltaen uhrinsa manalan tulisiin syövereihin. Lemminkäinen oli manalan tuomari, jolla oli valta ottaa pois elämä. Lempo, paholainen ja demoni. Toisaalta Lemminkäinen oli uuden valon tuoja. Lempi, naisten mies ja hurmuri. Nämä olivat Lemminkäisen kahdet kasvot. Paholainen, joka lupaa elämän. Samalla tavoin kuin käärme Paratiisissa. Lemminkäinen oli taivaanvahvuuden ja helvetin jumala. Lemminkäinen oli Lusifer, valontuoja, neljän päämies. Ihan ylimmäinen. <br><br>
Pohjoinen ilmansuuntana saa merkityksensä pohjasta, ja ihmisellä pohja on syvin sisin, sydän. Tämä sydän on temppeli, joten Raamatun pohjoisella tarkoitetaan sydämen temppeliä. Sen puhtautta tai sen saastaisuutta tapauksesta riippuen. Temppelin tapahtumat olivat vertauskuvia kansan sydämien asenteista.<i> ”Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nosta silmäsi pohjoista kohti." Niin minä nostin silmäni pohjoista kohti, ja katso: pohjoiseen päin alttariportista oli tuo kiivauspatsas sisäänkäytävässä. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, näetkö sinä, mitä he tekevät - suuria kauhistuksia, joita Israelin heimo tekee täällä, että minä menisin kauas pois pyhäköstäni? Mutta sinä saat nähdä vielä suurempia kauhistuksia." Ja hän vei minut esipihan ovelle, ja minä näin, ja katso: seinässä oli jokin aukko. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, murtaudu läpi seinän." Niin minä murtauduin läpi seinän, ja katso: jokin ovi! Ja hän sanoi minulle: "Mene ja katso häijyjä kauhistuksia, joita he täällä tekevät." Niin minä menin ja näin, ja katso: kaikenkaltaisia inhottavia matelijain ja karjaeläinten kuvia ja kaikenkaltaisia Israelin heimon kivijumalia oli piirretty seinään yltympäri. (Hes.8:5-10)
</i><br><br>
<i>
”Niin hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi, mitä Israelin heimon vanhimmat tekevät pimeässä, itsekukin kuvakammiossansa? Sillä he sanovat: 'Ei Herra meitä näe: Herra on hyljännyt tämän maan.'" Ja hän sanoi minulle: "Sinä saat nähdä vieläkin suurempia kauhistuksia, joita he tekevät. Ja hän vei minut Herran huoneen portin ovelle, joka on pohjoista kohden, ja katso: siellä istui naisia itkemässä Tammusta.”(Hes.8:12-14) </i><br><br>
Näin pohjoisen porteissa eli pohjimmaisissa porteissa olevat epäjumalankuvat kuvastivat epäjumalanpalvonnan päästämistä temppeliin, joka samalla kuvastaa epäjumalan palveluksen päästämistä ihmisruumiin temppeliin, sydämeen. Pohjoinen portti kuvasi pohjimmaista porttia, sydämen porttia. Sydämen pohjimmaisia perukoita. Toisaalta tämä epäjumalanpalvelus on lähtöisin ihmisen omasta kapinallisesta luonnosta, ihmisen omasta tahdosta. Samalla tapaa kuin sydän on ihmisin sisin ja materian eli maan sisin on manala on myös ihmisen syvyyksissä sijaitseva sydämen lihallinen tahto samalla myös maan syvyyksissä olevan manalan valtiaan tahdon vertauskuva. <i>”Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."” (Mark.7:20-23) </i><br><br>
Maailmallisuudessa on siis kyse ihmisen oman tahdon ja lihallisen viisauden mukaisesta elämästä. Naiset itkivät temppelin pohjoissyrjällä Tammusta, Lemminkäistä vastaavaa jumalaa, joka oli Manalan ylösnousemuksen jumala, Pohjolan voittaja ja odottivat hänen ylösousemustaan, sillä he palvoivat ihmismielen mukaista Pohjolan jumalankuvaa ja suorittivat ihmismielen mukaista jumalanpalvontaa. Kun Isaelin kansa oli kääntyneet palvelemaan luotua Luojansa sijasta, he olivat ”Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” Toisaalta juutalais-kristillisessä maailmankatsomuksessa ihmisen sydän on kaikkein korkeimmmalla oleva ilmestysvuori, kaiken keskellä ja kaikkein pyhin Siionin vuori, sen antautuessa Jumalan tahtoon ja antaessaan Jumalan tahfon tulla kaikkein pohjimmaiseksi perustukseksi sydämeensä.<br><br>
Lukuarvolla kolme tarkoitetaan Jumalan kolminaisuutta, mutta lukuarvolla neljä taas materiaa, joka pohjimmiltaan kuvasti temppeliä missä Jumala saattoi asua, joten myös temppelin lukuarvo on neljä. Näin oli myös Uuden Jerusalemin kohdalla. Sillä oli neljä kulmaa, kuten maallakin ja se oli lisäksi kuution muotoinen. Sekä kuutio että neliö muodostuvat suorakulmista, joten suorakulma on sekä luvun neljä että maan, materian ja materiasta tehdyn ihmisruumiin merkityksen kätkevä symboli.<br><br>
Raamatun pohjoisessa on kyse yön pimeimmästä hetkestä, jolloin syntinen maailma on saapunut kaaoksen pimeälle virralle Tuonelan porteille, mutta samalla hetkestä, jossa loistaa uuden elämän toivo. Hetkestä, jolloin maailmaa kohtaavat tuomiot alkavat tapahtua ja joka johtaa maailman tuhoutumiseen ja tästä kuoleman ruumiista vapautettujen kuolemattomien sielujen pelastumiseen. Tapahtumasta, jonka tuleminen on ennustettu tapahtuvaksi maailman luomisesta lähtien. Tämä ajatus pohjoisesta symbolisena kuvana luopioiden syntiensä mitan täyttämisen hetkenä toistuu kerta toisensa jälkeen. Tapahtumasta, jossa messias palaa takaisin.<br><br>
Intiassa palvottuja jumalia ulkopuolisen näkökulmasta näyttää olevan monia, mutta heidän itsensä mielestä he palvovat vain yhtä jumalaa saman jumalan eri olomuotojen kautta. Aivan samaan tapaan rakentui myös kalevalainen kuin assyrialainenkin maailmankatsomus. Killat, joissa suomensukuisten uskonnollisia menoja tuolloin suoritettiin, olivat yhteiskunnan järjestäytymisen muoto Pohjolassa. Uskonnolliset toimet katosivat killoista katolilaisuuden vaikutuksesta salaseuroja lukuunottamatta, joista tunnetuimpia nykyään ovat vapaamuurarit. Vapaamuurariuskin edellyttää uskoa yhteen jumalaan, mutta tämä on kuitenkin jonkinlainen puolitotuus, sillä vapaamuurarius katsoo kaikkien uskontojen jumalien olevan vain saman jumalan eri kasvot, joten kukin palvomalla omaa jumalaansa, kuitenkin palvoo kasvojen takana olevaa yhteistä jumalaa. Vasta korkeimmalle vihkiytyneille paljastetaan tämän jumaluuden olevan Lusifer. Tämän ovat ne harvat vapaamuurareista eronneet ulkopuolisille vahvistaneet. Vapaamuurarius on näiltäkin osin säilyttänyt kalevalaisen uskon ikivanhan perusolemuksen.<br><br>
Vapaamuurarikillat ovat samalla ainoita yhteisöjä, jossa vuosituhansia vanhat kokkolintua ja maailmanvuorta, merestä kohonnutta materiaa ja meren jumalallista henkeä jne. kuvaavat symbolit ovat säilyneet yhä käytössä. Heidän taiteensa on varmasti outoa muinaista symboliikkaa tuntemattomilla, mutta sen tunteville ne symbolit ovat kuin avoin kirja. Avoimesti antautuneen suorakulman ja dynaamisesti hallitsevan harpin seksuaaliakti kertoo miten äitimaa, materia eli ihminen ottaa sisimpäänsä vastaan veden elävöittävän voiman eli sydämeensä lusiferin luovan hengen valon, kuolemattomuuden tiedon siemenen ja hedelmöittyessään materian ihminen herää uuteen elämään ja näiden kahden liitosta syntyy uusi ihminen. Omasta jumaluudestaan tietoisuuden saavuttanut valaistunut maailmallinen ihminen. Juutalaisten tuntema refalainen Arba ja Galdu, Babylonian kaldealaisten suuri arkkitehti ja mestarirakentaja... Neljäs. Jättiläinen. Messias uudelleensyntyneenä.<br><br>
Maailma odottaa.<br><br>Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-31432653123698736822014-05-29T05:15:00.002-07:002014-05-31T07:40:08.185-07:00VedenpaisumusVedenpaisumustarinat ovat maailmanlaajuisia ja tunnetaan usein yksityiskohdiltaan hyvin samankaltaisina aivan eri puolilla maailmaa. Bruce Masse analysoi 175 tälläistä tulvamyyttiä ja uskoi niiden kaikkien saaneen alkunsa samasta tapahtumasta. Tähän asti tämän kertomuksen yhteiset juuret ovat olleet selittämätön ilmiö. Olennaisin on jäänyt huomaamatta, sillä suomalaisten mytologia ja kulttuuri oli kokonaisuudessaan kiinteä ja erottamaton osa vedenpaisumustarinaa. Selitys maailmaa yhdistävälle vedenpaisumuskertomukselle avautuu kun tunnetaan muinaisen mytologian ja maailmankatsomuksen syntymekanismit olennaisilta osin. Näiden mekanismien avulla on rekonstruoitavissa koko muinainen maailmankatsomus hyvinkin tarkasti alkuperäiseen muotoonsa.<br><br>
Käytän tässä todistusaineistona suhteellisen varmoja ja pysyviä taivaankappaleita, mutta ensiksi pari tärkeää asiaa joiden yli ei saa kävellä. Niistä ensimmäinen on, että mytologian selitykselle pitää löytyä vastaavuus luonnon kiertokulusta, tässä tapauksessa taivaankannen ilmiöistä. Ilman vastaavuutta se on melko arvoton. Muinaiset kansat olivat luonnonuskoisia, joten tämä on ehdottoman tärkeää. Toisekseen taivaan ilmiöiden uskottiin olevan kertomusta menneistä ajoista, aikojen alusta, joten taivaankappaleiden on kerrottava tämä mytologinen tarina. Kolmanneksi kaikkien selityksien on muodostettava yksi selkeä kokonaiskuva. Selitykset eivät siis saa olla toisistaan irrallisia tarinan riekaleita.<br><br>
Nyt tarkastelen tarkemmin Raamatun vedenpaisumuskertomuksen ja suomalaisen mytologian ja arkeologisten löydösten kertoman tarinan yhteneväisyyksiä. Ensinnäkin suomenheimoisilla uuteen elämään käytiin tuonelan virran yli. Tästä syystä hautapaikat olivat veden äärellä. Usein vainajat vietiin saareen, jolloin veden ylitys kuvasi tätä tuonelan virran ylittämistä tai ne olivat muutoin veden äärellä korkeammalla ympäristöään, josta vainajalla oli hyvät näkymät vettä pitkin uuteen elämään. Tälle vastine taivaan ilmiöissä oli eilisen valoisa aika, joka kuvasi vanhaa kadonnutta maailmaa ja tämä uusi päivä, joka kuvasi uutta maailmaa. Niiden välissä oli yön tumma tuonelan virta, musta rannaton meri. Tämä yön tumma rannaton meri oli samalla symbolisesti suuri tulva, vedenpaisumus, joka hautasi kaiken vanhan alleen. Eilinen kuvasi siis vedenpaisumusta edeltänyttä vanhaa maailmaa, joka tuhoutui vedenpaisumuksessa ja näin yö erotti tumman virran lailla kadonneen vanhan maailman ja uuden maailman. Samalla tapaa kuin vedenpaisumuksesta syntyi uusi maailma, yön tumman virran kadottua syntyy uusi päivä. Näin Raamatun suurelle tulvalle, vedenpaisumukselle, löytyy vastine taivaankannen ilmiöistä sekä suomalaisten hautajaismenoista.<br><br>
Vedestä kohonneet jyrkät kalliot olivat suomenheimoisten pyhiä paikkoja, sillä niiden uskottiin olevan merestä noussut äitimaan hahmo. Suomalaiset polttohautasivat vainajiaan näiden kallioiden laella, mutta myöskin saariin vesien keskelle. Näitä kumpaakin tapaa yhdistää mielikuva maan kohoamisesta vedestä. Taivaalla tälle vuorelle löytyy vastine Pohjolan maailmanvuoresta, joka toisaalla mainitaan olevan manalan saari merellä. Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa vuori on pohjoisessa sijainnut Ararat, joka kohosi sekin vedestä. Luomiskertomuksen maan kohoamisesta merestä ja sen hautautuminen vedenpaisumukseen noustakseen uudelleen, kuvasi vanhan ruumiin hautaamista ja uuden syntymää, kastetta. Vedenpaisumuksen symboliikan ymmärrys selittää uskottavasti miksi juutalaisten eräs ryhmä essealeiset pukeutuivat valkoisiin ja käyttivät upotuskastetta jo ennen kristinuskoa. Tältäkin merestä kohonneen vuoren osin suomalainen mytologia ja arkeologia tukevat Raamatun vedenpaisumuskertomuksen juonta.<br><br>
Suomalaiset siis polttohautasivat vainajiaan merestä kohonneen vuoren laella. Nyt siirtyessämme eteenpäin voimme todeta tämän laivan, jossa vainajat poltettiin, sijainneen tämän vuoren huipulla. Kokko itsekin oli tämän vuoren sekä sen laella palavan laivan vertauskuva ja tämän vuoren huipulta alkoi vainajan matka uuteen elämään. Yöllisellä merellä matkannut Kuu oli tässä suuressa tulvassa, tuonelan tummassa virrassa, uuteen elämään saattanut laiva. Sen muoto on aivan ilmiselvä ja Kalevalassakin tunnetaan tämä kuparinen pursi ja vaskinen vene. Mutta mille vuorelle tämä laiva pysähtyy? Tässä kohden huomataankin että kuulaiva kyllä kiertää pohjolanvuorta manalan pyörteen kurimuksessa, muttei koskaan rantaudu sille. Selitysmallin ollakseen oikea on kuitenkin täytettävä ehto, jossa luonnosta täytyy löytyä selitysmallille täsmällinen vastine. Näyttääkin että tällä selitysmallilla on vakava ristiriita taivaan ilmiöiden kanssa. <br><br>
Ratkaisu on kuitenkin varsin yksinkertainen: alkujaan uskomusmaailma oli monoteistinen. Tähän samaan päätelmään voidaan päätyä montaa eri tietä. Ensinnäkin kaikki maailmassa jakautuu oltuaan ensin yksi. Niin heimot, kielet, kansat kuin jumalatkin. Ensin on yksi verso, josta versoo kaikki paljous, kaikki sen jälkeläiset. Näin ollen voidaan jo maalaisjärjelläkin olettaa jumaliakin olleen vain yksi. Tätä ajatusta tukee myös taivaan tähdistön hahmotkin. Ensinnäkin kokkolinnun hahmoja on siellä useampiakin, niin linnunradalla joutsenen ja kotkan hahmossa kuin pohjolan vuoren huipullakin. Suomalaisessa mytologiassa joutsen on toisaalta tuonelanvirran suvantolainen, ja suvantolainen oli siis Väinämöisen nimen toisinto. Lyyra ei ole sattumalta Joutsenen tähdistön vieressä. Lisäksi taivaalta löytyy toinenkin Väinämöiseen liittyvä tähdistö, nimittäin Orion, jossa on Väinämöisen viikate. Eri tähdistöt liittyvätkin loppujen lopuksi samaan hahmoon.<br><br>
Kuun nousu täydeksi kuuksi ja lasku kuolleeksi kuuksi synnyttivät kuvan laivasta, joka roihahtaa liekkeihin ja palaa poroksi syntyäkseen uudelleen. Tämä oli siis vain yksi vihje ja näkökulma elämän olomuodosta. Toisaalta laiva oli kokkolintu, joka siis nähtiin taivaalla lentävän linnuradan savujuovassa uuteen elämään kohti pohjoista. Kolmannnen kerran se nähdään Pohjolan vuoren huipulla kokkolinnulle tutunomaisessa paikassa. Taivaalla matkannut kuu oli tämä tuonelan virtaa ylittävä laiva ja taivaankannessa vuorelle pysähtyneenä tämä laiva oli toisintona Pohjantähti maailman vuoren huipulla. Samalla tapaa myös Raamatun vedenpaisumuksessa arkki ensin ajelehti rannattomalla merella ja lopuksi pysähtyi vuoren laelle ja uusi elämä alkoi tältä vuorelta.<br><br>
Voidaankin päätellä ettei taivaan tähdistöjä käsitetty alkujaan kertomukseksi monista eri jumalista, vaan sarjakuvamaiseksi kertomukseksi alkuaikojen esi-isästä ja hänen vaiheistaan. Vasta myöhemmin nämä vaiheet käsitettiin uusiksi ja erillisiksi jumalhahmoiksi. Tällä tavoin jumalat syntyivät ja tämä kehityskulku voidaan nähdä hyvin Sumerin ja Egyptin muinaisista kulttuureistakin. Elämä itse oli jumala, joka antoi elämän kaikille muillekin jumalille. Näin ollen voidaan sanoa, että pakanauskonnoissakin vain Elämän Jumala oli ainoa oikea jumala, sillä kaikki muut jumalat olivat sille alisteisia. Tämä selittää sen miksi Raamatun hebrealaiset kutsuivat jumalaansa samansuuntaisilla nimillä kuin pakanatkin, mutta uskoivat kuitenkin palvelensa eri jumalaa. Symboliikka oli siis yhteistä, mutta jokin erotti. Se oli tapa selittää symboliikkaa. Pakanat uskoivat luonnon olevan itsessään jumala, kun taas hebrealaiset uskoivat koko luomakunnan olevan vain Elämän Jumalan kuvaus itsestään. Luonnon symboliikka oli yhteistä, mutta ero oli hengellisen ja maallisen näkökannan välillä. Hebrealaiset eivät uskoneet voivan miellyttää Elämän Jumalaa uhraamalle taivaan kappaleilla tai puu- ja kivijumalille. Vaikka hebrealaiset uskoivat Elämän Jumalan olevan kaikkialla läsnä, he uskoivat kaiken silmin nähtävän olevan vain kuollutta materiaa ja kuvaus näkymättömästä Luojasta kaiken takana. Tässä on myös kristillisen maailmankatsomuksen juuret ja suhde luonnon syntyyn sekä sen antamiin vertauskuviin.<br><br>
Kuten aiemminkin kävi ilmi tämä laiva oli samalla kokkolintu, jolla oli uuden elämän viesti mukanaan. Suomalaisessa mytologiassa ihmisen henki poistui viimeisen henkäyksen mukana ruumiista suureen tuuleen, suureen henkeen. Johdonmukaisesti päättelemällä tässä tapahtumassa täytyi olla kyse linnusta, sillä lintu oli tässä hengessä elävä olento. Niinpä linnunrata on saanut nimensä lukemattomien henkäysten ja nuotioiden savujen virrasta, joka yhtyi suuren hengen virraksi, kuin savujuovaksi öiselle taivaalle. Kokkolinnun tuoma uuden elämän verso oli suomenheimoisille koivu, joka pystytettiin vainajan kummulle ja vielä nykyäänkin kokko, koivut ja käki ovat keskeisimpiä Juhannuksen symboleita. Raamatun vedenpaisumuskertomuksen yhtäläisyydet jatkuvat tässäkin, sillä arkissa oli mukana kyyhkynen, joka toi vuoren huipulla olleesen laivaan nokassaan uuden elämän verson.<br><br>
Nyt ovat siis kasassa kuoleman virta eli veden paisumus, merestä kohonnut vuori eli Ararat, vuoren huipulla laiva eli arkki, laivassa ihmisten esi-isä eli Nooa ja kokkolintu eli kyyhkynen. Nämä kaikki ovat yhteisiä niin suomalaisessa kulttuurissa kuin Raamatussakin. Merestä noussut vuori, sen huipulla laiva, laivassa ihmisten esi-isä ja kokkolintu. Sekä arkeologiset löydöt että mytologia tukevat aukottomasti vain tätä selitysmallia. Näistä välähdyksistä muodostuukin yksi ehjä ja selkeä tarina, jolla suomenheimoisten tapa polttaa vainajansa suuressa kokossa ja jättää kummulle koivuinen kokkolinnun istuinpuu selittyy.<br><br>
Äkkiseltään heikoimmalta näyttävä lenkki suomenheimoisten mytologian ja Raamatun yhteneväisyydessä on arkin polttamisen puuttuminen. Nooa kyllä rakensi alttarin ja poltti uhreja, mutta hänen ei kuitenkaan mainita polttaneen arkkia. Mistä siis suomenheimoiset saivat tulen? He tarkkailivat Kuun elämää ja havaitsivat sen syttyvän joka kierrollaan tulen suureen roihuun. Samalla tapaa kuin Kuun kierto, myös päivän ja vuoden kiertokin noudattivat samaa kaavaa. Tulen nousu toi uuden elämän. Tuli oli siis uuden elämän symboli. Toisaalta valossa saamme ymmärryksen ja tiedon meitä ympäröivästä maailmasta, mutta pimeys vie meiltä tämän ymmärryksen ja tiedon. Näin he päättelivät tulen olevan myös viisauden ja tiedon symboli. Nyt nämä kaksi käsitettä elämän syntyminen ja tieto yhdistyvät uudeksi kokonaisuudeksi, elämän ja kuolemattomuuden tiedoksi, jota kutsutaan Kalevalassa nimellä syntysanat. Esi-isällä oli tämä suuri viisaus, tieto, jolla ylitetään tuonelan virta ja tätä tietoa kuvataan mytologioissa tulella tai tulen toisinnolla kullalla. Silloisen maailmankatsomuksen mukaan Nooalla oli tämä tuli mukanaan. Nooan arkki oli jumalallisissa liekeissä. Vain tämä salainen tuli oli jotain, joka ei ollut materiaa.<br><br>
Yhdysvaltain dollarissa on kuvattuna kokkolintu, mutta siitä löytyy myös kokon egyptiläinen vastine. Benben oli Egyptin mytologiassa alkumerestä aikojen alussa noussut kumpu. Kokkolinnun egyptiläistä vastinetta benu-lintua (feeniks) palvottiin Heliopoliksen temppelissä, jossa myös benben-kivi sijaitsi. Yhteneväisyys on myös siinä, että benben-kivi ja benu-lintu ovat nimeltään samankaltaisia kuten kokko vuoren huippuna ja kokko sillä istuvana lintuna ovat suomen kielessä. Samalla tapaa kuin kokko on muodoltaan kartiomainen vuorenhuippu, myös benben-kivi ja sitä noudatteleva pyramidi olivat luonteeltaan samanlaisia. Pyramidit suunnattiin tarkasti kohti pohjoista ja faaraon kammiosta oli tunneli kohti Pohjantähteä, jonne faaraon uskottiin matkaavan. Myös Egyptin pyramidit samaistettiin myyttiseen Pohjolan maailmanvuoreen. Pyrmideihin myös laitettiin faaraoita varten Nooan arkkia kuvaava laiva, jotta faaraot voisivat Nooan lailla ylittää kuoleman virran. Kheopsin pyramidista löytyy tarkasti mitattuna 43,6 metriä pitkä laiva. Venehautaus on vanhimpia hautausmuotoja aikojen alusta, sillä jo sumerit laittoivat veneen hautaan vainajan mukaan.<br><br>
Benben-kivi oli temppelissä paikalla, johon osuivat auringon ensimmäiset säteet, kuvaten samaan aikaan valon symbolista merkitystä, kuin ensimmäisenä merestä kohoavaa. Benben-kivi kullattiin kahdestakin syystä: se tehosti valon kirkkautta ja kulta oli itsekin valon symboli. Pyramidin nimen etymologia on valoa merkitsevä kreikkalainen sana "pyra", koska sen huippu oli tulessa. Dollarin pyramidin huipulla oleva palava ja kaikkitietävä silmä kuvaa tätä vedenpaisumuksesta selvinneen esi-isän jumalallista ja silmiltä salaista tietoa.<br><br>
Suomenheimoiset uskoivat polveutuneensa tästä muinaisesta suuren tulvan tulen avulla ylittäneestä esi-isästä ja tahtoivat noudattaa jumaluuteen nousseen esi-isänsä esimerkkiä hautajaismenoissaan. Ihmisten ensimmäinen esi-isä tunnettiin suuressa osassa maailmaa nimillä Minos, Manes, Menes ja Mannus. Toisaalta voimme päätellä tämän ensimmäisen esi-isän täyttäneen Nooan tunnusmerkistön. Intialainen Nooan vastine onkin Manu, joka pelasti ihmiskunnan rakentamalla jättiläiskokoisen laivan. Kuu on englannissa Moon ja vastaavasti nimetyt olivat myös suomensukuisten kuujumalat Mannu, Meness ja Mennuo. Tämä suuren tulvan ylittänyt esi-isä, "The Man", josta kaikki kansat periytyivat tunnettiin siis tämän suuntaisilla nimillä hyvin laajalti. Nooan nimi merkitsee hebreassa lepoa, joten sekin on selvä viittaus yöhön. Itse epäilen Nooan nimen polveutuvat pidemmästä muodosta Manoah, ´lepo´, ´lepopaikka´, jonka alkuosan uskon polveutuvan maata, materiaa ja ihmistä tarkoittavasta sumerilaistenkin tuntemasta sanasta "ma". Manoah on samalla hyvin läheinen Gazan vanhimmalle nimelle Minoah.<br><br>
Seurattaessa graafia, joka kertoo ihmisen lisääntymisestä, voidaan päätellä ihmispopulaation alkaneen lisääntyä vasta muutama tuhat vuotta ekr. Toisaalta seurattaessa jumalien jakautumista päästään suunnilleen samaan aikakauteen, jolloin jumalia on ollut vain yksi. Näyttääkin siltä, että ihmiskunnassa on tuolloin on tapahtunut jonkinlainen hengellinen herääminen ja ihmiskunta on alkanut lisääntyä tuohon samaan aikaan. Voidaan olettaa, että Lähi-Idästä, joka oli sen aikainen sivistyksen kehto ja maailman keskipiste levisi tämä maailmankatsomus Pohjolaankin. Tämän maailmankatsomuksen synty voidaan pääpiirteissään selittää vedenpitävästi taivaankannen ilmiöillä ja voimme ajoittaa Kalevalan tarinoiden saapumisen arkeologisten löytöjen perusteella tuhansien vuosien taakse. Suomenheimoisten tapa polttaa vainajansa oli kiinteä osa koko maailmaan levinnyttä vedenpaisumustarinaa. Pohjoinen taivaankansi oli yhteinen koko pohjoiselle pallonpuoliskolle ja ehkä se selittää miksi vedenpaisumustarina tunnettiin huonosti vain Afrikassa.<br><br>
Eräs yhteneväisyys monissa vedenpaisumustarinoissa on maankuoren avautuminen ja vesien purkautuminen maan syvyyksistä. Koska maa oli materiaa ja vastasi symboliikassa ihmistä, tämä tapahtuma tarkoittaisi ihon avautumista ja veren purkautumista. Samalla tapaa kuin vesi merkitsi Elämää jumalana, samalla tapaa ihmisruumiissa veri on elämän symboli. Kalevala todellakin vahvistaa näin tapahtuneen. Väinämöisen kirves osui polveen ja tästä alkoi verenpaisumus. Vaikka tulva koko suuruudessaan tästä paisumuksesta ei olekaan jäänyt Kalevalaan, se löytyy kuitenkin muilta suomalaisugrilaisilta. Koska veri ja vesi vastasivat toisiaan voitaisiin symboliikan pohjalta uskoa tuonen tumman joen olleen veren musta joki. Materiaan eli pelkkään ihmisviisauteen turvautuneet hukkuivat, mutta veden varaan eli jumalallisen viisauden varaan heittäytyneet selvisivät kuolemattomina. Lisäksi voimme tästä kaikesta päätellä Väinämöisen uskotun olleen lihaa ja verta, ei siis jumala henkiolentona, vaan ihminen, joka ensimmäisenä saavutti jumaluuden ja kuolemattomuuden tiedon. Ihminen, joka oli tullut jumalaksi. Se neljäs arkissa oli Fornjot, muinainen jättiläinen.<br><br>
Kuitenkin vaikka vedenpaisumustarinat ovat pääpiirteissään yhteisiä taivaan ilmiöiden kanssa, niissä on monesti yhteisiä piirteitä, joita on vaikea selittää taivaan ilmiöiden tapahtumilla. Tarinalla on yhteiset kertojat muutaman vuosituhannen takaa. Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-5612786874690366272014-01-12T12:56:00.001-08:002014-01-29T04:01:49.650-08:00Water-Father, Mater-MotherSanojen Syntysanat -artikkelin osiossa käsiteltiin miten nykyajassa eri asiaa merkitsevät samankaltaiset sanat ovat yhteistä juurta muinaisuudesta ja merkinneet alunperin samaa. Tämä ilmiö ei ole millään tavalla suomen kielen erityisilmiö, vaan yleismaailmallinen. Englannnin kielessä löytyvien sanaparien water-father ja mater-mother etymologia voidaan varmuudella todistaa noudattavan tätä kaavaa. Tämä isä-äiti -kaksikko on ihanteellinen tutkimuksen kannalta niiden liittyessä merkityksiltään kiinteästi toisiinsa.<br><br>
Muinaisessa maailmankatsomuksessa Kalevala mukaan lukien maa oli syntynyt kohoamalla vedestä. Tämä oli symbolinen kuvaus isästä ja äidistä. Vesi kuvasi isää ja maa kuvasi äitiä. Gaia, maaemo on varmasti jokaiselle tuttu käsite, mutta hiukankin mytologiaan tutustuneet tuntevat myös vedessä asuneen alkuisän. Tämä sama symboliikka löytyy myös Raamatusta. Alussa tyhjää maata peitti vesi, jota toisintona vastasi samassa kohdassa Jumalan hengen liikkuminen vetten päällä autiudessa ja yksinäisyydessä. Jumala on myös Raamatussa kaiken Isä, Luoja. Tästä vedestä eroittui maa, jota vastasi toisintona Jumalan hengen puhaltaminen (sanalla puhuminen) ihmiseen, maahan. Jeesus sanookin itsestään: <i>"Minä olen elämän vesi"</i>. Tämä ihmisen elämä oli siis lähtöisin Jumalasta ja Jumala symboloi isää ja ihminen äitiä ja tätä kaksikkoa kuvataan myöhemmin yljäksi ja morsiameksi. Oli siis tämä maailma, materian maailma, ja oli toinen maailma, hengen maailma, josta näkyväinen materian maailma oli syntynyt ja saanut elämänsä. Näiden symbolit luomakunnassa ovat taas vesi ja maa, jotka kuvastavat henkeä ja materiaa ja niiden suhdetta toisiinsa, kuten veri ja lihakin.<br><br>
<i>"Vater Old English wæter, from Proto-Germanic *watar (cf. Old Saxon watar, Old Frisian wetir, Dutch water, Old High German wazzar, German Wasser, Old Norse vatn, Gothic wato "water"), from PIE *wodor/*wedor/*uder-, from root *wed- (cf. Hittite watar, Sanskrit udrah, Greek hydor, Old Church Slavonic and Russian voda, Lithuanian vanduo, Old Prussian wundan, Gaelic uisge "water;" Latin unda "wave").<br><br>
Linguists believe PIE had two root words for water: *ap- and *wed-. The first (preserved in Sanskrit apah) was "animate," referring to water as a living force; the latter referred to it as an inanimate substance. The same probably was true of fire (n.)." (etymononline.com)</i><br><br>
Sanana vesi on alunperin merkinnyt elävää ja eloisaa, eli vesi on saanut merkityksensä elävästä voimasta sen olemuksesta johtuen. Elämässä kyseessä on jokin mikä ei ole materiaa, vaan toisesta ulottuvuudesta alkuisin olevaa. Tietoisuus ei ole selitettävissä materian keinoin. Tarkastellessa mikä merkitys vedellä on luomakunnalle päädytään samanlaiseen havaintoon hengen ja materian suhteesta. Vesi tuo elämän. Sade kastelee maan ja joki tuo veden, joka tuo elämän. Vesi siis oli elämän tuoja eli Elämä itse. Vesi ja elämä olivat muinoin sama asia tällä selitystavalla, millä muinaisset ihmiset selittivät maailmankaikkeuden ilmiöt. Sana <i>Wed/Wet</i> tarkoitti siis alkujaan Luojaa, joten Pohjolassa kantaisän Wodanin/Odinin nimikin muodostui (vrt. Assur, Zeus, Odin ja Lemminkäinen) tällä tapaa. Sanan merkitys pysyi siis samana, mutta sen kohde vaihtui vedestä tuleen ja puuhun.<br><br>
<i>"Father (n.) Old English fæder "father, male ancestor," from Proto-Germanic *fader (cf. Old Saxon fadar, Old Frisian feder, Dutch vader, Old Norse faðir, Old High German fater, German vater), from PIE *pəter (cf. Sanskrit pitar-, Greek pater, Latin pater, Old Persian pita, Old Irish athir "father"), presumably from baby-speak sound like pa.<br><br>
The classic example of Grimm's Law, where PIE "p-" becomes Germanic "f-." Spelling with -th- (15c.) reflects widespread phonetic shift in Middle English that turned -der to -ther in many words; spelling caught up to pronunciation in 1500s (cf. burden, murder). (etymononline.com)</i><br><br>
On kuitenkin hyvä mennä vielä syvemmälle kuin pelkästään indoeurooppalaisiin kieliin, sillä näille sanoille löytyy vastaavuudet ja puuttuva lenkki sumerin kielestä, varhaisimmasta kirjoitetusta lähteestä. Sumerin kielessä on eräs mielenkiintoinen seikka: sen yksittäiset kirjaimet sisälsivät merkityksen eli pelkkä kirjain oli sana itsessään ja lyhyetkin sanat olivat yhdyssanoja. Vain osa näiden kirjaimien alkuperästä on rekonstruoitu, mutta tämän aiheen kannalta olennaisin tunnetaan. A-kirjaimen tietetään merkinneen vettä (esim. EA-jumalan nimessä, ´vedentalo´), mutta myöskin isää ja lähdettä. Nämä ovat kuitenkin vielä liian matalia tulkintoja, sillä näillä sanoilla oli nykyajan tieteellistä tasoa paljon syvällisempi ja yhteinen merkitys. A-kirjaimen korkeampi merkitys oli Elämä itse.<br><br>
Sumerilainen AB, ´ikkuna´, ´avaaminen´ merkityksen voidaan päätellä a-kirjaimen merkitys tietäen olleen elämän sisään päästäminen, sillä auringon valo kuvasi myöskin elämää. Sumerilainen sana BA merkitsi taas jakamista ja antamista, joten b-kirjaimen voidaan siis päätellä merkinneen avaamista ja vapauttamista. Sanoista AB ja BA muodostuu sana ABBA, joka on tunnettu sana muinaisesta Babyloniasta, kuten myöskin Raamatusta Isää merkitsevänä. Sumerissa <i>aba/abba</i> oli ´isä´, ´vanhin´ ja ´kantaisä´, mutta <i>ab/aba/abba</i> oli samaan aikaan myös ´vesi´, ´järvi´ ja ´meri´ (vrt. aava, aapa) hyvin samaan tapaan kuin pelkkä a-kirjainkin. Tästä kielellisestä seikasta voidaan päätellä itse Elämä persoonana ja elämän lähteen käsitetyn pitkälti samaksi asiaksi. Vesi ja isä olivat sumerissakin erottamattomasti toistensa peilikuvia merkitykseltään. Sana AB kääntyy varsin helposti muotoon AP, jonka puolestaan uskotaan olleen indoeurooppalaisen vettä merkinneen sanan varhaisin muoto. Toinen arvio sanan water etymologiaksi oli muoto wet, mutta sen täytyy olla myöhäisempi muoto, jossa vettä ja isää merkitsevään sanaan on tullut -t -pääte.<br><br>
Abban rinnaikkainen merkitys Raamatussa tunnetaan huonommin. <i>"Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti." (1. Moos. 3:23)</i> Nimi Eeva merkitsi siis kaiken elävän äitiä ja tämä on kullanarvoinen vihje muinaisesta maailmankatsomuksesta. Eeva on hebrealaisessa muodossaan <i>Havva</i>, jossa h-kirjain on jälkeenpäin tullut lisä. Avva kirjoitettiin muodossa Abba, sillä b-kirjainta ja v-kirjainta ei eroteltu eikä voitukaan erotella toisistaan monissa kielissä. Ne ovat niin läheisiä ääntämykseltään. Sana abba/avva ei siis merkinnytkään pelkästään isää, vaan myös äitiä. Sen keskeinen merkitys oli se, mistä kaikki oli syntynyt, elämän lähde ja alkuperä. Siemen tai kohtu tai ne yhdessä elämän antajana ja elämän lähteen avaajana. Baabelin nimi muodostui kirjaimista BBL, joka on nykyisin vokaalistettu muotoon Baabel. Baabelin nimen merkityksen tiedetään olleen "Jumalan portti" (huomaa käänteinen omistusjärjestys). Hebrealaisen tulkinnan mukaan Baabelin nimi muodostuisi sanoista <i>ba</i>, ´jakaa´ ja <i>Bel</i>, ´Herra´, joten nimi tarkoittaisi ´Herra hajoittaa´. Tämäkin tulkinta on tavallaan oikea, mutta Bal/Bel ovat niminä syntyneet myöhemmin lisäämällä luojaa tarkoittaviin Al/El -nimien etuliitteeksi sanan ba, jolloin syntyivät nimet Baal ja Bael. Baabel-nimen lopun -EL -pääte (Bab-El = Bab-Ilum = Babylon) merkitsi jumalaa, ja alkuosa BB porttia, jonka uskotaan olleen muotoa BAB. Uskon sen muodostuneen sanoista AB, ´ikkuna´ (ab = av > ovi) ja BA, ´jakaa´, ´antaa´. Jumalan Portin merkityksessähän kyse oli elämän jumalan lähteestä, joka jakaa kaikille elämää (vrt. <i>El, Eloh, Elah, Eloah</i>, ´Luoja´ - suom. elo, elää). Itse Elämästä.<br><br>
Tämä antaakin Baabelin nimelle paljon syvällisemmän merkityksen ja valaisee paljon Baabelin symbolista merkitystä Raamatussa erään kohdan kautta. <i>”Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” (Ilm.3:1)</i> Sama sana on Bybloksen nimessäkin esiintyvä ja Foinikiasta periytyvä kirjaa merkitsevä kreikkalainen sana <i>Biblia</i>, ´Raamattu´. Raamatun Jumala on Elävä Sana, Elämä itse, joka puhalsi elämän henkensä materiaan sanallaan. <i>"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)</i> Suomen kielessä omistaja tulee ensin, joten sekä Baabelin että Biblian nimi voitaisiin kääntää suomalaisittain muotoon ELABBA eli ELAVVA, joka onkin varsin lähellä nimen merkitystä ELÄVÄ.<br><br>
<i>"Mater comb. form meaning "mother," from Latin mater (see mother (n.))."
"Maternal (adj.) late 15c., from Old French maternel (14c.), from Vulgar Latin *maternalis, from Latin maternus "maternal, of a mother," from mater "mother" (see mother (n.1))." (etymononline.com)</i> Materian ja äidin keskinäistä riippuvuutta ja yhteistä alkuperää ei tarvitse selitellä tämän enempää, sillä se on itsestään selvä asia. Myöskin ihmistä ja äitiä merkinneen sanan voidaan olettaa syntyneen samaan tapaan kuin luojaa ja vettä kuvaavat sanatkin. Sumerissa ihmiseen, äitiin ja kohtuun liittyy kiinteästi m-kirjain sen lukuisissa vokaalistuksissaan, joten se on luultavammin merkinnyt maata, äitiä ja sitä kautta ihmistä, Jumalan henkäyksestä eloon herännyttä maata (vrt. hebr. <i>adama</i>, ´maa´ ja <i>adam</i>, ´ihminen´). Sumerin AMA, ´äiti´ pätee suomen kielessä varsin hyvin, sillä sitä vastaavat sanat ovat maa, emo ja ämmä (vrt. sum. <i>imi</i>, ´puhaltaa´, ´savi´ suom. immeinen). Indoeurooppalaisissa kielissä löytyy myöhäisempi -t pääte, ja lisäksi indoeurooppalainen tunnusmerkki -r -pääte aivan samalla tapaa kuin isää ja vettä merkitsevissä kantasanoissa: ABA, ´isä´ > vat > father ja AMA, ´äiti´ > mat > mother (vrt. akk. <i>matu</i>, ´maa´). Suomen kielen maat ja veet ovat germaanisia father ja mater muotoja lähempänä tätä alkuperäistä muotoa, ja -t -päätteen muodostumisen syynä on voinut olla monikkokin tai jokin muu sijamuoto. Aramean kielinen sanan <i>effata</i>, ´avaudu´, alkuosa vastaa sanaa abba, sillä f/v- ja b-kirjaimet vastaavat pitkälti toisiaan ja sanan avva merkitys oli nimenomaan avaaminen. Myöhemmin ensimmäinen vokaali on pudonnut pois (vrt. sum. <i>bad</i>, ´avata´), jolla tapaa ovat saattaneet muodostua wad/wed > water/veti. Suomen kielen vesi on pystytty rekonstruoimaan kielitieteen säännöin muotoon veti, joka näyttääkin oikealta arviolta.<br><br>
Gootit (sum. guti) hallitsivat Sumerissa n. 2150 ekr., ja indoeurooppalaisten heimojen esi-isillä oli muutoinkin merkittävä osuus eteläisen Turkin alueelle. Nämä yhteydet antavat konkreettisen kosketuksen Sumerin kulttuuriin ja kieleen. Gutit olivat vaalea ihoisia ja hiuksisia sekä sinisilmäisiä, jotka ovat vain Pohjolan kansoille ominaisia piirteitä. Muaalla niitä esiintyy vain satunnaisesti ja alkuperän voikin olettaa olevan täältä. Toisaalta Sumerissa hallinneet gutit olivat barbaarisia raivopäitä, joka sotatapana olikin kelttien ja germaanien tunnetuimpia tunnusmerkkejä. Gutien nimi periytyy heidän palvomastaan auringosta tai tarkemmin sanoen sen tulisesta voimasta, ollen kissaa merkitsevä nimi (nimestä lukuisia muunnoksia: kot/got/gat/kaz/koz/kas/kissa/gissa). Nimen perusteella voi uskoa gutien sekä Sumerissa että Pohjolassa omanneen saman uskonnon. Auringon/tulen palvonnasta johtuen heidän tunnuksenaan oli Pohjolassa leijona. Gutit yhdistettiin myös nimiin qurti, kurti ja kurdu, ja nämä nimimuodot viittaavat kureetteihin, indoeurooppalaisiin sotaisiin merikansoihin, joita keltit ja germaanitkin olivat. Geneettiset piirteet, nimi ja sotatapa osoittavat kyseessä olevan kelttien/germaanien goomerin heimoksi kutsutun heimon. Goomerin heimo tunnettiin vanhoissa kuvauksissa muodossa kimmeriläiset ja he olivat samaiselta alueelta kuin gutien uskotaan tulleen Sumeriin. Ptolemaios (150 jkr.) uskoi gutien olleen skandinaavisia heimoja ja todisteiden valossa tämä on uskottavin alkuperä guteille.<br><br>
Vesien äärellä olevat korkeat hiidenkalliot olivat suomalaisille pyhiä paikkoja. Niiden valikoituminen tähän tehtävään on muinaisten uskomusten kanssa täydellisesti linjassa. Ensinnäkin ne olivat vesien äärellä, jotka käsitettiin kaiken luojaksi. Toisekseen nämä kalliot kuvastivat tästä vedestä kohonnutta maata ja niiden korkea profiili antoi niille vedestä kohottautuneen maaemon hahmon. Vanhoissa perimätidoissa kerrotaankin hiidenkallioihin liittyen hiuksia kuivaavasta neidosta, joka on tarinana tuttu myös Egeanmereltä. Polttohautaus oli nimen omaan suomalaisille tyypillinen hautaus ja näille samaisille kallioille polttohaudattiin suomalaiset vainajat. Karjalaisilla säilyi hyvin pitkälle tapa antaa vainajalle haudassaan näkymä uuteen elämään. Näiltä hiidenkallioilta oli mitä parhain näkymä vesille, jollaista pitkin vainajankin uskottiin matkaavan laivallaan uuteen elämään. Tästä syystä nämä roviot sijaitsivat näiden korkeiden kallioiden laella. Niiden tarkoitus oli taata vainajalle hyvä uusi elämä, eikä näkyvällä sijainnilla ollut tarkoitusperää jäljelle jääneitä varten. Samalla tavoin kuin aikojen alussa maa kohosi merestä ja ihminen sai elämän hengen, uskottiin vainajienkin uuden elämän alkavan tuossa merestä kohonneessa ruumiissaan.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-8894641273486777872013-07-20T06:55:00.001-07:002014-12-04T09:36:57.494-08:00Oma sukututkimus, jatko-osaTämä on jatkoa sukututkimukselleni lähestyen asiaa nimistöntutkimuksen ja genetiikan avulla kirjoitettua sukuhistoriaa syvemmälle. Kohvakoiden suvun varhaisinta asuinpaikkaa Heukivuoressa kutsuttiin Sikosaareksi. Toisaalta Sakkolan, josta sukuni näyttää tulleen, siat olivat kuuluja niin vaakunassa kuin lihakarjanakin. Sakkolan nimenannon perusteena kyseessä on ollut joko siankasvatus tai toteemieläimeen perustuva uskonnollinen nimi. Sakkolan nimen etymologian uskonkin olevan sika. Oma sukunimeni on kuitenkin lähtöisin kukosta. Tämä sika antaisi viitteitä ennemminkin uskonnollisesta vaikutteista, joko germaaneista tai virolaisista.<br><br>
Aloitan tarkastella sika-sanan etymologiaa mahdollisimmin kaukaa kirjoitetusta historiasta, jossa Sisilia, vanhemmalta nimeltään Sicily, sai nimensä heimoista, joita kutsuttiin sikani ja siceli. Nämä ovat olleet mitä todennäköisimmin sama heimo tai uskonto, mutta on vain käytetty hieman erilaista kirjoitusasua. Sikanien kansalle löytyy eräs uskottava alkuperä. Mitannin pääkaupunki Washukanni, jonka arvellaan olevan sama kuin nykyisin tunnettu Sikan. Wa-shukan-ni onkin liitteillä lihotettu Sikan ja assyriassa se kirjoitettiinkin Wa-sikan-ni. Sikanit olivat meedialaisia, joita kutsuttiin heidän pääkaupunkinsa nimen mukaan, aivan kuten foinikialaisia kutsuttiin siidonilaisiksi, toki muistaen sen, että pääkaupungitkin nimettiin jonkin jumaluuden mukaan. Herotodus ja muutkin historoitsijat kertovat pienten sigynnae-ponien kasvattajista, jotka pukeutumiseltaan olivat Herotoduksen mukaan meedialaisia. Nämä maedi, maedoi, medi ja muilla vastaavilla nimillä tunnetut meedialaiset olivat traakialainen heimo Tonavan seuduilla, leviten sieltä muuallekin ja heillä oli lisäksi käytössään heittokeihäs, sigynna. Mutta vielä Sisiliaan liittyen siellä sikaneiden kanssa asusti myös Elym-heimo, joka on viittaus Troijaan, sillä Ilym onkin toinen kutsumanimi Troijalle. Tätä kautta menemme maantieteellisesti lähelle traakialaisia, joista meedialaiset sikanit tulivat ja samalla lähelle skyyttejäkin, joita kutsuttiinkin nimellä saka.<br><br>
Roomassa sica oli miekka, jonka terä muistutti bumerangia, jolloin sillä pystyi iskemään kilven ohi vastustajaa. Tämän miekan on arveltu tulleen traakialaisilta, mutta myös Savukosken skyyttiläiset miekat ovat juuri tälläisiä terältään. Erään merkityksen sica-sanalle löydämme juutalaisten historiasta. Sicarii-miehet olivat kapinallisia tikarimiehiä, jotka olivat saaneet nimensä vaatteisiinsa kätkemien tikarien mukaan, joilla he tekivät salamurhia ja katosivat niin toimittuaan kansanjoukkoon. Luultavasti muinoin on tunnettu myös kirjoitusmuoto zikari, koskapa sikari on meillä tikari. Barabbas oli mahdollisesti juuri tälläinen sicarii. Simon kiivailija tunnetaan yhtenä opetuslapsista, toiselta nimeltään Simon kananeus, ollen aatteellisesti hyvin lähellä näitä sicarii-miehiä. Sisilian sikaneihin liittyen Mika Waltari kertoi kirjassaan Turms Kuolematon sikanien olleen piileskelevää kansaa, jotka yllättäen iskivät metsästä vihollisen kimppuun ja katosivat taas. Skyyttien sotatapa oli aivan samanlainen. Yllätysisku ja pako. Monissa yhteyksissään sica/saca-sanalla on siis yhteinen piirre. Salakavaluus ja sivusta yllättäen iskeminen. Uskon Waltarin tutkineen sanan etymologiaa, josta on luonut tälle heimolle luonteen. Ranskalainen sana chicane merkitsee loukkausta, solvausta ja tahallisesti tuotettua haittaa tai estettä. Toisaalta se merkitsee verbinä juonittelua ja huijaamista. Nämä kaksi merkitystä yhdistyvätkin sica-miekassa, joka oli keino loukata, mutta toisaalta tehdä se kierolla tavalla huijaten. Jos joku käytti esimerkiksi laissa olevaa heikkoutta epäinhimmillisesti hyväkseen ja tahallaan sen avulla aiheutti toiselle vahinkoa, kyse oli chicanesta. Ihmisestä puhuttaessa sikani vastaa siis nykyajassa terroristia, joka ei asetu suoraan taisteluun, vaan esimerkiksi lapsia ja naisia murhaamalla iskee yllättäen yhteiskunnan haavoittuvimpaan kohtaan ja pakenee. Näin voidaan päätellä sika-sanan merkitsevän pitkälti niitä asioita, joita se myös suomen kielessä hyvin pitkälti merkitsee.<br><br>
Persialaiset tunsivat skyytit nimellä saca ja toisaalta saksalaiset saavat nimensä miekkaa merkitsevästä sakas-sanasta. Sakas > saks > sax ja näin saksilainen oli saanut nimensä. Assyrialaiset kutsuivat skyyttejä nimellä aškuz, kreikkalaiset skuthēs, jotka pohjautuvat kantasanaan on skeud, joka tarkoittaa ampumista ja työntämistä, jousen, keihään ja miekan käyttöön liittyviä merkityksiä. Nykyään scythe merkitsee englannin kielessä viikatetta, teräasetta kuitenkin. Nykyään tämä sana on muuntunut englannin kieleen muotoon shoot ja ruotsin kieleen skjuta. Skotaaminen on tuttu slangisana suomalaisillekin. Sakas merkitsi siis germaanikielissä miekkaa, kuten sica merkitsi muinaisessa Roomassakin. Näin ollen sanat sica/saka merkitsevätkin aseella iskemistä ja lyömistä, mahdollisesti yllättävääkin sellaista. Aiemmin käsitellyt juutalaiset sicarii kapinalliset vahvistavat SK/SC kantasanan merkinneen iskemistä, miekkaa tai asetta monessa eri kielessä muinoin. Suomen kielessä tästä kantasanasta vokaalistuu isku, iskeä ja iskijä sekä hieman muuttunut zikar > tikari. Sika/saka kansat olivat siis iskijöitä. Tästä voisi päätellä heidän olleen ukkosen jumalan palvojia, mutta kyseessä on varmastikin sotilaallinen tapa toimia ja tämän tavan mahdollistaa hevoset. Uskon hevosilla liikkuneita soturiheimoja kutsutun iskijöiksi.<br><br>
Geneettisten testien mukaan skyyttien arvioidaan olevan R1a isälinjaa, jonka vahva esiintymisalue on Mustaltamereltä Puolaan ulottuva vyö, tuttu Dneprin ja Veikselin vesireitti. Puolalaisissa R1a:n esiintyminen on hyvin suuri, noin puolet, kun taas saksalaisissa vain noin kuudesosa. R1a onkin slaavilainen isä-linja. Suomessa Itäisestä suunnasta tulleita virtauksia ovat mm. Savukosken rautasulatot, jotka sijoittuvat eri lähteiden mukaan ajalle 500 - 300 ekr. ja yhdistyvät skyytteihin miekkojensa perusteella. Skyytit olivatkin metallinkäsittelyn mestaritaitajia kuten keltitkin. Suomeen on tullut sekä idästä sekä lännestä vaikutteita ”iskijöiden” toimesta. Heistä periytyvillä kansoilla on ollut kautta aikojen kaikkein eniten valtaa. Miltei voisi sanoa ettei ole maata, jota ne eivät olisi hallinneet kyvyllään alistaa heimoja valtakunniksi ja hallita niitä. Edelleen tänä päivänäkin sen valta on lähes kaiken kattava valtava dynaaminen voima, joka huomattavan lukumääräisestä alivoimastaan huolimatta ruhjoo joka maailman kolkalla.<br><br>
Sika oli germaanien toteemieläin, jonka uskon saaneen nimensä saksalaisista, sillä toteemieläin ja heimonimi olivat sama asia. Tässä tapauksessa toteemieläin nimettiin saka-heimon aseen mukaan, joka on suomen kieleen jäänyt Roomassakin tunnetussa muodossa sica. Germaanien sotatapa oli aivan kuten haavoittuneen villisiankin. Ehkä tästä syystä germaanit valitsivat sen toteemieläimekseen, sillä haavoittuneen villisian silmitön raivo, nopeus ja pelkäämättömyyys kuvastivat heidän tapaansa sotia. Se oli heidän sotasikansa ja niin sotasikojen päitä toteeminaan kantavien saksalaisten hyökkäys näytti suomensukuisten silmin sikojen hyökkäykseltä. Samalla tavoin roomalaiset näkivät kelttiläiset, kutsuessaan sekavana laumana ryntäävien kelttiläisten hyökkäystä villisikalauman hyökkäykseksi. On oletettavaa, että hyökkäystavalla ja toteemieläimellä on yhteys. Vaikka skyyttien nimen etymologia on samalla pohjalla kuin saksalaistenkin, sika/saksa-nimellä tunnetut eivät voi olla skyyttejä, koska suomalaiset yhdistivät tähän nimeen teutonien toteemieläimen sian. Sika ei ollut skyyttien toteemieläin, vaan germaanien. Teutonien nimestä muodostui Saksan omakielinen nimi Deutsche, joten teutonit olivat saksalaisten kantaheimo ja heissä oli luultavasti osittain kelttiläistä alkuperää olevia heimoja, sillä Teutates oli kelttien pääjumalia, jota palvottiin Galliassa. Lisäksi kelttiläisten merkittävimpiä toteemieläimiä oli villisika, joka näkyi heidän taiteessaan, rahoissaan ja erittäin tunnetuissa sotilaiden käyttämissä Carnyx-sotatorvissaan, jota pitkäkaulaisena voitiin käyttää sekä sotajoukkojen toteemina, että merkinantovalineenä. Villisika oli kelttien sodan jumaluus ja sekavaa laumaa, jonka meteliä päiden ylitse kohoavat villisianpäiset kovaääniset torvet vahvistivat, voitiin todellakin kuvata parhaiten villisikojen hyökkäyksenä. Onkin uskottavaa teutonien saaneen sekä nimensä että toteeminsa kelttiläisestä kulttuurista.<br><br>
Olin tullut jo aiemmin johtopäätökseen, että saksalaisten toteemieläintä kutsuttiin nimellä sika saksalaisten mukaan ja että Sika ja Saksa ovat synonyymejä, joilla kutsuttiin saksalaisia. Mutta kun myöhemmin eräs sukulaiseni otti yhteyttä ja kertoi kangasniemeläisestä Saksa-nimisestä tilasta, joka oli ollut Kohvakoiden suvun asuttama, huomasin miten sokea voi itse olla, sillä vaikka tuntemani perimätieto kertoi sukuni tulleen Saksasta, en ollut kiinnittänyt Haukivuoren Saksa-nimisiin paikkoihin mitään huomiota, joita siellä on useita. Sukuni edellinen asuinalue onkin Sikosaari Haukivuorella, mutta useita Saksasta johtuvia paikkojen nimiä löytyy saman vesistön ääreltä mistä tämä Sikosaarikin. Saksalanharju onkin tuttu nimi Haukivuoren ohi ajaville.<br><br>
Nyt sukuni perimätieto saksalaisista juurista käy astetta selvemmäksi, sillä uskon meidät on mielletyn saksalaisiksi ja olihan jopa nimemme saksalainen sukunimi ja perimätieto saksalaisista juurista. Näillä Saksa-nimisillä paikoilla ja perimätiedollamme täytyy olla jotain tekemistä keskenään. Geneettisesti emme ole saksalaisia, vaan meitä ainoastaan kutsuttiin saksalaisiksi. Sikosaari onkin siis luultavimmin saanut nimensä saksalaisiksi kutsutuista ihmisistä, kuten Sakkolakin sika-vaakunoineen, jossa oli myös Sikosaari ja josta uskoin meidän tulleet. Kun aloitin tutkimuksen vuosia sitten paikannimien perusteella, arvioin nykyisten naapurikylieni väestön saapuneen Karjalasta Kiimajärven eteläpäästä tänne nykyisille maisemille Savoon, sillä missään ei ollut niin paljon tuttuja nimiä. Nyt tämä Saksa-Sakkola yhteys käykin kuin nakutettu, sillä Sakkolan asema on juurikin Kiimajärven eteläpäässä. Koch on saksalainen sukunimi, joten vaikuttaa siltä, että yhteys saksalaiseen kulttuuriin on ollut konkreettinen. Uskon Haukivuorelle asuneiden olevan paljolti samoja sukuja kuin Sakkolan väestön.<br><br>
Saksalaisen kulttuurin saapuminen Suomeen voidaan sijoittaa kahteen eri aikakauteen. Euran kukoistusaika 500-luvun lopulta alkaen ja ristiretket 1200-luvun jälkeen. Kumpikin niistä on saksalaisen kulttuurin kyllästämä suuri aalto, joka muutti yhteiskuntaa hyvin suuresti. Toinen toi pelkän kulttuurin, mutta toinen toi myös etnisyyden. Sukuni esi-isät ovat aikoinaan veljeilleet saksalaisten kanssa ja tästä syystä heitä on varsin hyvin voitu kutsua saksalaisiksi. Ruotsi oli alunperin osin suomensukuisten asuttama ja Roslagenista lähtenyt Rurik oli suomensukuinen. On mahdollista Roslagenin kuninkaiden olleen etnisesti suomalaisia, jotka hallitsivat germaanisen kielen, jolloin on tapahtunut sama ilmiö kuin Liettuassakin. Heimskringla saaga kertoo, että Freyr-jumalaa kutsuttiin ruotsalaisten (swedes) kuninkaaksi. Freyrin toteemieläin olikin sika ja tämä ruotsalainen heimo tunnettiin myös nimellä svion, joka merkitsi sikaa, ollen nykyruotsissa svin, saksassa schwein. Latinan kielen adjektiivi suīnus ´sikamainen´ onkin varsin lähellä toista svionien nimen kirjoitusmuotoa suiones latinalaisen perusmuodon ollessa sus. Roomalaisten tunteman miekan nimen sica ja latinalaisen sian nimen sus uskon olevan samasta lähteestä. Sikaa palvoneet teutonit valloittivat puolestaan Preussin. Sekä sveat että teutonit liikkuivat tämän saman germaanisen tunnuksen alla ollen kumpikin suomensukuisten maiden valloittajia. Voidaan sanoa ruotsalaisten olleen ristiretkien aikaan saksalaisten vasalleja, joten ruotsalaisten ristiretket voitiin käsittää saksalaisten hyökkäykseksi Suomeen. Ruotsalaiset ovat toimineet R1b-isälinjaa olevien heimojen alaisuudessa kautta historian, joskus tosin kapinoidenkin isäntiään vastaan ja myöhemmin tästä ikeestä vapautuenkin. Tällä tavoin samaa aiemmin sikaa palvoneet svealaiset ja saksalaiset olivat myöhempien ristiretkienkin aikaan siis yhdeksi ja samaksi käsitetty kansanosa, jonka kaikkia edustajia voitiin kutsua saksalaisiksi.<br><br>
Germaanikielissakin sialla on sama merkitys kuin aiemmin käsitellyllä kierolla ja epäreilulla sikanilla, esim. sanassa schweinehund, ´paskiainen´. Sika tunnetaan hyvin laajalti epäreiluuden, roistouden ja saastaisuuden symbolina, joten näyttäisi siltä, kuin saksalaiset ja svealaiset olisivat laajalti käsitetty tälläisiksi. Mutta kukaan ei kutsuisi tällä tavoin itseään ja tälle mielikuvalle löytyykin toinen selitys sian symbolisesta merkityksestä. Yleensä muinaisissa mytologioissa sika oli kuoleman symboli sumerilaisista mytologioista alkaen. Kalydonin metsäkarjulla näyttäisi olevan yhteys Caledonian nimeen ja Kalydonin metsäkarju olikin hirviö, joten tästä tulee sian symbolinen merkitys, vaikka myöskin Raamatussa sika on saastaisuuden symboli. Monessa kohtaa kreikkalaisessa mytologiassa sialla on paljon yhteisiä piirteita karjalaisen karhun kanssa ja tätä todistaen Kalydonin metsäkarju olikin Artemiksen lähettämä tuholainen. Sekä karhu että karju ovat siis kuoleman lähettiläitä mytologiassa. Ei olekaan sattumaa kierrosta ja pyörästä johtuvat samankaltaiset nimet karhu ja karju sekä bear ja boar. Kyse onkin eri toteemieläimestä ja sitä kautta toisesta etnisestä heimosta, muttei käytännössä eri uskonnosta. Germaanit käyttivät sikaa karjalaisen karhun vastineena. Ikuista elämänkiertoa ovat muinaiset kansat kuvanneet karjalla, karhulla, karjulla tai vaikkapa kurjella erottuakseen kukin omaksi klaanikseen. Pohjimmainen uskomus on kuitenkin ollut melko sama. Freyrin sika oli aurinkosika ja sika liittyi Jouluun, sillä Joulu oli Auringon kuolemanjuhla, jolloin sika uhrattiin. Kevätpäiväntasauksesta Jouluun on yhdeksän kuukautta, joten tästä päätellen sikaa palvoneille yhdeksän on ollut pyhä luku. Kolme ja yhdeksän olivatkin germaanien pyhiä lukuja.<br><br>
Suomeen saapui 500-luvun lopulla Reinin kautta kulkeutunut kulttuurivirta, jonka seurauksena syntyi 1200-luvulle kestänyt Suomen kuningasaika, josta meidän omat historian koulukirjamme eivät puhu mitään. Ja vielä vähemmän sitä edeltäneestä karjalaisesta kuningasajasta laivapolttohautauksineen kertovat ruotsalaisten historianarkistot. Nämä kulttuurivirrat olivat läheisessä kosketuksessa savolais-karjalaisiin. 800-luvulla alkaa länsi-suomalaisen kulttuurin laskukausi ja Etelä-Pohjanmaan asutuslöydöt katoavat tyhjyyteen. Jonnekin heidän on täytynyt kadota ja minä uskon tietäväni minne, sillä tähän samaan aikaan saapui juuri tämä samainen länsisuomalainen kulttuuri Karjalaan ja tähän samaan aikaan alkoi savolaisten nousukausi Mikkelissä. Jostain on täytynyt näidenkin asukkaiden tulla ja jälleen uskon tietäväni mistä. Savolaiset ja Karjalaiset ovat olleet Eurassa ja uskon savolaisten käyneen kauppaa kelttien ja germaanien kanssa jo Euran ajoista asti. Uskon germaanisen valtaannousun Itämerellä muuttaneen valtarakenteita 800-luvulla, josta syystä karjalaiset muuttivat Savoon ja Karjalaan. Tällä hetkellä Satakunnassa yli puolet on I1-isälinjaa, ollen vahvimpia taajuuksia koko maailmassa, mutta itäsuomalaisissa ruotsalaisten osuus on pienin Suomessa ja lisäksi suurin osa heistä on myohemmin tulleita. Uskoisin alkuperäisen Satakunnan väestön olleen melko puhtaasti suomensukuisia ja ruotsalaisten täyttäneen heidän jättämänsä tyhjiön.<br><br>
Nyt palaankin jälleen sukututkimuksen alkuosassakin käsiteltyyn geenitestiin ja nimistöön. Minulla on tällä hetkellä yksi lähiosuma 36 markkerin tuloksissa, viisi osumaa 25 markkerin ja reilut kolmekymmentä osumaa 12 markkerin tuloksissa. 25 markkerin tuloksissa esi-isät ovat Nyrkkö, Jöransson, Kalloin 2 kpl sekä Tervo. Jöranssonin jäljet johtivat Mäntsälän Jöran Junan kautta Karjalan Lahnavalkamaan Pyhäjärvelle. Nyrkkö, joka on kaikkein lähin 25 markkerin osumista on taasen heidän oman sukututkimuksensa mukaan Joutsenosta. Nimen uskon olevan samaa juurta kuin Nyrkkes eli Nyyrikki tai Nyrki, Tapion poika ja metsästyksen tiedon jumala. Agricolan mukaan tämä jumala auttoi oravanmetsästäjiä. Oravanmetsästäjän vasama eli kolkkanuoli nähtiin kolokkaavana nyrkkinä (karj. kulakka, ´nyrkki´) ja oravannahkojen ollessa rahaa onnekasta metsästäjää kutsuttiin Nyyrikiksi (ruots. nyrik, ´äkkirikas´). Kaksi osumaa ovat Kallosia ja heidän esi-isänsä ovat kummatkin Kalloin sukua ja tämä on Määttästen vävysuku, joka on liittynyt Määttästen sukuun 1500-luvun alkupuoliskolla ja sisältää myös I-isälinjaa. Määttäset ja Kalloset kiertyvät niminä toisiinsa. Toisen N-isälinjaa olevan Kalloin esi-isän kotipaikka on Rautu ja toisen Sakkola, jossa minun arvioini mukaan on sukuni kotiseutuja Kiimajärvellä. Nyt otan nämä kaksi vierekkäistä paikkaa Raudun ja Kiimajärven ja siirryn Satakuntaan, josta ne löytyvät vierekkäisinä paikkoina myös Kokemäenjoen vaikutuspiiristä Sastamalan yläpuolelta. Tältä samaiselta alueella Tyrvään Kilpijoelta on myös Kallo-suvun vanhin tiedetty esi-isä 1400-luvulta.<br><br>
Tässä Kallon suvussa on Määttästen mukaan samoja etunimiä kuin heidänkin sukunsa käytti ja lisäksi kummatkin nämä ovat sotilassukuja. Määttäset itsekin epäilevät tätä sukulaisekseen. Kalloin suvun jälkeläisiä esiintyy nimellä Kaartinen ja Kortelainen, jotka ovat nykypäivään saakka säilynyt muoto vanjärveläisestä soturia tarkoittavasta sanasta qardu ja nämä suvut ovat usein I-isälinjaa eli ovat tulleet Määttästen sukuun vävyiksi ja sitä kautta sukuun. Ruotsalaiset sulautuivat suomalaisiin nimenomaan sulautumalla suomalaiseen sotilas- ja hallintojärjestelmään ja sitä kautta myös sukuihin ristiretkien jälkeen. Sukunimet ja niiden merkitykset ovat tästä syystä pitkälti yhteisiä sekä suomalaisilla että näillä sulautuneilla ruotsalaisilla ja tästä syystä myös Kallo/Kalloin suvussa on sekä N- että I-isälinjaa. Nyt palaan omaan perimätietooni, jossa minun esi-isäni pakeni asevelvollisuutta Berliinistä. Kohvakan suku on melko pieni suku ja kaiken kaikkiaan näyttää olevan alkuisin Haukivuorelta yhdestä pisteestä. Kyse perimätiedossa voisi olla mahdollisesti Ruotsin vallan aikaisesta pakkovärväyksestä, jossa talot velvoitettiin toimittamaan värvätty asevelvollisuuteen. Osa suvuista ajautui pakollisuuden lisäksi köyhyydestä tai muista syistä johtuen suorittamaan tätä velvollisuutta muidenkin puolesta, jolloin muodostuivat ristiretkien jälkeiset sotilassuvut.<br><br>
36 markkerin osumista Johan Jöransson näyttää nykyisen tutkimuksen valossa olevan kaikkein lähin osuma. Hän näytti olevan alkuisin Yrjölästä Karjalan Pyhäjärveltä nimellä Jöran Junna. Yrjö on suomen kieleen germaani kielen kautta palautunut sana. Nimestä Kurki eli Gurgi tulee germaaninen George, sillä kurki oli kevään ja uuden kasvun symboli. Germaani kielessä G ääntyy J:nä, joten George muuttui Yrjöksi kutakuinkin kaavalla: Jyrje > Yrjö. Vihreän Georgen, tämän Gura/Jura-jumalan juhla Jyrinpäivä oli Karjalassa Juhannusta muutoin muistuttava karjan uloslaskemisen juhla, mutta oli lähellä kurkien kevätmuuton aikaa. Kurki vaikuttaa olleen karjankasvattajien toteemieläin. Jöranssonit ovat mahdollisesti olleet Kurki-klaania alunperin ja jälkeläisille on annettu usein Yrjön/Jöranin nimi. 36 markkerin lähiosumissa toinen lähiosuma on Olli Tervo niminen esi-isä Tervolasta, jossa on myös Ollitervon kylä. Olli Tervon jälkeläinen esiintyi nimellä Wanha ja uskon tässä tapauksessa otetun vanhan sukunimen käyttöön. Minulla on myös kohtalaisen läheinen Vanhala-niminen osuma. Vanhala onkin Kiimajärven eteläpään eräs talo Karjalassa. Tyrvää, Tyrväntö ja Tervo nimissä on mielestäni yhteys, sillä olin ja aivan ensimmäisinä niminä hahmottanut tämän myös Kiimajärveltä Karjalasta, sekä syntymäseudultani terva muodossa. Määttästen suvun kantaseutu on Äyräpäänjärven rannalla ja lähistöltä löytyy myös Tervola. Terva liittyy lähiosumieni historiaan joko tervanpolton tai -kaupan kautta. Määtän suvun vaakunassa ja logossa oleva tervatynnyri on käsittääkseni sattumaa, sillä tätä yhteyttä ei ole vaakunaselityksessä mainittu.<br><br>
Voin jossain määrin uskoa että, terva oli kaupankäynnin synonyymi eli tervamies olisi ollut rahamies samaan tapaan kuin toinen mustan kullan vuolija öljymies merkitsee rahamiestä nykypäivänä. Varallisuuden se tosin toi vain pienelle osalla ja eräs tälläisistä tervaporvareista oli Oulun rikkaimpiin miehiin kuuluva Lars Henrik Keckman, jonka poika Carl Niklas oli merkittävä suomalaisuuden puolestapuhuja, ollen mukana myös Kalevalan julkaisemisessa ja suomen kielen ansiokkaana kehittäjänä. Keckman on suomalaisessa muodossa Kähkönen ja Kekkonen. Tervolassa ovatkin erään Kähkösten sukuhaaran juuret. Kähkösten sukututkimuksessa onkin hyvä pätkä: ”Ensimmäinen Tervolan Kähkönen, Matts Jönsson Kächköin (Matti Juhonpoika Kähkönen), tuli Tervolaan vuonna 1669, eli 90 vuotta myöhemmin kuin Tervolan ensimmäiset savolaisuudisasukkaat muun muassa Olli Kauppinen 1576, Olli Keränen 1577, Pekka Savolainen 1578, Olli Tervonen 1579, Pekka Tervonen 1580 ja Olli Karvonen 1580 (Järvinen, Matti 2005: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja, 36; Vahtola, Jouko 1980: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty, 447-448).” Geneettinen lähiosumani Olli Ollinpoika Tervon isä Olli Tervo saapui siis 1579 Tervolaan. Tuntematta Tervolan historiaa uskallan kylmiltään veikata Tervolan saaneen nimensä tervakauppaa harrastaneen ”Terva-Ollin” ja hänen harjoittamansa tervakaupan mukaan. Lemminkäisten onkin ollut luontevaa siirtyä kaskeamisesta tervanpolttoon ja ehkä Tervojen sukunimi on tätä kautta syntynyt. Olli Ollinpoika Tervon kanssa minulla on FTDNA:n kalkulaattorin mukaan yhteinen esi-isä 28 sukupolven päässä lähes sadan prosentin varmuudella, joten todennäköisesti tämä löytyy jostain 500-700 vuotta sitten. Tervola on säilyttänyt vaakunansa kurjessa karjalaiset juurensa. Tervojen sukua on Paltamossa ja Manamansalossa, jotka tunnetaan tervanpoltosta jo 1600-luvulta, ollen myöhemminkin tärkeimpiä tervanpolton keskuksia Kainuussa. Paltamo onkin tervaveneen nimi. Paltamolta tulivat myös Suomen suurikokoisimmat jätit.<br><br>
Koska geenitestattuja täytyisi olla moninkertainen määrä hyvään otokseen ja historialliseen kokonaiskuvaan, palaan saadakseni lähiheimoni levinnäisyydestä jonkinlaista hahmotelmaa heikompilatuisiin 12 markkerin tuloksiin. Nämä lähiosumat ovat pääsääntöisesti Länsi-Suomessa Hämeessä ja Pohjanmaalla, joka voi hieman ihmetyttää sukuni karjalaisiksi luokiteltu genetiikka huomioonottaen, mutta Karjalasta ei tuloksia juurikaan ole valitettavasti saatavissa. Toisaalta tämä vahvistaa karjalaisten alkuperää Länsi-Suomessa ennen 800-lukua. Selkein keskittymä on Vanajavesi-Längelmävesi alueella, jossa osumia ovat Hauho, Tyrväntö, Kangasala 2 kpl ja Längelmäki ja tämän vesistön lähialueella lisäksi pari. Näyttää kuin nämä olisivat Eurasta Savoon lähteneitä sukulaisia, mutta jääneetkin puolimatkaan. Tämä Väinän tai Vainajan nimimuunnos Vanaja onkin myös kotipaikkani pohjoispuolella oleva kyläkunta, samoin kuin Satakunnan Venetmäkikin, vaikka kotipaikkani Venetmäessä ei edes ole mitään mäkeä nimettäväksi, vaan se on alavaa maata. Venetmäki saattaa tosin olla syntynyt nimestä Venettekemä. Vanajaveden Tyrväntö on toisinto nimestä Tyrvää, josta löytyi vanhin tiedetty Kallo. Tyrvännössä on kahdella lähiosumallani sama esi-isä Tuomas Niilopoika Mäntsä b. ab. 1530, mutta näiden lisäksi kolmas Tuomas Niilonpoika Mänttä, b.ab. 1530, jolla ei mainita kotipaikkaa, joten nämä kolme ovat varmastikin sama henkilö. Mänttä niminen on neljäskin esi-isä, josta hänestäkään ei mainita kotipaikkaa: Niilo Mänttä, 1400-1500, joten nimestä ja ajankohdasta päätellen kyseessä on edellisten isä. Lisäksi pari Tuomas Mäntsän jälkeläistä putoaa lähiosumistani pois näissä sukuhaaroissa tapahtuneiden mutaatioiden tähden.<br><br>
Mikäli Tyrvää ja Tervo ovat todella samaa juurta, tervanpoltosta ovat saaneet myös nimet Tyrväälä ja Tyrväinen. Hattulan Tyrvännöltä alas vesiteitä saavutaan Mäntsälään, joka samaa nimijuurta kuin Mäntsä-suku Tyrvännöllä ja Mäntsälästä löytyy toinen 36 markkerin lähiosuma Jöran Junna, joka siis oli alkujaan Lahnavalkamasta Pyhäjärveltä eli myöhemmin nimellä Jöransson, toisen Jöranssonin löytyessä Kangasalalta toisestä päästä tätä vesireittiä. Mäntän nimi puolestaan löytyy kun noustaan Längelmäestä vesiteitä Mänttään, jossa on eräs geneettinen osumani, jonka esi-isälle Niilo Mäntälle ei ole ilmoitettu kotipaikkaa. Mänttä on taasen saanut nimensä vanhimman Tuomas Niilonpoika Mäntsän Keuruskoskelle perustaman talon mukaan ja tämä talo oli myöhemmin tunnettu kookkaista miehistään. Tällä Mäntsällä onkin täsmälleen sama nimi kuin Tyrvännöltä olleella Mäntsällä, joten epäilen todella vahvasti kyseessä olleen saman Mäntsän, vaikka syntymävuodet heittävät kymmenellä vuodella eri lähteissä. Toisesta näissä lähteistä tämä aika tosin mainitaankin noin arvoksi. Mäntsä ja Mänttä ovat siis saman nimen eri versioita. Mäntän Keuruskoski oli Sääksmäen erämaata, joten myös Tyrväntöläiselle ne olivat kuin omia maita. Sääksmäen nimen alun sääks arvelin olleen saksalaista merkitsevä sana saks/sax ja tämä arvelu osoittautuikin oikeaksi, sillä vanhin latinan kielinen muoto Sääksmäestä on Saxamaeke eli Saksamäki. Minulla on yksi osuma myös Sääksmäestä, jonka lisäksi Sääksjärvi löytyy Mäntsälästä ja Vimpelistä, joissa minulla on myöskin osuma kummassakin. Sääksjärvi on myös Kiimajärven länsipuolella Satakunnassa.<br><br>
Mielestäni Mäntsä ja Mänttä nimillä on lisäksi yhteys Määttä-nimeen, koska ovat samankaltaisia ja nimien etymologiat voidaan johtaa samasta asiasta. Kustaa Vilkunan mukaan Miettiset, Miettuset ja Määttäset tulevat lempeää tarkoittavasta nimestä Klemetti. Lempeä liittyy tässä kohdin hedelmällisyyteen uskonnollisessa merkityksessä, eikä luonteeseen. Nimen latinalainen muoto Clemens viittaa olleen myös muodon Klements, josta voitaisiin johtaa Mäntsä. Klement muodossa nimi kyllä onkin, josta voidaan johtaa Mänttä. Näin nimet Mäntsä ja Mänttä näyttävätkin juontuvan samasta nimestä kuin Määttäkin. Germaaninen Klemet on suomalaisittain Lemmetty. Lämmetä ja lemmetä sekä lämpö ja lempi ovat merkinneet samaa hetkeä, jossa idän tulen leimahtaminen ja päivän lämpeneminen vastaa symbolisesti lemmen lämmintä leimahtamista ja lemmityksi tulemista. Lemmus eli leimaus on Lemminkäisen nimen merkitys, josta voidaan johtaa myös leimuta ja loimuta, kuvaten huikentelevaa Lemminkäistä. Nimi Määttä muodostuu lemmetä/lämmetä sanan loppuosasta, joka voidaan esittää myös muodossa Mettä. Mesi on suomalaisessakin mytologiassa hedelmöittymisen symboli ja juuri Lemminkäisen äiti haetutti mehiläisellä mettä taivaasta herättääkseen poikansa eloon. Karjalaiset kutsuivat karhua mesikämmeneksi, koska se oli heidän kantaisänsä ja siemenenantajansa. Karhun puu oli mänty, joten Mänttä, Mänty ja Mettä ovat samaa sanuetta, esim. Mentuinen on Mäntynen. Männyn mesi on pihka ja sehän onkin juuri tervaa, suojaavaa, haavoja parantavaa ja desinfioivaa metsän mettä ja näin vainajalle pyhitetyt ristipetäjät symboloivat uutta elämää.<br><br>
Lemminkäisen sotaisuus sopii heikosti suomalaisiin kokkolintuihin kurkeen, vaikkakin jossain määrin reviiritietoiseen joutseneen. Toinenkin Lemminkäisen ominaisuus, huikentelevaisuus sopii sekin huonosti kurkeen, mutta etenkin yksiavioinen joutsen on sen täydellinen vastakohta. Näistä kumpikaaan ei voi merkitä Lemminkäistä. Riidanhaluinen ja lempeen liitetty käki taas kuvaa Lemminkäistä huomattavasti paremmin, mutta mikään ei kuvaa riidanhaluista, mustasukkaista, tuliluontoista ja lemmenkipeää Lemminkäistä niin hyvin kuin kanalaumansa kanoista mustasukkainen kukko, joka ei siedä muita kukkoja tunkiollaan, vaan äkeän sotaisena käy sotaan tulisen raivokkaana. Punatukkainen Lemminkäinen, Liekkiö on tulinen soturi tulenliekit tukkanaan ja tulenkarvaan pukunsa höyhenet tulena tuiskien. Jos ajatellaan sotilaskulttuurin omaksuneita, niin he varmastikin samaistuivat käkeen ja kukkoon, kurjen ja joutsenen sijasta. Lemminkäinen oli toisaalta soturi, mutta toisaalta kuolleista nouseva jumala. On hyvin uskottavaa, että suomalaisesta hedelmällisyyden kulttuurista lähtöisin oleva sotilaskulttuurin omaksuneet sotilassuvut samaistuivat Lemminkäiseen. Lemminkäisen elämä oli sotimista, juhlimista ja naisia aivan kuten sotilaiden elämä on aina ollut. Lemminkäisen hahmossa sotilaat ja sitä kautta heimoni esi-isät näkivät itsensä ja näin myös sukuni nimesi itsensä. Muut kutsuivat meitä saksalaisiksi. Lemminkäinen ja hänen kukkonsa ja käkensä ovat vanhojen meriä käyneiden sotilaiden ja kauppiaiden symboli.<br><br>
Virolaisten kansallissankari sotapäällikkö Lembitu, ´Lemmitty´ johti Viron useita maakuntia taistelussa itsenäisyydestä saksalaisia vastaan 1210-luvulla, sekä toisalta puolelta hyökkääviä venäläisiä vastaan. Tässä oli Daavid ja Goljat asetelma, jossa teräksen kova armeija kuudellatuhannella miehellä piti puoliaan kahta mahtavaa valtakuntaa vastaan kahden tulen välissä. Kun sitten viimeisetkin suomensukuiset heimot olivat murskattu, saattoi katolinen kirkko Carta Marinassa voitonriemuisena julistaa: ”Hirveä peto lieassa on heikko kuin rotta.” Eräs huomioitava asia Lembitussa on se, että hän oli toinen nykyisen Viron läänin Sakalan/Sakkalan päälliköistä ja Sakkala muistuttaakin kovin paljon nimenä Sakkolaa ja heimoni nimenantoperuste oli lisäksi sama kuin heidän päälliköllään. Myös kuurilaisten, latvialaisten yhden neljästä heimosta oli päällikkönä Lamenkinus, ´Lemminkäine´ ollen sekin nimenä samasta lähteestä kuin Lembitu. Tässä on kaksi harvinaisesti nykypäivään saakka säilynyttä ja samalla tavoin muodostunutta suomalaissukuisten heimojen päällikönimeä. Oletan Viron Sakkalan ja Karjalan Sakkolan nimien muodostuneen samalla tavoin, ollen näin Itämeren suomalaisten yleinen nimenantotapa ja olleen käytössä jo ennen ristiretkiä ja liittyneen karjalaiseen/kuurilaiseen kulttuuriin. Kyseessä on jälleen suomensukuisen heimon germaaniset sotilastavat omaksunut kuningas. Näyttäisikin siltä, että Sakkola ja Sakkala nimet pohjautuvat saksalaiseen hallintomuotoon. Näihin Lembitun kanssa samasta lähteestä nimettyihin Määttä, Mäntsä ja Mänttä nimiin minulla on kaikenkaikkiaan kuusi osumaa ja lisäksi nämä ovat niitä harvoja tiedettyjä esi-isiä, jotka ovat kauempaa kuin 1600-luvulta, joita ei juuri muita ole kuin nämä. Lemminkäisen mukaan on nimetty myös Tuomas Heikinpoika Lempola s. 1630 Nurmosta ollen sekin melko läheinen osuma minulle 12-markkerin tuloksissa.<br><br>
DYS-markkerien avulla tapahtuva jaottelu klaaneihin ei ole luotettava, mikäli herkästi mutatoituvia markkereita ei erotella pois, sillä jopa samasta isästä lähtöisin olevissa suvuissa esiintyy hajontaa sukukohtaisesti jossain näistä markkeista enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. 1500-luvun esi-isän jälkeläisillä mutaatioita voi olla pari-kolme jo ensimmäisessä 12 markkerissa ja tälläisestä syystä esim. osa Tuomas Niilonpoika Mäntsän 1530 jälkeläisistä putoaa pois 12 markkerin haun lähiosumistani. SNP-markkerien tuloksia on vaikea korvata, sillä ilman tietoa DYS-markkerien mutaatioherkkyydestä geneettisestä etäisyydestä ja alkuperäalueesta tehtyjä arvioita ei kannata ottaa kovin vakavasti. Tutkimusteni perusteella Lemminkäisen mukaan nimettyjen sukujen 25 ensimmäisestä markkerista DYS-markkerit 390, 391, 389-1/2, 458, 447 ja 449 sekä 464a/b/c/d mutatoituvat nopeasti jo sukujen sisälläkin. Minulla on monestä lähiosumasta erottavat mutaatiot kahdessa DYS-markkerissa 389-1=12 ja 389-2=28, kun yleensä ne ovat 13/14 ja 29/30. Muutoin 12 markkeria ovat monesti samat.<br><br>
Äitini puolelta olen Räsäsen sukua ja tämä suku on Kauko Pirisen mukaan alkuisin Antti Ihalempisestä 1500-luvulta, joten sukujen nimet näyttävät kummaltakin puolelta olevan siis annettu samoista lähtökohdista riittävän pitkälle historiaan mentäessä. Oulun jokivarren Pyyköt (Peko/Pekko?) ovat Paavo Ihalempisen suvusta ja Muolaan haaran Pyykkojen esi-isä on Klemetti Ilmottu eli Lemmetty Ylimetty, jonka etu- ja sukunimi siis tulevat Lemmetystä. Kumpinkin haara on ollut Lemminkäisen klaania alunperin kuten Räsäset, Määtät ja Mäntsätkin. Pyykköjen alkukoti Karjalassa oli Ihalempiälä, mutta Hattulan vierestä löytyy myös Ihalempi niminen paikka, joilta paikkein myös Mäntsä/Mänttä suku on lähtöisin. Ehkä tämä yhteinen alkuperä Lemminkäisiin selittää samalla sukuni kummallakin puolella esiintyvän vartalon pituuden. Räisästen yhdestä jälkeläisestä onkin melko läheinen osuma minulle, jossa muista Räisäsistä poiketen näkyy yhden mutaatio 13 ja 29 edellä käsitellyissä DYS-markkereissa. Nyrkkö on minulle lähin 25 markkerin osuma ja se näyttäisi puolestaan olevan tämän Räisäsen kanssa samaa sukulinjaa sijoittuen Räisästen ja Kohvakoiden välimuodoksi. Lopuksi Jöransson on muotoa 12/28, kuten minunkin. Räsäsen suvun DNA-testituloksissa osassa on sama ero minuun kuin Räisäselläkin, mutta erotuksena Räisäsistä 390=14 > 13, 449=30 > 29, joiden lisäksi kahdessa on myös mutaatio 389-2=29 > 28 ollen sama kuin minunkin. Uskoisin etteivät Räisäset voi olla Antti Ihalempisestä, vaan yhteys Räsäsiin on hieman kauempaa. Pyykkö, Räisä ja Räsä vaikuttavat kuitenkin kaikki olevan alkujaan samaa klaania minun isälinjani Nyrkköjen kanssa. Klaanin genetiikka näyttäisi olevan linjassa myös nimenannon kanssa nopeat mutaatiot pois karsien ja sillä olisi yhteinen kantaisä rapiat tuhat vuotta sitten. Arvioisin tätä klaania yhdistävän DYS-markkerien rivin 393=14, 390=23/24, 394=14, 391=10/11, 385a=11, 385b=13, 426=11, 388=12, 439=10, 392=14, 458=16/17, 459a=9/10, 459b=9/10, 455=11, 454=12, 437=14, 448=19 Olen haalinut tuohon hakuun osuvista eri testeistä SNP-markkereita: L395+, L549+, L708+, L729+, L550-, L646-, L648-.(epävarmempia L839+, L1022+, L1026+, L551-, L1023-, L1024-, L1025-, L1034-) Tiedä sitten miten tämä hahmotelma pitäisi paikkansa, jos alkaisi testaamaan.<br><br>
Kuulin vasta myöhemmin erään toisen Kohvakan sukuhaaran perimätiedon, jossa tämä esi-isä oli päällystöä ja sai jonkin tilan asuttavakseen. Luulen eri sukuhaaroissa olevan erilaisia muotoja tästä perimätiedosta, jolloin näistä olisi muodostettavissa jonkinlainen kokonaiskuva. Nämä kaksi yhdistäen voidaan päätellä, että esi-isäni ei lähtenytkään asevelvollisuutta pakoon sinänsä, koska sai suosiollisuuden osoituksena tilan asuttavakseen, vaan ehkä ennemminkin pakoon Berliiniä. Sitä minkä arvoisessa tehtävässä tämä esi-isäni toimi, minulla ei ole muuta tietoa kuin hänen olleen päällikkö. Tämä kyseisen perimätiedon kertoja kertoi myös, että Kohvakat ovat punatukkaisia, joka sopii hyvin kokonaiskuvaan kelttiläisestä perimästä. Tosin minun isäni puolelta monet Kohvakat ovat tummatukkaisia, kun taas järven toisella puolella esiintyy todellakin vaalea/punertavatukkaisuutta ja pisamakasvoisuutta. Tämä puoli järveä on Hämeen itälaita, joten tämä selittää jotakin. Äitini puolella onkin punainen tukka, sekä pisamat, jotka kummatkin ovat maailmalla kohtuullisen harvinaisia ja samalla kelttien geneettisiä tunnuksia. Itsellänikin on pisamat ja punainen parta. Näyttäisi siis siltä, että sukuni geneettinen lisä on tullut kelttien jälkeläisten kautta. Suuuntaa antavan HVR1-testin lähiosumissa selkein keskittymä onkin FTDNA:n kartan mukaan Brittein saarilla ja muissa Euroopan maissa Suomen ja Reinin varren ohella on vain hajaosumia. Tämä sopisi varsin hyvin ajatukseen H-äitilinjan kelttiläisestä alkuperästä. Suomensukuiset heimot ovat kautta linjan melko lyhyitä, kelttiläistä alkuperää oleviin heimoihin kosketuksissa olleiden tehdessä poikkeuksen. Tämä pituus savolaisiin on mahdollista tulla kelttiläisten heimojen tyttäristä, usein juuri H-äitilinjasta kuten minullakin on, sillä jo roomalaiset kuvasivat kelttiläiset pitkiksi. Varsinaisten kelttiläisten seassa oli kylläkin lyhyempiä ja tummempia romaanisia heimoja, jotka myöskin luettiin kelttiläisiksi. Muinoin vaimot vieraista heimoista saatiin joko ryöstämällä tai naapurien antaessa tyttäriään vaimoiksi kaupankäynnin vahvistamiseksi, joista jälkimmäisen uskon olleen Eurassakin käytetty tapa. Voidaankin tehdä päätelmä, että ne savolais-karjalaiset suvut, joissa esiintyy poikkeuksellisen suurta pituutta, ovat olleet kaupankäynnissä kelttien jälkeläisten kanssa.<br><br>
Toisaalta punahiuksisuus ja pisamat voivat olla tulleet sukuuni suomensukuistenkin kautta. Karjalassahan punapäitä on keskivertoa enemmän ja tämä selittyy yhteydellä permiläisiin udmurtteihin. Maailmassa toiseksi eniten punahiuksisuutta esiintyy Brittein saarten kelttiläisten jälkeen udmurteissa Venäjällä. Sekä kelteillä että udmurteilla on sama punahiuksisuutta aiheuttava geenimuutos, joka on yhteinen jo usean vuosituhannen takaa. Näin ollen en voikaan varmuudella sanoa kumpaa kautta tuo geeni on minulle tullut ja tuo punahiuksisuus voi olla kotoistakin juurta ja todistaisi osaltaan sukuyhteyttäni Karjalaan. Punahiuksisuuden keskus udmurteissa Venäjällä on sikäli mielenkiintoista, sillä punahiuksisia pidetään Venäjällä puhtaina venäläisinä ja tummahiuksisia "mustina ryssinä", joita ei lueta puhtaiksi venäläisiksi. Tällä ajattelulla on historiallinen tausta, sillä skyyttien muumioissa on vaalea/punahiuksisia. Muumioista saatujen geenitestien mukaan skyytit olivat pääsääntöisesti slaaveja. Punahiuksisuutta selittää slaaveille ja kelteille yhteinen R-isälinja, mutta levinnyisyyden perusteella voidaan määrittää tarkemmin sen syntyneen kelttiläisessä R1b-isälinjassa. Sekä kelttien että skyyttien yhteiset naapurit traakialaiset olivat myös punatukkaisia ja sinisilmäisiä. Näin H-äitilinjalle ja kelttiläiselle perimälle löytyy vanhempikin selitys kuin 500-luvun lopun kulttuurivirta.<br><br>
12 markkerin tuloksissa löytyi minulla osumia myös Pohjanmaalta, joista selkein keskittymä on kolme osumaa paikoissa Vimpeli, Lapua ja Töysä, joiden lisäksi löytyy lisäksi monta muuta hajanaisempaa osumaa Pohjanmaalta. Tällä Kyrönjoen ja Lapuanjoen alueella onkin Suomessa geneettisesti eräs laatokkalaisen N1c1-isälinjan keskittymä Savon ja Etelä-Suomen lisäksi. Kyrö-paikannimet on annettu kuurilaisen kulttuurin mukaan mahdollisesti 1300-luvulla. Vimpeli, jossa oli tämä Saksajärvi (Sääksjärvi) on asutettu alkuun ruotsalaisten toimesta, mutta myöhemmin sinne on saavuttu usealta suunnalta Savosta mukaan lukien. Tervanpoltto näyttää näytelleen siellä merkittävää osaa vasta myöhemmin 1900-luvulla. Lapuan vaakunassa on tuttu Karjalan karhu lisättynä sillä ratsastavalla nuijamiehellä. Nuijamies vaakunoissa tarkoittaa lappalaista, sillä lappalaiset käsitettiin villimiehiksi, kuten Lappeenrannan suora käännös ´Villimiehenranta´ ruotsin kielestä vaakunansa villimiehineen osoittaa. Lapualle nimen antaneiden alkuperäisten lappalaisten lisäksi Lapua onkin saanut vesireittejä Sastamalasta saapuneet uudet tulokkaat 1300-luvulla. 1500-luvulta lähtien tervanpoltto oli myös Lapuan tärkeä kauppatavara ja Lapuanjoki tärkein tervareitti. Töysän historia on hyvin samankaltainen senkin saadessa osan asukkaistaan Sastamalasta. Myöhemmin 1500-luvulla se sai lisää asukkaita mm. Savosta ja myös Töysässä terva oli tärkein kauppatavara. Pohjois-Pohjanmaalle tulleiden asukkaiden uskon olleen hyvin pitkälti hämäläistä heimoa, jotka ovat muodostaneet yhdistyessään saamelaisiin pohjalaisiksi kutsutun heimon. Pohjalaisissa on hämäläinen perusvire, voimakkaasti sydämessään kokevana kinesteettisenä ihmisenä, johon on lisäksi tullut saamelaista jyrkkyyttä. Näistä kahdesta elementistä muodostuu pohjalaisiksi käsitetyt piirteet. Samalla tavoin kuin hämäläisen ja pohjalaisen on vaikea ymmärtää miten visuaalinen savolainen hahmottaa maailmaa, savolainen ei voi ymmärtää miten voimakkaina virtaavat veret hämäläisen ja pohjalaisen sydämessä. He kokevat elämän hyvin eri tavalla. Hämäläiset asuivat mielellään kylissään toistensa kanssa, mutta savolaiset erakoina raivasivat korpialueita. Pohjanmaalla on osa savolais-karjalaisia, mutta kyseessä kuitenkin on vähemmistö. Heimoni tervanpolttajat löysivät uudet asuinalueet Pohjanmaalta, sillä Savossa tervanpoltto hiipui kuljetusvaikeuksiin, joten Savosta lähdettiin myöhemmin etsimään parempia laulumaita. Nimenomaan tervanpoltto, ei niinkään kaskeaminen selittää Lemminkäisten levinneisyyden kaupankäynnin ohella. Tervahauta ja kaskipelto on Lemminkäisen kokko ja Lemminkäinen oli juuri näiden kulttuurien ylin jumala, Ukko Ylijumala. Luonteeltaan lemminkäiset olivat enemmän rauhallisia kauppamiehiä kuin sotilaita, mutta turvatakseen olemassaolonsa heistä tuli myös saksalaisen sodankäynnin omaksuneita sotilaita.<br><br>
Tervo, Tyrvää, Tyrväntö, Sääksmäki, Mänttä, Mäntsä, Määttä, Kallo, Kiimajärvi ja monet muut nimet Hämeestä liittyvät sukuni suureen taustakuvaan, joka on osittain yhteinen melko suurelle väestönosalle. Minulla on geneettinen linkki Mäntsän/Mäntän sukuun, mutta tämän suvun historiaan minulla on muitakin yhteyksiä. He olivat suurikokoisia, joka siis merkitsee yhteyttä joko keltteihin/saksalaisiin ja tätä yhteyttä todistaakin heidän kotiseutujensa nimet Saksamäki/Sääksmäki ja Saksajärvi/Sääksjärvi, joita esiintyy muissakin minun geneettisten osumieni lähellä, kuten sukuni tiedetyillä kotipaikoilla Haukivuorellakin. Lisäksi 25 markkerin osumissa minulle läheinen oli Määttästen suku, joka oli taasen etymologialtaan yhteinen Mäntän ja Mäntsän kanssa. Nämä suvut olivat nimetty Lemminkäisen mukaan ja jota myös äidin puolelta olen.<br><br>
Ruotsin suurvalta-ajassa on perimätietooni sopivia historiallisia tapahtumia, joka sopii hyvin ajallisesti ensimmäisen tiedetyn esi-isäni elinaikaan Haukivuorella 1600-luvun lopulla. Toinen niistä on kolmikymmenvuotinen sota, jossa Ruotsi nousi maihin Pommerissa 1630. Tässä sodassa Berliini ryöstettiin monesti ja tämä sota päättyi Westfalenin rauhaan, joka solmittiin 1648. Tällöin Ruotsi sai noustessaan suurvallaksi Saksan pohjoisosasta Berliinin lähellä olevan Stettinin hiippakunnan, muttei itse Berliiniä. Berliinissä ei siis ollut mahdollista olla kuin tämän sodan riehuessa. Tässä sodassa olivat mukana tunnetut ja luotetut suomalaiset hakkapeliitat. Tämä oli erittäin kova sota, jossa suurin osa miehistä kuoli. Suomalaiset joutuivat myös ankarasti verotetuiksi tämän sodan maksumiehinä. Toinen tilanne missä esi-isäni olisi voinut olla Berliinissä on Kaarle X Kustaan hallituskaudella 1654-1660, jolloin Pohjan sodassa 1655–1661 Ruotsi sai liittolaisekseen Brandenburgin, joka on Berliiniä ympäröivä alue, jolla on vaakunana tulinen kokkolintu. Tämän ajankohdan jälkeen Berliinin sotaväessä olo ei ole mitään kautta mahdollista, sillä tämän sodan jälkeen 1685 ensimmäinen tiedetty esi-isäni oli jo Haukivuorella. Kangasniemellä on minun sukuni toinen päähaara ja hieman etäisempi osuma on minulle Koukan suku Kangasniemeltä, jonka varhaisin tiedetty esi-isä oli Yrjö Kouko 1716. Kokko, Kouko, Kekko ja Koch ovat niminä sopivat kokonaiskuvaan. Koukan sukututkimukseen olikin löydetty Kangasniemen pitäjänhistoriasta informatiivinen pätkä ruotsalaisen isälinjan saapumisesta Suomeen: “Suuren Pohjan sodan jälkeen, jolloin Kangasniemen pitäjään sijoitettiin ummikkoruotsalaisia sotamiehiä, pidettiin jokunen ruotsinkielinen jumalanpalvelus vuosittain, ja tämä järjestelmä pysyi voimassa kauas seuraavalle vuosisadalle, vaikka mainittujen sotamiesten jälkeläisten täysin suomalaistuttua pitäjässä harvoin oleskeli ketään, joka ei suomen kieltä taitanut” (Manninen 1953, I:289) Voidaan hyvin olettaa ruotsalaisia miehiä tulleen myös aikaisemmistakin sodista Suomea asuttamaan. <br><br>
Ison vihan aika eli Suuri Pohjan sota käytiin 1700-1721 ja on eri sota kuin Pohjan sota, eikä esi-isäni ole voinut olla osa tätä joukkoa. Vaikka ensimmäinen tiedetty esi-isäni on vuodelta 1685, varhaisin maininta Kohvakoista oli Sikosaaressa 1541, jolloin tulivat käyttöön maakuntakirjat. Näin ollen mitkään edellä esitetyt ajankohdat ja sodat eivät käykään tähän yksityiskohtaan, eivätkä selitä Kohvakan sukunimen tulemista Suomeen, vaan pitää mennä vielä ajassa taaksepäin. Mauno Ladonlukon valtaan astumisen jälkeen voisi olla aika vanhimmalle Kohvakalle, sillä Mauno Ladonlukko oli hyvää pataa saksalaisten ja tanskalaisten kanssa käyttäen saksalaisia palkkasotilaitakin. Mauno Ladonlukon aikana 1200-luvulta lähtien Suomeen tuli myös runsaasti kaupankäyntiä hallinneita saksalaisia ja tanskalaisia kauppiaita, jotka karkotettiin Suomesta Kustaa Vaasan toimesta 1523. Saksalainen kauppias- ja sotilaskulttuuri tunnettiin tuolloin Suomessa hyvin. Mauno Ladonlukon ja Kustaa Vaasan välinen aika tukee muutoinkin Saksan nimestä johtuvien paikannimien muodostusta Suomessa, sillä ne ovat kauempaa kuin 1500-luvulta. Kyseessä on siis aika ennen Kustaa Vaasaa, jonka jälkeen alkoi suomalaisten historian raskain ajanjakso, Ruotsin suurvalta-aika.<br><br>
Erään näkökulman antaakin sukutukimukselleni Ilmari Kososen tekemä tutkimus Muinaispreussin heimot Suomen asuttajina keskiajalla (vv. 1200-1250 jKr). Vaikka hänen tapaansa tulkita asioita en kaikilta osin allekirjoitakaan, hän on mielestäni oikeilla jäljillä nimistön kokonaiskuvan hahmottamisessa. Muinaispreussilla on selkeä yhteys savolais-karjalaiseen kulttuuriin. Kosonen on käyttänyt savolaisia nimiä jäljittäessään Reinhold Trautmanin Königsbergissä 1925 laatimista keskiaikaisista pergamenttikääröistä ja muista lähteistä saatua kattavaa listaa muinaispreussilaisten nimistä 1200-1400 luvulta, jonka mukaan Kosonen uskoo savolais-karjalaisten tulleen Muinaispreussista. Monet muinaispressilaiset suvut näyttäisivät nimien perusteella olevan suomensukuisia. Esimerkiksi preussilaisten tunnetuin johtaja Herkus Monte/Mantas oli nimeltään varmasti samaa Klement-nimistöä kuin Mänttä, Monto/Montonen sekä Mänty/Mäntynen. Näin klaanipäälliköt Lembitu, Lamenkinus ja Monte olisivat olleet samalla tavoin nimetyt. Monten henkilöhistoriasta tiedetään hänen olleen saksalaisten opissa, johon perustui hänen voittoisa johtamisensa saksalaisia vastaan. Uskon yleensäkin kuurilaisten sodanjohtotavan olleen alkujaan saksalaista perua. He olivat siis tavallaan saksalaisia kansan silmissa. Tässä Kososen tutkimuksessa mainittiin nimen Sääksmäki annetun näiden tulokkaiden mukaan.<br><br>
Onkin hyvin uskottavaa Suomen nimen tulleen sieltä, mistä muutkin nimet ja uskonnolliset piirteet. Liettuan eteläisempi osa Samogitia ja pohjoisempi Semigallia kuten Samlandkin ovat etymologialtaan Suomen nimen kanssa yhteisiä. Samogitia on Carta Marinassa muinainen kuningaskunta, joten se on ollut varmasti merkittävä nimittäjä ja Samogitialla onkin Karjalan karhu tunnuksenaan. Kuurilaiset ja karjalaiset ovat olleet samaa kansaa tuoden karhunsa myös Euran vaakunaan. Tätä kuurilaisten kulttuuria yhdistää kaupankäynti, sillä jokainen näistä asemista Veikselin suulla, Väinäjoen suulla, Kokemäenjoella ja Laatokalla Vuoksen varrella ovat olleet kaupankäynnin kannalta merkittäviä. Näitä alueita ovat asuttaneet laivoilla liikkuneet samat heimot ja samat suvut niiden maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta hyvin pitkälle historiaan. Näillä alueilla on toki asunut paikallisiakin heimoja, mutta kaupankäynti on pitkälle sanellut kulttuurin voiman ja muodon ja valta on ollut näillä meriä käyneillä kauppiailla ja sotureilla. Kun tarkastelen itseäni, tälläinen elämänmuoto sopii minulle, sillä koen meren kuin kodikseni ja meren yksinäisyyden ja kauppapaikkojen vilinän välisessä kontrastissa on jotain, joka puhuu minulle. En ole koskaan tuntenut itseäni paikallaan pysyväksi maanviljelijäksi.<br><br>
Ilmari Kososen tutkimus sivuaakin osaltaan nimien kulkeutumisen kautta oikeaksi teorian savolais-karjalaisten kulttuurin tulemisen Liettuasta, kuten itsekin olin uskonut uskonnollisten symbolien ja genetiikan perusteella, mutta suurimmaksi osaksi savolais-karjalaiset olivat eronneet muinaispreussilaisista heimoista paljon ennen 1200-luvun loppua, jolloin saksalainen ritarikunta valloitti muinaispreussilaisten maan, ja alkoivat käyttää itsestään nimitystä preussilainen. On uskottavaa Muinaispreussin olleen pitkälti suomensukuinen kansa ja juuri Preussin tunnus onkin tuttu tulinen kokkolintu. Veiksel-joki oli sekä suomensukuisten kampakeraamisen kulttuurin raja, mutta samalla se oli myös muinaispreussilaisten muinainen raja. Veikselillä siis kulkee suomalaisten heimojen ikivanha läntinen raja ja tämä selittääkin sen miksi suomalaiset ovat liettualaisille geneettisesti veljesheimo ja alue on N1c1-isälinjan vahva esiintymisalue. Osa savolaisista onkin genetiikan perusteella arvioituina tuolta alueelta lähtöisin, mutta FTDNA määrittelee minun olevan itä-eurooppalaista eli laatokkalaista, jonka uskotaan syntyneen Laatokalla tuhat vuotta sitten. 800-luvulla saksalaiset alkoivat painostaa Kuurinmaata, jolloin tämä laatokkalaisten esi-isä olisi voinut tulla Laatokalle sieltä, mutta tähän samaan aikaan myös Hämeestä tuli muuttoaalto Laatokalle ja tätä muuttoa Hämeestä tukee myös arkeologia. Uskon laatokkalaisen klaanin olevan tämä Hämeestä tullut karjalaisten ryhmä, sillä tämän klaanin geneettisiä lähisukulaisia ei Balttiasta montaa löydy, tosin yksittäisen esi-isän liikkeitä ei voi genetiikalla määrittää. Markkerien perusteella osabalttina sukuni on balttilaiselle linjalle melko läheinen, joten laatokkalaiset voivat olla Preussista Satakunnan karjalaisiksi eronneita. Kuurinmaa joutui raa'asti alistettuun orjuuteen teutonien murrettua kuurilaiset ja on mahdollista esi-isänikin joutuneen pakkovärvätyksi saksalaisten Berliiniin tai sitten hän on vain myöhemmin lähtenyt Suomeen saapuneiden saksalaisten matkaan.<br><br>
”Heikki Simolan pohjasedimenttitutkimukset osoittavat, että jatkuva laajempi rukiin viljely, Punkaharjulla, Kerimäellä, Juvalla ja muullakin alkoi juuri 1200-luvun lopulla, ilmeisesti juuri näiden tulokkaiden tuomana, osana Simolan väestöräjähdykseksi mainitsemaan asutusaaltoa.” (Ilmari Kosonen) Äitini puolelta Räsästen vanhin tiedetty esi-isä oli Antti Ihalempinen ja hän oli Keriharjun (Kuuriharju?) alueelta Joroisista kotoisin, joka Kososen mukaan on kelttisana tarkoittaen virtaavaa vettä. Kerisalossa onkin jälleen tuttu Sääksjärvi. Juvan ympäristöön on tullut keskittymä saksalaisen kulttuurin omaksuneita asukkaita, mutta myös Kyyveden ympärillä on ollut tätä samaa väestöä, sillä Haukivuorella on paikkojen niminä kaksi Saksaa, Saksalanharju ja Saksanranta. Sikosaari ja Saksa olivat Kohvakoiden asuttamia, joten yhteys Saksan nimeen suvullamme tosiaankin on sen lisäksi että Lemminkäisen nimestä periytyvien sukujen kotipaikoissa toistuvasti vilahtelee Saksan nimi. Nämä uudisasukkaat ovat tulleet aiemmin Satakunnasta Mikkeliin muuttaneiden savolaisten ja hämäläisten naapureiksi, jonka lisäksi myös Karjalasta on tullut takaisin palaavaa muuttovirtaa Savoon. Tällä tavalla Savo asutettiin. Muinaispreussi täytyisi ottaa aivan uuden tarkastelun alle nimistöä tutkimalla, sillä se näyttää vastaavan suomalaista. Valitettavasti kirjoitettua preussin kieltä on ainoastaan tästä myöhäisemmästä saksalaisten kielipoliittisen ajan preussista, mutta on toki mahdollista suomalaisten puhuneen sen kaltaista sekakieltä jo ennen saksalaisten valloitusta, jota sekä suomalaiset että saksalaiset ovat kohtalaisesti ymmärtäneet. Minä jätän nämä nimet hautumaan, mutta Veikselin suulta, meripihkan lähteeltä meripihkatietä saapui virran uomaa myötäillen ja sen pinnasta kimmoten kuin kaukaisena kaikuna carialaisten ja lydialaisten kulttuuri, sanoineen, nimineen ja uskomuksineen. Kuurilaisten ja lyydiläisten kulttuuri. Minun ja minun heimoni kulttuuri. Tässä onkin kasassa valtavan hyvät ainekset.<br><br>
Näin siis hahmottuu rautalankamalli sukuni historiasta ja näille 25 markkerin osumille ja suurelle osaa 12 markkerin osumia voidaan rakentaa jo jonkinlainen yhteinen kokonaiskuva. Erittäin suurella todennäköisyydellä viidellä 25 markkerin lähiosumallani on yhteinen esi-isä luokkaa 20-30 sukupolvea sitten, eli noin 500-800 vuotta sitten. Varhaiset esi-isäni näyttävat nimistöstä päätellen eläneen Sastamalassa, ehkäpä juuri Kiimajärvellä, kuten myös samannimisille paikoilla Karjalassa. Kiimajärvi sopii nimensä puolesta mitä parhaimmin tähän Lemminkäisen nimeen. Uskon yleensäkin koko Satakunnan aluetta nimitetyn alunperin kukon/gallun mukaan, sillä tämä aihe antaa alueelle ylivoimaisesti eniten nimiä. Satakunnassa on paljon Kiikko ja Keikyä tyylisiä kiikkumista ja keikkumista vastaavia Kauko-nimen johdannaisia, kuvaten maailmanpuun latvassa kiikkuvaa kukkoa sekä samalla ympäri kiertävää juhannuskeinua. Sanonta: ”Kevät keikkuen tulevi” onkin tätä perua.<br><br>
Se että minulla on monia osumia laatokkalaisiin Määttä/Mänttä/Mäntsä ja muihin Lemminkäisen nimestä johtuviin sukuihin, mutta ei heidän Lemminkäisestä johtuvaa nimeään, selittyy tällä Lemminkäisen toisella nimellä Kauko, joka on muunnos Kukosta. Kauko Lemminkäisen toisena nimenä tarkoittaa etäistä ja kaukaista Pohjantähden, Manalan suuaukon asukasta, ollen samalla ylimmäisenä lähellä uutta elämää. Pohjantähti oli tuon manalan saaren puunlatva, joten Ahti Saarelainen on tästä syystä Lemminkäisen kolmas nimi. Kaiken kaikkiaan Satakunnan vanha nimistö on savolaisten ja karjalaisten kannalta hyvin mielenkiintoinen ja voidaan monella tapaa osoittaa karjalaisten olleen Kokemäenjoen vaikutuspiirissä. Tämä ei todista näiden kaikkien nimien olevan lähtöisin samasta esi-isästä, koska nämä uskomukset ovat olleet laajalle levinneitä Preussista Satakuntaan ja Karjalaan. Tämä määrittää pikaisestikin vilkaistuna vähintään kymmeniä sukuja ja kyseessä onkin ikivanha ja perustavaa laatua oleva nimi. Suomessa ollessan nämä Käestä johtuvat suvut ovat asuneet selvästi sekä Satakunnassa että Karjalassa ja tutkijat eivät osaakaan sanoa kumpi on se oikea alkukoti. Käen suvun kaikki nimilinjat yhteneväisesti osoittavat myös teorian savolais-karjalaisten muutosta Satakunnasta Karjalaan oikeaksi.<br><br>
1200-luvulta alkaen Suomeen tulleet saksalaiset ja tanskalaiset kauppiaat ovat olleet tekemisissä myös savolaisten kanssa. Osalla savolaisia oli genetiikasta päätellen sukujuuret Balttiassa ja toisekseen tästä syystä johtuen varmasti kielitaitoa, joten nämä saksalaiset ja tanskalaiset ovat tulleet uskottavimmin vanhojen kauppasuhteiden pohjalta. Kun ajatellaan vielä savolais-karjalais-kuurilaisten asemapaikkoja vesireittien kauppapaikoilla, voidaan varmuudella sanoa kaupankäynnin olleen heidän leipäpuunsa, joten yhteys saksalaisiin kauppiaisiin on hyvin uskottava. Savolaisissa on fyysisesti pitkiä sukuja ja uskon näiden sukujen olevan saksalaisten naisten kanssa avioituneita. Lemminkäisestä ja käestä johtuviin sukunimiin liittyy usein kookas ruumiinakenne, joten jokin selvä yhteys on oltava. Esimerkiksi Mäntsän suku, jonka alue oli saksalaiseksi kutsuttu oli kookasta sukua. Otanta on tosin pieni. Alkuperäisten asukkaiden silmissä nämä savolaiset ovat olleet saksalaisia. Historoitsijan näkökulmasta Balttian suomensukuisten tuloa Suomeen ja Karjalaan onkin tästä syystä vaikea havaita ja erottaa sitä saksalaisten ja tanskalaisten saapumisesta. Nämä kumpikinhan näyttävät samalta kansanosalta. Saksa nimellä on tarkoitettu Savossa myös kauppiasta, kuten voisaksa oli voikauppias, jolla tapaa myös Saksa-Heikki ja Ukko-Saksa saivat kutsumanimensä. Oikeastaan tämä onkin se vahvimmin nykypäivään saakka säilynyt merkitys Saksan nimelle. Mytologinen merkitys katosi satoja vuosia sitten. Koska saksalaiset olivat juuri näitä kauppiaita, saksalaisella tarkoitettiin kauppiasta. Viron kielessä saks tarkoittaakin juuri varakasta tai voimakasta henkilöä. Saksalaista 1200-1400 luvuilla koggilla liikkunutta hansakauppiasta eli kauppapaikkojen kauppiasta kutsuttiin nimellä kauppasaksa ja kamasaksa, mutta myöhäisemmin tällä nimellä kutsuttiin myös kulkukauppiaita (vrt. laukkuryssä). Viron kielellä hansakauppias oli kaubsaksa ja vanhan Liivinmaan kielellä kaubisaksi. Uskottavasti myös Savossa Saksa-paikannimet liittyivät asukkaidensa harjoittamaan kaupankäyntiin, varakkuuteen tai sotilasasemaan, jotka puolestaan liittyivät tavalla tai toisella saksalaisiin.<br><br>
Karjalainen hokema kertoo nimien muodostumisesta näin: Mies on -nen, nainen on -tar, orja on -kka, talo on -la. Nykyajan vastine orjalle olisi palvelusväki ja näin ollen -kka -päätteinen nimi kertoo, ettei kyseessä ole itse talon isäntä, vaan kyse on palkkalaisesta. Lisäksi päätteellä ilmaistaan jotain vähentävässä (myös hellittelevässä) muodossa. Punakka ei ole punainen, mutta siinä on punaista. Se ilmaisee jonkin ominaisuuden sisältymisen nimen kohteeseen. Kohvakan nimessäkin käytetty -kka -pääte on vanhaa perua ja päätettä on pakanallisella ajalla varmastikin käytetty kuvaamaan jonkin jumalan palvelijaa. Tätä alamaisuuteen viittaavaa selitysmallia käyttäisin myös Kohvakan nimen alkuperän selvittämiseen. Perimätietohan kertoi meidän olleen alkujaan Koch-sukua ja nimemme muodostuneen siitä. Ottaen huomioon -kka -päätteen historian, voimme olettaa, ettei sukumme ollutkaan alkujaan Koch, vaan sukumme asui Kochin isännöimässä talossa tai oli muutoin hänen palveluksessaan. Näin tuota palkkalaisena toiminutta esi-isämme alettiin kutsua isäntänsä mukaan nimellä Kochvakka. Tätä arvioita tukee toisaalta tieto, että Kohvakat asuttivat Saksan tilaa Haukivuorella. Kun tähän ympätään perimätieto Saksan armeijassa palvelemisesta, voidaan tarkentaa palvelussuhteen laatua ja olettaa sukumme esi-isämme palvelleen Koch-nimisen saksalaisen upseerin alaisuudessa. Tästä upseerista sai myös Saksan tila nimensä. Tätä selitysmallia tukee hyvin 1200-1500 -lukujen historialliset tapahtumat.<br><br>
Näin Saksan nimelle on löytynyt monta näkökulmaa, jotka kaikki tukevat samaa kokonaiskuvaa. Tästä savolaisen heimon kulttuurin ja genetiikan lähtökohdasta Liettuassa, Muinaispreussissa ja Kuurinmaalla onkin järkevintä lähteä jatkamaan miten ja mistä mikäkin suku on Suomeen tullut. Lemminkäisestä, kokosta ja käestä johtuvia sukunimiä on lukuisia ja osa näistä suvuista ovat mahdollisesti äidin puolelta kelttien (galli, ´kukko´) jälkeläisiä. Maakuntakirjat alkavat 1541 ja sitä varhaisemmasta ajasta kirjallista tietoa ei käytännössä ole Savossa esi-isistä saatavilla, irtonaisia tiedonrippeitä lukuun ottamatta. Genetiikan ohella en uskokaan Savosta kovin merkittävää lisävalaistusta löytyvän savolaisten heimohistoriaan, vaan varhaisempaan aikaan siirryttäessä on monien savolaisten sukujen siirryttävä tutkimaan Muinaispreussia, Kuurinmaata ja Liettuaa sekä Satakuntaa, josta oli tullut jo aiemmin muuttoaalto Savoon. Satakuntaa vanhempaa aikaa tarkastellessa katseet on suunnattava myös Roslegeniin, sillä Länsi-Suomi asutettiin Ruotsista käsin.<br><br>
Nyt palaan laivapolttohautaukseen, jota Lemminkäiset käyttivät Preussissa, Kokemäenjoella ja Laatokalla. Se näyttäisi arkeologisten löytöjen perusteella olevan alkuisin Mustalta mereltä, johon laskevalla Tonavalla onkin Pannonian altaassa polttohautauksen kehto. Mustalta mereltä se on levinnyt Tonavaa pitkin esiintyen laajalla alueella Ranskasta Kokemäenjoelle ja Laatokalle asti. Myös Mustan meren toisella joella Dnjeprillä tätä esiintyy myös ja Ibn Fadlan kertoi tämän olleen käytössä myös Volgalla. Näin kaikilla suomalaisten vesireiteillä tämä tapa on ollut käytössä, kuten karjalaisilla alueilla yleensäkin. Mustallamerellä ja Pannonian altaalla olivat Danun palvojat ja Danubelainen kulttuuri on kelttiläinen kulttuuri, jonka pääväylällä Tovanavan ja Reinin vesireitillä myös La Tènen kulttuuri. Toisaalta vainajat haudattiin tumulus-kumpuihin nykyisen Turkkiin kuuluvalla alueella, missä Caria ja Lyydiakin sijaitsivat, joten ei ole ihme miksi suomensukuiset kuurilaiset ja lyydiläiset käyttivät samaa tapaa meripihkatien toisessa päässä Veikselin suulla.<br><br>
Ei ole todellakaan sattumaa miksi kuurilaisuus eli karjalaisuus levisi juuri Muinaispreussista Veikselin suulta, joka oli meripihkan lähde antiikin maailmalle. Eikä ole sattumaa miksi juuri kuurilaiset tunnettiin kovina merten miehinä, joiden voimaa germaanit kunnioittivat, vaikka mursivatkin sen paavin avulla aikanaan. Kuurilaisen ajan jälkeen saapui germaaninen aika, joka löi oman leimansa suomalaiseen kulttuuriin. Nämä kaksi kerrosta voidaan erotella toisistaan myös Kalevalassa. Kuurilaista varhaisempi aika, josta Äänisen ja Vienan kalliomaalauksetkin kertovat on kolmas, kaikkein vanhin ajanjakso, jossa vainajat haudattiin maahan punamulta peittonaan. Mielestäni nämä kolme ajanjaksoa ovat suomalaisen historian selkeästi toisistaan erottuvaa kolme aikakautta. Vanhimmassa mytologiassa maailma oli kolmekerroksinen ja tämä kolmikerroksinen maailma tunnettiin Kalevalan lisäksi myös Sumerissa. Kuurilaisessa maailma oli seitsenkerroksinen ja germaanisessa yhdeksänkerroksinen, mutta nämä maailmat olivat jokaisessa mytologiassa pitkälti samanlaisessa suhteessa keskenään. Lisäksi mikään niistä ei ole omaperäinen suomalainen kulttuuri, vaan yleismaailmallinen. Omiin oloihinsa eristäytyneet suomalaiset ovat vain säilyttäneet nämä ikivanhat kulttuurikerrokset elävänä perintönä kaikkein pisimpään. Saamelaiset ovat kaikkein parhaimmin säilyttäneet tämän vanhimman kerroksen noitarumpujen kolmikerroksisine maailmoineen, savolaiset ja karjalaiset kuurilaisen ajan nimissään, sanoissaan ja tavoissaan ja länsi-suomalaiset ristiretkien jälkeisen germaanisen ajan. Näihin eroavaisuuksiin sisältyy paljon ja ne selittävät hyvin paljon suomalaisten heimojen historiaa. Yhteenvetona niin sukuni kuin koko Suomenkin historiasta löytyy selkeitä viitteitä germaaniseen kulttuuriin, mutta sen läpi kuultaa selvästi kaukaisempi kelttiläinen kulttuuri. Kelttiläisesta suurvallasta versoi germaaninen suurvalta ja rajan vetäminen niiden välille on hyvin vaikeaa.<br><br>
Suomalaiset ovat kautta aikojen vaistonneet heillä olevan oman historian. Tutkijoiden luoma selitysmalli loi samalla aukon, joka käytännössä merkitsi suomalaisten ilmestyneen tyhjästä. Tämä ei ole jo loogisistakaan syistä koskaan tyydyttänyt suomalaisia, vaan he ovat aina vaistonneet jonkin olevan vinossa suomalaisessa historiankirjoituksessa. Samalla tämä salailu synnytti epäilykset, että jotain merkittävää täytyi liittyä suomalaisten historiaan, koskapa sitä salailtiin. Tästä varmastikin juontuu maailmallakin tunnettu ilmiö, jossa suomalaiset pyrkivät löytämään olemassa ololleen hyvin omalaatuisiakin tarinoita.<br><br>
Mutta kello käy ja tietoisuus historiastamme tulee selkenemään selkenemistään ja asiat tulevat saamaan selityksiä uusien kysymysten sijasta. Yksinkertaisin ratkaisu on se todennäköisin ja tämä sääntö koskee kaikkia kansoja ja kieliä, sillä kyseessä on perussääntö kaikkeen tieteeseen ja tutkimukseen. Tämän säännön arvoa ei voi koskaan olla liiaksi teroittamatta. Jokaisen kansan kohtalo on selitettävissä tällä samalla yksinkertaisella kaavalla ja jokaisen kansan historia kietoutuu toisten kansojen historiaan kuin kuidut kietoutuvat toisiinsa naruiksi, muodostaen lopulta yhden vahvan köyden. Toivonkin jokaisen suvun, heimon ja kansan kirjoittavan oman historiansa, jolloin lukuisista puroista kasvaisi koko maailman historian kattava suuri virta. Tämän toiveen uskon vielä joskus toteutuvan.<br><br>
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-41121203371849168512013-05-04T04:52:00.001-07:002013-08-22T09:20:21.524-07:00Fornjot, muinainen jättiläinenSaagan kertomana Suomen vanhin kuningas oli Fornjot, jonka nimi merkitsi muinaisjättiä. Asiaan perehtymättä voisimme olettaa kyseessä olleen henkilön, joka oli fyysisesti poikkeuksellisen suurikokoinen. Aloitan purkamaan Fornjotin nimen merkitystä aloittaen sen etuliittestä. Sanat manassa ja menneissä ovat ulkoasunsa lisäksi merkitykseltään hyvin läheisiä toisilleen. Mana on jotain, joka meni. Manalan eräs merkitys on mennneisyys, muinaisuus. Se on yleensäkin kaiken menneen asuinpaikka, kuten esi-isien. Käännän tätä linjaillen nimen Fronjot muotoon Manalajätti ja tälle käännökselle esitän myöhemmin myös perusteet. Fornjotia ja Kalevaa ei pidä, eikä voikaan erotella toisistaan. Fornjot ja Kaleva ovat yksi ja sama laajalti eri nimillä tunnettu hahmo. Kalevan pojat olivat muinaisen jättiläisen poikia. Tarinoita muinaisista jättiläisistä esiintyy monien heimojen perimätiedoissa, mutta muinaisjätti käsite löytyy myös Raamatusta tai tarkemmin sanoen juutalaisesta perimätiedosta. Tätä kautta jättiläisten arvoitus on ehkä helpoin avata. Raamatun refalaiset tunnetaan juutalaisessa perimätiedossa muinaisina jätteinä tai muinaisina esi-isinä Tuonelassa. Näin juutalaisessa myytissä refalaisten esi-isät yhdistetään Raamatun kapinan tehneisiin langenneisiin enkeleihin "Jumalan poikiin", jotka saivat jälkeläisiä ihmisistä jättiläisten muodossa. Raamatussa jättiläiskokoisina kansoina mainitaan mm. edellä mainitut refalaiset, Arbasta periytyvät anakilaiset, joiden fyysistä kokoa tosin mm. Joosuan lähettämät vakoilijat liioittelivat vahvasti, sekä gatilaisesta Raafaasta periytyvät jättiläiset, joita David joukkoineen surmasi. Kaikkien näiden jättien esi-isä kirjoitetaan ilman vokaaleja RB, joka voidaan vokalistaa sekä ääntää mm. muodoissa Arba, Refa tai Rafa. Englannin kielinen kuningas Jaakon käännös kääntää gatilaisen Raafan suoraan gatilaiseksi jätiksi. Suomalainen Raamatun 1776 käännös kutsuu refalaisia Kalevan pojiksi, mutta niin tekee myös sitä seuraava käännöskin. Kalevan pojat jättiläisen poikina ovat olleet siis melko selvä käsite suomalaisille, koska se on Raamattuunkin painettu. Mikä yhdistää Kalevan poikia ja Raamatun refalaisia?<br><br>
Jättiläisten esi-isän Arban kunniaksi nimetty kaupunki Kirjat Arba tarkoittaa neljättä kaupunkia hebrean kielessä. Koska refalaiset olivat juutalaisten myyttien mukaan jättiläisiä ja koska samaisten myyttien mukaan Nooan arkissa matkusti Nooan kolmen pojan lisäksi jäniksenä neljäs jättiläinen, me voimme arvata juutalaisten uskoneen hänestä periytyneen Nooan poikiin kuulumaton ”neljäs rotu”, refalaiset. Kaikkien Raamatun jättiläisten esi-isä oli Arba/Refa/Rafa ja päättelyä juutalaisten myyttien pohjalta jatkaen voisimme epäillä, että juutalaiset yhdistivät suurikasvuisten refalaisten heimojen esi-isän Arban nimeen jättiläiseen liittyvän luvun neljä juutalaiseen tapaan. Juutalaiset uskoivat taivaasta langenneiden enkeleiden opettaneen ihmisille salattua tietoa, joten voidaan samalla päätellä jättiläisten perineen isiltään myös tiedon salaisuudet. Tämän suuntaiselle ajatuksille löytyy pohjaa myös Raamatusta, jossa jättiläisiä oli ennen vedenpaisumusta, vaikkakin heistä kerrotaan ainoastaan: ”Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat”. (1.Moos.6:1-2) ”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” (1.Moos.6:4)<br><br>
En tunne alkutekstejä, mutta jälkimmäisen käännöksenn perusteella voisi epäillä, että tämä kohta käsitettäisiin väärin. Toisaalla Raamattu ilmaisee muiden jumalien palvomisen olevan huorintekoa, joten voisi kuvitella alkuteksteissä käytetyn sanamuotoa jossa ihmisten tyttäret tekivät huorin Jumalan poikien kanssa ja synnyttivät lapsia näille Jumalan pojille, jolla tarkoitetaan langenneiden enkelien palvomista ja lapsien kasvattamista seuraamaan näitä langenneita enkeleitä. Vaikka noituuden rituaaleihin kuuluukin olla sukupuoliyhteydessä henkien kanssa, mutta tuskinpa tästä noituudesta olisi syntynyt fyysisesti jättiläisiä. Tämä vaikuttaa olevan uskonnollinen kuvaus enkeleitä palvomaan kääntyneistä ihmisistä, joilla oli paljon salaista tietoutta. Jumalan poikien eli luultavasti juuri langenneiden enkelien yhtyminen ihmisten tyttäriin merkitsisi siis hengellistä eikä fyysistä tapahtumaa. Edellinen Raamatun paikka kyllä ilmoittaa Jumalan poikien ottaneen vaimoikseen ihmisten tyttäriä, joten tätä kohtaa on vaikeampi käsittää näin. Uskon kuitenkin kyseessä olleen väärän tulkinnan. Kaarlo Syvännön kokoamissa Raamatun käännösvirheissä käsitellään jättiläisiä lisää. Kun edetään kronologisesti Raamattua, Refalaiset olivat kuitenkin vasta vedenpaisumuksen jälkeen olleita jättiläisiä, joten juutalaiset tarinat jättiläisiä koskien voitaisiin käsittää juutalaisten keksimäksi selitykseksi heitä fyysisesti suurempi kokoisten heimojen alkuperälle. Heistähän keskimittaa lyhyemmät olivat miltei puoli metriä lyhyempiä kuin keskimittaa pidempi nykyajan pohjois-eurooppalainen tai skandinaavi, jota kokoluokkaa suurimmat olivat myös silloin. Tämä kokoero oli heidän silmin katsottuna vaikuttava, jota vilkas mielikuvitus helposti liioitteli. Toinen vaihtoehto on jättiläinen uskonnollisessa mielessä. Kokonaiskuvan kannalta tämä on uskottavin selitys, etenkin kun kuva tarkentuu. Nämä kaksi eivät tosin sulje pois toisiaan.<br><br>
Tämä sama kertomus neljännestä pojasta löytyy suomalaisestakin lähteestä, nimittäin Messenius väittää suomalaisten olevan Nooan neljännen pojan Thuiskonin jälkeläisiä. Tämän väitteen alkulähteet löytyvät osittain Tacituksenkin teksteistä, joissa kerrotaan germaanien juhlitusta maan jumalasta Tuistosta/Tuiscosta, mutta Messenius lisää sen verran Tacituksen kertomukseen juutalaista traditiota, että tämä Thuiskon on lisäksi Nooan neljäs poika ja näin ollen Messenius kertoo rivien välissä melko huomaamattomasti suomalaisten olevan tämän jättiläisen jälkeläisiä. Toisaalta voisi laajemmasta perspektiivistä päätellä hänen uskoneen Thuisconia palvovien germaanikansojen suomalaiset mukaan lukien olevan noita entisajan jättiläisten jälkeläisiä. Tuisco oli maanjumala, jonka poika oli Mannus ja näin germaanienkin mytologia tunsi Kuun syntyneen maasta. Eurooppa puolestaan on saanut nimensä kuujumalan mukaan. Maan sisällä asui Kaleva, ´väkevä´ ja kaksitoista Kuun kiertoa taas kuvasivat kahtatoista jättiläistä. Juutalaisten jättiläiset olisivatkin alkuisin maasta eli Arba olisi alunperin merkinnyt maan sisässä asuvaa tulista voimaa, jolla tarkoitettiin langenneiden enkelien päämiestä tuonelassa, Lusiferia. Muinaisjuuttia.<br><br>
Jättiläisten päämies oli samalla langenneiden enkelien päämies, joka houkutteli ihmiset syntiinlankeemukseen salatun tietonsa avulla ja matkusti myöhemmin Nooan arkissa neljäntenä poikana. Kreikkalaisten Prometheus varastaa tätä tietoa symboloivan jumalallisen tulen. Annettuaan ihmisille tämän tulen, syntiinlankeemuksen seuraukset leviävät maailmaan Pandoran lippaasta. Kyseessä on hyvin peittelemätön toisinto syntiinlankeemuksesta. Toisaalta Raamatusta voidaan todeta tämän syntiinlankeemukseen houkutelleen Lusiferin olleen myös helvetin valtias. Refalaisten sanottiinkin juutalaisten traditiossa olleen esi-isiä tuonelassa eli juuri paikassa, missä jättiläisten päämieskin hallitsi. Lusifer on Raamatussa aamuruskon poika, mutta aivan samaan tapaan myös Jeesus sanoo itsensä olevan se kointähti. Symboliikka on tältä osin siis yhteinen sekä Jeesukselle, että Lusiferilla. Yhteneväisyydet eivät kuitenkaan pääty tähän. Jeesus on myös Juudan leijona, mutta myöskin Lusiferia sanotaan kiljuvaksi jalopeuraksi. Kumpikin on siis myös leijona.<br><br>
Leijona ja kotka symboloivat siis messiasta, mutta eivät kerro onko kyseessä oikea vai väärä messias. Symboliikka on yhteinen, mutta näkökanta on hyvin erilainen. Samalla tapaa Lemminkäinen asettui suomalaisessa mytologiassa tähän samaiseen messiaan kaapuun. Hän oli heimonsa kantaisä, valontuoja ja ensimmäinen, joka saavutti kuoleman kautta kuolemattomuuden. Hän oli manalan liekkimerenkin hallitsija. Tämä tulinen voima oli Lemminkäisen toiset kasvot, sillä Lemminkäisen toinen puoli oli karsastava kasvoinen manalan demoni. Lemminkäisessä nähtiin tulinen malalan demoni, jota kuvattiin leijonalla ja toisaalta uuden elämän nuori verso, jota kuvattiin kotkalla. Nämä kaksi symbolia yhdistyvät yhdeksi hahmoksi myös muinaisissa taideteoksissa, sfinkseissä, joissa leijonalla oli kotkan siivet. Kyseessä on myös Lemminkäisen kaksien kasvojen symboli. Toisaalta tulisena raivoavan tuhoavan tulen ja toisaalta siitä nousevan lempeän uuden elämän. Tätä tulen symboliikkaa löytyikin paljon suomalaisesta kulttuurista ja RB-kantasanasta vokaalistuu suomen kieleen monta tuleen ja raivoon liittyvää sanaa. Esimerkiksi raevoominen merkitsi savon murteessa raivoamista ja raivaamista, eikä näille kahdelle ollutkaan omaa sanaansa. Raivo rovio ryövää ja raivaa, sillä kaskien rovio kuvasi leijonan lailla raivoavaa roihuavaa tulta, raivokasta jättiläistä, joka ryöväsi vanhan elämän. Arba, Refa ja Rafa ovat tämä sama sana, sillä se merkitsi juuri tätä raivoavaa tulista jättiläistä.<br><br>
Muinaiset kuninkaat ottivat nimen palvomansa jumaluuden mukaan. He esittivät myös väitteen polveutuvansa suoraan tästä jumalasta oikeuttaakseen valtansa kansaan. Monesti esitetään väitteitä, joissa esimerkiksi jonkun Kalevalan hahmon väitetään saaneen nimensä muinaiselta kuninkaalta. Tälläinen ei ole käytännössä mahdollista nimeämistavan vuoksi, sillä kuninkaiden nimellä oli jo nimeä annettaessa suuri painarvo sen ajan maailmankatsomuksessa. Tällä tapaaahan nimet annetaan edelleenkin. Esimerkiksi kommunistinen uskonto uskoi tieteeseen, ihmisen omien aivojen jumalalliseen voimaan muinaisten jumalien sijalla. Se luotti subjektiiviseen järkeilyyn ja raakaan silmin nähtävän maailman voimaan. Kuitenkin kun Iosif Drukasvili otti itselleen nimen Stalin ´teräksinen', hän noudattikin tuota ikivanhaa tapaa, jossa nimenannolla haettiin uskonnollista statusta. Stalin ei siis antanut teräkselle lujuuden merkitystä, vaan Stalin sai sen teräkseltä, joka oli ollut olemassa jo paljon ennen Stalinia. Vanha nimenantotapa selittää ensinnäkin sen miksi myöhemmin uskottiin muinaisen esi-isän periytyneen suoraan jumalasta ja eri heimoilla olleen eri kantaisiä, karhuja, leijonia jne.. Tämä selittää myös sen, miksi esi-isällä uskottiin olleen joitain ominaisuuksia, mitä hänellä ei todellisuudessa ollutkaan. Lisäksi tämä selittää sen miksi jälkipolville säilyneessä mytologiassa esiintyy vanhoja kuninkaita vastaavia nimiä. Samalla tavoin Arba nimettiin hänen palvomansa jumaluuden mukaan, joka oli manalan jättiläinen. Nyt myöhemmät kirjoituksia tutkineet eivät tunteneetkaan enää vanhan maailman tapakäytäntöä ja tulkitsivat asian ymmärrettävistä syistä väärin. He uskoivat Arban itsensä olleen jättiläinen, ´neljäs´, vaikka Arban nimi vain kertoo hänen palvoneensa tulista jättiläistä, Lusiferia eli Lemminkäistä vastaavaa jumaluutta. Arban jälkeläiset olivat Lusiferin seuraajia ja jälkeläisiä ainoastaan uskonnollisessa mielessä, vaikka väittivätkin itse suoraan polveutuneensa jumalastaan Lusiferista. Näin syntyi uskomus langenneiden enkelien päämiehestä syntyneistä jättiläisistä, jota ei osattukaan nykyajassa enää tulkita oikein.<br><br>
Refalaiset/Rebalaiset löytyvät myös suomalaisten historiasta vanhoina Tallinan asukkaina. Tallinnan vanhoja nimityksiä olivat mm. Refala, Rebala, Repola. Näin Tallinnan muinaisia asukkaita on suomen kielessä nimitetty refalaisiksi aivan samalla nimellä kuten Raamatun refalaisiakin. Toiselta nimeltään Refala olikin Kaleweny tai Kolyvan, joten Kalevan pojat eivät ole kaukaa haettu myöskään tätä kautta. Tallinnan nimiyhteyden kautta suomalaiset muinaisina jättiläisinä saavat yhä vain vahvistavia vastauksia. Nämä liittyvät uskonnollisen symboliikan sitein Refaan ja hänen jälkeläisiinsä Kanaanin maassa. Muinaisen Viron Rebalan/Refalan uskotaan saaneen Lennart Meren mukaan nimensä keltaisesta väristä. Ketun, ohran tai munankeltuaisen sijalla epäilen kuitenkin kyseessä olleen "se iso keltainen". Koska toisaalta kyse on väkevästä jättiläisestä, kyseessä on leijona, kuurilaistenkin palvoma voimahahmo. Muinoin monet eläimet olivat tabuja, etenkin nyt kun kyseessä on pyhä eläin, joten leijonaa olisi voitu kutsua nimellä ”keltainen”. Joka tapauksessa nimessä kyse on tulesta sen jossain muodossa. Jälleen kerran RB/RV-kantasanasta muodostuu tuleen liittyvä merkitys, ´keltainen´. Jälleen kerran nimien etymologia johdattaa jäljille, jossa suomalaisuuteen liittyvä nimi liittyy tuleen. Kaskien, polttohautausten ja Juhannuksen tuleen.<br><br>
Kuitenkin suomalaisistakin löytyy nimen ja mytologian lisäksi myöskin geneettinen yhtymäkohta refalaisten suureen kokoon. Vienan Karjalasta on löytynyt hautoja, joissa on maannut pitkiä miehiä, jopa kaksimetrisiä miehiä. Näiden hautojen ikää en tiedä, kun en ole valitettavasti sen paremmin siihen perehtynyt, mutta ne joka tapauksessa todistavat suurikasvuisten heimojen läsnäolosta alueella. He eivät ole olleet ainakaan saamelaisia. Savolaiset ja karjalaiset ovat ovat usein pitkiä ja solakoita, eivätkä siis hämäläisen tapaan vantteria tai saamelaiseen tapaan lyhytjalkaisia. Savossa ja Karjalassa on tosin saamelaisia ja hämäläisiäkin seassa, joten en tarkoita savolaisuudella ja karjalaisuudella asuinpaikkaa vaan etnisyyttä. Itse olen karjalaista alkuperää ja sukuni kummallakin puolella nuorten miesten keskipituus on noin 190 cm. ja löytyypä aivan lähisukulaisesta yli kaksimetrinenkin mies. Vaikka keskimäärinkin savolaiset ja karjalaiset ovat pidempiä kuin saamelaiset, näyttää tämä huomattavan suuri pituus koskevan vain jotain osaa savolaisista ja karjalaisista.<br><br>
Savolaisten juuret ovat Mikkelissä, jonne heitä on alkanut valua ilmeisesti jo 600-luvulla. Tuukkalan kaivauksista onkin löytynyt vainajia, jotka voidaan jakaa selvästi kahteen kastiin, pitkiin ja lyhyisiin. Samalla tavoin kuin Vienan Karjalasta, myös Mikkelistä on löytynyt näitä erittäin pitkiä vainajia. Pisin mies oli lähellä kahta metriä ja nainen 180 cm. Lyhyet ovat selvästi oma heimonsa lyhimpien aikuisten ollessa vain reilut puolitoista metrisiä. Monet tutkijat uskovat Mikkelinkin vanhimpien heimojen olleen hämäläisiä, mutta varsin lyhyistä vartaloista päätellen he näyttäisivätkin olevan saamelaisia. Mielestäni he ovat hämäläisiksi liian lyhyitä. Mikkelin seudullakin tunnettu vanttera, lyhyt, pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen suomalainen vaikuttaisi perineen suurelta osin saamelaisen ja hämäläisen geenejä. Tuukkalan kalmisto on 1100-1200-luvuilla muuttaneiden karjalaisten kalmisto ja esineistöstä päätellen he olivat varsin vauraita. Samalla tavoin myös Visulahden kalmisto on karjalaista perua.<br><br>
Myös Kainuusta on tullut poikkeuksellisen suuria jättiläisiä, mm. 1909 syntynyt Väinö Myllyrinne, joka oli myös maailman pisin mies jonkin aikaa. Hänen äitinsä oli Paltamosta. Samaisella Paltamolla syntyi 1700-luvulla Daniel Cajanus ollen myöskin maailman pisin mies. Hän elättikin itsensä käyttäen pituuttaan mainosvalttinaan Eurooppaa kierrellen ja esitellen itseään maksusta Euroopan kuningashoveissa, näytöksissä ja muissa tehtävissä missä pituudesta oli hyötyä. Kolmas suomalainen jättiläinen Lauri Moilanen oli myöskin Kainuusta. Kainuu taas on geneettisesti miltei kokonaan savolaista heimoa. Monelta kantilta siis voidaan osoittaa ainakin joidenkin savolaisten sukulinjojen omaavan geenit erityisen suureen pituuteen. Tämä pituus saattaa periytyä äidin puolelta, sillä H-äitilinja on yhteinen germaanien kanssa. Harmikseni en nyt muista kuka historoitsija tai tutkimusmatkaaja kertoi ettei suomalaiset ole enää sellaisia jättiläisiä kuin olivat muinaisina aikoina. En ole varma edes siitä mainittiinko suomalaiset miten suorasti, vaiko voitiinko niin vain olettaa jollain perusteella. Suomalaiset eivät ole keskipituudeltaan maailman pisin kansa, eikä suomalaisten genetiikka ei ole kovin läheinen eurooppalaiselle, joista lähimpänä olivat erään tutkimuksen mukaan hollantilaiset. Hollantilaiset islantilaisten ohella ovat taas maailman pisin kansa vajaan 185 sm:n keskipituisilla nuorilla miehillään. Savolaisten pituuden uskon johtuvan yhteydestä germaanisiin heimoihin, koska N-isälinjassa pituus ei ole itsestäänselvyys. Tästä samaisesta syystä savolaiset äitilinjat ovat usein H-äitilinjaa.<br><br>
Suurin hahmo Raamatussa on Goljat, joka oli reilu puoli vaaksaa pidempi, kuin suurin todistettavasti mitattu nykyajan ihminen. Goljatin pituus on siis melko realistinen. Goljat ohjasi minun ajatukseni väistämättä goottien nimen etymologiaan, joka oli leijona, katti. Goottien nimi löytyy hyvin monessa paikkaa muinaisessa historiassa Sumerista Skandinaviaan. Sumerissa vaaleahiuksisina ja -ihoisina he olivat myös eurooppalaisia heimoja, joten voidaan olettaa Skandinavian goottien nimen olevan suoraa perintöä tuhansien vuosien takaa. Jättiä merkitsevä got voidaan ääntää ja useammin äännetäänkin ”jot”. Gat ääntyy siis ”jat”, kuten on kaynyt suomalaisessa jatulien nimessäkin. G on varsin yleisesti esim. arabian kielessä on J. Esimerkiksi vanha foinikialainen Gubala onkin arabialaisittain Jebail. Täällä Skandinaviassa goottien mukaan nimetty Göteborg on "Jööttebori", samoin kuin germaaneille vanhasta kierrosta ja kaarrosta kuvaavasta gar-sanasta kääntyy jar, josta myöhemmin year, ´vuosi´. G:n kääntyminen J:ksi on varsin yleinen ilmiö. Gat oli indoeurooppalaisiksi uskottujen filistealaisten pääkaupunki ja samalla Goljatin kotikaupunki. Olisiko se saanut nimensä goottien tunteman leijona-jumalan mukaan? Gazza oli vanhemmalta nimeltään Minoah, jonka voi varsin hyvin olettaa olleen kuun jumalan mukaan nimetty. Uskoisin että kumpikin filistealaisten kaupunki Gazza ja Gat merkitsi leijonaa, kissaa eli kattia. Uskon myös, että Filisteaa asuttivat pohjois-eurooppalaisten heimojen esi-isät. Gal on voinut korruptoitua muotoon gol ja gat muotoon jat, joten Galgat merkitsisi suurta jättiläistä.<br><br>
Kreetit, filistealaiset, sisälsivät joukoissaan jättiläisiä. Mutta hyvin samaan tapaan täällä Pohjolassa oli asianlaita jos saagoja ja historian tutkijoita on uskominen. Täällä oli sekä kuurilaisia että gootteja. Saagassa Fornjotin poika oli Kari ja hänestä uskottiin karjalaisten periytyneen. Kari on selvä kuurilaisen/karialaisen hieman muuntautunut nimiasu. En usko saagoissa olevan kyse jälkeläisistä suoraan periytyvässä polvessa. Jälleen kerran kyseessä on uskonnollinen termi eikä etninen. Fornjotia ei ihmisenä ole koskaan ollut olemassa, kuten ei ollut Kariakaan. Kari on nimen Caria toisinto ja tämän uskonnollisen nimen mukaanhan karjalaiset ovat todellisuudessakin saaneet nimensä. Fornjotin poika Kari merkitsee jättiläisen jälkeläistä eli kuurilaista. Juutit, jätit ja gootit ovat Kalevan nimen toisintoja. Fornjot... Muinaisjätti siis. Ensimmäiset kuninkaat Suomen maaperällä. ...nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita...Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-2482646122932368502013-04-07T07:58:00.000-07:002013-04-10T10:27:42.512-07:00Minos ja Kaunos, kuurilaisten kuujumalatTutkiessani vanhoja karttoja Turkin alueesta, huomioni kiinnittyi Caria-nimiseen alueeseen. Sehän voidaan lausua suomalaisittain Karja, joten kuvat Karjalan kaukaisesta historiasta välkkyivät jo hetken silmissäni. Tämä oli kuitenkin yksinään niin heikko vihje, että sellainen voi olla sattumaakin ja niinpä jätin sen huomiotta. Myöhemmin törmäsin juttuun, jossa Felice Vinci niminen tiedemies väitti Troijan olleenkin Itämerellä, koska paikannimet ovat niin samanlaisia Troijan ja Itämeren suomalaisten paikkojen välillä. Useissa nimissä oli tarkemmin tutustuttaessa todellakin huomattava yhtenäisyys. Suomalaiset tutkijat olivat tyrmänneet väitteen, että Troija olisi ollut Itämerellä. En minäkään siihen uskonut, mutta nimien samankaltaisuuteen olisi heidänkin pitänyt osata kiinnittää huomiota.<br><br>
Lennart Meren Hopeanvalkeasta poimin hyvän vihjeen Troijan ja minoslaisen kulttuurin yhteyksistä Troijasta Itämerelle. Kreetan ja minoslaisten käyttämä meripihka analysoitiin Itämereltä tulleeksi. Vain Itämeren laadussa oli oikea määrä pihkahappoa. Oli jopa arveltu Troijan kuuluneen samaan talousalueeseen Itämeren kanssa. Itämeren yhteys Troijaan on kuitenkin varma. Juuri suomalaisten heimojen asuttamilta Balttian rannoilta vietiin Egeanmerelle meripihkaa ja vaihtokauppana sieltä tuotiin uskonnollisiin rituaaleihin tarkoitetut labyrintit meidän rannoillemme. Toisaalta Egeanmerellä käytettiin hautaustapana tumuleita aivan kuten Balttian suomalaisetkin. Itämeren rannat ja Kuolanniemi on Manalan maa, jonne linnut lentävät. Tie Itämerelle on ollut tiedossa iät ja ajat. Tietäen Troijan yhteyden Itämerelle on helppo ymmärtää miksi Troijan sodassa puhutaan valoisista öistä ja kylmyydestä. Se liittyi troijalaisten kauppiaiden elämään. Felice Vincin väitteet siitä, että Troija olisi ollut Itämerellä eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Itämeri on ollut Troijan kauppa-aluetta, joten taistelu Troijasta on taistelua myös tästä kauppa-asemasta. Kauppa-asemahan hyvin pitkälti määrittää myös kyseisen kulttuurin mahdin ja meripihka oli joskus kullan kallista. Lisäksi Suomen nimistö ja ja muinaiset labyrintit suomalaisten heimojen rannoilla tukevat tätä Felice Vincin kertomusta. Troijalla ja Itämerellä on ollut kulttuuriyhteys. Myöhemmin tulemme huomaamaan Kreikan ja Suomen kulttuurihistorioiden liittyvän yhteen kuin ketjun rautaiset lenkit toisiinsa.<br><br>
Aloin tutkia uudelleen Cariaa. Niminä Caunos ja Caria esiintyvät yhdessä, sillä Caunos oli kaupunki Cariassa. Kaunoshan oli myös Liettuan kaupunki, vaakunansa valkeine härkineen. Kalevalassa Kullervo on kaunis karjalainen... Caunos carialainen. Eikös kuulostakin samalta? Huomaa myös yhteys Kore > korea. Kore, joka on myöhemmin Persephone, mainitaankin kaikkien rakastamaksi kaunottareksi. Karhun tähdistö on Callisto Kreikan mytologiassa ja Callisto tarkoittaakin kauneinta. Kaunis ja karjalainen taitavatkin olla synonyymejä. Kauneus merkitsi muinoin hedelmällisyyttä, joten se sopii hyvin savolais-karjalaiseen mytologiaan. Kreikan tarusto löytääkin toisen version Kullervon ja sisaren sukupuolisuhteesta. Nimittäin Caunus pakeni kotoaan vältääkseen koskemasta sisareensa Byblikseen (Byblos), johon tunsi vetoa. Samantapainen kohtalo liittyi myös Callistoon, sillä hänet vietteli Zeus ja hänet karkotettiin karhuksi taivaalle. Kalevalan kaunis karjalainen on todellakin sama nimi kuin Caunos carialainen.<br><br>
Persialaiset kutsuivat carialaisia kukoiksi, johtuen kypärien harjoista. Vastaavat harjat olivat doorilaisilla, jotka asuttivat muuan muassa Kreetaa ja Rodosta. Se, että carialainen ja kukko ovat olleet persialaisille synonyymejä on mielenkiintoista myös oman sukunimeni kannalta, jonka uskon merkinneen kukkoa. Herotodos kertoi carialaisten olevan minoslaisia, mutta he itse kertoivat olevansa Lyydien ja Mysien (Mycene?) kanssa samaa alkuperää. Lyydia onkin Carian naapuri Turkissa. Lyydit löytyivät myös Karjalasta, ollen karjalaisten naapuriheimo ja heidän kielensä periytyy karjalan kielestä. Carialaiset ja lyydialaiset ovat kovin samanlaisia nimityksiä karjalaisten ja lyydiläisten kanssa. Lisäksi Carian naapurina löytyy myös Luwia, joten liiviläisillekin löytyy vastine. Näin karjalaisten, lyydiläisten ja liiviläisten nimityksille on löytynyt täsmällinen vastine Egeanmereltä. Yhden nimen periytyminen voi olla sattumaa, mutta kaikkien kolmen ei. Nämä kolme nimeä esiintyvät yhdessä sekä Egeanmerellä, Balttiassa sekä Karjalassa.<br><br>
400-luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt Thukydides kertoo Minoksen olleen ensimmäinen yhtenäisen sotalaivaston rakentanut kuningas. Lisäksi hän kertoo Minoksen karkottaneen carialaiset ja nimittäneen omat poikansa saarten maaherroiksi, tarkoituksenaan hävittää merirosvot. Thukydides kertoo merirosvouksen olleen ennen helleenejä eläneiden barbaaristen carialalaisten kunnia-asia, ei lainkaan alhainen ja häpeällinen ansionlähde. Hän kertoo innokkaimpien merirosvojen olleen syntyperältään carialaisten ja foinikialaisten saarien asukkaat. Tässä kohden on hyvä muistaa Thukydideksen olleen isänmaallinen kreikkalainen, joten tarinoita on mahdollisesti väritelty omaa arvoa korottaakseen, samoin kuin Itämeren kauppiaiden sotaisuutta on runsaasti korostettu heidän vihollistensa puheissa oikeuttamaan oma väkivalta. Foinikialaiset voisivat olla myös linkki suomen kielessä esiintyviin hebrealaisiin sanoihin, sillä koko muinainen Foinikia kaikkine hebrealaisineen puhui yhtä kieltä. Monet arviot Egeanmeren merikansojen ja foinikialaisten pitkälti yhteisestä kulttuurista ovat mielestäni hyvin uskottavia. <br><br>
Thukydides mainitsee Deloksen saarella enemmän kuin puolet olleen carialaisten hautoja. Tämä on sikäli mielenkiintoinen tieto, sillä Herotoduksen mukaan tälle helleenien pyhimmälle saarelle, Deloksen saarelle toivat Hyberboreasta eli Pohjolasta pyhät neidot Hyperokhe ja Laodike uhrilahjoja ja jäivät asumaan saarelle, eikä tälle saarelle enää haudattu muita kuolevaisia kuin nämä neidot kahden muun Hyperboreasta tulleen neidon lisäksi. Myöhemmin Hyperboreasta toimitettiin Delokselle uhrilahjoja. Tämä matka kulki monien heimojen mm. Hyberborealaisten naapurien skyyttien maan kautta ja skyyttien takana olivat ja ovat edelleenkin Itämeren suomalaiset. Tätä yksityiskohdan Hyperborean maasta haluan alleviivata, sillä tämä on tärkeä huomio ja palaan tähän myöhemmin. Kysymys kuuluukin onko kyse Karjalan lyydiläisistä? Thukydides ei mainitse ajankohtaa Minoksen sotaretkelle carialaisia vastaan, muutoin kuin sen tapahtuneen ennen Troijan sotaa. Itse uskon kimmeriläisten eli germaanien olleen valloittamassa Cariaa ja ajankohdan olevan noin 650 ekr. En usko carialaisten hävinneen kokonaan, sillä Thukydides kertoo carialaisia olleen vielä hänen aikanaankin. Carialaisilla oli ainakin jonkin verran kykyä sotia, sillä he hyökkäsivät kaksitoista laivaa sisältäneen veroja keräävän ja kuljettavan laivaston kimppuun, aiheuttaen sille suuret menetykset. Kenen haltuun lasti päätyi, siitä Thukydides vaikenee. Ei siitäkään tosin ole varmuutta tarkoittaako hän oman aikansa carialaisilla alkuperäisiä vaiko heidän maansa perineitä.<br><br>
Carialaiset Thukydides kuitenkin mieltää Egeanmeren merirosvoiksi ennen helleenejä ja jopa ennen minolaisia, mutta en usko minolaisten ja carialaisten kulttuurien olleen toisilleen vieraita. Herotoduksen arvio minolaisten ja carialaisten yhteisestä alkuperästä tukee tätä päätelmää myöskin. Luultavimmin Minos on ollut vain tästä merien miesten kulttuuriin saapunut uusi uskonnollinen ja sitä kautta mahdollisesti myös valtiollisen järjestäytymisen muoto, jota kutsuttiin tällä uudella uskonnollisella nimellä. Kreikkalaisen mytologian mukaan Lyydian ensimmäinen kuningas oli Manes, joten Minos on varmastikin sama nimi, sillä karkottihan Minos juuri carialaiset ottaen alueen itse hallintaansa. Mannus on taas Tacituksen mukaan germaanien maan jumala Tuiston poika, josta ihmiset ovat lähtöisin. Koska myös kreikkalaisen mytologian Lyydian kuningas Manes oli äitimaan poika, uskon Minoksen/Maneksen olevan sama jumala kuin germaaninen Mannus. Kreikkalaisten lähteiden mukaan Lydian vanhempi nimi oli Maionia ja sen asukkaat tunnettiin nimellä Maiones, joten kyseessä on selvästi minolainen kulttuuri. Egyptillä uskotaan olleen yhteyksiä Egeanmerelle ja Egyptin ensimmäisenä hallitsijana mainittu Menes on liiankin samankaltainen Minoksen, Maneksen ja Mannuksen kanssa.<br><br>
Kreikkalaiset myytit kertovat Europan olleen foinikialaisen kuninkaan Agenorin tytär. Europa oli myös Sarpedonin, erityisen viisaan Rhadamanthyksen sekä Minoksen äiti. Rhadamanthyksestä ja Minoksesta tuli myöhemmin Manalan tuomareita, joten Manalanmaassa asuvana tiedetyt suomalaiset saivat tuomarinsa heistä Kreikan taruston mukaan. Kreikkalaisen tarinan Rhadamanthys vastaa skandisaagojen viisasta vaanien heimoa. Europa oli myös Phoenixin sisar. Näin Eurooppa näyttäisi olevan fennien sisar uskonnollisilta alkujuuriltaan. Nicolas Sansonin kartassa vuodelta 1666 Karjalan kannaksesta on käytetty nimeä Europa. Zeus houkutteli Europan Kreetan saarelle häikäisevän valkean härän muodossa. Europa-nimen etymologian uskotaan tulevan sanoista, jotka merkitsevät laajaa ja silmää. Europan nimen merkitykselle on löydetty kaksi selitystä. Toisen mukaan kyseessä on nauta, leveine kasvoineen ja toisen mukaan kyseessä on Kuu laajoine kasvoineen. Nämä kummatkin ovat oikeita vastauksia. Naudan kuunsirpin muotoiset sarvet ovat merkinneet Kuuta ammoisista ajoista. Europan härän hohtava valkoisuus vahvistaa kyseessä todellakin olevan Kuun.<br><br>
Lisäksi Kadmos lähtiessään etsimään kadonnutta Europa-siskoaan saa ohjeekseen etsiä lehmä, jolla on kyljessään puolikuun muotoinen merkki. Paikkaan, johon tämä lehmä kävi makuulle oli perustettu kuun jumalatar Selenen temppeli. 100-luvulla elänyt kirjailija Lucian kertoikin Astarten olevan kuujumalatar, Kadmuksen sisar ja sama jumala kuin Europa. Valkea härkä oli Minoksen jumala, joka nousi merestä hohtavan valkoisena. Meri tarkoittaa öistä taivaankantta ja sitä kutsutaan suomalaisessa Kalevalassakin mereksi selälliseksi. Näin merestä nouseva hohtavan valkoinen härkä onkin hohtavan valkoisena nouseva Kuu. Tämä valkea härkä oli tuttua meillekin jo Liettuan Kaunasin lipun ja vaakunan tunnuksina, Semigallian valkeana hirvenä sekä Kuurinmaan vaakunan valkeina peuroina. Savolainen hirvi voisi olla hyvin tätä perua, vaikka voi olla myös saamelaisvaikutusta aurinkohirvestä. Näin kauniin karjalaisen keltainen tukka saa selityksen, sillä kyseessä on kauniin kuu-ukon hiusten kultainen hohde ja myöskin Kullervon kohtalo kiertolaisena saa selityksen, sillä Kuu kiertää maata. Myös Raamatussa Kuu on kauneuden vertauskuva.<br><br>
Suomensukuisista kansoista kuujumalan tuntevat latvialaiset nimellä Meness, liettualaiset Mennuo ja saamelaiset Mannu, joten tämä nimi on säilynyt myös suomensukuisten kansojen kielissä. Magnus Ladulås (Mannus Ladolas) eli paremmin tunnettuna Mauno Ladonlukko oli varmastikin nimetty kuujumalan mukaan, koska hänen kummatkin nimensä näyttävät olevan kuujumalan nimiä. Meness/Mannu kuujumala, Kullervo ja karhu ovat maskuliinisia suomalaisessa mytologiassa ollen tältä osin yhtenäisiä seemiläisille uskomuksille Kuun maskuliinisuudesta. Karhun peijaisissa karhulle etsittiin morsian eli karhu itse merkitsi maskuliinista jumalaa. Maa ja Aurinko olivat siis feminiinisiä ja Kuu oli maskuliininen suomalaisessa mytologiassa. Maa taas uskottiin kaiken äidiksi, koska Aurinko ja Kuu nousivat maasta ja laskeutuivat maahan. Muinaiset kansat siis uskoivat maailman alussa maan syntyneen vedestä ja tästä maasta syntyneen taivaankappaleet. Tämä on ollut pakanauskontojen maailman luomisen järjestys, mutta tämä oli myös luomisjärjestys Raamatun mukaan, jossa maa oli ensin ja vasta sen jälkeen luotiin Aurinko, Kuu ja tähdet valaisemaan päivää ja yötä.<br><br>
Kuurilaiset näkivät Kuussa jumalansa kuparisine pursineen kiertämässä maata eli palvomassa omaa äitiään. Egyptiläisillä oli hedelmällinen Khonsu kuujumala, jonka nimi muistuttaa Caunosta ja jonka etymologian on arveltu olevan matkaaja, joka puolestaan vastaa Kalevalan kiertolaista Kullervoa. Kuu merkitsi kauneutta eli hedelmällisyyttä ja tässä on suomalaisen kaunis-sanan etymologia. Kuujumalan tunnus ovat juuri tätä esiin tulevaa sirppiä muistuttavat naudansarvet, joka osoittaa osaltaan tämän teorian oikeaksi. Mytologioissa kauneus ja hedelmällisyys ovat siis synonyymejä näin perustellen, vaikka nämähän ovat muutoinkin varsin yleisesti tiedostettu samaksi asiaksi. Minolaisen kulttuurin keskus Knossos kirjoitettiin mykeneläisessä tekstissä muodossa Ko-no-su, Ku-nu-sha egyptiläisessä ja Ku-ni-su minolaisissa, joten kyseessä on Kaunos eli sama Kuuta merkitsevä nimi kuin Liettuan Kaunas, Carian Caunos kuin Kalevalan kaunis karjalainenkin ovat. Herotodus kertoi carialaisten olleen minoslaisia, arvatenkin koska Carian pääkaupungilla sama nimi kuin Knossoksella täytyi heidän olla uskonollisestikin yhteistä kansaa. Näin myös Carian nimi tarkoittaa karjaa, joten Karjala tarkoittaa myös tätä kuuhärän palvojien maata.<br><br>
Jo Sumerissa kuujumala Sin oli viisauden jumala ja luojajumala, joka ratsasti siivekkäällä härällä. Niinpä Kaldean Uurissa ja Harranissa palvottu kuuhärkä onkin alkujaan Sumerin seemiläisten uskomus. Kuuhan on kuurilaisen kantasana ja eri tavalla vokaalistettu Aku oli eräs kuujumalan nimi myös Babyloniassa. Knossoksen palatsin seinät koristeltiin valkeaa Kuuta kuvaavasta kalkkikivestä tehdyillä härän sarvilla ja muutoinkin härkä oli kulttuurin keskeinen symboli. Härkätaistelut saivat alkunsa tästä kulttuurista ja kuvaten voittoa Minotauruksesta eli Kuuhärästä. Tarina Theseuksesta ja Minotauruksesta labyrintin keskiössä ovat kertomus matkasta Manalaan ja sieltä paluusta takaisin elämään. Labyrintin symboliikkaa tukee Kalevalan vanhempi kerros, jossa pyhä luku on seitsemän myöhemmän germaanisen yhdeksän sijasta. Näin Otavan tähdistö vaikuttaakin olleen suomalaisten alkuperäinen petoa merkitsevä tähdistö. En ole tarkistanut pitääkö paikkansa väite, jossa Merkurius kiertää vuoden mittaan Auringon ympärillä muodostaen minolaisen labyrintin. Suomessahan labyrittiä sanotaan jatulin tarhoiksi. Gooteilta periytynyt jatuli eli jätti taas merkitsi Aurinkoa, tulisen väkevää jättiläistä, kuten Suomen vaakunan symboliikassa ilmeni, joten tältä osin tuo Merkuriuksen kiertorata ja labyrinttien synty siitä olisi hyvin uskottava. Näin myyttinen kokkolintu ikään kuin lentäisi kurjen tai joutsenen hahmossa labyrintin kulkua mukaillen kohti manalan jättiläistä. Kohti kuolemaa ja uudelleen syntymää. Merkurius oli sumerissa Gar, ´auringon härkä´ (vrt. Gar - Karjala). Tämä myytti on myös Mirhras-kultissa, jossa auringonjumala Mithras tappaa härän. Tätä teemaa, jossa kuolemaa kuvaava peto tappaa uutta elämää kuvaavan härän on sovellettu kuvaamaan myös Kuun kiertoa. Aurinkoa Kuuta ja ukkosta, kuten muitakin taivaan jumalia kuvattiin usein härällä. Kalevalan ison härän tappo voi käsitellä juuri kuuhärän kuolemaa, sillä myös kreikkalaisessa mytologiassa Kokalos surmasi Minoksen kiehuvalla kylvyllä, jolla tarkoitettiin ilmeisesti Kuun taivaalta häivyttäneen Auringon kirkasta poltetta. <br><br>
Troijasta selvinnyt Aineas, jonka on uskottu etruskien esi-isä, onkin pitkälti tälläistä kuun jumalatarta palvova uskonto, jota Aineas Manalan lautturin hahmossa levitti. Tämä käy esiin kun seurataan Aineaksen matkaa, joka on siis enemmänkin suuren efesolaisten Artemiksen matkakertomus. Koska Leto, roomalaisten Letona oli Artemiksen äiti, voi arvata latien ja latinan olleen nimetty tämän jumalan mukaan. Ja mitäpä muita latit Italiassa ja lyydit olisivat Itämerellä, kuin tämän jumaluuden palvojia? Artemiksen nimen etymologia arvellaan tulevan karhusta ja tämä jumala muistuttaa hyvin pitkälti suomalaisen myytin hirveä metsästävää karhua. Arzawa (Efeso) ja Artemis voisivat olla samaa etymologiaa. Karhun kreikkalainen nimi on arktos, merkiten samalla arktisia alueita karhun tähdistön alla, mutta myös Kreikassa oli karhun mukaan nimetty Arcadia. Karhu muinaisten suomalaisten esi-isänä ei ole mitenkään omalaatuinen uskomus, sillä koko pohjoisen pallonpuoliskon heimot ovat näin uskoneet Skandinavian ja Siperian suomalaisista heimoista Pohjois-Amerikan intiaaneihin. Uskon Karhun tähdistön tunnetun karhuun liityvänä koko maailman laajuisesti joskus muinoin, jolloin näiden tähtien alla asuvat ovat pitäneet tätä tähtikuviota jumalanaan ja esi-isänään. Tosin myös Kiinassa ja Koreassa karhu on ollut myyttinen esi-isä, joten tämä teoria ontuu tältä osin, mutta myös Välimerellä kaukana Pohjolasta sijainneen Efesoksen Artemiksen uskotaan olleen alunperin karhu. Voidaankin osoittaa joskus olleen hyvin laajalti vallalla karhu-uskomus tai oikeammin sanoen uskonto. Myytti kuningas Arthurista karhu esi-isineen oli on tätä samaa vanhaa eurooppalaista mytologiaa, jonka mukaan Bern ja Berliini ovat nimetty. Uskon Artemiksen alunperin liittyneen karhu-kulttiin, joten tältäkin osin lyydian uskonnolliset muodot ovat yhteisiä karjalaisten kanssa. Suuri oli efesolaisten Artemis.<br><br>
Artemis oli Leton jälkeläinen ja liittyi hyvin läheisesti karhuun. Toisaalta Artemis tunnettiin kuun jumalana, joka metsästi valkeaa peuraa. Tässä on selvä yhtymä suomalaiseen kathu- ja hirvikulttiin, jossa karhu metsästää hirveä. Näin taivaalla karhu petona ja kuoleman symbolina ajaa takaa valon ja uuden elämän hirveä. Pörssimaailmassa tunnetaan edelleenkin karhu- ja härkämarkkinat eli laskevat ja nousevat markkinat, joten koska pörssin härkämarkkinat ovat nousevat markkinat ja koska karhukin oli kuujumala, uskon karhun todella merkinneen laskevaa Kuuta, eli kuolevaa Kuuta. Nämä Kuun kaksi hahmoa selittäisivät lähes täydellisesti suomalaiset hirvi- ja karhuklaanit, sekä myyttisen kertomuksen hirveä ajavasta karhusta. Pidän nousevaa kuuta hirven toisintona nousevan auringon rinnalla. Tämä vaikuttaisi olevan puhtaammin karjalaisten omaa mytologiaa eikä saamelaista. Suomalaisten ikivanhojen hirvi- ja karhuklaanien tarkoitus on ollut joka tapauksessa kuvata uudelleen syntymisen kiertoa. Karhu ja hirvi vastaavat Kalevalan Joukahaista ja Väinämöistä. Jollain tavalla voisi uskoa savolaisten saaneen alkunsa hirviklaanista, sillä hirvi tunnetaan savolaisten tunnuksena edelleenkin, vaikka olemme täydellä varmuudella alkuisin samoista Karjalan heimoista, mutta on myös mahdollista, että olemme vain omaksuneet hämäläisten tunnuksen. Mielenkiintoinen onkin tuo karhu- ja hirviklaanien tapa solmia avioliitot keskenään.<br><br>
Kuunpalvojat lyydiläiset asuivat Kuujärvellä Karjalassa. Liettua ja Latvia ovat nimetty saman Leton eli kuujumalan tyttären mukaan mukaan kuin Lyydiakin. Leton äitihän oli Phoebe, Seleneen rinnastettava kuun jumala ja myös arabien kuujamalan Allahin tytär oli Al-Lat eli jumalatar Lati. Leton tytär Artemis oli sekin kuun jumala. Aurinko on verrattavissa Pohjolan emäntään arabialaisten uskomuksissa. Suomalaisten palvoma Kuu-ukko onkin seemiläiseen tapaan maskuliininen kuvaus, mutta niin on Kullervokin. Seemiläisissä uskonnoissa tosin oli sekä maskuliininen, että feminiininen kuujumala. Maskuliinisen kuujumalan Sinin lukuarvo oli kolmekymmentä, joka kuvasi kolmeakymmentä vuorokautta eli kuukautta. Kun taas Astarten, joka oli feminiininen kuujumala, lukuarvo oli viisitoista, joka kuvasi vain puolta kuukautta. Ehkä tästä löytyy selitys kauniin karjalaisen sisarelle. Astarten tosin uskottiin olevan myös Sinin tytär Venus, mutta esiintyy kuitenkin kuunsirpillä varustettuna. Asterte onkin kumpiakin riippuen palvojista, sekä kuujumala että venusjumala. Alkujaan Astarte oli puunjumala, kuvaten maailmanpylvästä, jonka ympäri taivaankansi pyöri. Astarteen liitettiin lisäksi joitakin äitimaan elementtejä, kuten esimerkiksi leijonatuoli. Nämä kaikille elementeille löytyy yhdistävä tekijä. Astarte sanana merkitsi itämisen hetkeä, jolloin kuunsirppi tuli esiin kuun alkaessa tai päivän koittamista aamutähden vaihtuessa auringon nousuun ja yleensäkin kaiken uuden syntymistä.<br><br>
On siis vuosi, joka sisältää talven ja kesän muodossa Manalan ja Päivölän. Tämän lisäksi vuosi jakautuu kahteentoista kuukauteen, jotka jokainen sisältävat täydeksi kuuksi nousevan ja kuolleeksi kuuksi laskevan kuun muodossa samat hahmot. Kuukausi jakautuu viikoiksi, joilla ei ole mitään muuta jakoperustetta kuin Luomiskertomuksen seitsemän päivää. Tämän kierron seitsemäs päivä vastaa kevättä. Ja vielä vuorokausikin sisältää Manalan ja Päivölän symbolit valon kierrosta Venuksena yössä heikentyneenä tuikkeena taivaalla ja täydessä voimassaan päivällä aurinkona. Nämä kaikki symbolit puhuvat samaa kieltä, joten nämä kaikissa muodoissaan löytyvät kuurilaisten uskonnollisista piirteistä. Tästä syystä kuurilaiset palvoivat Juhannusta, joka herätti luonnon uuteen kukoistukseen, Kuuta, jonka sirppi nousi kuolleista, seitsemättä päivää, joka oli samalla uuden viikon alku sekä Venusta, jonka kipinä sytytti auringon tuleen. Näiden ajallisiin tapahtumiin kätkeytyvien symbolien lisäksi he palvoivat saman merkityksen sisältäviä maantieteellisiä symboleita, Pohjantähteä ja maailmanpylvästä.<br><br>
Troijan sodalle syntyykin uusi mytologinen ulottuvuus ja annankin jokaisen itsensä päästää mielikuvistuksensa valloilleen ja onkin aloitettava tarkastella aivan uusista suunnista Troijan nimen syntyä. Mistä se haki innoituksensa ja mitä se palvoi? Labyrintti-sanan uskotaan tulleen alunperin lyydiläisiltä tai carialaisilta, joten labyrinttien esiintyminen juuri suomalaisella maaperällä on hyvin johdonmukaista. Suomen Lapissa, meren saarilla, rannoilla ja Vienassa onkin paljon (jonkin arvion mukaan 140) näitä kivistä tehtyjä labyrinttejä. En ole tutustunut labyrittien muotoihin kovinkaan paljon, mutta yleensä suomalaiset labyritit eivät ole samoja kuin klassiset minolaiset, mutta ainakin Ohtakarilta löytyy minolainen labyrintti. Monia näistä labyrinteista on jälkikäteen muuteltu erilaisiksi esimerkiksi kierroksia lisäämällä. Vaikka perimätieto labyrinttien merkityksestä on kadonnut, tavan juuret ovat samassa lähteessä kuin minolaistenkin labyrintit. <br><br>
Kreikan mytologiassa gigantit ja titaanit (giga = tita) eli jättiläiset olivat maasta syntyneita Gaian ja Uranoksen jälkeläisiä. Gaia merkitsee maata ja Uranos siemenvettä, joten nämä jättiläiset olivat maasta luotuja ja jotka olivat saaneet siemenensä eli henkensä vedestä. Ihminen on luotu juuri tällä samalla tavalla Raamatun mukaan, mutta näin uskoivat myös pakanat. Oikeastaan tämä avaa kreikkalaisen mytologian salat, sillä jokainen sen hahmo on uskonnollinen, eikä mikään Kreikan mytologia kerro etnisistä kansoista, vaan kuvaa enemmänkin uskontojen historiaa ja jakaantumista sekä maantieteellisesti että uskonnollisilta piirteiltään. Näitä jättiläisiä eli maan jälkeläisiä oli kaksitoista, josta saakin alkunsa eräs länsi-suomalainen uskomus, jossa Kalevalla olikin kaksitoista poikaa. Kaleva merkitsi raivoisaa tulista voimaa, jota Aurinko ja Maan sisällä laava symboloi, joten keitä ovat nämä pojat? Vanhoissa myyteissä muinaisjätit hallitsivat ennen kuurilaisia, sillä maaemon yksi kierto synnytti kaksitoista jälkeläistä. . Auringon tulisen voiman elämänkaari noudatti vuodenkiertoa ja yhden vuodenkierron eli Maan elämänkierron aikana Kuulla on kaksitoista kiertoa. Näin Maan yksi elämä vastaa kahtatoista Kuun elämää eli loogisesti päättelemällä Maa ei voi olla näiden kahdentoista jälkeläinen, vaan nämä kaksitoista ovat Maan jälkeläisiä. Minolaiset oli nimetty kuujumalansa mukaan, josta englannin kieleen on tullut sana Moon ´Kuu´. Näin myyttiset kreetalaisten Minos, egyptiläisten Menes, lyydiläisten Manes ja germaanien Mannus tarkoittivat samaa kuuta palvoneiden kansojen kuningasta, esi-isää ja jumalaa kuin suomensukuisten Meness, Mennuo ja Mannukin.<br><br>
Nyt palaan tarkemmin Hyperboreaan ja Egeanmeren jumaliin. Asetankin ensin kysymyksen: Missä asuivat muinaisen Kreikan jumalat maantieteellisesti? Asuivatko Troijan jumalat Troijassa... Asuivatko Carian jumalat Cariassa... Tai Lyydian Lyydiassa? Eivät, vaan niitä palvottiin siellä. Mutta mistä ne olivat tulleet heidän keskuuteensa? Missä asuvien jumalien mukaan muinainen Kreikka nimesi kaupunkinsa, maansa ja rituaalinsa? Koko muinainen Kreikka palvoi jumalia, joiden he uskoivat asuvan Pohjolassa. Kuolan niemimaan, Vienan ja Karjalan kansat olivat heille tuttuja jo kauppamatkojensa vuoksi, mutta niin oli myös Pohjolan symbolinen merkityskin. Muinaiset kreikkalaiset uskoivat tasan tarkkaan tietävänsä Manalan sijaitsevan Pohjolassa. Kun Troija, Caria, Lyydia, Cybele, Sibylus, Arkadia ja monet monet muut asiat saivat kutsumanimensä, jokaiselle oli itsestään selvää, että nämä nimet on annettu Pohjolan maan ja Pohjolan jumalien kunniaksi. Carian, Lyydian ja Kreetan valtapiiristä löytyvät hyvin moni-ilmeisesti monet savolais-karjalaiset symbolit ja uskomukset, tavat ja tottumukset. Paikkojen vanhoissa nimissä on tosiaan huomattava yhteys ja tässä käsittelen nimistä vain pientä osaa, mutta ehkäpä niitä tärkeimpiä. Tästä syystä nimistö on yhteinen suomalaisilla ja muinaisilla kreikkalaisilla. Tästä syystä yhteiset elementit löytyvät sekä Egeanmereltä että Baltiasta ja Karjalasta. Pohjola on ollut muinaisille kreikalaisille pyhä maa, ehkä jopa pyhiinveallusten kohde. Ei ole sattumaa miksi Delos oli kreikkalaisten pyhin saari. Mielenkiintoinen on myöskin huomata, että Laodikea, joka oli Raamatussa turmeltunein seurakunta, olikin kreikkalaisessa mytologiassa Hyperboreasta, eli Pohjolasta saapunut jumala. Lyydialaisille nimen antaneet jumalat, Leto ja Laodikea olivat kumpikin saapuneet Hyperboreasta. Lisäksi Artemis oli syntynyt juuri Deloksen saarella, joten Deloksella on todellakin kiinteä suhde Pohjolaan.<br><br>
Hyperborean sijainti on mielestäni aivan selvästi Pohjolassa, vaikka monet yrittävätkin kiemurrella tämän itsestään selvän sijainnin minne tahansa muualle, muttei Pohjolaan. Ensinnäkin Hyperborea sijaitsi paikassa missä aurinko paistoi läpi vuorokauden. Tämä sulkee jo itsestään useimmat esitetyt vaihtoehdot pois. Toisaalta jo nimi Hyperborea tarkoittaa pohjoista tuulta, joten tätäkin kautta ainoastaan Pohjola tulee kysymykseen. Koska Pohjola oli lisäksi troijalaisille ja kreetalaisille tuttu kauppamatkojen vuoksi, muita varteenotettavia vaihtoehtoja napapiiriltä ei jää. Deloksen saaren kaikki jumalat ovat samalla Itämeren suomalaisten jumalia. Meripihka, joka varmastikin löysi tiensä Pohjolasta Deloksen saarelle myös Artemiksen sisaren Apollonin temppelissä jumalaansa palvoneiden käsiin, tunnettiin muinoin myös nimellä ”Apollonin kyyneleet”. Mytologiassa Apollon vastasi Lemminkäistä. Englannin kielinen amber ´meripihka´ näyttää tulevan kuolematonta ja jumalallista merkitsevistä latinalaisista sanoista. Jo Sumerissa tunnettiin meripihka nimellä abala. Abarumma ´meripihkarannikko´ tarkoitti mahdollisesti Itämerta ja oli nimetty sieltä tulevan meripihkan mukaan. Itämereen liittyen Pytheas ja hänen tutkimuksiaan lainanneet käyttävät nimeä Abalus, tarkoittaen saarta mistä meripihkaa tuotiin. Meripihka kreikkalaisten käsissä todistaa hyvin selvästi Pohjolan olleen kreikkalaisille tuttu paikka vähintäänkin kauppamiesten kertomuksista.<br><br>
Jopa eräs arviolta 450 ekr. oleva kreikkalaisen vaasiin maalattu vainajan koukkujalkaiset jalat omaava Manalan lautturi (Kharon = Carian) käyttääkin nahkavenettä, jollaista Itämeren suomalaiset käyttivät. Tälläisen veneen köli oli veden alla pidemmällä kuin partaat, samaan tapaan kuin muinaisissa sotalaivoissa oli vedenalainen ylipitkä köli vihollislaivan kyljen murskaajana. Vienan Uikujoen kalliomaalauksissa on usein kuvattu myös suurta valaanpyyntiin käytettyä muinaissuomalaista nahkavenettä, jonka nahan suojaksi oli lisätty toinen ulkoinen emäpuu tukipuiden varaan. Samalla tavoin eskimotkin veneensä nahan suojasivat kuivalla maalla tai jäällä veneen vetämistä varten. Tämä Pohjolan maa oli Egeanmeren kansoille manalanlautturin maa, Hyperborea. Vanhan maailman tietäjät ymmärsivät symboliikkaa ja näkivät Manalan symboliikan täyttyvän Pohjolassa.<br><br>
Tämä kaikki herättää kysymyksiä siitä kumpaan suuntaan kulttuuri liikkui, Egeanmereltä Itämerelle vaiko Itämereltä Egeanmerelle ja missä määrin ne ovat saaneet vaikutteita toisiltaan. Jätän jälleen mielikuvitukselle liikkumatilaa, sillä Troijan sodalla on suuret siivet. Mutta Felice Vinci oli kuin olikin loppujen lopuksi oikeassa. Todellinen Troija sijaitsi Itämerellä ja Egeanmeren Troija oli nimetty sen mukaan. Myös Daniel Juslenius kaatui niin lähelle kalkkiviivoja kuin mahdollista. Uskon hänen päätelleen sinänsä aivan oikein suomalaisen mytologian olevan vanhempaa kerrostumaa, josta Rooman ja Kreikan mytologiat ovat kehittyneet. Jusleniuksen väittämä oli vapaasti muotoillen: ”Antiikin Rooman ja Kreikan sivistys on lähtöisin Suomesta.” Oikea väittämä olisi ollut: ”Antiikin Rooman ja Kreikan sivistys on lähtöisin samasta kulttuurista, jota suomalainen oli.” Miten pieni askel ja miten kauas Juslenius jäi maalista. Yksi tarkennus ja hän olisi ollut perillä. Tämä kulttuuri oli yhteinen koko muinaiselle maailmalle, mutta suomalaiset olivat säilyttäneet tämän vanhan muodon.<br><br>
Pidemmälle tietämyksessä ehtineille kreikkalaiset mytologiat ja historoitsijoiden kertomukset ovat varsin hyviä selityskirjoja suomalaiseen mytologian historiaan. Symboliikalla ovat lainalaisuudet, sillä symboliikka on koodikieltä, joka aukeaa määrätyllä kaavalla. Tässä käsitellyt asiat ovat vain pintaraapaisu, mutta antavat jonkinlaisen lähtökohdan. Kreikkalaiset mytologiat ja paikannimet pohjautuvat hyvin pitkälti Pohjolan symboleihin ja näistä yhteisistä elementeistä voisi kirjoittaa lukuisia kirjasarjoja, mutta tarkoituksenani on esittää runko, josta voi hahmottaa perusjuonen. Tutkijan sarka ei tähän lopu ja kaikille riittää uutta löydettävää. Kreikan mytologian hahmot perustuivat vanhan maailman uskontoon, joka toimi laajojen tarinoiden ehtymättömänä generaattorina. Kreikkalainen mytologia on luonteeltaan suomalaista mytologiaa nuorempaa ja tästä johtuen rönsyilevämpää kerrontaa. Tai tarkemmin sanoen suomalainen mytologia on puhtaammin pelkästään mytologiaa, kun taas kreikkalainen mytologia kuvaa puoliksi uskontojen historiaa ja levinneisyyttä.<br><br>
Kalevalan mytologia ei sisällä käytännössä lainkaan todellista historiaa. Suomalainen mytologia on vanhan maailman mytologiaa, joka on säilynyt nykypäiviin asti elävänä perinteenä ja on täysin verrattavissa jo ammoin kadonneeseen babylonialaiseen Gilgames-eepokseen. Kreikan tarusto ja suomalainen runous muodostavat yhdessä huomattavan osan maailman tarustosta ja kummatkin näistä pohjautuvat Pohjolassakin hyvin tunnettuihin manalan jumaliin suurelta osin. Suomalaisten kansallisrunousarkisto onkin maailman suurin. Kuitenkin nämä kummatkin mytologiat ovat saaneet innoituksensa vanhan maailman alkuviisaudesta. Kreikkalaisessa mytologiassa on olennaisinta ja tärkeintä sen syntysyy. Se nimittäin oletti kaikella olevan jokin yhteinen laki ja järjestys. Se oletti kaiken näkyvän olevan symboli ja todistus jostain suuremmasta, joka yhdistää kaiken. Tästä syystä kreikkalainen mytologia pyrki kunnianhimoisesti upottamaan jokaisen kansan kohtalon, jokaisen tähtikuvion muodon, jokaisen eläimen luonteen ja jokaisen kasvin nimen yhteen suureen kertomukseen.<br><br>
Aivan samalla tavoin Raamatussakin Israelin historia on symbolinen kertomus, joka käyttää Israelia symbolina jostain paljon suuremmasta kuin Israel sinänsä on. Israelin kertomus syvenee alun fyysisestä maailmasta loppuaan kohti yhä syvällisemmäksi ja päättyy hengelliseen maailmaan, jonka elementit ovat symbolisesti linjassa myös alun fyysisen maailman kanssa. Alun ihmisethän ovat tavallaan vain symboleita jostain syvällisemmästä. Ilman näitä tapahtumia ei olisi symboliikkaa, jonka kautta voitaisiin ymmärtää nykyihmisen tavoin hengellisten asioiden suhteellisuutta ja sisäistää kristillistä arvomaailmaa. Raamatussa Jumala on siis luonut historian todistaakseen itsestään tulevaisuuden ihmisille. Samalla tavoin uskon jokaisen kansan tahtoneen mytologiallaan tuoda esiin jo muinoin oman historiansa symbolista yhteen kuuluvuutta jumalallisten lakien kanssa ja kansansa esittämää osaa siinä. Täällä Egeanmerellä suomalaisen kulttuurin historia saa yhden lenkin lisää. Kuin rautaisten käsien yhteen liittämänä. Sormet sormien lomahan.
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-74424237258005996242013-03-23T01:52:00.005-07:002013-05-04T23:56:07.315-07:00Suomen vaakunan symboliikkaSuomen vaakunan merkitystä ja alkuperää selvitettäessä haluan kiinnittää huomion muutamiin eri kulttuureille yhteisiin sanoihin, jotka omalta osaltaan todistavat myös Suomen ja Sumerin kulttuurien yhteistä alkuperän tuhansien vuosien takaa. Sumerissa kissa oli ´tukiseinä´ tai ´kantava seinä´ ja ki on yleinen maata kuvaava sana. Miltei kaikissa muinaisien kulttuurien äitimaan jumalankuvissa leijonat tukevat molemmilta sivuilta ja kannattelevat jaloillaan äitimaata. Maanperustusta symboloi leijona, eläinten kuningas. Valtaistuin olikin sumerissa guzza ja tuoli akkadin sumerissa kussû ja hebreassa kisse, mutta kreikan kielessä gissa onkin ´kivi´. Assyrialaisen maaemon nimi oli puolestaan Kishar. Kivet ja vuoret olivat maaemon valtaistuimia, joilla niitä palvottiin. Näinpä selviää miksi valtaa symboloiva leijona on suomen kielessä kissa. Leijona oli siis maanperustus, valtias ja hallitsija. Kissa onkin varsin hyvä sana näyttämään, että samojen sanojan etymologia on usein yhteinen kielestä riippumatta.<br><br>
Sumerin king ´määräys´ alkaa myös maata merkitsevällä sanalla ki, joka on kreikan kielessä ge, josta johtuu gaia ´maaemo´ (vrt. kissa/ki ja gissa/ge). Ihmisen suu ja siitä johtuva tie vatsaan, vastaa symboliikassa manalaa. Suu on syöjä, mutta samalla syöminen pitää elämää yllä. Manalaa kuvaavasta ihmisen suusta tulevat myös sanat. Sillä, jolla oli valta päättää elämästä ja kuolemasta oli kaikkein ylin valta. Leijona antoi käskyn, sillä juuri manalan valtiaalta uskottiin löytyvän syntysanat, jolla kaikki luodaan. Tämän valtiaan laki oli kaikkein ylin laki, josta syystä leijonasta tuli vallan tunnus. Mahdollisesti tästä määräyksiä antavasta sanasta periytyy englannin sana king ´kuningas´ ja leijonasta tuli kuninkaallinen tunnus.<br><br>
Sanan tunnetuin symboli on taasen miekka, joka kuvaa myös lakia, kuninkaan suullisesti antamaa määräystä. Miekka Suomen leijonan kädessä kuvaa tätä lakia. King-sanan merkitys melko läheinen sanojen guzza, kussû ja kisse kanssa, koska näissä kaikissa kyse on valtaistuimesta. Tästä syystä myöskin Raamatussa Juudan tunnus on leijona, koska hän oli maan hallitsija. Tämän kautta ymmärrätte myös Gilgameksen voiton leijonasta. Hänen uskottiin hallitsevan maan perustuksen voimat, voittaneensa manalan valtiaan eli kuoleman ja saaneen jumalallisen tiedon ja vallan.<br><br>
Maaemo on merkinnyt muinoin myös lutkaa, koska tuottaa elämää kaikille ja suomalaisessa kansanrunoudessa tämä ilmaistaan sanoin ”Portto Pohjolan emäntä.” Kun sitten tarkkailemme elämää, huomaammekin aina vaan tulevan uusia ihmisiä ja vanhat muuttuvat maaksi, josta ne ovat tulleetkin. Siispä elämä on sidoksissa maahan, saveen. Savi on ihmisen elämän hauta, josta se jälleen virkoaa eloon. Sumerin ma ´äiti´ muodostaa sanana hyvin selvästi yhteyden suomalaiseen maahan, maaäitiin. Kun ihmiset lisääntyvät ja muuttuvatkin ihmispaljoudeksi, voidaan luoda sumerilainen sana ma+h, ´äti´ + ´paljous´, sillä sumerissa h-kirjain merkitsi suurilukuisuutta. Paljouden äti oli naarasleijona. Mah merkitsi sumerissa suurta tai suuria tekoja ja on myös suomalaisten sanojen mahtava ja mahti kantasana. Jos huomaamme kasvun maan päällä olevan rajua, eli erittäin voimallisella tavalla tapahtuvaa, voimme lisätä sumerilaisen etuliitteen ur. Voimallista petoa tai soturia kuvaava sana on sumerissa on ur. Ur merkitsi sumerissa myös voimakasta hallintokaupunkia. Ur oli sumerissa yleensä etuliite oman tyyppinsä vahvimmalle, mutta myös kreikan- ja suomen kielen uros ovat samaa perua. Näin erittäin suurta lisääntymistä, joka on lisäksi peto kuvaa sana urmah, leijona, maan elämänvoiman perustus. Näin urmah kertoo maan valtiaan leijonan olevan perustus ihmisten paljoudelle, mutta toisaalta sen olevan myös samanlainen kansojen syöjä, urohon upottaja kuin Tuonelan virta. Leijona on tulen ja tuhon symboli, mutta myös uuden elämän synnyttäjä, joka pukeutui niin auringon kuin maan sisässä ärjyvän laavankin tuliseen pukuun. Ja auringon puolestaan uskottiin syntyvän maan sisästä nousten idästä. Leijona merkitsi siis tulta ja erilaiset tapahtumat ja paikat, joissa tuli oli mukana olivat vain tämän jumaluuden eri ilmenemismuotoja. Leijona oli myös perustava voima, joka mytologiassa tarkoitti siemenen antanutta kantavanhempaa. Tätä perustajaa kuvaten leijona kantoi hartioillaan maata, sillä maa oli perustettu sen päälle. Maan sisällä ärjyi tämä tulinen peto, joka saattoi joskus syöksyä esiin tuhoten ja tappaen muuttuen sen jälkeen kallioksi kuten maaemo, jonka kohdusta se oli syöksynyt. Tulinen leijona on tavallaan maaemon eräs olomuoto ja ne ovat niin tiukasti toisiinsa kietoutuneita, että niitä on vaikea erotella toisistaan. Tässä kuoleman tulessa hallitsi kuitenkin kuoleman voittanut manalan jumala, joka oli eri jumala kuin maaemo.<br><br>
Tähän tuleen liittyy jä tätä tukee Kaleva-nimen etymologia. Kaleva merkitsee väkevää ja toisaalta punaverkaista suomalaisissa kielissä. Punaverkainen on kuninkaallinen merkitys. Leijona on väkevä ja kuninkaallinen. Suomen vaakunan leijona on Kalevan symboli. Sumerin gal ´suuri´ ja ´kohtu´ ja gallu ´Manalan demoni´ kumpikin johtavat samaan päätelmään manalan pedosta. Hebrean kalev ´koira´ merkitsee myöskin vahvaa. Koira oli siis sumerissa ur ja hebreassa kalev, koska niihin liitettiin käsitys suuresta lisääntymisestä, voiman merkitessä hedelmällisyyden voimaa, eikä sellaista raakaa voimaa kuin nykyisin. Taivaan voimakkain tähti Sirius, Koiratähti on nimetty suomalaisittain hebrean kielen mukaan Kalevan tähdeksi merkiten näin väkevää tähteä. Muinaisten kansojen suussa väkevä saa samanlaisen hedelmällisyyden voiman merkityksen, joka kätkeytyi myös leijonan symboliin maaemona ja samalla Manalan vartiokoirille löytyy selitys. Uskottiinhan muinoin Suomen olevan koirankuonolaisten maa. <br><br>
Nyt muistuukin mieleen vääjäämättä suomalainen sananlasku, jossa kissalla on yhdeksän elämää. Samat yhdeksän löytyvät myös "Suomen kissasta" eli leijonavaakunasta, yhdeksän ruusuketta. Katolista aikaa vanhemman suomalaisten kulttuurin symbolinen yhteneväisyys löytyy myös Egyptiin, sillä Egyptissä kissajumala oli arvostetussa asemassa ja lisäksi egyptiläisten mukaan tällä jumalalla oli Suomen vaakunassakin tunnetut yhdeksän henkeä. Onkin mahdollista tämän yhdeksän olevan egyptiläistä perua ja tulleen daanien/goottien tuomana suomalaisille, sillä Babyloniassa ja Aasiassa leijonalla oli seitsemän henkeä, josta se on jäänyt perintönä nykyajan Italiaan. Goottien tunnus oli leijona, mutta myös heidän nimensä viittaa sen merkinneen gattia, kissaa (vrt. nimet Gauto, Gauzo, Gozo, Cozo, Kosso, Goza, Gossa). Gootista muodostuu myös sanat juutti ja jätti, sillä g-kirjain ääntyy usein germaanikielissä j:nä. Juuteilta arvatenkin periytyy Tanskan vaakunan yhdeksän elämää kuvaavaa sydäntä. Egyptiläiset palvoivat leijonan tähdistön tähtiä ja voitaisiin kysyä olivatko heidän mytologiansa luotu tähdistöjen mukaan, vai onko mytologioille etsitty niille sopivat tähdistöt. Jälkimmäinen on varmastikin se todennäköisin vaihtoehto. Yhdeksän on päättymättömän elämän kiertokulun luku. Egyptissä tämä luku on ollut leijonan luku, ikuisesti jatkuvan elämän luku. ”Pohjan eukko, keldahattu, Said on yheksän poigoa” kertoo kansanrunokin. Tälle symbolille etsittiin taivaalta sille sopiva tähdistö, joka nimettiin leijonan tähdistöksi. Yhdeksän kirkkainta tähteä muodostavat leijonalle asennon, joka on hyvinkin antanut sfinkseille niille tunnusomaiset piirteet makaavana ja pystypäisenä.<br><br>
Suomalaisessa mytologiassa hengitys oli suuren hengen tuuli, joka ihmisen ruumiissä liikkuessaan oli ihmisen elämä. Kun henki lakkasi kulkemasta ja ihminen henkäisi viimeisen henkäyksen, myös ihmisen henki poistui viimeisen henkäyksen mukana ruumiista suureen tuuleen, suureen henkeen linnunradaksi öiselle taivaalle. Ilma on hengen vertauskuva Raamatussakin Jumalan puhaltaessa elämän hengen ihmisen sieraimiin. Puhua ja puhaltaa ovatkin samaa sanajuurta, sillä tuuli kuvastaa myös luomisen henkeä eli sanaa. Kalevalassa etsitään syntysanoja aina uutta luodessa ja tuuli hedelmöitti Pohjolan emännänkin. Vaikka yhdeksän henkeä voivat esiintyä vaakunassa yhtä aikaa, normaali elämässä niiden kuvaamaa yhdeksää henkeä ei voi käyttää kuin yhtä kerrallaan, sillä kaikki muut ovat vapaudessa suuressa tuulessa. Tästä tullaan siihen johtopäätökseen, että pitää olla joku tapahtuma, jossa henki vaihtuu.<br><br>
Symboliikkaa tutkimalla tullaan siihen tulokseen, että tässä tapahtumassa täytyy olla kyse linnusta, sillä lintu oli tässä ilmassa eli hengessä elävä olento, niinpä linnunrata on saanut nimensä tästä joutsenentiestä, joka lukemattomien henkäysten ja nuotioiden savujen virtana yhtyi suuren hengen virraksi, kuin savujuovaksi öiselle taivaalle. Toisaalta tämän hengen täytyi laskeutua maan syvyyksiin, äitimaan kohtuun aina saadessaan siellä uuden ruumiin. Lintu kuoriutuu munasta, joka on maan muotoinen. Näistä syistä linnusta tuli hengen vertauskuva. Tästä luonnon tapahtumasta saa alkunsa feenikslinnun taru. Pohjolan emännän kohdun eli manalan tulimeren kautta feenikslintu eli elämän henki nousee kuolleista uudessa ruumiissa. Tarujen feenikslintu polttaa itsensä ja syntyy tuhkasta uudelleen. Kuten ei elämääkään voi elää kuin yhtä kerrallaan, ei feenikslintuakaan tarujen mukaan voinut olla maan päällä kuin yksi kerrallaan.<br><br>
Koska muinoin uskottiin tähtiin kirjoitetun kaiken tiedon, löytyy öiseltä taivaaltakin suvantolainen tuonelan virralta. Vainajien viimeiset henkäykset nousivat henkien suureen tuuleen linnunradalle samalla tavoin kuin Väinämöisen kansan kokkona poltetussa laivassa heidän kuninkaansa siirtyi vainajana savupatsaana tummuvalle taivaalle, ylittääkseen laivoineen tämän tuonelan virran, saapuakseen toiseen maailmaan virran toiselle puolelle. Tässä hetkessä, laivan muuttaessa muotoaan aineellisesta aineettomaksi ja laivan kylkilautojen muuttuessa kokon siiviksi, joiden kohistessa tulisessa tuulessa noustessaan korkeuksiin, saattoi kuolemattomuuden voitonriemussa kuninkaansa lähtöä seuraava mies Volgalla nauraa ääneen ja huutaa tuuleen: "Koska hänen Herransa rakastaa häntä, hän lähettää tuulen, joka vie hänet hetkessä pois." Kun kokkolintuna palanut laiva oli siirtynyt savuna taivaalle, se nähtiin kiitävän joutsenen hahmossa öisellä taivaalla linnunradan savujuovassa uuteen elämään. Joutsenen tähdistö kuvaa tätä tuonelan joutsenta ja se sijaitseekin juuri tällä tuonelan virtaa kuvaavalla linnunradalla aivan kuin tuonelan lautturin laiva. Se on Väinämöisen eli suvantolaisen ja savolaisen sekä myös savulaisen tähdistö, sillä linnunradan savujuova oli taivaalla tämä tuonelan virta.<br><br>
Savulaiset polttivat vainajansa, jolloin samankaltaiset sanat tuli ja tuuli kuuluivat siihen hetkeen, kun vainaja tuli tulisessa tuulessa, palona palaen palasi, saavuttaen savuna savuttaen taivaan uudessa ruumiissaan. Näitä kolmea sanavariaatiota ei voi nykymerkityksessään käsittää merkitykseltään yhteisiksi, mutta laivan hiilloksella nämä miehet tiesivät niiden kaikkien tarkoittavan samaa. Näin Kalevalan manalan tulinen pyörre saa selvityksen, sillä tulisena kohisevasta kokosta kohonnut linnunradan tulinen ja savuinen virta pyöri Pohjantähdessä olevan manalan suuaukon ympärillä kuin tulisen virran verenpunainen pyörre manterettoman maan ympärillä. Niin kuin Kuun sirppi, jonka laiva roihahti tulipalloksi palaen tuhkaksi, mutta syntyen jälleen uudelleen joka kuukausi, samalla tavoin palaa savulainenkin jälleen. ”Tarsilainen poltettihin, Venehessä vaskisessa, Purressa rautapohjassa. Sen kypenet kylvettihin, Peltohon perittömähän, Muahon manterettomahan.” Suomen kielen sanojen etymologia pohjautuu suurelta osin kuurilaiseen kulttuuriin, jossa vainajat poltettiin laivassaan, mutta samankaltainen sanojen kaksoismerkitys löytyy myös englannin kielestä muodossa born, ´syntyä´ ja burn, ´palaa´.<br><br>
Orfeus muuttui kreikkalaisessa tarustossa Joutsenen tähdistöksi ja Orfeusta ja Väinämöistä yhdistää soittotaito Orfeuksen soittaessa lyyraa ja Väinämöisen kanteletta. Lyyra ja lyriikka ovat etymologialtaan yhteisiä sanoja ja tämä soitto- tai oikeammin laulutaito kuvasi syntysanojen osaamista. Niinpä Orfeus sai manalan voimat pysähtymään soitollaan, mutta saman teki Väinämöinenkin laulaessaan kuoleman voimaa kuvaavan Joukahaisen suohon. Tästä syystä Joutsenen tähdistön vieressä on Lyyran tähdistö, sillä se kuvaa Väinämöisen hallitsemia syntysanoja. Lähistöllä on myös Nuolen tähdistö ja se liittyy tuonelan joutsenen ammuntaan toisaalla Kalevalassa, mutta joutsen ja jousi ovat muutoinkin sekä sanoina että symboleina samasta lähteestä. Kotkan eli kokkolinnun tähdistökin sijaitsee linnunradalla. Pohjantähdessä kokkolintu, käki koivun latvassa on tavallaan toisintoina Joutsenen ja Kotkan tähdistöissä, jotka kiertävät tämän manalan virran suurella pyörteellä. Symboleina kokkolintu, jousi, joutsen, vene ja Pohjantähti ovat sama symboli. Kuoleman lautturin lautta tuonelan virrassa. Joutsen tuonelan virrassa. Jousi mustassa vaakunassa. Joutsenen tähdistö linnunradalla henkien suuressa tuulessa ja Pohjantähti taivaalla manalan virran suurella pyörteellä. Valtava kuoleman virta ja uuden elämän siemen. Savolaisten joutsenen salaisuus on selvääkin selvempi. Juhannuskokot järvien rannoilla koivuineen, Suomen joutsen ja tähdet Suomen leijonavaakunassa ovat savolaisten kulttuurin antama leima Suomelle. Savolainen Juhannus kylpee Pohjolan kesäyössä salaisuuksiaan peittämättä.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-54569083882216439962013-03-12T04:19:00.000-07:002013-03-23T00:21:38.571-07:00Savon nimen alkulähdeMinua vaivasi aiemmin mitä Savon nimi tarkoittaa, eikä sille ollut virallisesti löytynyt mitään pätevää selitystä. Tämä ei tosin ole ainutlaatuinen tapaus suomalaisessa historiantutkimuksessa, vaan se on ennemminkin ilmiö. Löytyy kuitenkin teoria, jolla on jonkinlaista pohjaa. Paikannimestä Savilahti uskotaan tulleen Savon nimi. Tästä juontuu kuitenkin looginen ongelma. Jos nimitettäisiin heimo Savilahden mukaan, nimi olisi savilahtelainen eikä savolainen. Todennäköisempää on, että Savilahden nimen alkuosa jollain tapaa liittyi savolaisten identiteettiin jo alunperinkin. Pelkkä savi nimenantajana ilman mitään taustaa on mielestäni aivan liian ohut etymologiaksi. Savella pitää olla kulttuuriin jokin kytkös, kyseessä on kuitenkin huomattava kansanosa.<br><br>
Aiemmin käsittelin nimien Suomi ja Finland syntyä. Samalla tapaa savolaisten tapauksessa savi liittyi varmastikin savolaisten harrastamaan alavien ja ravintorikkaiden maiden viljelyyn. Savilainen, savulainen ja savolainen olivat samantyyppistä maata kaskeamalla viljelevä kansanosa. Tämä maatyyppi oli osa savilaisten identiteettiä ja savilaiset asettuivat savimaiden läheisyyteen. Aiemmin arvioin että letto, liete ja liettyä ovat alkujaan olleet samaa sanuetta, joka on ehkä alkujaan merkinnyt jokien penkereitä ja vedestä kohoavaa uutta ravintorikasta maata. Järvien rantojen savi on hyvin lähellä tätä maatyyppiä. Savilahti oli tärkeä savolaisille sen edustaman maatyypin tähden, joten savolaisten kulttuuri on antanut nimen Savilahdelle, eikä Savilahti savolaisille. Nimessä Savilahti/Savolax loppuosa on lahti. Lahti oli paikka, jossa muinoin olivat laivoilla liikkuneiden hallintopaikat. Viikinkejä kutsuttiin lahtelaisiksi, koska heidän asemapaikkansa olivat lahdet. Tästä taustasta voitaisiin saada yhteys miksi myöhemmin lahti käsitettiin olevan lakiin viittaava sana lax. Savolax oli lainhallinnollinen alue eli Savo-lagis > Savo-lax. (vrt. regis > rex). Näin siis Savilahti merkitsi savimaita viljelleiden savolaisten hallintopaikkaa. Ja tätä se olikin.<br><br>
Savon nimen etymologiaa etsittäessä esille on tullut sanoja mm. savi, savo, savu ja suvan. Tarkemmin tutkittaessa nämä kaikki sanat ovat tavallaan toisintoja lettoon ja sen kaskeamiseen liittyvistä sanoista fenni/finni. Näyttääkin siltä että Savon nimellä on yhteys tähän samaiseen kulttuuriin, mistä ovat tulleet nimet Fennia/Finland sekä suomaata merkitsevästä sanasta muovautunut Suomi. Mikäli savolaisia nimitettiin saven mukaan, se osoittaisi savolaisia todellakin nimitetyn alavien maiden mukaan ja savolaiset olivat juuri kaskeavaa kansaa, savulaisia. Symbolisesti koskella ja kaskella on hyvin yhtäläinen muoto kirjoitusasunsa lisäksi. Kohisevan kosken jälkeen on suvanto aivan samalla tavoin kuin kohisevan kasken jälkeen on savu. Koski ja kaski symboloivat siis toisiaan, kuten myös niistä seuranneet suvan ja savu. Ne ovat saman tapahtuman ilmentymiä. Savuhan oli virta, joka vei vainajankin uuteen elämään ja linnunrata käsitettiin täksi savuksi, mutta toisaalta vainaja kulki mytologioissa myös tuonelan virran ylitse laivallaan. Kyseessä oli manalan tulinen virta, joka pyörteenä kiersi maailmanpylvästä. Rovio, missä vainaja poltettiin oli luoto tässä virrassa ja kokkolintu istui tämän kokon huipulla aivan kuten Pohjantähti maailmanvuoren huipulla. Tästä savolais-karjalaisten tulen ja tuhon uutta luovasta voimasta syntyivät myös heidän tunnusvärinsa puna-musta ja kelta-musta, jotka osaltaan tukevat nimistön yhteyttä kulttuuriin, jonka Juhannuksessakin koski ja kaski ovat yhtä:<br><br>
”Joess' on tulinen koski, koskessa tulinen luoto,
luo'olla tulinen korko, korolla tulinen kokko:
sillä kulkku tulta kuohui, suu valeli valkeata,
höyhenet tulena tuiski, säkeninä säihkäeli.”<br><br>
Saamen kielen avulla löytyy selitys, joka tukee Savon nimen yhteyttä Väinän nimen merkitykseen. Saamessa on Savon nimelle eräs merkitykseltään ja muodoltaan läheinen sana, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Sanalla saivo on kaksi merkitystä. Saivo on lampi tai lähde, johon ei laske puroa, mutta josta lähtee puro. Se on siis joen alkulähde, jonka pohjassa on maanalainen lähde. Toinen merkitys saivolle on järvi, jonka pohjassa on reikä, joka johtaa toiseen järveen. Tämä järvi oli ylösalaisin oleva vainajala, jonka rannoilla vainajat asuivat onnellisina. Nyt punomme yhteen nämä kaksi toisiinsa liittyvää merkitystä. He ymmärsivät latvavesien tulevan maan alta, joten elämä siis syntyi maan alla ja palasi sinne hiljaisen virran viemänä. Manalan virralla oli kuoleman salaisuus, mutta sillä oli myös veden ja elämän synnyn salaisuus. Kuoleman valtiaalla oli hallussaan myös elämän salaisuus. Manalaan laskeudutaan alkulähteen silmästä. Tämän tekevät heidän jumalansa. He laskeutuivat elämänsynnyttäjän, maaemon, äitijumalansa kohtuun. Saamelaiset ovat nimittäneet myös vuoria pyhäksi elämänlähteeksi eli Saivoksi ja vuorethan olivat taas äitimaan symboleita. Huomasin eräässä kartassa Norjan vuoristoa kutsuttavan nimellä Mt. Saevo, jonka voisi olettaa olevan saamelaista perua, kertoihan arabialainen historoitsija Al Idrisi vielä vuonna 1154 jkr. suomalaisella kuninkaalla olleen Norjassa omistuksia.<br><br>
Saamelaisten Saivo/Saiva onkin hyvin lähellä Savoa. Pohjoissaamen kielessä savu, savvon ja inarinsaamen kielessä savo, savvoon tarkoittavat suvantoa. Myös väinä tarkoittaa suomen kielessä suvantoa. Kalevalassa suvantolaiseksikin mainittu Väinämöinen onkin siis eräältä nimeltään savolainen. Savo eli suvanto merkitsee siis tätä alkulähdettä, hiljaista virtaa. Savo, syvä ja suvan ovat mytologiassa samaa syvien vesien hiljaista virtaa merkitseviä sanoja. Joessa taas suvanto on joen osa, joka kuvaa talvea ja kuolemaa, josta uusi elämä vuorostaan alkaa. Tälläinen hiljaisesta virrasta syntynyt järvi tai lampi oli pyhä. Suomalaisten vanhimmilla paikoilla mukaanlukien Eura, löytyy usein Pyhäjärviä. Tämä oli myös savolaisten tapa nimetä järvensä, mutta pyhät järvet tunsivat myös keltit, joilla on ollut myös kanssakäymistä suomalaisten kanssa. Juhannuskokot poltetettiinkin usein mäkien tai kallioiden huipuilla vesien äärellä. Savolaiset siirtyvät järvien rannoille polttamaan kokkojaan, lähelle näitä elämän lähteita. Olinkin pannut jo aiemmin merkille miten savolaisten Pyhäjärvet ovat usein latvajärviä. Tätä kautta tämäkin asia sai selvityksen. Onkin siis kaksivaihtoehtoista paikkaa, mistä elämä saa alkunsa, mäkien ja vuorien huiput sekä latvavesien lähteet. Näin alkaakin Kalevalan mytologian väinäläisten esi-isän Väinämöisen salaisuudet avautua ja tähän asti niin hiljainen historia raottaa salaisuuden sametin raskaita verhoja.<br><br>
Luin mielenkiintoisen O. A. Kallion kirjoituksen savolaisten liikkeistä sukunimien perusteella arvioituina. Sen perusteella savolaisten vanha asutus on peräisin Vuoksen varsilta varsinkin Muolaan (ent. Pyhäristi) pitäjästä. Tämä on linjassa myös oman sukututkimukseni kanssa. Äyräpään ja Muolaan alueet ovat Karjalan vanhimpia asutusalueita. Jos arvioitaisiin mistä suvantolainen voisi tulla paikannimien perusteella, sellainen löytyy Karjalasta juurikin noilta paikoilta, Pyhäjärveltä ja sen etelä puolelta Suvannolta. Suvanto on pitkä järvi Muolaan itäpuolella ja laski muinoin Vuokseen. Ennen Vuoksi kulki Käkisalmeen, mutta Suvannon puhkaistua tulvavetensä suoraan Laatokkaan ja Suvannon pinnan laskettua puhkaistiin myöhemmin myös Vuokselle uusi väylä Laatokalle Suvannon kautta. Vuoksen reitti Laatokalle on siis muuttunut ja Suvannon merkitys muuttui. Tästä syystä on otettava huomioon muinaisen Käkisalmen tärkeämpi merkitys vesireitin varrella. Savolaisten heimo on antanut nimen Suvannolle sillä Väinämöinenhän on tunnettu Savossa, Karjalassa ja Inkerissä, jotka ovat kaikki saaneet asutuksensa Suvannon lähipitäjistä. Savolainen, Väinämöinen ja Suvantolainen ovat synonyymejä, joten Suvanto on savolaisten ja väinäläisten esi-isien ja tarinoiden vanha kotiseutu.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-87946375081869093982013-03-11T01:50:00.000-07:002013-11-25T07:34:22.748-08:00Suomi Finland, etymologiaSuomen nimestä kaksi yleisimmin käytettyä kielimuotoa ovat germaanikielistä periytyvä <i>Finland</i> ja suomalaisperäinen <i>Suomi</i>. Tutkittaessa tarkemmin näiden nimien juuria, ne periytyväkin samaa tarkoittavasta sanasta. Eräät ovat epäilleet Suomen nimen tulleen sanasta <i>suomaa</i>. Tätä sanamuotoahan tukee nimitys <i>suomalainen</i>, joka merkitsisi siis suomaalaista. Yleensä on taas uskottu Suomen, Saamen ja Hämeen nimen tulleen maata tarkoittavasta sanasta <i>sheme</i>, jota sukua on myös venäjän kielessäkin oleva maata merkitsevä sana <i>zemlja</i>. Eräät tutkijat taas uskovat, ettei edellä olevat arviot pidäkään paikkaansa, vaan Suomen nimi tulee alavaa ja tummaa merkitsevistä sanoista. Lisäksi uskotaan että Suomi sai merkityksensä sanasta <i>suomu</i> ja Finland evää merkitsevästä germaanisesta sanasta <i>fin</i>. Merkittävin yhdistävä nimittäjä fin-kantasanasta johtuvissa sanoissa <i>fin/fine/finis/finish</i> on korkea laatu sen eri ilmenemismuodoissaan ja sen laadullinen loppuun saattaminen. Täydellisyyden, puhtauden ja kirkkauden lopullinen saavuttaminen. Kuolema ja sen kautta saavutettu kuolemattomuus. Nyt vaikuttaakin ettei nimen juurta voida luotettavasti löytää.<br><br>
Kuitenkin astuttaessa historiaan näille kaikille merkityksille löytyy yhdistävä tekijä tutkittaessa Itämeren suomalaisten vanhaa maanviljelyskulttuuria. Alkeellisissa oloissa ei ollut ensinnäkään käytettävissä lannoitteita, vaan sadon täytyi saada maasta itsestään tarvitsemansa ravinteet. Muinaisen viljelijän on täytynyt etsiä ravinteikkain ja muutoinkin paras maa maksimoidakseen satonsa. Tälläinen maa on etelään alavaksi viettänyt, kostea maa, jossa on neutraalina tai emäksisenä maana monesti lehtomaista puustoa. Viljelysmaaksi etelään päin viettävä maa sopii auringon valon tehokkaan hyödyntämisen vuoksi. Tämä maatyyppi tarjoaa edullisimman lähtöasetelman sadon onnistumiselle. Ravinteita, kosteutta ja auringon valoa. Tälläinen maa on musta maa, se on alava maa ja se on soinen maa. Se täyttää kaikkien yleisimpien Suomen nimen selityksien merkitykset. Balttilainen <i>zeme</i> tarkoittaakin alavaa maata, vaikka venäjän <i>zemlja</i> tarkoittaakin vain maata. Letto on eräs suolle läheinen maatyyppi, mutta suosta poiketen se ei ole hapan, vaan sisältää maatyyppinä paljolti niitä ominaisuuksia, mitä edellä on käyty läpi. <i>"Letto on Suomessa kehitettyyn metsätyyppioppiin kuuluva runsasravinteinen puuton suotyyppi eli ravinteinen avosuo." (Wikipedia)</i> Letto viittaa taas nimenä sanoihin liete ja liettyä, joten mahdollisesti sana on alunperin merkinnyt myös joen penkereitä ja tai merestä kohonnutta maata. Tähän astisia yhdistäen voidaankin päätellä, että suomaalaiset olivat tälläisiä alavaksi viettäneitä ja ravinteikkaita maita viljelleitä maanviljelijöitä.<br><br>
Jaakko Häkkisen kielitieteellisestä tutkimuksesta, Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa, voidaan tulla samaan suomenheimoisten kulttuurihistoriaa tukevaan johtopäätökseen. <i>"Elinkeinoista maanviljely on jo varhain levinnyt lehtimetsää kasvaville keveille savimaille, kun taas havumetsävyöhykkeellä pyyntitalous on säilyttänyt tärkeytensä monin paikoin viime vuosisatoihin saakka. Suurinta osaa uralilaisen kielikunnan puhuma-alueesta luonnehtii edelleen elinympäristö, joka geologisesti katsoen on runsaiden jokivesistöjen halkomaa alankomaata, ekologisesti katsoen Pohjois-Euraasian havumetsävyöhykettä eli taigaa." (Jaakko Häkkinen 2009)</i> Uralilaisia kieliä yhdistää havumetsävyöhykkeen alavat maat, lehtipuumetsät sekä runsaat jokivesistöt. Ainoastaan tässä ympäristössä esiintyvät uralilaiset kielet, muutamalla poikkeuksella. Unkarilaiset ovat siirtyneet asuttamaan myös aroja, mutta he eivät ole suomenheimoisia. Lisäksi saamelaiset ja samojedit asuvat nykyisin ylängöllä, mutta ovat siirtyneet sinne vasta viime vuosisatoina. Uralilaiset kielet eivät olleet arojen, eikä vuoristojen kieliä, vaan nimenomaan jokien ja alavien maiden kieliä. Tämä kielellinen seikka tukee päätelmää suomenheimoisten olleen suurelta osin veneillä ja laivoilla kulkeneita ja ravinteikkaita jokien lietteisiä maita ja lehtoisia lettoja viljelleitä maanviljelijöitä. Laivoilla ja vesireiteillä oli keskeinen osa suomenheimoisten kulttuurissa. Jokireittien hallinta avasi helpon tien myös kaupankäyntiin, jota suomenheimoiset epäilemättä harjoittivat.<br><br>
Germaanikielissä suomaata merkitsevä letto oli kuitenkin nimeltään fen. "The word "fen" is derived from Old English fenn. from Proto-Germanic *fanja. Cognates include Gothic (fani), Old Frisian (fenne), Dutch (veen, ven) and German (Fenn(e), Venn, Vehn, Feen, Fehn)." (Wikipedia) Tacitus kutsui vuonna 98 jkr. Germaniassaan suomalaisia fenneiksi ja Ptolemaios 150 jkr. phinnoiksi (finnoi), joista ovat muodostuneet myöhemmin nimet Fennia ja Finland. Iirin kielessä <i>finn</i> tarkoitti viikinkiä, olipa viikinkien löytämä Amerikkakin nimetty Vinlandiksi, mutta suomensukuisten asuinalueet tunnettin tällä samalla nimellä Pohjolassa. Viikingeille taas oli tärkeää löytää laidunmaita, sillä heillä oli karjaa. Viikinkien löytämä Grönland oli nimetty vihreäksi maaksi ja sanan <i>green</i> etymologian uskotaan olevan ruoho, joten Grönland on Ruohomaa. <i>Vin</i> merkitsee vastaavasti vanhassa norjan kielessä niittyä ja laidunta, joten Vinland onkin voinut olla Niittymaa eli Laidunmaa. Tulkinnat viinimarjoista voivat olla hyvin väärinkäsitystä. Irlannissa taas <i>finn</i> tarkoittaa valkeaa ja yhdistän viikingin ja valkean merkitykset toisiinsa jälleen etsimällä ajan ja kulttuurin, jossa nämä sanat kohtaavat. Valkea on tulen yleisimpiä nimityksiä, ja tuli saapuikin kaskeamisen muodossa maanviljelykseen tehostaen sitä huomattavasti. <i>Finn/Fionn MacCumhail</i> oli irlantilainen myyttinen sankari. <i>Fionn</i> merkitsi valkeaa ja kirkasta, joten voidaan olettaa kyseessä olleen auringon valo tai tuli. Nimi yhdistetäänkin Belenus-jumaluuteen, joka oli kelttien auringon jumala (vrt. Bel, Bal). Walesilainen Fionn-muoto on <i>Gwyn</i>, joka vastaa suomalaisista käytettyä nimeä <i>Kven</i> ja myyttinen <i>Gwyn ap Nudd</i>, ´mustunut naama´ näyttääkin nimensä puolesta tulta käyttäneeltä hahmolta. Osalle viikingeistä tuli oli uskonnollinen symboli, heidän haudatessaan vainajansa laivapolttohautauksella, mutta he myös kaskesivat maitaan. Tuli oli heille merkityksellinen sekä uskonnollisesti että maallisesti ja näin voidaan yhdistää viikinki ja tuli toisiinsa. Samalla nimi liittyy vainioiden vehreyteen.<br><br>
Suomalaisten kulttuurissa tulella oli todellakin osansa monella tapaa. Se oli vanhan tuhoaja ja uuden elämän tuoja. Loppu, kuten kaskenpoltto metsälle, ei merkinnyt muinaisille suomalaisille lopullista loppua, vaan sillä oli Januksen (Juhannuksen) kasvot, jossa loppu oli uuden alku. Tätä kuvaten loppua merkitsevä germaaninen <i>fin</i> tarkoittikin todellisuudessa luuppia, paluuta elämään. Sanat fen/fin merkitsivät kuolemattomuuden saavuttamisen hetkeä. Täydellisyyden lopullista saavuttamista kuoleman kautta. Kaskeamisessa vanha poltettiin, mutta tuhkasta versoi uusi ja runsas sato. Näin maa sai nimen fen. Juhannus oli tulen antaman hedelmällisyyden juhla, jossa kokon roihussa ja auringon ollessa korkeimmillaan juhlittiin uuden kasvun alkamista. Vainajan kuollessa vainaja poltettiin laivassaan, jolloin uskottiin tulen kohisevan roihun vievän vainajan taivaalle uuteen elämään. Näin tulella oli näissä kaikissa tehtävissään samanlainen symbolinen arvo.<br><br>
<i>"Puhtaimmin lehtimetsävyöhykkeelle ovat siirtyneet itämerensuomalaiset ja mordvalaiset (samoin kuin näiden välissä asuneet ja myöhemmin kadonneet uralilaiset kansat), mutta myös Etelä-Suomen varhaiset (esi)saamelaiset sekä Volgan ja Kaman yhtymäkohdan ympäristössä marit ja udmurtit ovat omaksuneet maatalouden jo suhteellisen varhain eläessään lehtimetsävyöhykkeen ja taiga-vyöhykkeen vaihettumisalueilla." (Jaakko Häkkinen 2009)</i> Itämerensuomalaiset viljelivät maatyyppiä, jota voidaan kutsua eri kielisillä nimillä <i>suomaa</i>, <i>fen</i> ja <i>letto</i>. Lehtipuuvoittoiset letot olivat kaskeamisen kohteita suon sisältämän emäksisyyden vuoksi. <i>"Muita lehdoille suotuisia alueita ovat ravinteikkaat savimaat etenkin suurten vesistöjen varsilla, kallioseinämien juuret ja syvät purolaaksot." (Wikipedia)</i> Nämä kosteat savimaat ovat otollista kasvualustaa lehtometsille. Näitä lehtoisia savimaita itämerensuomalaiset viljelivät niiden oikean happamuuden, ravinteikkuuden ja kosteuden tähden. Lettoja on kaskettu historian aikana myös pelkästään laidunmaiksi ja riistan houkutteluun, vaikka ei varsinaisesti olisi viljeltykään mitään. Tacitus kertoi fennien olleen metsästäjiä, joten voidaan olettaa heidän kaskenneen metsiä pelkästään riistapelloiksi houkuttelemaan isoa riistaa. Riistapeltojahan käytetään edelleenkin metsästyksessä, mutta se on ikivanha metsästystapa. Riistakuoppien ja riistapeltojen yhdistäminen tehostaa metsästystä huomattavasti ja maksimoi saaliin saamisen mahdollisuuden. Tästä kulottamisesta ja kaskeamisesta oli pieni askel viljelyskasvien viljelyyn.<br><br>
Liettuan nimen voi olettaa olevan yhteydessä, esim. jonkin jumaluuden nimen kautta lettoon läheisesti liittyviin sanoihin <i>liete</i> ja <i>liettyä</i>, joka puolestaan antaisi aiheen olettaa kyseessä olleen jokivarsien viljelijöitä. Letto on varsin usein niittyä, joksi se muuttuu viimeistään kaskettaessa ja sanasta fen uskotaankin tulevan suomalainen sana <i>vainio</i>. Sanan vainio kanssa samaa juurta voidaan olettaa olevan myös nimet <i>Väinä</i> ja <i>Viena</i>. Tacituksen tekstien mukaan kartanpiirtäjä Kiepert sijoitti fennit Väinäjoelle joka olikin Balttiassa suomensukuisten heimojen pääjokia. Väinän nimellä tunnettiin myös itäsuomalaiset. Itämerensuomalaiset olivat maita kaskeavia ja vesiä kulkevia heimoja, jota kuvaten meidän kansanrunoudessamme Väinämöinenkin on maita kaskeava merien mies. On esitetty, että Finland tulee evää tarkoittavast sanasta fen ja Suomi taas sanasta suomu. Nämä kumpikin liittyvät merenkulkijaan. Väinäkin on salmea ja suvantoa kuvaava sana suomensukuisten kansojen kielissä. Näilläkin tavoin Finland ja Suomi saavat merkityksiä, jotka eivät ole ristiriidassa kokonaiskuvan kanssa. Tumma-merkitykseen liittyen ravinteikas alava maa oli mustaa, sitä se on ainakin kaskettuna. Voimme siis olettaa kaikki merkitykset yhdistäen, että itämerensuomalaisia kutsuttiin alavia maita, jokien lietteisiä penkereitä ja lehtipuuvaltaisia lettoja mustiksi kaskeamalla viljelleiksi suomaalaisiksi eli fenneiksi.<br><br>
Nimien Finland ja Suomi merkityksiensä perusteella voidaan olettaa kuuluneen jokia ja meriä kulkeneiden suomenheimoisten maanviljelyskulttuuriin. Balttia on geneettisesti vahva suomenheimoisten asutusalue ja geneettisesti juuri Liettuan ympäristössä ovat suomalaisten lähimmät sukulaiset (N1c1-isälinja). Samaisella alueella on myös vahvat merenkulun perinteet ja sieltä kaskeaminen saapui Suomeen. He olivat viikinkien eli finnien määreet täyttäviä heimoja. Viikinki ei nimenä merkinnyt etnistä kansanosaa, eikä minkään valtion kansalaisuutta, vaan määrättyä kulttuuria harjoittavaa kansanosaa. Kuten viikinkiäkään ei voinut määritellä yhdellä sanalla, ei fennienkään nimi ollut vain yhtä asiaa merkitsevä. Tämän lisäksi vanhat nimet olivat alkujaan uskonnollista perua. Niin babylonialaiset, assyrialaiset, helleenit kuin roomalaisetkin ovat saaneet nimensä harjoittamansa uskonnon symboleista. Samalla tavoin kuin heidänkin, myös fennien kulttuuri määritelläkseen on fennienkin nimeen täytynyt liittää monta eri määritelmää uskonnollisesta maalliseen. Näin on löytynyt nimellemme alkulähde. Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomaalaisia.
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-28609083590652114732013-02-23T02:46:00.005-08:002013-02-23T04:22:57.385-08:00Mytologioiden symboliikkaTämä on jatkoa Sanojen Syntysanat -artikkelin symboliikkaa käsittelevään osioon. Muinaisien uskontojen jumalissa on aina nähtävissä sama keskeinen tekijä. Kaikki jumalat sisältävät tämän tekijän, mutta esittävät sen eri hahmoissa ja eri nimillä. Kyseessä on elämän luonteeseen sisältyvä ominaisuus ja vanhimmat uskonnot kunnioittivatkin hedelmällisyyttä ja uuden syntymää. Jos tarkastellaan luonnon kiertokulkua, huomataan hyvin pian löytyvän tämän elementin. Tarkasteltiinpa päivän, kuukauden tai vuoden kiertoa, kaikissa tapauksissa symboliikka on sama. Yöstä nousee aamu, pimeästä kuusta uusikuu ja talvesta syntyy kevät. Muodostuu siis jatkumaton kehä, joka jatkaa loputtomiin. Samalla tavoin isälle syntyy poika ja isä itse kuolee, mutta poika ottaa jälkeläisenä isänsä hahmon. Ihmiset siis kuolevat, mutta itse elämä oli kuolematon. Se siirtyi vanhan kuoleman kautta uuteen elämään. Näin muodostuu pyörä, jossa loppu on uusi alku. <br><br>
Ympyrä on ikuisuuden symboli myös loogisella tasolla, sillä sen kehää seuraamalla matka jatkuu ikuisesti. Mytologiassa se on hedelmällisyyden symboli ja se on kohdun symboli. Se kuvaa naiseutta. Tässä pyörässä on sen kehänsä lisäksi toinenkin olennainen ja kehästä erottamaton tekijä. Sillä on akseli, minkä ympäri tämä kehä pyörii. Näin siis muodostuvat symbolit akseli ja pyörä. Kyseessä ovat maskuliiniset ja feminiininiset symbolit, kuten valtikka ja sormuskin. Nämä ovat varmastikin ihmismielen kaksi perustavinta laatua olevaa symbolia, joiden mukaan se jaottelea asioita maskuliinisiksi ja feminiinisiksi. Tästä alitajunnan rakenteesta johtuen näistä symboleista muodostui myös uskonnollisen symboliikan kaksi vanhinta elementtiä. Jos valta pitäisi määritellä yhdellä lauseella, sanoisin että valta on kyky yhdensuuntaistaa voimia palvelemaan samaa tarkoitusta. Valtikka on vallan symboli. Sen muotoinen on sana valta symbolina myös ihmisen syvimmässä alitajunnassa. Se kuvaa yhdensuuntaistettuja voimaviivoja. Ympyrä kuvaa voimia, jotka ympäröivät kaikkea. Ikuisuutta. Sekin on tavallaan valtaa, mutta hieman eri tavalla. Valtaa säilyttää, mutta ei tehdä mitään toimenpidettä, kuten valtikan vallalla. Valtikan valta on dynaamista valtaa, mutta ympyrän valta on staattista valtaa. Voimat, jotka ovat yhdensuuntaisia murtavat kehän, jonka voimat ovat ympäröiviä. Muurinmurtaja murtaa muurin. Mies ottaa naisen.<br><br>
Sigmund Freud esitti syvimmän motiivin kaikelle käyttäytymiselle olevan seksuaalisuuden. Tavallaan hän osui aika lähelle. Hän huomioi terävästi, että ihmisen ymmärtäminen perustuu symboliikkaan, mutta hän ei huomannut että seksuaalisuuskin vain symboloi jotain. Objektit, joita hän huomasi ihmismielen työstävän liittyivät aivan muuhun asiaan, valtaan. Seksuaalisuus miehen ja naisen välillä on vallan symboli. Toinen vie, toinen antautuu vietäväksi. Tämä merkillinen mielen symbolien ja ihmisruumiin yhdenmukaisuus hämäsi Freudia. Hän ei osannut erottaa niitä toisistaan, koska ne esiintyivät samaan aikaan toisiinsa naamioituneina. Hän ei sattunut huomaamaan että ihmiskehot ovat muodoltaan yhtenäisiä niiden symbolisen merkityksensä kanssa. Ihmismieli kääntää sanat, esineet ja tapahtumat symboleiksi ja päinvastoin. Ihmismieli ymmärrä sanoja tai kirjaimia sillä tavoin kuin voisi luulla.<br><br>
Seksuaalisuuden perusolemukseen kuuluu, että suhteessa jossa kumpikaan ei vie, eikä antaudu, seksuaalinen jännite kuolee pian pois. Kyse on vallan jännitteestä tässä tilanteessa, tosin aivoissa kiertelevät mielihyvää aiheuttavat aineet voivat antaa sille harhaanjohtavan säväyksen. On sama kummalta puolelta valtaa tarkastellaan, viejän vaiko vietävän, vallan olemassaolon omassa elämässään kumpikin haluaa tuntea. Se on kuin kasvonaamio, olitpa naamion kummalla puolella tahansa siitä voi tunnistaa kasvonpiirteet. Näin ovat siis muodostuneet kaksi perustavaa laatua olevaa symbolia ihmismielen alitajuntaan ja tämä mekanismi on yhteinen koko maailman kansoille ja aikakausille. Tämä symboliikan mukaan rakentuivat myös uskonnot. Tätä symboliikkaa he etsivät myös luomakunnasta.<br><br>
Tarkastellessaan tähtitaivasta he huomasivatkin myös sen rakentuvan samalla kaavalla. Keskellä oli akseli, jonka ympäri koko taivaan kirjokansi pyöri. Tämä akseli porautui äitmaan kohtuun, josta uusi elämä syntyi. Tätä maailmanpuuta palvoivat muinoin koko sivistynyt maailma, jolle se oli hedelmällisyyden suuri symboli sisältäem kaiken minkä he näkivät, koko maailmankaikkeuden. Sana ja siemen symboloivat samaa asiaa. Siemen kuvaa syntysanoja ja tästä syystä Sampo oli Pohjolan vuoren syvyyksissä. Se oli siemen äitimaan kohdussa, tuon maailmanpylvään juuressa. Kaikissa maailman vanhoissa uskonnoissa oli uskomus, että maailma oli luotu sanan voimalla. Raamatun mukaan aikojen alussa Sanalla luotiin maailma. Tämä maailma on toisaalta luotu myös Sanan mukaiseksi kuvaukseksi Luojastaan. Käyttäen Sanaa työkaluna, niin sen voimaa kuin kaavaakin. Niinpä sammas, jonka varassa maailma pyörii, onkin Sanan symboli. Niin kuin Sanan varassa on kaikki näkyvä ja näkymätön, niin myös maailmanpylväänkin varassa on kaikki näkyvä. Sana ja sen luoma maailma ovat toistensa peilikuvia.<br><br>
Monessa mytologiassa kirjoitustaidon ja kirjaimien oppimisella olikin suuri myyttinen merkitys. Tämä taito ymmärrettiin niin suureksi salaisuudeksi, että sen saamisesta käsiinsä mytologinen esi-isä oli valmis kestämään kohtuuttomia kärsimyksiä. Kuitenkaan kirjoitustaitoa ei voi millään tavalla sanoa suureksi salaisuudeksi, sillä sen pystyi oppimaan miltei kuka tahansa ja kaikki tiesivät kirjoituksen olemassaolon. Paljon suurempi salaisuus olikin löytää Syntysanojen kuolemattomuuden tieto. Tiedettiin joskus olleen Sanan kätkemä salainen tieto, mutta se oli kadonnut. Tätä Sampoa etsivät kuka mistäkin. Myös juutalainen Kabala pyrkii löytämään jonkin suuren salaisuuden pyhistä kirjoituksista. ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta.” (Joh.5:39)<br><br>
Tätä tutkimusta tehdessäni huomasinkin Ilta-Sanomissa artikkelin, jossa tutkija Reino Riikonen uskoo selvittäneensä Sammon olleen kirjan. "Taiatko takoa sammon, Kirjokannen kalkutella, Joutsenen kynän nenästä, Maholehmän maitosesta, Yhen ohrasen jyvästä, Yhen uuhen untuvasta". Joutsenen sulasta tehdään kynä. Uuhi eli lammas keritään ja lampaan nahasta valmistetaan pergamenttia. Maholehmästä ei saa muuta maitoa kuin ternimaitoa. Kun ternimaitoa sekoitetaan jauhettuihin ohranjyviin, saadaan mustetta, johon voidaan sekoittaa eri värejä". Miten selvää ja yksinkertaista. Eihän Sampo voi edes mitään muuta olla kuin kirja. Kirjokansi voidaan käsittää kirjaksi ja taivaankanneksi. Kumpaakin niistä voidaan sanoa myös kirjokanneksi visuaalisinkin perustein. Se on sekä sana, että sanan luoma maailma. Sammas, maailmanpylväs, jonka varassa taivaankansi pyörii, tunnetaan suomalaisessa mytologiassa ja tätä sammasta olikin aiheellisesti epäilty Sammoksi. Muinaiset suomalaiset etsivät tietä tulkitsemaan luomakuntaa ja pääsemään sen salaisuudesta selville salaisena toiveenaan saada haltuunsa tämä voima, Syntysanat. Kalevalassa tämä tieto oli piilotettu Manalan vuoren sisään, jonnekin Tuonelan virran, menneen maailman syövereihin. Sammon salaisuudessa kyse on siis todellakin uuden syntymän salaisuudesta, Elämänkielestä.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-51513737716418822572013-02-07T10:21:00.003-08:002014-01-11T12:55:01.406-08:00Assur, Zeus, Odin ja LemminkäinenMuinaisesta Assyriasta Pohjolaan tunnettiin uskomus maailmaa kannattelevasta maailman pylväästä eli elämän puusta latvansa kokkolintuineen. Assyriassa Lemminkäistä vastaava jumalien isä tunnettiin nimillä Anshur ja Assur, joista jälkimmäisen nimimuodon mukaan Assyria sai nimensä. Näiden jumalien symboliikkaa löytyy kuvattuna elämän puuna ja kokkolintuna sen latvassa assyrialaisten vanhojen kiviveistosten pääaiheina. Lemminkäinen oli Assyriassa härällä ratsastava Anshur, ´taivaan akseli´. Tämä jumaluus oli Assyrian pääjumaluus, antaen myös Assyrian taiteeseen näkyvimmän osan symboliikkaa. Assur-jumalan eräs merkitys oli suuri vuori, mutta myös Pohjolassa maailman pylväs saattoi olla eri muodoissaan käsitetty Pohjolan vuoreksi tai joksikin puuksi myytistä riippuen. Suomalaisissa versioissa se tunnetaan tässä puun merkityksessään mm. tammena ja koivuna, joista edellinen on mitä ilmeisimmin lainaa kelteiltä, mutta tunnettiin myös kreikkalaisilla Egeanmerellä ja jälkimmäinen näyttää olleen meidän omamme. Tampereen nimi oli alkuisin myyttisestä tammesta. Germaanisilla tammea merkitsevillä sanoilla ja suomalaisilla aikaan liittyvillä sanoilla on taipumus muokkautua samanlaisiin muotoihin: aik-aika, aiks-yksi, ek-eka, eik-ikä/iku. Tammen symbolinen merkitys antaa kokonaiskuvan tarjoavan selityksen samankaltaisille sanoille: eka/ikä/iku/aika/yksi ja Tampere/tamber/damber/tammer/dam/tammi sekä sen lisäksi tarjoaa selityksen miten nämä kaksi ulkoasultaan erilaista sanuetta liittyvät merkityksiltään toisiinsa.<br><br>
Tammen ikään ja aikaan liittyville merkityksille on perusteet, sillä tammi kasvaa ikivanhaksi, jopa yli tuhat vuotiaaksi. Sama ikitammi tunnettiin sukupolvesta toiseen. Luonnonuskoiset sovelsivat tämän tosiasian tarustonsa symboliikkaan. Kyse ei siis ole pelkästä mytologiasta vailla todellisuutta, vaan todellisesta luonnossa esiintyvästä ilmiöstä, josta tuli symboliikkansa muotoinen osa mytologiaa. Tammesta tuli symboli kuvaamaan ikää, aikaa ja ikiaikaa. Tammi on ikään kuin puista vanhin ja iäkkäin ja tässä merkityksessä se tunnetaan edelleenkin. Ainakin minulla on ollut tälläinen mielikuva tammen ikivanhuudesta jo lapsuudesta asti. Tämä vanhimpana olemisen merkitys johtaa väistämättä loogiseen päätelmään tammen olleen myös ensimmäinen. Esikoinen on samalla vanhin, mutta myös ensimmäinen sisaruksista. Ei voi olla vanhin, jos ei ole ensimmäinen.<br><br>
Tätä tammi todellakin oli myös mytologiasssa, suomalaisessakin puhuttumattakaan druidien uskomuksista. "Kalevalassa iso tammi kasvaa maailmaan jo alkuaikana, kun maailmaa vielä muokataan ja luodaan." (Wikipedia) Tammi symboloi ikivanhan esi-isän, heimon kantaisän eli ensimmäisen puuta. Yggdrasil (Yg´drasil) oli maailmanpuu, joka oli Odinin (Ygg) puu. Odin oli taas kantaisä eli Ukko ylijumala (vrt. ygg - ukko). Kelteillä tammi olikin puiden kuningas, joten se sopi heimon kantaisän puuksi. Odinin toinen nimimuoto oli Wodan ja nimen etymologian uskotaan johtuvan sanaan *wod-eno-/*wod-ono- ´raivoaa´, ´hullu´ ja ´innostunut´. Sanan uskotaan olevan juurta *wet ´puhaltaa´, innostaa´ ja ´herättää hengellisesti´ (vrt. *wed, ´elävä´, ´eloisa´ > water ´vesi´, joka käsitettiin uuden elämän antajaksi kuten tulikin). Odinin nimi on samalla myöskin yhteydessä sanaan wood, ´puu´ (vrt. wooden, ´puinen´). Nimi onkin vanhimmassa merkityksessään ollut Luoja. Odinissa kyse oli raivoisassa tulessa palavan maailmanpuun uuden elämän synnyttävästä jumalasta. Ensimmäisenä olemisen lisäksi tammi kuvasti ikuista elämää, joten sanueen iki ja iku olivat myös tammen symbolisen hahmon määreitä. Samaa symboliikkaa noudattaen myös Raamatun Jumala on ikiaikainen, ikuinen, iankaikkinen. Jokainen kristitty tajuaa mistä puhutaan, kun puhutaan Ikiaikaisesta. Samalla Ikiaikainen on myös kaikkein ensimmäinen, kaikkien ihmisten kantaisä, Luoja. Tämä on selkeä ja kaikkein keskeisin symbolinen hahmo, joka esiintyy myös kaikissa vanhoissa luonnonuskonnoissa. Kyseessä on tavallaan ensimmäinen persoona sen äärimmäisessä merkityksessään (vrt. ego). Tälläinen valtava ja järisyttävä merkitys ei voi olla jättämättä jälkiä kieleen, vaikka katolilaiset ristiretkien jälkeen pyyhkivätkin jumalat pois sielunmaisemien katukuvasta. Eka, ikä, aika, iki ja iku ovat sanoina eronneet tästä yhtä ja samaa tarkoittavasta symbolisesta hahmosta.<br><br>
Yggdrasilin nimen kerrotaan merkitsevän Odinin ratsua. Ygg, ´Odin´, drasil, ´ratsu´. Tammi on siis merkinnyt Lemminkäisen ja Odinin tulista ratsua. Druidit polttivatkin tammen oksia juuri keskikesällä, sen ollessa pyhää tulta. Sama tapa tunnettiin myös Roomassa ja tammi oli Odinia vastaavan Zeuksen puu kreikkalaisilla. Zeuksen symboleihin kuuluivat salamat ja myös tammi tunnettiin ukkosen jumala Thorin puuna. Kuten Nyrkköjen sukunimen etymologiassa kävi ilmi, ukkosen jumala oli Ukko ylijumalan vasama. Tämä vasama sytytti tammen tuleen ja näin tämä maailman puu paloi tulessa myös kelttien mytologioissa. Vasama kuvasi uutta jumaluutta, jumalan poikaa eli se on toisinto kokkolinnusta ja kotka oli myös Zeuksen lintu. Tämä kotka kantoi jaloissaan salamoiden nuolia. Sama kokkolintu löytyy uuden elämän versoineen ja nuolineen myös dollarin setelistä. Suomalaisten kokkolinnusta mainitsee Lönnrotiä lainaten myös Matti Klinge: "Ennen muinoin näet kannettiin kokkoon vanhoja jousia ja nuolia, ja vielä nytkin joskus, kun sattuu olemaan rikkinäisiä pyssynvarsia, nekin tuodaan sinne. Nämä annettiin silloin ""kokolle" (kotkalle), joka tulisiivin leijaili korkeutta kohti vieden saamansa esineet kiitollisesti takaisin taivaallisille suojelijoille. Suomalaiset luulevat kokon lentävän kaikista linnuista korkeimmalla taivasta kohti." Näin kokkolintu vei ukkosen jumalan nuolet takaisin taivaalle. Nämä nuolet kuvaavat valoa ja samalla ne merkitsevät ensimmäisiä auringonsäteitä. "Lensi lintunen Lapista, kokkolintu koillisesta." Samalla tavoin kuin aamunkoitto koillisesta toi lämmön, Lemminkäinen toi lemmen. Lemminkäinen oli Amor siipineen ja nuolineen.<br><br>
Mutta yhteydet kaukaisiin heimoihin ja kaukaiseen historiaan eivät pääty tähän, sillä Anshurin ja Kisharin, joka oli maaemo, poika oli Enlil, ´myrskyn jumala´. Näin tämä myytti on tunnettu tuhansia vuosia sitten Assyriassa, mutta se on säilynyt suomalaisessa kansanperinteessä tähän päivään saakka. Odin nousi liukkaasti laukkaavalla tulisella ratsullaan Pohjantähdeksi taivaalle keskisalon huippuun, mutta suomalaisissakin juhannuskokoissakin oli tätä tammea kuvaava keskisalko. Zeuksen nimi merkitsi taivasta, ja Diwo oli Zeuksen eräs vanhimpia nimimuotoja ja yläisimpiin daewosiin katsoo savolainen tänä päivänäkin Pohjantähteä tuijottaessaan. Koska meripihkatietä Itämereltä Egeanmerelle olivat todistetusti auki jo mykeneläisestä kulttuurista alkaen, ei olekaan ihme miksi myös Assurin hahmo levisi Pohjolaan saakka. Foinikialaisethan olivat Egeanmeren merkittävimpiä seilaajia ja kulttuurien välittäjiä ja sen ajan korkeakulttuuri oli lähtöisin lähi-idästä.<br><br>
Melko yleisesti on uskottu, että ratsu oli tabusana, koska laivaa ei voitu kutsua omalla nimellään. Näin ratsu olisikin todellisuudessa merkinnyt laivaa, jolla manalan virta ylitetään. Näin vainaja laivapolttohautauksessa nousi taivaalle laivassaan kohti uutta elämää. Vene jätettiin vainajan haudalle kumolleen karjalaisessa kulttuurissa 1800-luvulle asti, vaikka kristillinen hautaus olikin tullut muotiin. Tästä tulee tapa polttaa juhannuskokoissa vene myös suomalaisessa kulttuurissa, eikä sitä muulloin saanutkaan polttaa. Juhannus oli uudelleen syntymisen juhla. Veneeseen onkin jäänyt kokkolinnun nimi muodossa kokka, mutta myös hansalaivaa kutsuttiin nimellä kogg. Veneen kokkahan kuvaa päätä ja veneen kýlkilaudat kokkolinnun siipiä. Näin myös Kalevalassa Louhi otti veneen kylkilaudat siivikseen. Näyttääkin todellakin siltä, että laiva ja ratsu ovat samaistettu toistansa kanssa lisäksi samaan hahmoon kuin kokkolintukin. Laivathan tehtiin tammesta, joten tammilaiva ja tammiratsu ovat samaa symboliikkaa, mutta tammen latvaan kuului kokkolintu. <br><br>
Lemminkäinen, Assur, Zeus, Odin ja Lemminkäinen olivat "ihmisten ja jumalten isinä" sama jumala, Ja kuinka ollakaan Lykaian susi-Zeuksen uhripaikka oli tuhkakasa samalla tapaa kuin Lado ja Fenrir elivät tuhkassa. Egeanmeren kulttuuri tunnettiin varsin hyvin täälläkin. Adam Bremeniläinen kertoo Uppsolan temppelissä kannetun Thorilla yhdeksän vuoden välein yhdeksän uhria kutakin eläintä, mutta Lykaian rituaaleissa Zeuksen sudelle yhdeksän vuoden välein uhrattiin ihmisuhreja. Latit tulivat Lyydiasta, kuten heidän nimensäkin. Lati, Leto, Latona ja Lado ovat niminä samaa kantaa Lyydian kanssa. Joutsen (Cygnus) on kuolemanvirran lintuna, mutta samalla kevään tuojana eräs kokkolinnun variaatio ja Zeus muuttuikin joutseneksi vietelläkseen Ledan. Latit olivat Rooman eräs perustajaheimoista ja Remuksen ja Romuluksen kerrotaan olleen Rooman perustajat, jotka susi oli pelastanut. Remuksen ja Romuluksen, kuten Roomankin nimet merkitsevät romantiikkaa, eroottista romantiikkaa. Rooman suden kerrottiin imettäneen Rooman perustajia Remusta ja Romulusta luolassa nimeltä Lubercal. Tämän luolan uskotaan nyttemmin löytyneen ja tähystyksissä sisällä onkin näkynyt valkea valon kotka katon kupolin korkeimmassa keskipisteessä. Näin myös Rooman perustajat tunsivat Pohjolan taivaan huipulla olevan kokkolinnun salaisuuden. Tästä syystä Leto tuli Hyperboreasta naarassuden valehahmossa ja tämä luola todistaa braktaatin suomalaiset sanat todeksi: "Lado laukassa. Kukussa alku." Zeus, härkä, susi ja kotka. Odin, ratsu, susi ja korpit. Lemminkäinen, tuli, tuhka ja kokkolintu. "Kasvoi tammi tanhualla, puu pitkä pihan perällä, tammessa tasaiset oksat, joka oksalla omena, omenalla kultapyörä, kultapyörällä käkönen." Kulta kuvasi auringon tulista voimaa, pyörä ikuista elämänkiertoa ja käki uutta elämää. Assur Amorin nuolineen, tulinen aurinkopyörä ja kokkolinnun siivet. Assyriasta Pohjolaan tulessa tuhkaksi palavan elämän puun uskottiin tieksi ikuiseen elämään ikiaikojen esi-isän luo.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-57876300034610455462013-02-01T01:41:00.001-08:002013-03-30T16:22:00.992-07:00Lemminkäiset, Tampereen vanhat valtiaatLempeyteen kytkeytyvä jumaluus suomalaisessa mytologiassa oli Lemmitty, Lemminkäinen, joka oli toisaalta tulinen soturi. Suomensukuiset nimesivät sotapäälliköitään Lemminkäisen mukaan. Virolaisten kansallissankari sotapäällikkö Lembitu, ´Lemmitty´, johti Viron useita maakuntia taistelussa itsenäisyydestä saksalaisia vastaan 1210-luvulla, sekä toisalta puolelta hyökkääviä venäläisiä vastaan. Tässä oli Daavid ja Goljat asetelma, jossa teräksen kova armeija kuudellatuhannella miehellä piti puoliaan kahta mahtavaa valtakuntaa vastaan kahden tulen välissä. Myös kuurilaisten, latvialaisten yhden neljästä heimosta oli päällikkönä Lamenkinus, ´Leminkäine´ ollen sekin nimenä samasta lähteestä kuin Lembitu. Tässä on kaksi harvinaisesti nykypäivään saakka säilynyttä ja samalla tavoin muodostunutta suomalaissukuisten heimojen päällikönimeä. Uskon tämän olleen Itämeren suomalaisten yleinen nimenantotapa ja olleen käytössä jo ennen ristiretkiä ja liittyneen karjalaiseen/kuurilaiseen kulttuuriin myös Satakunnassa. Kun myöhemmin viimeisetkin suomalaiset heimot olivat murskattu, saattoi katolinen kirkko Carta Marinassa voitonriemuisena julistaa: ”Hirveä peto lieassa on heikko kuin rotta.”<br><br>
Minun suvullani on geneettinen lähisyys myös Määttästen sukuun, joka nimenä vaikuttaa olevan samaa juurta kuin Miettinen, Miettunen, Mäntsä ja Mänttä. Ne ovat ensinnäkin niminä samankaltaisia ja nimien etymologiat voidaan johtaa samasta asiasta. Kustaa Vilkunan mukaan Miettiset, Miettuset ja Määttäset tulevat lempeää tarkoittavasta nimestä Klemetti. Lempeä liittyy tässä kohdin hedelmällisyyteen uskonnollisessa merkityksessä, eikä luonteeseen. Lemmityn nimeä vastaava latinalainen nimimuoto Clemens viittaa olleen myös muodon Klements, josta voitaisiin johtaa Mäntsä. Klement muodossa nimi kyllä onkin, josta voidaan johtaa Mänttä. Näin nimet Mäntsä ja Mänttä näyttävätkin juontuvan samasta nimestä kuin Määttäkin. Germaaninen Klemet on suomalaisittain Lemmetty. Lämmetä ja lemmetä sekä lämpö ja lempi ovat merkinneet samaa hetkeä, jossa idän tulen leimahtaminen ja päivän lämpeneminen vastaa symbolisesti lemmen lämmintä leimahtamista ja lemmityksi tulemista. Lemmus eli leimaus on Lemminkäisen nimen merkitys, josta voidaan johtaa myös leimuta ja loimuta, kuvaten huikentelevaa Lemminkäistä. Nimi Määttä muodostuu lemmetä/lämmetä sanan loppuosasta, joka voidaan esittää myös muodossa Mettä. Mesi on suomalaisessakin mytologiassa hedelmöittymisen symboli ja juuri Lemminkäisen äiti haetutti mehiläisellä mettä taivaasta herättääkseen poikansa eloon. Karjalaiset kutsuivat karhua mesikämmeneksi, koska se oli heidän kantaisänsä ja siemenenantajansa. Karhun puu oli mänty, joten Mänttä, Mänty ja Mettä ovat samaa sanuetta ja esim. Mentuinen onkin Mäntynen. Männyn mesi on pihka ja sehän onkin juuri tervaa, suojaavaa, haavoja parantavaa ja desinfioivaa metsän mettä ja näin vainajalle pyhitetyt ristipetäjät ja karhulle tehdyt kallohongat symboloivat uutta elämää.<br><br>
Näihin Lembitun kanssa samasta lähteestä nimettyihin Määttä, Mäntsä ja Mänttä nimiin minulla on useita eri tasoisia osumia ja lisäksi nämä ovat niitä harvoja tiedettyjä esi-isiä, jotka ovat kauempaa kuin 1600-luvulta, joita ei juuri muita ole kuin nämä. Lemminkäisen mukaan on nimetty myös Tuomas Heikinpoika Lempola s. 1630 Nurmosta ollen sekin melko läheinen osuma minulle 12 markkerin vertailussa. Äitini puolelta olen Räsäsen sukua ja tämä suku on Kauko Pirisen mukaan alkuisin Antti Ihalempisestä 1500-luvulta, joten sukujen nimet näyttävät kummaltakin puolelta olevan siis annettu samoista lähtökohdista riittävän pitkälle historiaan mentäessä. Oulun jokivarren Pyyköt (Peko/Pekko?) ovat Paavo Ihalempisen suvusta ja Muolaan haaran Pyykkojen esi-isä on Klemetti Ilmottu, jonka etu- ja sukunimi siis tulevat Lemmetystä. Kumpinkin haara on ollut Lemminkäisen klaania alunperin kuten Räsäset, Määtät ja Mäntsätkin. Tämä on vanha suomalainen nimi ollen käytössä jo siihen aikaan kun karjalaiset olivat vielä Satakunnassa. <br><br>
Tammus (Dumuzi) oli Lemminkäisen (Lemmuzi) seemiläinen vastine ja nämä kaksoset ovat Lemmetty ja Tammettu, lemmen lehti, tammen terho. Tammi kaadettin Kalevalassa, joka oli tässä kohden tulinen tammi. Tämän tammen kaatoi vaskinen mies, joka oli aluksi pieni, mutta yhtäkkiä kasvoi huikeisiin mittoihin. Kuten kullan kohdalla mytologioissa, myös vaskella metallin ominaisuuksista merkitystä oli ainoastaan värillä, joka merkitsi tulta. Näin pieni tuli kasvaessaan suureksi kaatoi tämän tulisen tammen ja tämä kaadettu tammi on toisaalla suomalaisessakin mytologiassa tuonelan virran yli johtava silta, jota linnunradan savu kuvastaa. Tämä silta täyttää tuonelan lautturin tehtävän, sillä sen avulla tuo kuoleman virta ylitetään. Kun virta tammetaan kaatamalla tammi virran poikki kuoleman valta voitetaan ja uusi elämä koittaa. Päivä pääsee taas paistamaan ja lempi leiskumaan. Lempeyteen liittyy germaaninen sana tamber, joka tarkoittaa lauhkeaa eli lempeää ja tästä on arveltu Tampereen nimen tulevan. Tavallaan tämäkin on oikein. Tampereen on arveltu tulevan germaanisesta patoamista kuvaavasta sanasta damber. Tavallaan tämäkin on oikein. Tampereen on arveltu tulevan tammesta. Tavallaan tämäkin on oikein. Tampereen on arveltu tulevan tammeamisesta. Tavallaan tämäkin on oikein. Mutta vasta nämä kaikki selitykset yhdessä on se todella oikea selitys. Lempäälä ja Tampere ovatkin uskonnollisia synonyymejä ja saavat kumpikin merkityksensä Lemminkäisen hahmosta, sillä lempiminen on uuden elämän hedelmöittämisen symboli, jota tammeaminen kuvaa.<br><br>
Suomalaiset olivat luonnonuskoisia, jotka uskoivat kaikella luonnossa olevalla olevan takanaan jokin jumalallinen voima. Näin kaikelle, mitä he näkivät, he pyrkivät löytämään heidän maailmankuvaansa sopivan merkityksen. Kun virta padotaan, sen voima voitetaan, eli virta kesytetään ja siitä tulee lauhkea eli lempeä. Samalla tavoin hirmuinen kuoleman voima padottiin mytologiassa tammeamalla kuoleman virta eli se kesytettiin ja siitä tuli lauhkea. Tässä on germaanisen kesyä ja lauhkeaa tarkoittavan sanan tamber etymologia. Samalla se selittää miksi damber on toisaalta germaanikielissä patoamista. Lauhkeus ja lempeys merkitsee taas hedelmällisyyttä, lempeä, jota hiljainen virran osa suvanto symboloi.<br><br>
Tässä oli useita käytännön esimerkkejä siitä, miten Sanojen Syntysanat -artikkelissa käsitellyt säännöt toimivat. Vokaalistukset muuttuvat, kuten huomaatte ja toisaalta mytologia luo etymologian. Suomalaiset sanat ovat pieniä ikkunoita menneeseen maailmaan.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-76899251082918841972013-01-26T03:27:00.001-08:002013-01-26T11:56:04.603-08:00Korelan Kore36 markkerin osumista Johan Jöransson näyttää nykyisen tutkimuksen valossa olevan minulle kaikkein lähin geneettinen osuma. Hän näytti olevan alkuisin Yrjölästä Karjalan Pyhäjärveltä nimellä Jöran Junna. Yrjö on suomen kieleen germaanikielen kautta palautunut sana. Nimenä Kurki eli Gurgi on samasta lähteestä kuin germaaninen George, mutta lisäksi germaanikielessä g ääntyy usein j:nä, joten George muuttui suomalaiseksi Yrjöksi kutakuinkin kaavalla: Jyrje > Yrjö. Vihreän Georgen, tämän Gura/Jura-jumalan juhla Jyrinpäivä oli Karjalassa Juhannusta muistuttava karjan uloslaskemisen juhla, mutta oli lähellä kurkien kevätmuuton aikaa. Kurki vaikuttaa olleen karjankasvattajien toteemieläin. Jöranssonit ovat mahdollisesti olleet Kurki-klaania alunperin ja jälkeläisille on annettu usein Yrjön/Jöranin nimi.<br><br>
Vanhin tunnettu Karjalasta käytetty paikannimi on Korela, nykyinen Käkisalmi, jonka vaakunassa esiintyy kurki. Kurjen nimi perustuu sumerissakin löytyvään sanaan kurgi, jonka on arveltu olleen sumerissa ´kurki´ tai ´hanhi´. Suomen kielessä se on kurki. Kurgi muodostuu taas kahdesta sanasta kur ´vuori´, ´kaukainen maa´ tai ´manala´ ja gi ´palauttaa´. Näin siis vuoret nähtiin yhteisessä merkityksessä symboloiden manalan valtiattaren hahmoa. Sumerit elivät tasangolla. Pohjoisessa olivat vuoret, äitimaan symbolit, kaukainen maa sekä myöskin manala, sen ajan käsityksen mukaan. Sanan kur merkitystä pitääkin tarkastella heidän näkökulmastaan. Nämä eri selitykset ovat vain eri näkökulmia samaan asiaan. Eivät sanan eri merkityksiä. Sana gi taas tarkoittaa ´tulla takaisin´ tai ´palauttaa´. Kurgi siis tarkoittaa manalasta palaavaa tai manalan palauttamaa. Kurjet ja hanhet palasivat joka vuosi manalasta. Tämä on sanan alkuperä. Kurgi tarkoittaa siis hiljaisen kuoleman virran palauttamaa uutta elämää.<br><br>
Kore on kreikkalainen vastaavuus sumerin sanalle kur/kurgi. Korelan nimessä on liitetty la-pääte kreikkalaiseen Kore-nimeen. Puhekielessä kurki on tosin monesti kure suomen kielessä. Kurej'jälet tai kure'ääni esimerkiksi. Tuonen kurjet ovatkin kaikille tuttu käsite. Kalevalassa se on ihmishahmossa tuonenneito ja Kore-jumala olikin puettu nuoren naisen hahmoon. (kreikka: ko-re = nuori nainen, ko-uros = nuori mies) Korella oli taivutetussa kädessään votiivilahja. Votiivilahja on lupauksen mukaan annettu lahja. Maan päällä oli jumala joka rakasti Korea, samoin manalassa. Kun Kore meni manalaan tapaamaan jumalaa, maan päällä ollut jumala suuttui ja teki talven maan päälle. Kore kuitenkin palaa takaisin ja tulee kesä. Kore lupasi palata takaisin joka vuosi. Tämä sama tarina on Inanna/Astarten matkassa Manalaan. Kun hän saapuu manalaan seksuaalinen elämä maan päällä lakkaa. Tässä on kyse talven ja kesän vaihtelusta, jossa kesä kurkien tuomana saapuu ja kurkien viemänä menee pois. Kuoleman ja uudelleen syntymisen kertomuksessa Kore on kuoleman ja uuden elämän lähettiläs. Tästä syystä Korelan vaakunassa on votiivilahjaa taivutetussa jalassaan kannatteleva kurki.<br><br>
Kun Korelan nimen taustaa vasten etsimme suomalaisten heimojen yhteisiä juuria, huomio kiinnittyy vääjäämättä Kuurinmaahan ja kuurilaisiin. Carta Marinassa alue on nimellä Curetes, jolla nimellä kutsuttiin myös kreikkalaisissa tarinoissa ensimmäisenä Kreetaa asuttaneita heimoja. Kyseessä on siis uskonnollinen nimi. Kuurilaiset asuivat nykyisen Liettuan ja Latvian alueella Väinäjoen ympäristössä. Pääsääntöisesti sen eteläpuolella. Nimi Kur löytyy esimerkiksi Hiidenmaan pääkaupunkina Kuresaarena edelleenkin alueelta. Kuurilaisten pääkaupunki Grobina oli nykyisen Liepajan paikkeilla sijainnut vanha ja tärkeimpiin kuuluva Itämeren kaupunki. Mahdollisesti Kureväinä ollut alkuperäinen tarkka nimi, sillä väinöjen mukaan on nimetty myös alueen pääjoki Väinäjoki. Kurovaina > Kurovina > Krovina. Historiassahan b ja v ovat pitkälti toisiaan vastaavia kirjaimia. Grobinan vaakuna on sama kuin Korelankin. Kurki toisessa jalassaan votiivilahja. Tämä alue on edelleenkin nimeltään Kuurinmaa. Kuurinmaan vaakunassa on keltainen suomenleijona punaisella taustalla ja valkea hirvi sinisellä pohjalla.<br><br>
Kuurilaisisten alueella on nimensä perusteella meille kiinnostavia heimoa esimerkiksi Zemgale/Semigallia ja Samogitia, joista viimeksi mainittu mainitaan vanhana kuningaskuntana Carta Marinassa. Molemmat näistä käyvät Suomen nimen syntysanoiksi. Samogitian vaakunassa on Karjalan karhu sekä Karjalan tunnusvärit musta ja punainen. 1300-luvun taitteesssa Wiegandin kronikassa Semgallia on nimellä terra Calewysten, Kalevankiven maa. Semigallien tunnus on valkea hirvi sinisellä pohjalla. Samland, Samogitia ja Semigallia ovat kaikki Kuurinmaan naapureita ja näiden nimien uskon periytyvän samoista lähteistä kuin Suomenkin nimen. Kiinnitinkin huomioita Suomi/saame sanojen alkuperään, jonka on arveltu tulevan sanoista zem/sheme. Zemla tarkoittaa etruskeilla äitimaata. Zem lisättynä -la päätteellä. Zem on maata tarkoittava sana myös Venäjällä. Näin kyseessä oleva nimitys merkitsee suomalaisuudelle hyvin tuttua manalaa. Maaemosta saavat siis suomalaiset ja saamelaiset nimensä. Tämä teoria on kokonaislinjaa katsottuna enemmän kuin uskottavaa tai tarkemmin sanoen muut vaihtoehdot eivät oikeastaan tule edes kysymykseen. Nykyään tosin esitetään erilaisten Suomi/Zem ja vastaavien sanojen periytyvän alavaa, tummaa tarkoittavista sanoista, mutta nämä kaikki sanat saavat merkityksensä manalasta, pimeästä alavasta pohjasta, jotka kaikki ovat vain eräs näkökulma maahan. Toisaalta suomaalaisella tarkoitettiin alaviksi viettäviä ravinteikkaita maita kaskeavia maanviljelijöitä. Tällä tavoin mustan jokien tuoman lietteen mukaan myös muinaiset egyptiläiset kutsuivat maataan nimellä Kemet.<br><br>
Viro, latvia ja Liettua ovat edelleenkin geneettisesti n. 40% suomalaista N-isälinjaa. Kun aloitin tätä tukimusta geenitestaus eli alkutaipalettaan. Nyt geenitestattuja on jo huomattava määrä ja tulokset alkavat näkyä. Suomalaisella N1c1-isälinjalla on kaksi vahvaa esiintymisaluetta Euroopassa. Toinen, näistä selkeästi vahvempi on Suomen Oulun linjalta etelään kuuluva osuus. Toinen alue on Puolan ja Valko-Venäjän pohjoisosat sekä Liettua. Tämän totesin käyttäen FTDNA:n karttaa haplojen esiintymisestä. Liettuan uskon olevan savolaisten, karjalaisten ja lyydien vanha sukulaiskansa ja ehkä kotimaakin. Omat markkerini, joiden perusteella arvioidaan mahdollisia juuria ovat osittain suomalaista osittain balttilaista FTDNA:n tämän hetkisen arvion mukaan.<br><br>
Tämä osaltaan vahvistaa epäilyjä karjalaisten ja heistä myöhemmin jakautuneiden savolaisten alkuperän olevan samaa sukua muinaisten kuurilaisten kanssa. Eräs selitys tälle muutolle Karjalaan löytyykin historiasta. 700-800 luvulla ahdistivat tanskalaiset viikingit Kuurinmaata ja täsmälleen samaan aikaan historoitsijat arvelevat ensimmäisten karjalaisten tulleen Laatokalle. Ajallinen yhteys käy tasan tarkkaan yksiin. Liettuan alueelta kuurilaiset siirtyivät asuttujen virolaisten alueiden yli asuttamaan Karjalaa ja näin heidän mukaansa Kuurila nimettiin Korelaksi. Nykyajan historiantutkimuskin myöntää Viron kautta saapuneen osan suomalaisista Laatokalle. Tätä reittiä on kulkenut ainakin osa liiviläisistä, lyydiläisistä ja karjalaisista. Liettua, Latvia ja lyydit ovat konsonanteiltaan ovat kovin samankaltaiset ja samoilta alueilta, joten uskon niiden olleen sama nimi muinoin. Ladoga on luultavimmin nimetty lyydien mukaan. Liivien, lyydien ja karjalaisten nimi löytyy siis Liettuasta ja nämä nimet siirtyivät myös Karjalaan. Lyydit ovatkin karjalaisten sukulaisheimo, samoin liiviläiset tunnetaan kummassakin paikassa. Kuitenkin, kuten on huomattu, karjalaisten historia ei kuljekaan Karjalaan suoraan tätä reittiä, vaan Satakunnan kautta. Karialaiset ja kuurilaiset yhdistää yhteinen jumala ja tämä selittää miksi sekä Balttiasta että Karjalasta löytyvät lyydilaiset ja liiviläiset. Kyseessä on yhteisen uskonnon mukaan annetut nimet.
<br><br>Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-32205953444960187272013-01-21T02:12:00.003-08:002013-02-07T01:32:51.303-08:00Sanojen syntysanatTieteessä voidaan käyttää samaa profilointia, kuin poliisikin käyttää tutkimuksissaan. Tämä toimintamalli on skaalattavissa myös kielentutkimukseen. Perintö säilyy isältä pojalle ja tätä virtaa on mahdollista seurata. Jos voimme mitata lähteen veden koostumuksen, voimme alajuoksullakin olla varmoja kyseessä olevan samasta vedestä, vaikka emme tietäisikään jokaista puron mutkaa ja jokaisen pisaran kulkua virrassa. Näin ollen reitin tarkka määrittäminen ei ole edes tarpeen mikäli on riittävän tarkka kokonaiskuva. Poliisitutkinnassa rikollista etsittäessä johtoajatus on löytää vastaus, joka on todennäköisin. Jos on puukotettu ruumis ja ihmisjoukko ja yhdellä heistä on puukko povessa, voidaan sanoa että hän on todennäköisin syyllinen. Tämä puukko olisi ainut erottava tekijä muiden välillä minkä tiedämme. Puukko povessa on yksi oikein perusteltu todennäköisyys, jonka todistusarvo on kiistämätön. Yksin tämän todistusvoima on kuitenkin hyvin heikko kokonaisuutta ajatellen ja totuus voi olla aivan muuta. Emme voi tuomita häntä syyllisenä, mutta hän on todennäköisin.<br><br>
Tätä metodia olen käyttänyt myös kielentutkimuksen lähtökohtana. Myös kielentutkimuksessa todennäköisin vaihtoehto on yleensä se oikea. Mitä enemmän tekijän profiiliin sopivia elementtejä löytyy, sitä todennäköisemmin kyseessä on tekijä. Turhien yksityiskohtien tarkka tietäminen ei ole välttämätöntä. Tuomio voidaan antaa ilman niitäkin. Profiilin tietäminen sen sijaan on. Kun lähdetään tutkimaan jotain asiaa, siitä on rakennettava profiili. Kun profiilin täsmäävyydet ovat riittäviä voidaan sanatkin sijoittaa tähän profiiliin ja johtolankoja seurata taidolla. Muutoin kaikki tutkimustyö on sokeaa hakuammuntaa, koska ei edes tiedetä mitä pitäisi etsiä. Kun ei tiedetä mitä pitäisi löytää, joudutaan kiinnittämään turhaa huomiota vääriin ja epäolennaisiin asioihin. Tieteellisesti oikeana vastauksena tulee pitää sitä selitystä joka on todennäköisin ja jolla on painavin toisiaan tukevien linjojen todistusaineiston täsmäävyys nähtynä profiiliin.<br><br>
Nykyisen kielitieteen opein mukaan sanoista muodostuu historiaan kulkeutuvia jonoja, jossa kielitieteen hyväksymät säännöt liittävät toisiinsa eri kielien sanoja hieman dominopalikoiden tapaan. Suurelta osin käytetyt säännöt ovatkin oikeita ja perusteltuja sinänsä. Nämä jonot ovat kuitenkin irrallisia spagettinauhoja suuressa padassa, eikä niitä ole millään tavalla suhteellisesti jäsennelty. Profilointi puuttuu, sanaston hahmoa ei tunneta. Sanoilla ei ole sijaintia sanojen sukupuussa, vaan yhtenä samanarvoisena massana aakkoselliseen järjestykseen laitettuna. Sanoja ei linkitetä merkityksiensä kautta toisiinsa. Sanojen merkityksissä ei tehdä suhteellista erottelua, mikä on runkoa, oksia tai versoja. Ei ole siis kokonaiskuvaa sanastosta eikä sanojen suhteellista merkitystä kokonaisuudessa. Tälläisen suhteellisen merkityksen puuttuminen ja yleensäkin välinpitämättömyys sen puuttumisesta on minun näkökulmastani tieteellistä kritiikittömyyttä. Nykyinen kielitiede pystyy hyvin vähän antamaan todellisia vastauksia kielen eräille ilmiöille ja siksi tarvitsee nykyinen auditiivinen teoria tuekseen visuaalisen näkökulman.<br><br>
<b>1. Konsonanteiltaan yhteiset sanat ovat pääsääntöisesti samaa juurta.</b> Konsonantit ovat sanan runkoa ja vokaalit oikeastaan vain antavat mahdollisuuden esittää nuo konsonantit eri tavoin. Tavallaan konsonantit ovat siis ruumista ja vokaalit ovat vaatteita. Tästähän johtuu murre-erotkin suureksi osaksi. Nykyään annetaan kohtuuttoman suuri painoarvo vokaaleille, jolloin eri vokaalistukset samasta sanasta jaetaan eri lähteestä oleviksi sanoiksi. Tämä on eräs kielitieteen virheistä sen etsiessä sanoille niiden alkuperäisiä merkityksiä. Koska sana samat konsonantit ovat vokaalistuneet eri tavoin, sanat ovat jakautuneet eri sanoiksi osoittamaan jotain erityistä näkökulmaa samaan asiaan. Esimerkkinä kuolema, kalma, kalmo, kylmä ja kelmeä. Kantasanan varsinainen runko on näin ollen klm ja ainoastaan tällä kantasanalla on merkitystä etsittäessä sanueen alkuperäistä merkitystä. Myöhemmin muodostuneet liitteet täytyy irroittaa varsinaisesta kantasanasta. Suomen kieli lisää päätteitä, mutta esim. englannin kielessä myös kantasanan eteen voi tulla konsonantteja etuliitteinä. Tässä kohden täytyy konsonantteja koskien huomata sanojen olevan useimmiten yhteisiä myös muiden kielten kanssa ja yhteistä taustaa etsittäessä äännearvoltaan samansuuntaiset konsonantit ovat käsitettävä samoina. Karkeassa kaavassa b/p - f/v - k/g/c/q - m/n - d/t/z - z/s/c - k/x muodostavat yhteisiä ryhmiä. Lisäksi tähän liittyen on p/b = f/v, sillä äänteinä niitä ei voi puhutusta kielestä monestikaan erottaa. Lisäksi samaa merkitsevissä sanoissa eri kielien välillä on huomoitava konsonanttien muuttuminen, kuten varsin yleinen k > h ja k > v tai germaanien ja arabien tuntema g > j. Konsonantteihin liittyen kyseessä ovat siis Grimmin lakia vastaavat säännöt, joihin kannattaa tutustua. Toisin kuin yleisesti oletetaan Grimmin lain säännöt eivät kulje pelkästään oletettuun suuntaan, vaan melko vapaasti joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Ne eivät myöskään kosketa pelkästään germaanikieliä, kuten oletetaan, vaan ylittävät kieliperheiden rajat näkyen esimerkiksi assyrian ja aramean vuosituhansia vanhoista kirjoitetuista kielistä lähtien. Tämän ensimmäisen säännön mekanismien kieliperheiden rajat ylittävistä ominaisuuksista johtuen erilaiset variaatiot eivät tarkoita pakollista lainautumista, vaan samasta rungosta muotoutuvat usein samanlaiset variaatiot eri kielien sisällä ilman lainautumistakin. Kuitenkin näiden sääntöjen pohjalta tarkasteltaessa klm-sanueeseen kuuluvia sanoja kulma ja kolme, ne eivät näytäkään kuuluvan tämän ensimmäisen säännön piiriin. Ne liittyvät yhteen huomioitaessa toinen sääntö.<br><br>
<b>2. Mytologia luo etymologian.</b> Sana ja kuva liittyvät toisiinsa. Sanan tarkoitus on kuvata, vaikka sana itsessään ei kuvaakaan mitään. Yhdestä kuvasta voidaan taas muodostaa lukemattomia sanoja, vaikka kuva itsessään ei sanokaan mitään. Samalla ne ovat elementtejä, joita ei voida erottaa erilleen ihmisen alitajunnassa. Sanaa ei voida käsitellä erillisenä kuvasta, eikä toisinpäin. Moni kielentutkija uskoo selittäneensä mitä sana kuvaa löytämällä sanalle merkityksen tapaan: father, ´isä´. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä tässä tapauksessa ei ole löydetty vastausta siihen, mitä sana kuvaa tai merkitsee. Sanan kuvaama asia on vielä täysi mysteeri ja sana on vielä tyhjä taulu. Vaikka tiedettäisiin kuinka sana kirjoitetaan tai äännetään eri kielissä, se ei anna sanalle kuitenkaan mitään merkitystä, eikä sana vielä kuvaa mitään. Oikea kysymys on: Mitä isä merkitsee ja mikä on isän suhteellinen merkitys kokonaisuudelle? Vasta tämän ongelman ratkettua päästään symboliseen merkitykseen ihmisen alitajunnassa. Sana "merkitys" tarkoittaa suhdetta johonkin. Sitten kun sanalla on löydetty suhteellinen sijainti kokonaiskuvassa, sanalle on löytynyt merkitys. Ilman tätä suhteellista sijaintia maailmankuvassa se on ihmisen mielikuville ja alitajunnalle merkityksetön ja vain pelkkä käsittämätön kirjainten tai äänteiden muodostama jono. Pelkkä sanan kirjoitus- ja äänneasujen vertailu ja seuraaminen eri kielien välillä on vain osa sanan etymologian selvitystä, sillä siihen kuuluu kiinteänä osana myös kuva ja merkitys. Ihminen alitajunnassaan käsittelee asiat symboliikan kautta, ei sanojen kautta. Alitajunta ei ymmärrä sanoja, vaan ainoastaan sanojen symbolisen merkityksen. Tämä symbolinen merkitys sanoille alitajuntaan syntyy puolestaan maailmankatsomuksen kautta. Muinainen uskonnollinen näkemys sovitti jokaisen sanan osaksi sitä maailmaa, joten muinainen mytologia on olennaisen tärkeä seikka tutkittaessa sanojen etymologiaa. Mitä syvällisempi ja keskeisempi jokin symbolinen elementti on ollut muinaisessa maailmankatsomuksessa, sitä varmemmin se on jättänyt jälkensä nykykieleen. Uudessa maailmankatsomuksessa sana ja sen variaatiot saavat vain symboliikkansa mukaisen uuden aseman. Etymologiset selitykset, jotka eivät sovi mytologisen ja myös alitajunnan maailman kokonaiskuvaan, ovat mielestäni tieteellisesti epävarmoja. Sanan symbolinen merkitys muinaisessa maailmassa antaa pitkälti vastauksen miten ja miksi sanat ovat muovautuneet nykykieleen ja samalla samankaltaiset sanat löytävät hyvin usein yhteisen etymologian myös eri kielien välillä. Ettei yhteyksiä keksitä sattumanvaraisesti samankaltaisten sanojen välillä ensimmäisen säännön mukaan, voidaan hyväksyä vain ne yhteydet, joilla on samankaltaisuuden lisäksi mytologinen yhteys. Lisäksi tämän mytologisen yhteyden oikeellisuus täytyy varmistaa sillä, että vastaavuus tälle mytologian sisältämälle suhteelliselle merkitykselle pitää löytyä luonnosta tai normaali elämästä. Alkujaanhan muinaiset kansat olivat luonnonuskoisia, mutta ihmisen alitajunta pyrkii luonnostaankin linkittämään sanan suhteelliseen merkitykseensä ilman uskonnollistakin vakaumusta. Se on erottamaton osa ihmisen luontoa ja tästä syystä myös mytologia pyrkii alitajunnan ohjaamana muotoutumaan luonnon symboliikan mukaan. Mitä pidemmälle muinaiset tietäjät pystyivät sovittamaan luonnon ilmiöt osaksi mytologiaa, sitä kattavamman ja ehjemmän kokonaiskuvan mytologian sisältämät symbolit yhdessä muodostivat. Tällä kaikille ihmisille yhteisellä mekanismilla voitaisiin osittain selittää vanhojen mytologioiden maailmanlaajuinen symbolinen samankaltaisuus, mutta sillä ei voida selittää sanastojen samankaltaisuutta.<br><br>
Nykyinen kielitieteen tutkimuslinja seuraa kielen muuttumista teknisellä kaavalla ilman sanojen symbolista sisältöä ja tarkoitan tällä sitä "jumalallista" merkitystä muinaisen ihmisen sielun maailmassa. Nykykielessä sanoilla ei ole muinaisten aikojen yliluonnollisia ulottuvuuksia. Vuori on vuori, eikä siinä nähdä mitään jumalallista ja yliluonnollista voimaa tai ajatella sitä minkä symboliikan se on muodostanut ihmisen alitajuntaan. Esimerkiksi Afrikassa tänä päivänäkin taikakeinojen ja enteiden emotionaaliset vaikutukset jättävät erittäin vahvan tunnejäljen voodoo-uskoville, mutta tämä uskomuspohja luo samalla myös heidän alitajuntaansa omanlaisensa symboliikan maailman. Nämä ihmiset elävät aivan eri maailmassa ja tätä esineisiin, eläimiin ja muihin arkipäiväisiin asioihin kätkeytyvien henkien pelon vakavuutta eurooppalainen ei voi käsittää, mutta samankaltaisessa maailmassa elivät ammoin myös suomalaiset. Kaikella fyysisellä käsitettiin olevan jumalallinen puoli, joka merkitsi paljon enemmän kuin pelkkä materia. Sanat ovat jääneet nykykieleen elämään vailla tätä uskonnollista symbolista sisältöä pelkän perinteen voimin, mutta näin ei ole koskaan aiemmin ollut, joten tämän historiallisesta näkökulmasta ainutlaatuisen olosuhteen merkitys tutkijan kykyyn sisäistää kielen merkitystä olisi hyvä tiedostaa. Koska alitajunta toimii symboliikan kautta ja pyrkii sitomaan samanlaiset profiilit yhteen, se pyrkii sitomaan myös ulkoiselta profiililtaan samanlaiset sanat samaan merkitykseen. Tässä tapahtuu ensimmäisen säännön mukainen priorisointi, jossa konsonantit ovat etusijalla. Oleellisen painoarvon laittaminen toiselle ryhmälle nopeuttaa profilointia ja lisää sen tehokkuutta. Vokaalit ovat tarkentava tekijä konsonanttien jälkeen, jolloin profiloinnin aluksi ei tarvitse seuloa koko sanaa läpi, vaan kiinnittää huomio ensin päälinjaan. Priorisoinnin kautta tapahtunut profilointi on alitajunnan luonnollinen tapa yhdenmukaistaa ja virtaviivaistaa kieltä ja selittää sen, miksi konsonanteiltaan samankaltaiset sanat ovat symbolisesti yhteneväisiä myös suomen kielessä. Niillä on ulkoisesti yhteneväisen asunsa lisäksi myös sama symbolinen arvo. Kielitiede selittää tämän ulkoisen yhdenmukaisuuden sattumaksi sekä kielen sisällä että eri kielien välillä. Tälle on hyvin loogiset ja johdonmukaiset perusteet, sillä kielestä kiinnostunut ja kielentutkijaksi hakeutunut ryhmä on alansa luonteesta johtuen hyvin auditiivinen ryhmä. Yleensä jokin lahjakkuus sulkee toisen pois ja niin kielellisesti lahjakas ei olekaan lahjakas visuaalisesti. Auditiivinen tutkija ei useinkaan kykene ymmärtämään kuvaa, vaan se on hänelle maailma, jota ei ole olemassakaan. Tai ainakin sen painoarvo etymologialle on hänen mielestään hyvin vähäinen. Näin koko tieteenala painottuu sanan teknistä mekanismia tutkivaksi unohtaen kuvan ja merkityksen.<br><br>
Kalevalaista maailmankatsomusta vasten sanoille kulma ja kolme löytyy yhteys sanoihin kuolema, kalma, kalmo, kylmä ja kelmeä. Mytologisessa maailmassa kalma oli kuolleena eli kylmänä kolme päivää, jonka jälkeen alkoi uusi elämä. Kolmantena päivänä vainaja saapui manalan virralle, jonka yli se kävi uuteen elämään. Kolme päivää vainajana matkattuaan kalman matka saavutti kulminaatiopisteen hänen saapuessaan tuonelan tuliselle virralle. Apu virran ylittämiseen oli huudettava saarelta, sillä kolmannella iskulla (vrt. kolme päivää) kaadetun tammen eli maailman puun kanto oli manalan virran saarella ja sen latva oli vastarannalla ihmisistä katsoen pohjantähdessä, josta laskeuduttiin manalan tulisen pyörteen kuilua eli runkoa lasketellen manalaan. Tämä Pohjantähdessä olevan vuoren huipun korkein kohta on tuo kulma (lat. culmen ´huippu´, culminate ´huipentua´), johon kalmon matka huipentuu. Mytologialle taas täytyy löytää vastine luonnosta, sen ollakseen varmalla pohjalla. Kolme päivää tulee luonnon kiertokulusta, sillä valon kuolemasta, joka oli talvipäivänseisauksena on kolme kuukautta valon voittaessa pimeän ajan eli kevätpäiväntasaukseen, jolloin syntyy kuolemasta kolme kuukautta uuden elämän voittamiseen. Kolme on siis kuolleissa olemisen ajan luku ja tämä selittää lukuarvo kolmen yhteyden kalma-sanastoon. Kun näin edellisillä määreillä tutkitaan eri kielien sanastoa, huomataankin että nämä säännöt pätevät kielirajojenkin yli. Nämä säännöt ovat perustavampaa laatua kuin kieliperheet. Näin tulemmekin kolmanteen sääntöön<br><br>
<b>3. Kulttuurien maailmanlaajuinen levinneisyys ja yhteisyys.</b> Kolmas tärkeä seikka etsittäessä sanojen etymologiaa on kulttuurien levinneisyyden laajuuden hahmottaminen. Esimerkiksi Itämeren suomalaiset eivät ole millään tavalla olleet eristäytyneitä muusta maailmasta, vaan suomalaiset heimot ovat olleet kiinteässä yhteydessä mm. Egeanmerelle vuosituhansia, joka merkitsee sanojen olevan laajalti yhteisiä eri kansojen välillä. Uudet vaikutteet tulivatkin pääsääntöisesti Veikselin suulta mm. merkipihkakaupan kylkiäisinä. Tästä yhteydestä johtuen suomalaiset ovat saaneet monesta kulttuurista, sumerilaiset ja minolaiset kulttuurit mukaan lukien, runsaasti sanastoa ja vaikutteita jo vuosituhansia. Tämä selittää suurelta osin esimerkiksi huomattavan seemiläisen sanaston osuuden suomen kielessä. Nykyaikana internetin ja satelliittien hermoverkko levittää kulttuurit reaaliajassa koko maailmaan. Muinoin merien ja jokien elämää sykkivät kauppareitit tekivät sen muutaman kuukauden tai maksimissaan muutaman vuoden viiveellä. Historian pitkässä aikajanassa tällä viiveellä ei ole kovin suurta merkitystä. Kaikki kultit, uskonnot, tyylisuunnat ja tietotaito levisivät kauppateitä myöten kaikkialle maailmaan. Kaikkialla maailmassa tunnettiin samaan aikaan samat asiat. Näin yleistäen. Tästä kauppateiden koko maailman yhdistävästä vaikutuksesta johtuen vanhojen sivistyskielien sumerin, aramean, kreikan ja latinan osaaminen on minun mielestäni lähtökohta myös etsittäessä suomen kielen sanojen etymologiaa.<br><br>
Koko Euroopan uskonnollinen historia johtaa jäljille, jota voitaisiin kutsua kuurilaisuudeksi (vrt. kureetit, carialaiset). Suurelta osin skandinaavinenkin Eurooppa rakentui kuurilaisen maailmankatsomuksen ympärille, aivan samoin kuin Rooma tai Kreikkakin. Kuurilaisten mukaanhan Kreikka ja Kreeta on nimettykin, ei helleenien. Samoin oli Italian laita. Egeanmeren Cariasta ja Lydiasta lähteneet heimot perustivat Rooman ja kutsuivat itseään kuurilaisiksi. Tämä kuurilaisuus oli siis kirjattu heidän lakeihinsa, eikä ole siis mitään omaa sepitelmääni. Nämä kaikki olivat muinoin uskonnollisessa mielessä kuurilaisiksi käsitettyjä kansoja. Suomalaisten sanojen etymologia pohjautuu keskeiseltä osin tähän kuurilaiseen/karialaiseen/lyydiläiseen maailmankatsomukseen, jossa keskeisintä oli kuoleman kautta astuminen uuteen elämään. Suomalaisille tuli näyttelee suurta osaa tälläisenä tuhoavana, mutta samalla uutta luovana voimana niin kaskeamisessa, Juhannuksessa, kuin vainajan laivapolttohautauksessakin. Tämän Pohjolan vuoren ja Pohjantähden ympärille, jota kokko ja käki kuvaavat, kiertyy myös suomen kielen sanasto suurelta osin. Kuurilaisuus pitää käsittää vastaavana muinaisena kulttuurituotteena kuin englannin kielen vaikutusta nykyajan maailmaan, oikeastaan paljon merkittävämpänä. Jokainen tunsi ja tiesi sen. Tämä kuurilaisuuden keskus oli Egeanmeren meriä kulkeneissa kureeteissa/carialaisissa/lydialaisissa ja siellä vaikuttaneissa kelttiläisissä. Tämän uskonnollisen maailmankatsomuksen piirteitä säilyttivät Itämeren suomalaiset heimot nykypäivään saakka, mutta se tuli Egeanmeren piiristä. Suomensukuiset kuurilaiset, karjalaiset ja lyydiläiset eivät siis ole etnisesti Egeanmeren muinaisia kureetteja, carialaisia ja lydialaisia, mutta heidän kulttuurinsa on pitkälti sieltä ja siellä vaikuttaneilta kelttiläisiltä. Suomalaiset säilyttivät tämän kulttuurin pisimpään Euroopan heimoista omassa kansan perinteessään, muiden kansojen etsiessä uusia tuulia.<br><br>
Tämän jälkeen puhaltelivat uudet tuulet, jotka hävittivät jäljet hiekasta. Vanhan maailman tieto, tietäjät ja jumalat hävitettiin alkaen Aleksandrian kirjastoista päättyen Pohjolan riimusauvoihin asti. Tapahtui jyrkkä murros, jossa sanojen alkuperä alkoi kadota kansan muistista. Tämä alkuperä näkyy kuitenkin edelleen kielessä. Eri kielien sanastoilla on paljon suurempi yhteneväisyys, kuin nykyinen kielitiede olettaa. Koska nykyinen kielitieteen teoria sulkee yhteyden jopa samaan kulttuuriin kuuluneiden kielten sanastojen välillä pois, on tämä teoria otettava kriittisen tarkastelun alle. Rekonstruoidut kantakielethän ovat kuitenkin vain tutkijoiden itsensä määrittämillä metodeilla saavutettuja oletuksia, eikä niiden olemassaololle voida löytää mitään konkreettista todistetta, toisin kuin vanhojen kulttuurikielien ja suomen kielen yhteinen sanasto ja niihin liittyvä yhteinen mytologia. Tämän mytologian symboliikka on puolestaan sopusoinnussa luonnon symboliikan kanssa, joten lähteet mytologialle ovat tieteellisesti varmoja.
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-86278425968469956382013-01-14T09:11:00.000-08:002013-08-22T09:30:36.414-07:00Kariala, Kuurila, Korela ja kaartilaisten GorodisheRoslagenin vanhemman nimimuodon Ruzikurin lopussa oleva kuri tarkoittaa kuurilaisuutta, karialaisuutta ja kaartilaisuutta, jotka ovat ikivanhan lainvalvontajärjestelmän mukaan annettuja nimityksiä. Tällä tavoin kutsuttiin muinoin kuninkaan henkivartijoita ja lainvartijoita. Tämän järjestelmän mukaan hallintopaikoille annettiin nimiä ja myös näillä paikoilla asuneita ihmisiä kutsuttiin tätä kautta kuurilaisiksi ja karialaisiksi kuten heidän lainkäyttönsä alle alistuneitakin.<br><br>
Tämä kulttuuri oli hyvin laajalle levinnyt Egeanmereltä, jossa oli muinoin kuninkaiden käyttämien lainvartijoina ja henkivartijoina toimineiden karialaisten (Caria) ja kureettien (Curete/Crete) mukaan nimetty kulttuuri. Nämä olivat laivoilla liikkuneita kuninkaalleen lojaaleja sotureita. Carialaiset tuntee mm. Egpytin historia Faaraon palkkasotureina ja heilla oli aivan oma alue, jossa on tehty löytöjä heidän kulttuuristaan. Myös Raamatussa tunnetaan nämä kuninkaan henkivartiat kaarilaisina ja kreetteinä. Rooman perustajat kutsuivat myös kulttuuriaan kuurilaiseksi Cariasta saapuneen lainkäyttömallin mukaan ja näin senaatteja ja muita hallintoon liittyviä rakennuksia kutsuttiin nimellä Curia... edelleen tänä päivänäkin.<br><br>
Tämä laivoilla kulkenut kulttuuri saapui myös vesireittejä, pääasiassa Veikseliä meripihkakaupan sivuvaikutuksena (1500 ekr.?), Pohjolaan ja samalla tavoin kuninkaan henkivartiokaarteina toimineiden palkkasoturien mukaan nimettiin hallintopaikat Pohjolassa kuin Roomassakin. Tästä tulee tuo Ratsukuri-nimen loppuosa Roslagenin vanhempaan nimimuotoon. Ranskalaisilta löytyy vanha vartijaa merkitsevä garde, josta uskotaan johtuneen frankkien wardōn, suojelua merkiten. Samalla tapaa germaanikielissä on monia vartoa, varoa ja vartioida merkityksiin liittyviä kantasanoja, jotka ovat samoja sanoja kuin suomen kielessäkin merkityksineen ja kirjoitusasuineen. Ranskalainen garde on puolestaan hyvin lähellä babylonialaisten 2000 ekr. soturista käyttämää sana qardu ja tämä sana on lähtöisin Vanjärveltä, jonka seutua heettiläiset kutsuivat nimellä Kur (kurrites = hurrites).<br><br>
Pohjois-Euroopassa kuurilaisuus oli yleinen yhteiskunnan muoto etnisyydestä riippumatta. Nimestä Karia muodostuu edellä esitellyllä k=v kaavalla Karia > Varia > Variag eli Varjag, jonka -g pääte osoittaa sen olleen germaanisen kielen käyttämä kutsumanimi karialaisista (vrt. kaarti > vartia). Tästä syystä tuon Ruzikuri riimukirjoituksen loppuosa -kr, joka on sen aikaista vokaalistusmuotoa käyttäen olisi ollut karia, onkin saanut tuon muodon variag. Rurikhan mainittiin olevan juuri varjagi ja tämä k=v mekanismi selittää miksi näin varjagikaarti oli nimenomaan kuninkaan henkivartiokaarti, sillä nämä sotilaat olivat karialaisiksi/kuurilaisiksi kutsuttuja sotilaita. Kaartin pataljoonan tehtävä on edelleenkin hoitaa presidentin linnan vartiointia tuhansein vuosien perinteiden mukaisesti.<br><br>
Karjalaiset (kariala = kuurila = korela) tulivat Karjalaan Satakunnasta, josta löytyy Harjavalta niminen kaupunki. Harjavallan nimen selittäjät ovat varsin oikein päätelleet nimen tulevan nimestä Chariowald, jonka etuosan chario he uskoivat merkinneen sotajoukkoa, mutta tarkemmin se on tarkoittanut kuninkaan karialaisia, kaartia. Loppuosa nimestä merkitsee valtaa, joten Harjavallan nimeksi muodostuu Cariavalta/Karjavalta. Kyseessä ovat olleet karialaisiksi kutsutut kuninkaan lainvalvojat ja henkivartijat, jotka sai nimensä heidän uskontonsa mukaan. Myöhempien karjalaisten kalmistoa Visulahdessa kutsuttiin 1561 maakirjassa nimellä "Cariala Hauta Maa", jossa nimi Caria on Egeanmeren Carian kanssa yhteisessä muodossa.<br><br>
Ruzikurista Venäjää hallitsemaan tulleen kuninkaan linna-alue oli venäjän kielessä Gorodishe. Ish-loppuosa on vokaalistus suomalaisesta sanasta ´uusi´. Gorodishe, Gorod+uusi, jolla tapaa muodostuu myös nykyinen nimi Nowgorod uusi+Gorod. Uusi on mielestäni oikea päätelmä, koska eräs suomalainen nimitys Nowgorodille on Uusilinna. Kuten aiemmin on käsitelty kaartilaiset olivat kuninkaanlinnan vartijoita ja tästä voidaan päätellä, että gorod merkitsi linnaa ja new merkitsi uutta ja näin tulee suomalaiseksi käännökseksi Uusilinna. Tämä on siis suora käännös ja merkitys on sama kuin Gorodishe. Kun puhuttiin uudesta kaupungista ei tarkoitettu uutta siinä mielessä kuin nykyään, vaan tarkoitettiin sen kaupungin pyhitetyn uuden eli idän jumalalle. Ish on laajasti käytetty pääte Euroopassa: Lindanish, British ja niin edelleen. Tämä ish-pääte voitaisiin kuvitella olevan myös curetes-nimityksen viimeisenä kirjaimena, jolloin Egeanmeren Curetes olisi vanhin tiedetty Gorodishe. Nimellä Curetes kutsui myös Carta Marina suomensukuisia kuurilaisia.<br><br>
Gorod merkitsi venäjän kielessä suljettua pihaa tai aitausta. Tämä vastaa myös ruotsalaisen sanan gård merkitystä, esimerkiksi Nowgorodia koskien, joka ruotsin kielessä tunnetaan nimellä Holmgård. Samalla tavoin ruotsin kielessä nykyisin gård tarkoittaa esimerkiksi pihaa ja maatilaa, mutta ehkä kuvaavin sana on kuitenkin meille suomalaisillekin tuttu kartano. Voidaan päätellä venäläisen Gorodishen pohjaltakin, että gård merkitsi myös ruotsin kielessä nimen loppuosana linnoitusta, johon ovat majoittuneet henkivartiokaartilaiset, joten linnoituksessa on oltava tietenkin myös kuningas, josta Ibn Fadlan kertoo: ”Rusien kuninkaalla on tapana pitää luonaan linnassa asumassa neljäsataa miestä, jotka ovat hänen urhoollisimpia seuralaisiaan ja joihin hän luottaa. He ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan hänen puolestaan.” Nimelle Gorod löytyy eräs skandinaavinen nimimuoto Gardariki, joka tarkoitti siis Kaartikuria. Tätä kuvaten Gardarikistä on toinenkin muoto Gardaveldi eli Kaartivalta. Tätä vastaa suomen kielinen Karjavalta. Ruotsin kielen gård on selvä lyhennelmä venäläisestä nimestä gorod, joka taas on puolestaan nykyisin venäjän kielessä muodossa grad kaupunkia merkiten. Kreml on hallitsijan vallein ja muurein suljettua pihaa merkitsevä termi venäjän kielessä ja kuurilaisista periytyvä kr-kantasana on siinäkin vielä näkyvillä. Kuninkaan hovia merkitsevä englannin kielinen sana court, merkitseekin sekä kuninkaan hovia, että tuomioistuinta, ja on uskottu etymologialtaan pohjautuvan suljettua pihaa tai puutarhaa merkitseviin sanoihin.<br><br>
Eri kielisille sanoille kaarti/gorod/gård/gard/court/grad onkin siis täsmälleen sama etymologia ja äänteiltään samat konsonantit. Suljettu piha onkin alun perin merkinnyt kuninkaanlinnan vartioitua pihaa, puutarhaa ja tiluksia sekä sitä vartioivaa palvelusväkeä kureettejä eli kuurilaisia. Ruzikr ei siis merkinnyt henkilön nimeä, kuten ei yleensäkään ikinä merkitse vanhoissa mytologioissa ja historian kirjoituksissa, vaan tällä kertaa kyseessä on ollut Roslagenista tulleen kuninkaan hovi kaikkine kuurilaisineen.
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-39968361729946719782013-01-11T13:22:00.002-08:002013-12-05T16:01:41.260-08:00Ratsukurin RurikKeskeistä Roslagenin nimimuodoissa on miltä kantilta tahansa selityksiä tarkasteleekin, niiden liittyminen laivakuntaan eli laivalakiin (skeppslag). Nimi on yhdyssana ja muodostuu kahdesta osasta. Etuosa merkitsee laivaa tai on sen kiertoilmaus ja jälkiosa merkitsee valtaa ja lakia. Skeppslag voisi täten olla sitä vastaava erisnimikin. Roslagenista on ollut erilaisia nimimuotoja käytössä kirjoittajasta ja aikakaudesta riippuen, mutta ne eivät sulje pois toisiaan. Roslagenin nimimuodossa sen alkuosa oli ros ´hevonen´ ja jälkiosa lagen ´laki´. Roslagen on mielestäni käännettävä kuten se kirjoitetaankin eli Hevoslaki. Tässä on nyt vain otettava huomioon, että hevonen/ratsu oli laivan kiertoilmaus. Sanottiin siis hevonen, mutta tarkoitettiin laivaa. Roden, joka on Adelsön riimukivessä muodossa Rod, muodostaa Roslagenia tarkoittavana nimimuotona poikkeuksen, sillä se ei ole yhdyssana. Jotkut selittävät Rodenin tarkoittaneen ruotua, mutta nämäkään selitykset eivät sulje pois toisiaan. Ruotu oli siihen aikaan samainen laivakunta/ratsukunta (vrt. ven. rota, ´komppania´), joten joku toinen saattoi samaan aikaan kutsua Rodenia nimellä Roslagen.<br><br>
Rurikin nimen puolestaan uskotaan olevan sama nimi kuin Roderik ja tulleen muodosta Hrothirikaz. Hrothi, ´kunnia´ ja rikaz, ´rikas´. Rikas ei merkinnyt rikasta aivan nykyisessä merkityksessään, vaan hallitsijaa ja mahtimiestä tai yleensäkin sen käyttämää vaikutusvaltaa ja sen lainkäyttäjiä. Myöhäisemmin rik/rig merkitsikin juuri tätä valtaa (esim. Sverige). Sanaa rikas kuningas-merkityksessään vastaa latinassa regis, ´kuningas´, joka tunnetaan paremmin muodossa rex. Kantasana on reg ja vanhin sellainen löytyy Forum Romanumin Lapis Nigerin pyhäkön kaivauksissa löytyneestä kivessä muodossa recei. Tämän kiven merkinnät ovat varhaisimpia latinalaisia ja niiden arvellaan olevan ajalta n. 550 ekr. Carta Marinastakin löytyy tästä johdettu sana regnum, ´kuningaskunta´. Hrothi-alkuosa näyttäisi ruotua vastaavalta sanalta, joten näyttäisi että ruotu-sanalla ja kunnia-merkityksellä on jokin yhteys. Tämä yhteys löytyy kunniavartiosta, joka oli kyseisessä järjestelmässä kuninkaan kaarti. Hrothirikazin nimi siis tarkoittaisi kokonaisuudessaan kunnioitettua hallitsijaa. Rurikin nimi muodostuisi siis samoista elementeistä kuin Roslagenin nimi, josta Rurikin uskotaan tulleen. Tätä samaa nimeä käytettiin siis paikannimenä, kuten Roslagenissa tai hallitsijanimenä, kuten Rurikin tapauksessa, mutta se oli myös tavallinen erisnimi. Vanhoista lähteistä emme voi varmuudella tietää tarkoitettiinko siinä tätä hallintojärjestelmää vaiko sen kuningasta virkanimenä, sillä ne olivat päällekkäisiä asioita.<br><br>
Minä sain käsiini valokuvan Rurik-nimen riimukiven kaiverruksesta Ruotsalaisen vanhan Roslagenin alueella sijaitsevan Norrsundan kirkon seinästä. Aiemmin käsitellyn braktaatin "Lathu laukas. Kokos alu" oli käännetty väärin muotoon "lathu laukaR. gakaR alu" käyttämällä R-kirjainta z-kirjaimen tilalla. Samasta syystä tämäkin riimukirjoitus on saanut germaanisen asun roRikr, vaikka todellisuudessa Rurikin kirjaimista tulee nimi Ruzikr. Sana paremmin vokaalistettuna on yhdyssana Ruzikuri ja nykymuotoon vokaalistettuna se olisi Ruotsikuri. Ruzikuri-nimen alkuosa on suomen kielinenkin sana ja tarkoittaa ratsua, joksi laivaa tabusyistä kutsuttiin. Nimitys Ruotsi on vokaalistettu variaatio tästä sanasta. Muinoin Ruotsissa Lemminkäistä vastaava Odin oli ylin jumala ja kaskitulien liukkaasti laukkaavan ylijumala Odinin ratsu näkyy Roslagenin nimessä. Tämä ratsu vei ruotsalaisten vainajat tuonpuoleiseen ja ruotsalaiset käsitettiin tästä uskonnollisesta maailmankatsomuksestaan johtuen automaattisesti ratsulaisiksi, vaikka sana ratsu olisi ilmaistukin jollain toisella tapaa. Ratsu ja Ruotsi ovat samaa juurta ulkoasunsa ohella myös uskonnollisesta näkökulmasta ja jokainen tiesi mistä uskonnollisesta ryhmästä puhuttiin kun puhuttiin ruotsalaisista. Laivakulttuuriin kuului uskonnollinen maailma, joka sovitettiin vastaamaan arkielämää ja tästä syystä nimistön selityksien on tuettava tätä uskonnollista maailmankuvaa samaan aikaan arkielämän realiteettien kanssa. Kokko käsitettiin sekä ratsuksi että laivaksi. Rusien nimi muodostui tästä Ros-etuliitteestä. Tämä ros on siis yleisesti hyväksytty rusi-heimon nimen etymologiaksi ja tähän minäkin uskon. Rusien nimitys liittyi laivan ja polttohautausten ohella ruiskaskien kokkoon, jota tukien saksalainen roden ´raivata´ ja venäläinen rož, ´ruis´ osoittaisivat tulisen ratsun kuuluneen juuri ruista viljelleeseen kaskikulttuuriin. Näin voidaankin arvella Rurikin tulleen kaskikulttuurista, joka liikkui laivoilla.<br><br>
Slaavilaisille Rod merkitsikin Otavan hirveä sekä heidän kantaisäänsä. Roden oli riimukivessä muotoa Rod, joten ratsu voi olla itäistäkin perua. Vienan ja Äänisen kalliopiirroksissa, joiden uskotaan olevan kampakeraamista kulttuuria on hirvellä huomattava sija, kuten on myös veneellä. Nämä kaksi yhdistyvät veneessä, joiden keulassa on maskottina säännönmukaisesti hirvenpää. Muutoinkin vene- ja hirviaiheet yhdistyvät toisiinsa niin, että niitä ei voi aina erottaa toisistaan. Jotkin veneet Skandinavian kalliopiirroksissakin voidaan tunnistaa nahkaveneeksi alla olevan reen jalaksen tyyppisestä nahkaa suojaavasta emäpuusta. Mitä ilmeisemmin tämä emäpuu jäi muistoksi myös myöhempiin laudasta tehtyihin veneisiin, kuten esimerkiksi Hjortspringin veneeseen. Tälläisiä jalaksia on löydetty Suomestakin. Itämerensuomalaisille yleisessä tyylissä nahkaveneen köli saattoi jatkua pidemmälle kuin keulan partaat, joka sekin näkyy kalliopiirroksissa. Nahkaveneet valmistettiin hirven- tai mursunnahasta puusta tehdyn kehikon ympärille pingottamalla, joten pienet veneet tehtiin luultavasti yhdestä hirvenvuodasta ompelemalla vuota päistään kiinni. Näin muinainen laivuri koki hirvestä tehdyn laivansa olevan ratsu. Hirvi on merkinnyt suomalaisessa mytologiassa Aurinkoa, eli tulta. Näin tästä on vääjäämättä syntynyt aikalaisille mielikuvat laivaratsusta, aurinkolaivasta ja tuliratsusta.<br><br>
Hirven käsittämistä ratsuksi tukee sekin, että siperialaisilla shamaaneilla oli hirvenpäinen sauva, jolla shamaanien uskottiin matkustavan tuonpuoleiseen viisautta etsimään. Shamaanit matkasivat samoin keinoin tuonpuoleiseen, kuin vanajienkin uskottiin matkaavan. Shamaanirummun yksitoikkoinen ääni auttoi shamaania matkaamaan toiseen maailmaan ja rumpu oli myös shamaanin peura tai hevonen. Hirvisauvaa käyttivät myös esim. mordvalaiset keppihevosta vastaavana ratsuna. Hirvenpääsauvoja on käytetty jo tuhansia vuosia sitten ja niitä on löytynyt sekä kalliopiirroksista että arkeologisista löydöksistä itämerensuomalaisten alueilta. Myös Väinämöinen kulkee merta oriilla, joten ajatus laivasta ratsuna on tuttu myös Kalevalassa. Hirvi on todellakin merkinnyt ratsua, mutta myös laivaa. Viikinkien laivan maskottina oli yleensä kelttiläinen käärme, kun taas suomalaisten vanhoissa kalliopiirroksissa se on hirvi. Roslagenissa tunnettu laivan näkeminen ratsuna näyttäisi näin päätellen olevan siis itämerensuomalaista perua, mutta vähintään se on uskonnollisesti samoista lähteistä mistä itämerensuomalaistenkin ja tuhansia vuosia vanha. Esimerkiksi Pohjois-Ruotsin Nämforsenin kalliopiirrosalueella (vrt. Norrforsen ja Gärden), joka on Pohjois-Euroopan suurimpia, hirvi- ja veneaiheet ovat suosituimpia ja niiden hirviveneissä löytyy juuri itämerensuomalaista tyyliä ja asutuspaikan löydöt osoittavat yhteydet itään. Uskonnollisista muodoista tämä vanhin itämerensuomalainen jäi elämään Suomessa ainoastaan saamelaisten keskuuteen.<br><br>
Ruzikurin nimen alkuosalle löytyy vastaavuus Roslegenin nimimuodosta Rodzlagen vuodelta 1493. Käytännössä se on siis äänteellisesti vastaava muodon Rozlagen kanssa. Etuosa voisi olla juontunut germaanisesta sanasta raidaz, mutta merimiestä merkitsivät sanat rods-karlar ja rods-man ja sana rod ´akseli´ viittaisi nimen tulevan mastosta, sillä laivan masto oli maailmanpuun symboli. Kiertoilmausten merkitys on aina pidettävä mielessä. Mastomiehet olivat ruotumiehiä, mutta myös ratsumiehiä. Rodzlagenin nimi muodostuu vaihtamalla Ruzikurin jälkimmäinen sana kuri sitä merkitykseltään vastaavaksi germaaniseksi sanaksi lagen ´laki´. Roslagenin nimi olisi nykysuomen kielinen alkuperäisen merkityksensä säilyttäen Hevoskuri eli Ratsukuri, mutta ei ole väärin sanoa se olleen Ruotukuri tai jopa germaanisen kielen kautta suomen kieleen palautunut Ruorikuri tai tabusyyt huomioon ottaen Laivakuri. Joka tapauksessa kyseessä on kuri, jota valvoi laivoilla liikkuneiden lojaalien keskenään valan tehneiden sotilaiden joukko, sillä muinoin laivan miehistö teki keskenään liiton, jonka kuningas oli veneen kapteeni. Tälläisiä kuurilaisiksikin kutsuttuja sotilaita käytettiin palkkasotilaina ja kuninkaiden henkivartijoina. Rurikin kansallisuutta arvuuteltiin pitkään, kunnes nykyaika toi tullessaan geenitestit, jolloin paljastuikin Venäjän perustaneesta Rurikista periytyvän hallitsija-suvun olevankin etnisesti suomensukuinen. Tarkemmin tutkittaessa Rurik on kuulunut Ruotsissa asuneisiin suomensukuisiin heimoihin. Bysantin vartijasopimuksissakin on mukana suomalaistyyppisiä nimiä. Vanhastaan Ruotsia asuttivat suomalaiset heimot ja luultavasti Rurikin aikaan suomalaisia oli merkittävässä määrin myös Roslagenissa vaikuttaneessa kulttuurissa. On hyvin uskottavaa, että Roslagenista kutsuttiin suomalainen hallitsija palauttamaan järjestys heimojen keskelle myös Venäjälle, kuten historia kertoo.<br><br>
Tutkittaessa aiempia huomioita vasten Rurikin nimeä se muodostuu sanoista ror ´ruori´, mutta jälkimmäistä lakia ja hallitusvaltaa kuvaavalle sanalle jää vain k-kirjain. Se on siis sanana kadonnut olemasta ja jättänyt vain jäänteen itsestään. Tästä voimme päätellä nimimuodon olevan nuorin kaikista. Se on sen kuvaamaa hallintomuotoa myöhäisempi sana. Tämä tarkoittaa myös sitä että ror-muoto on nuorin kaikista variaatioista. Suomalaisen ruori-sanan etymologiaksi on arveltu germaanista lainasanaa ror, ja luultavasti näin onkin. Futhark-riimuilla z oli germaaneille R, joten ruozi kääntyykin mielenkiintoisesti niitä käyttäen muotoon ruoRi. Ror on kuitenkin muodostunut luultavimmin kaavalla rod > ror. Vastaava muutos kielessä tapahtui myöhemmin lahden toisella puolen, jossa Pohjanmaalla tapahtui muutos d > r, esim. sydän > syrän. Jako sanojen välillä voisi olla myös Ru-rik, jolloin ensimmäinen osa olisi lyhentynyt (vrt engl. ror = oar) ja jälkimmäinen -rik -pääte merkitsisi lakia. Pidän tätä heikompana selityksenä. Toinen ruoria tarkoittava sana on myöskin lähellä ratsua: raz, rat/ratti. Ruorimies on laivan rattimies, tarkoittaen tarkemmin ottaen laivan päällikköä.<br><br>
Tulkittiinpa Norrsundan riimukivestä Rurikin vanhempi nimimuoto muodossa Ruzikr tai Rurikr, voimme havaita että lakia ja mahtia tarkoittava jälkiosa on muotoa kr. Monesti vokaalit katoavat, kuten tässäkin tapauksessa voimme olettaa, mutta voimme päätellä sanan olleen latinalaista alkuperää oleva hallintoa ja hallintopaikkaa merkitsevä sana kuuria, joka on jäänyt myös suomen kieleen kuri-muodossa. Ratsukuurin/Ratsukurin vallanpitäjiä voitaisiin kutsua siis kuurilaisiksi samoin kuin heidän vallassaan olevia kansalaisiakin. En tiedä ovatko sanat ror ja kuri esiintyneet samaan aikaan germaanikielessä, mutta näyttää Ruzikr-tulkinnan kautta, että yhteys suomen kieleen ja itämerensuomalaiseen kulttuuriin on vahva. Vastaavalle hallintotavalle alamaisia itämerensuomalaisia kutsuttiin kuurilaisiksi Baltiassa. Sen lisäksi, että Rurik on geneettisesti sukua suomalaisille, voi Ratsukurin suomalais-tyyppisestä nimestä päätellä, että itämerensuomalaisilla heimona oli kosketus Roslageniin.<br><br>
On melko selvää ettei Rurik ollut henkilön nimi, vaan nimellä tarkoitettiin roslagenilaista kuningasta virkanimenä ja hänen johtamaansa sotilasosastoa. Voidaan olettaa myös hänen veljiensä nimien olevan vastaavalla tavalla syntyneitä. Rurikilla mainittiin olleen veljet Sineus ja Truvor, jotka vanhan tiedon mukaan matkasivat Ruzikurin matkassa. Näille nimille löytyykin jo valmiiksi hyvin tarkkaan osunut arvio, joka osoittaa kyseessä olleen kuninkaan omat joukot. Tiedot Ruzikurin tulosta ovat toisen käden tietoa myöhemmältä ajalta ja on arveltu, että Sineus tulee sanoista sin, ´hänen´ ja hus, ´talonsa´. Tämä tarkoittaisi Ruzikurin muuttaneen ”kimpsuineen ja kampsuineen" alueelle järjestystä ylläpitämään ja luomaan hallintojärjestelmän. Truvor taas tulisi kahdesta sanasta tru, ´lojaali´ ja vor, ´kaarti´. Vor taas saa alkunsa sanasta vara, joka merkitsee suojaa ja turvaa, tässä tapauksessa sotilaallista turvaa, kuten aiemmin on käsitelty. Rurikin veljekset ovatkin siis lojaali kaarti kaikkine perheineen ja omaisuuksineen, koko kuninkaan hovi. Ratsukurin kuningas ja hänen kuurilaisensa.
Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-4735789311366222492013-01-09T03:50:00.001-08:002013-12-06T09:58:05.369-08:00lathu laukaR. gakaR alu.Skoonen braktaatin (amuletti) käännös "lathu laukaR, gakaR alu" on hyvin kyseenalainen, jonka käännösvirhe johtuu hyvin pienestä seikasta. Tekstin z-kirjaimet ovat tulkittu futhark-riimuilla R-kirjaimiksi, jolloin on saatu tuo muoto. Kuitenkin z-kirjain on korvautunut myöhemmin r-kirjaimella germaanikielissä, sillä tämä korvautuminen näkyy sanastossa. Tekstin arvoitus ratkeaa käyttämällä Olaus Magnuksenkin käyttämiä riimuja ja myös Kylverin riimukiven aakkostaulussa tämä kirjain on z. Myös vanhoissa furhark-riimuissa kirjain on z, mutta niissä se on ylösalaisin. Onhan jo maalaisjärjelläkin ajateltuna outoa, että samassa sanassa käytetään kahta eri R-kirjainta. Riimujen tulkitsijat ovat muulloinkin varsin usein käyttäneet väärää ”tulkkia” ja olenkin nähnyt monta koomista tulkintaa. Esimerkkinä juuri tämä braktaattien laukaR = laukaz, joka sisältää merkitykset ´laukassa´ ja ´liekeissä´. Lauka oli liekkeinä liukkaasti laukkaava balttilainen kaskeamisen jumaluus, jonka mukaan nimettiin mm. laukpatis, ´peltoisä´, laukumate, ´peltoäiti´ ja laukas, ´pelto´. Tämä tuli sai nimensä Ukko Ylijumalan (vrt. Liekkiö) mukaan. jonka muotoja ovat myös Ylä-ukko eli Laukko, josta tulevat Laukkaset ja Yli-ukko eli Liukko, josta tulevat Liukkoset. Liukkosten sukunimen etymologiasta onkin tehty tutkimus, joka osoittaa nimen liittyvän juuri balttilaiseen peltojen kaskeamiseen. Tästä laukkaavasta tulesta on siis saanut suomen kieli vokaalistamalla useita sanoja. Liukas liikku, loikki laukka, läikky liekki. Juhannuksen leikit ja tanssit kokon ympärillä matkivat tätä liekkien laukkaavaa leikkiä. Laukassa on savon murteella laukas, sillä -ssa pääte on kirjakieltä, joten tuo braktaatin -z pääte vastaa puhuttua suomen kieltä. Germaaneilla oli tapana käyttää -r päätettä, mutta kyseisessä braktaatissa käytetään suomalaisen kielen päätettä. Germaanikieliin on lainattu suomalaistenkin käyttämästä sanastosta usein sanoja tällä tapaa muuttamalla z-kirjain r-kirjaimeksi.<br><br>
Odinin ratsun, Sleipnirin etymologia on slippery, ´liukas´. Suomen kielessä liukas, joka loikki laukkaa oli tämä kokon tulimeri, joten Odinin ratsu kuvaa kokkoa ja sen kahdeksan jalkaa liekkien liukasta liikettä. Useissa braktaateissa Odinin lisäksi onkin myös tämä ratsu kuvattuna, vaikkakin ilman kahdeksaa jalkaa. Kokon tulimeren tavoin Sleipnirkin keräsi vainajien sielut ja vei ne Valhallaan. Rasek/Raske-nimien etymologia on myöskin nopea ja niistä periytyvätkin raivoavaa tulta merkitsevät suomalaiset sukunimet Räsänen ja Räisänen. Odin määräsi vainajat Euran suomalaisillekin tuttuun tapaan polttohaudattavaksi ja kyseessä on Lemminkäistä vastaava Ukko ylijumala. Laivahautaus ja laivapolttohautaus oli tuttu myös viikingeille ja voidaan arvella kyseessä olleen kelttiläiset viikingit, joita tanskalaisetkin punaisine partoineen pitkälti olivat. Irlantiin ja Skotlantiinkin suomalaisilla on ollut kosketus yhteisen kelttiläisen kulttuurin kautta. Viikingit joskus upottivat laivan sytyttämällä sen tuleen ja vesillä tehty polttohautaus on tuttu myös Intiassa, jossa esiintyy näiden kelttiläisten geneettiset sukulaiset yläluokkana. Joskus viikinkien vainajalle tehtiin kivista laivalatomus, mutta hautajaisia suoritettiin usein samaan tapaan kuin suomalaisillakin polttamalla vainaja laivassa ja tekemällä vainajalle kumpu. Ibn Fadlanin kuvaama polttohautaus laivassa määrittää mielestäni fennin eli väinän nimen. Irlannissa finn tarkoittaa valkeaa ja iirissä ban. Iirissä viikinkejä kutsuttiin nimellä finn, mutta tällä iirin kielisellä viikingin nimellä tarkoitettiin nimen omaan polttohautauksen, kaskeamisen ja Juhannuksen tulia palvoneita kuurilaisia ja viikinkejä, joiden jumala oli Odin tai Lemminkäinen.<br><br>
Tässä braktaatissa on Fenrir-susi ja Odin korppeineen sekä teksti: Lathu laukaR. gakaR alu. ”Lato laukas. Kukus alku.” Letto (engl: fen), jossa Fenrir syntyi on viettävä ja ravinteikas soinen maa, jonka mukaan on nimetty sato-onnen jumala Lado. Germaanisesta sanasta fen vokaalistui myöhemmin suomen kieleen sana vainio. Tämä Hyperborean Leto eli tuhkanharmaa susi syntyi tähän maatyyppiin tehdyssä kaskessa, jolloin sen käessä eli kokossa olivat syntysanat. Odinin korpit Hugin ´Ajatus´ ja Munin ´Muisti´ vastasivat symboliselta merkitykseltään kokkolinnun syntysanojen osaamista eli alun antamista ja sanan gaukaz onkin uskottu tarkoittavan käkeä. Kukkuminen oli alun antamista, myyttisten syntysanojen lausumista, mutta "kukussa alku" voidaan ilmaista myös muodossa "kokossa alku". Suden harmaa väri kuvasi tuhkaa ja Fenrir-susi nimettiin leton germaanisella nimellä. Myyttien mukaan Leto olikin Hyperboreasta suden valepuvussa Egeanmerelle tullut jumala. Tämä susi esiintyy Odiniin liittyen myös metsästys-myytissä koirineen tai susineen (vrt. hunt-hund). Tässä Odiniin liittyneessä raivokkaassa armeijassa esi-isät ja muut tuonpuoleisen asukkaat ratsastivat maan yllä myrskynä mustilla ratsuillaan metsästäen ja eräässä versiossa Odinin musta koira olikin löytynyt läheltä tulisijaa. Kyseessä on maan yli liikkuvasta mustasta savupilvestä ja tulen polttaneesta mustasta maasta. Vanhan palamisesta. Ravinteikas etelään viettävä lettomaa kaskeamalla syntyi maksimaalinen sato, mutta uskon tätä maatyyppiä käytetyn hyväksi jo ennen kaskeamista. Venäjän sana leto (vrt. lieto) tarkoittaakin sekä kesää että etelää, jolloin kummallakin on yhteinen nimittäjä Aurinko ja sen tuli. Keskikesän Auringon tulen voima kuvasi kasken polttavaa, mutta samalla hedelmällistä voimaa. Sanat liete ja liettyä (vrt. liuti, leute) sopivat parhaiten kuvamaan joen kuljettamaa ravinteikasta lietettä ja uskonkin alunperin viljelysmaiden olleen jokien penkereillä. Tälläisten maiden viljelijät olivat Itämeren suomalaisten esi-isät ja lettojen viljelyn mukaan heitä ja heidän jumaliaan kutsuttiin: Lieto, Liettua, Latvia, Leto, Lado, Leda ja Lyydi. Suomaa eli alavaksi viettävä maa on Samland ja Suomi ja lettomaa on Finland. Hyperborealaiset olivat suomaalaisia.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-5492326147186550912013-01-08T15:52:00.000-08:002013-01-08T15:55:52.575-08:00Etymologia sukunimille Kokko, Kukko, Kekko, Kokki ja KekkiKäki saa nimensä ääntelystään. Käki on latinaksi cuculus canorus, englanniksi cuckoo, joten ei ole epäilystäkään etteikö nimi ole annettu ääntelyn mukaan. Englannin kieli paljastaakin, että kukko on tarkoittanut käkeä, vaikka kyllä kukkokin sanoo: ”kukko kiekuu!” Suomalaisessa mytologiassa kukko on kuitenkin tarkoittanut alun perin käkeä ja vasta myöhemmin tällä nimellä on kutsuttu käen kelttiläistä vastinetta kukkoa. Savolaisten suurin juhla on Juhannus, johon käki kuuluu erottamattomana osana, sillä käki on kevään symboli, mutta kukko on aamun symboli. Kukko ei täten kuulu läheisesti Juhannukseen eikä suomalaiseen luontoon kuten käki, mutta käen ja kukon nimen ja symbolisen merkityksen kautta myös monia muita lintuja, jotka ovat viestintuojia uudesta elämästä on kutsuttu kukoiksi tai kokoiksi. Kalevalassa koivuun istunut lintu on samassa runossa välillä käki, välillä kokko, sillä niillä tarkoitetaan samaa asiaa. Käki kuuluu ehdottomasti yhdeksi Juhannuksen symboliksi koivujen ja juhannuskokon ohella. Käki istuu koivun latvassa, joka sekin uuden elämän versona on käen symboli. Käen symboli on myös juhannuskokko eli toiselta nimeltään kukku, vanhan kuoleman symboli. <br><br>
Suomalainen mytologia paljastaa kokko-sanan etymologian varsin selvästi. Kokko kuten juhannuskokko on koottu keko, jolla on vanha historia suomalaisessa kulttuurissa. Tuli oli vanhan kuoleman ja uuden syntymisen symboli, ollen hyvin keskeinen tekijä suomalaisille. Sillä oli merkittävä jumalallinen symbolinen arvo hedelmällisyyden ja uuden elämän tuojana monella muotoa. Tulen kasketessa vanhan metsän tämä vanhan kuoleminen oli samalla uuden sadon syntymä. Toisaalta vainajat haudattiin kokossa, joka poltti vanhan ruumiin ja vei vainajan uuteen elämään. Vainajansa polttaneiden kelttiläisten kukkokin kiekaisemalla sai auringon nousemaan. Arvioisin tulen palvomisen tulleen suomalaisille heimoille jossain 1500 ekr, paikkeilla meripihkakaupan sivuvaikutuksena kelttiläisten tuomana, sillä uskon kelttien välittäneen suomalaisten heimojen meripihkan Egeanmerelle minolaiseen ja mykeneläiseen kulttuuriin.<br><br>
Ibn Fadlan kertoo kuinka rusien vainajat polttohaudattiin tällä tavalla laivassaan ja tuhkan päälle koottiin (kasattiin kokkoon) kivistä tai maasta kasattu kukkula. Kukkula on käen kukkumapaikka ja käelle pystytettiin tästä syystä istuinpuuksi koivupaalu. Näin pientä nyppylää kuvaava sana kukkula syntyi suomen kieleen merkiten kukkurapääksi keottua kukkumapaikkaa. Kukkula, Kukkola ja Kokkola ovat niminä tällä tavoin muodostuneita. Tätä samaa symboliikkaa noudattaen keskikesän, auringon tulen juhlassa Juhannuksessa kokko symboloi kokkolinnun (vrt. feenikslintu) kuolemaa ja uuden syntymää. Kokkolintu käsitettiin myyttiset syntysanat omaavaksi jumalaksi. Kalevalassa kokko oli lintu, jota kutsuttiin toisaalta käeksi. Rusien kummulle pystyttämä koivupaalu symboloi käen kukkumapuuta, kuten Kalevalassakin sille jätettiin koivu istuinpuuksi. Tästä syystä myös Juhannukseen kuuluvat kokko ja koivut.<br><br>
Kokko, kokoa kokoon koko kokko -sanaleikissä kaikki sanat ovat toistensa variaatioita ja kaikilla sanoilla on sama etymologia. Suomalaiset sukunimet Kokko, Kekko, Kukko, Kokki ja Kekki ovat vokalisoimalla tehtyjä muunnoksia uuden elämän tuovan käen nimestä. Lisäksi sanaa esiintyy varsin runsaasti samaan aikaan tuplakonsonanteilla tai ilman, esim. Keko = Kekko, joten Kekkonen/Kekonen = Käkönen, josta Kähkönen. Sanasta on variaatioita eri taivutusmuodoissa ja vokaalistuksissa, esim. koko = kaikki, kootkaa = kotka, koottu = koitto, keottu, joten kokoaminen on myös kekoamista, jolloin Keko ja siitä juontuva Kekkola ovat todellakin Kukkulan ja Kokkolan kanssa synonyymejä. Hämeenkyröstä löytyykin sama mies nimillä Keko että Kekko ja tuolla seudulla asui useassa kylässä sukua, jonka lisänimi oli Käki. Toisaalla Kekko esiintyy nimenä muodossa Käkko ja samalla tavoin Kekkola on toisessa muodossa Käkola, joten voidaan pitää varmistettuna Kekkosten olleen alkujaan Käki-sukua. Tämä selittää myös miksi kirkonkirjoista oli vaikea erottaa oululaisen Keckmanin suvun suomalaisesta nimimuodosta oliko kyseessä Kekkonen vai Kähkönen, sillä Kähkösen olisi kuulunut olla Käkönen. Kekonen ja Käkönen ovat alkujaan sama nimi, kuten ovat myös Kukkula, Kekkola, Kokkola, Kukkola, Kokkila ja Kekkilä niminä syntyneet samasta uskonnollisesta juhannuskokosta ja laivapolttohautauksesta. <br><br>
Käki on ruotsin kielisenä sotilasnimenä Käck, merkiten rohkeaa ja reipasta ja tästä nimestä arvioidaan myös Kekkien suvun tulevan. Ja kuten ehkä arvaat Kekkien suvulla on vaikeuksia erottaa onko alunperin kyseessä ollut Kekko vai Kekki. Kokki, (Koch) joka on sukuni perimätiedon mukaan esi-isäni nimi, merkitsee valmistajaa kuten kukko ja käkikin symbolisesti olivat. Skotlannissa käellä oli maaemoa kuvaava kivilohkare laulupaikkanaan ja tämä kivi oli käen mukaan nimetty gowk, josta on muuan muassa variaatioita gouk, gouke, goik, gok, goke, gook. Vastaavalla tavoin myös on muodostunut Kangasniemen Koukka-sukunimi. Nämä nimet eivät todista näiden kaikkien sukujen olevan lähtöisin samasta esi-isästä, koska tämä uskomus on ollut laajalle Itäemeren suomalaisten keskuudessa. Tämä määrittää pikaisestikin vilkaistuna vähintään kymmeniä sukuja ja kyseessä onkin ikivanha ja perustavaa laatua oleva nimi.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-81755222845651417302013-01-07T04:53:00.000-08:002013-01-07T12:13:48.117-08:00Nyrkköjen sukunimen etymologiaGeneettisen testituloksen mukaan 25-markkerin osumissa Nyrkköjen suku on minulle lähin osuma ja olin kiinnostunut mistä tuo sukunimi Nyrkkö tulee. Olen tehnyt siitä oman arvioini ja nimen uskon olevan samaa juurta kuin Nyrkkes eli Nyyrikki tai Nyrki, Tapion poika ja metsäonnen jumala.<br><br>
"Nyyrikki on muinainen suomalainen metsästyksen jumala, joka esiintyy kansanperinteessä. Kalevalassa Nyyrikki mainitaan Tapion ja Mielikin poikana. "Nyyrikki, Tapion poika, mies puhas, punakypärä!" (neljästoista runo.) Nyyrikki esiintyy myös nimellä Nyrkkes Mikael Agricolan "epäjumalien" luettelossa vuodelta 1551 ja Sigfridus Aronus Forsiuksen luettelossa 1500-1600 luvulta. Forsiuksen mukaan Nyrkkes johtaa oravien sukukuntaa. Agricolan mukaan Nyrkkes auttaa oravien metsästäjää: Nyrckes Oravat annoi Metzast." (Wikipedia)<br><br>
Agricolan mukaan tämä jumala siis auttoi oravanmetsästäjiä ja Forsiuksen mukaan johti oravien sukuntaa. Nimellä näyttää olevan siis yhteys oravanmetsästykseen. Uskon että oravanmetsästäjän vasama eli kolkkanuoli nähtiin kolkkaavana nyrkkinä. Savon murteessa kolkkaaminen on kolokkaaminen ja karjalainen sana kulakka tarkoitti nyrkkiä, tullen puolestaan venäjän kielestä sanasta kulak. Näin siis tuo vasama oli kolkkaava nyrkki, mutta nyrkki-sanalle en löytänyt mitään, mistä se olisi voinut lainautua suomen kieleen. Ratkaisu löytyikin samaisesta oravanmetsästyksestä. Ensimmäisen tiedetyn Nyrkön aikaan 1600-luvulla oravannahkojen ollessa rahaa onnekkaalle metsästäjälle voitiin antaa nimi Äkkirikas eli Nyyrikki, sillä ruotsin nyrik tarkoittaa äkkirikasta (vrt. nyrikas - nyrkkes). Näin ollen tuo vasama eli nyrkki onkin hyvän metsästysonnen tuottaman äkkirikastumisen symboli.<br><br>
Tuo toinen kolkkanuolta kuvaava sana vasama vaikuttaa olevan väärästä lähteestä kuvaamaan nyrkkiä. Sen vasa-kantasanahan on lähtöisin hirveä ja muuta vastaavaa eläintä tarkoittavasta sanasta. Nyt täytyykin uppoutua hieman suomalaiseen mytologiaan. Sanat vasama ja vasara ovat samaa juurta, sillä nämä kaksi ovat yhteisen kantasanansa lisäksi ukkosen jumalan symboleita. Ne varmastikin nähtiin keinoina antaa kunnon tälli. Toisaalta ukkosen jumala oli yli heimorajojen härkäjumala, jonka härän, hirven tai muun vastaavan ratsun sorkat jymisyttivät taivaankantta. Taara, Tiermes ja Thor viittaavat nimen olevankin samaa juurta kuin taurus, härkä. Saamelaisetkin uhrasivat ukkosen jumalalle poroja.<br><br>
Yleisesti uskotaan suomalaisen ukkosen jumalan olleen pääjumala, mutta tutkittaessa mm. Odinin ja Thorin suhdetta toisiinsa, Odin on selkeästi isäjumala. En usko myöskään suomalaisessa mytologiassa Ukko ylijumalalla tarkoitetun ukkosen jumalaa myöskään suomalaisessa mytologiassa, vaan ukkosen jumalan isää. Tässä on mielestäni tapahtunut tulkintavirhe ymmärrettävistä syistä, sillä nämä kaksi jumalaa kietoutuvat niin tiukasti toisiinsa ja omaavat yhteisiä elementtejä, että ne näyttävät äkkiseltään samalta hahmolta. Vasama oli Ukko ylijumalan oikea käsi, nyrkki, ollen samalla osa Ukko ylijumalaa. Ukkosen jumala oli tämän Ukko ylijumalan poika eli hänen vasansa, jota Ukko ylijumala kuljetti helmoissaan mukanaan. Suomen kielessä vasa tarkoittaakin hirven poikasta. Minun näkemykseni mukaan Odinia symboliselta olemukseltaan vastaa suomalaisessa mytologiassa kaikkein lähimmin Lemminkäinen (pitkälti myös Väinämöinen).<br><br>
Asioita summaten arvelenkin, että muinoin suomalaiset uskoivat ukkosen jumalan ottaneen hirven tai vastaavan lisäksi myös vasaman hahmon. Näin selittyisi ensinnäkin se, miksi vasama tulee hirveä tarkoittavasta sanasta ja toisaalta se, miksi juuri hirven poikasta tarkoittavasta sanasta. Tässä olisi siis se vanha suomalainen mytologinen tausta, miksi vasaman nähtiin olevan nyrkki. Näin siis onnekkaan oravanmetsästäjän vasaman uskottiin omanneen tuollaisen jumalallisen kyvyn löytää tie saaliin luo, kolkata se ja sitä kautta antaa omistajalleen äkkirikkauden.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-82806532936689474342012-12-27T03:29:00.001-08:002014-01-26T02:15:46.574-08:00Räsästen sukunimen etymologiaMytologia luo etymologian eli sanojen merkityksiä ei voi vetää nykyajasta, vaan niille täytyy löytää merkitys siitä ajasta, jossa sanaa käytettiin. Tätä sääntöä käytän selvittäessäni sanojen etymologiaa. Vokaaleihin en kiinnitä kovin raskaasti huomiota alkuperää etsiessäni, sillä lainautessaan kielestä tai murteesta toiseen pääsääntöisesti vain vokaalit muuttuvat. Konsonantit voivat tuplautua tai pudota pois (vrt. cat > katti), mutta ne eivät yleensä muutu aivan toiseksi. Olen kuullut humoristisen sanonnan: "Vokaaleilla ei ole mitään merkitysta ja konsonanteillakin vain vähäsen." Maallikkokin pystyy melko usein arvioimaan mitkä sanat ovat yhteisiä eri kielien välillä. Englannin "lion" ja suomen "leijona" vaikuttavat eri sanoilta, mutta eivät ole sitä. Ääntäminen paljastaa selvän yhteyden, engl. "laion" > laiona > leiona, joka ääntyy kuten sana leijona. Erilaiset tavat kirjoittaa/ääntää siis hämärtävät yhteisen alkuperän.<br><br>
Olen äitini puolelta Räsäsiä ja olin aiemmin mielessäni pähkäillyt Räsästen ja Räisästen etymologiaa, kunnes eräässä keskustelussa Räisänen-suvun jäsen kertoi nimen alkuperän Nissilä-nimisen tutkijan johtaneen germaaniseen miehen nimeen Razico, Razice, josta on Väinäjoen suussa 1254 mainittu muodot Rasek, Raseke. Myös Raaska-suku epäilee noita nimiä etymologiakseen. Raaska-suku uskoo nimien Razico, Razice Väinäjoen suulla v. 1254 ja Rasek, Raseke, Raske, Raaske Ruotsissa liittyvän sukunimensä alkuperään. Raske/Raaske-nimistä voidaan muodostaa suomen kieleen pari sanaa: raiskio, ´tuhottu metsä´ ja raaska ´kuollut ruumis´ ja tähän sopisi myös ryskyä eli metsän kaatuminen. Raiskiosta on toinenkin sanamuoto raivio, joka on raivaamisen tulos ja savolaisten kulttuurissa raivion raivaamisen suoritti rovion raivoaminen. Raivio-rovio ja raivaaminen-raivoaminen ovat samaa sanuetta, sillä konsonanteiltaan samat sanat ovat pääsääntöisesti etymologialtaankin yhteisiä (vrt. kalmo, kylmä ja kelmeä). Savon murteessahan raevoominen on sekä raivoamista että raivaamista, eikä näille kahdelle ole omaa sanaansa, vaan ne ovat kirjakielen vokaalistuksella myöhemmin tehty jako. Ei voida olettaa raivaamista tehdyn itse raivoamalla, vaan juuri raivokkaalla tulella, joka kuului savolaiseen kulttuuriin. Monet ajattelevat sukunimessä kyseessä olevan joku suvun ominaisuus. Jos suku olisi Raevooja-suku ei se tarkoittaisi, että suvun ihmiset olivat raivoajia. Tässä mennään varsin usein harhaan. Ei ennen nimeä annettu kuvatakseen itseään, vaan jotain palvottua asiaa, johon tosin jollain tapaa samaistuttiin. Raivo olisi nykykielessä Rovio, mutta Räsästen nimi johtuu luultavimmin ruotsin kielen roviota kuvaavasta sanasta rasa ´raivo´ ja Räsäsestä olenkin nähnyt käytetyn vanhoissa asiakirjoissa kirjoitusmuotoa Rasa. Raaskan sukunimen eräs variaatio Rasan on lähellä nimeä Räsäin.
<br><br>
Sivistyssanakirjan mukaan rasa merkitsee asioita: luhistua, sortua, romahtaa, raivota, peuhata, telmiä, riehua. Näitä kaikkia yhdistää yhteinen tekijä, rovio. Ruotsiksi raivota on rasa, saks. rasend, engl. rage (ääntyy reiz). Reisjärvi, jonka uskotaan olevan Räisäsen mukaan nimetyn olisi näin nykykielen merkityksessään Roviojärvi. Mutta se on voinut tarkoittaa myös Reissujärveä. Reissu on germaaninenkin sana: ruotsi, resa, joka puolestaan on varmastikin samasta lähteestä sanojen route ja (st)reet/reitti kanssa. T-kirjain ja S-kirjain periytyvät usein Z-kirjaimesta. Rekonstruoidusta sanasta "raza" tulevat sanat rasa ja rata. Rata = reitti = route = road = (st)reet. Muinoin suomalaisessa kulttuurissa ennen kristillistä aikaa vainajat poltettiin ja lähtivät viimeiselle matkalle tuolla samaisella raivoavalla tulella. Tällä tapaa muodostui myös Wodanin/Odinin nimi, jonka uskottiin vievan vainajat raivoavassa tulessa valhallaan. Etymologian uskotaan olevan <i>wod-eno/wod-ono</i>, ´raivoaminen, hullu, innostunut´, mutta sana pohjautuu vielä aiempaan luomista ja henkiin herättämistä merkitsevään sanaan. Tulta siis kutsuttiin sanalla raivo ja raivoaminen (vrt. riehu, rieha, roihu), mutta tuli oli samaan aikaan reissu eli matka. Tässä polttohautaamisessa oli nimenomaan tarkoitus saada aikaan mahdollisimman raivoava rovio, että se nostattaisi kovan tuulen vainajalle nousta taivaalle. Tuli oli pyhä voima, joka vei uuteen elämään.
<br><br>
Räisä/Räsä-nimien tausta on mitä luultavimmin kauempana kuin ristiretket, joten etymologia pitää sovittaa sen maailman mytologiaan. Sanat resu ja räsy ovat luultavasti samaa sanuetta räsä-sanan kanssa, mutta eivät merkinneet suvun esi-isän olleen resuinen rääsyläinen. Tämä tulkinta olisi nykyaikaa, mutta mytologiassa nämä sanat merkitsivät vanhan tuhoutumista, joka samalla oli uuden syntymä. Kuolemahan oli suomalaisessa mytologiassa jumaluuden saavuttamista, sillä Kalevalan sankarit olivat kuoleman läpikäyneitä sankareita, esi-isiä tuonpuoleisessa. Se jonka ruumis ei muuttunut resuksi ja räsäksi ei ollut sankari lainkaan ja saavuttanut jumaluutta, vaan tavallinen kuolevainen. Jos puhuttiin tuhoutuneesta ruumiista, se automaattisesti merkitsi uuden elämän saavuttanutta esi-isän henkeä toisaalla.
<br><br>
Kaskenpoltossa on täsmälleen tämä sama symboliikka. Vanhan kuolema on samalla automaattisesti uuden elämä. Tämä on keskeisin teema suomalaisessa mytologiassa, joten tältäkin pohjalta uskon Räisä/Räsä-nimien selityksen olevan kaskien räiskyen rätisevässä roviossa, joka ryskyen jätti jälkeensä tuhotun metsän eli raaskan ja raiskion. Tätä tuli-teoriaa tukien räsä- ja räisä-kantasanoista muodostuukin nuo sanat räsähtävä ja räiskyvä, joita kuvaamaan sopii parhaiten rovio, joka räiskyy ja räsähtelee. Nyt kun menemme Räsästen ja Räisästen sukuhistoriaan, jotka olivatkin raivaajasukuja, kaskenpolttajia. Suomalaisessa kaskenraivaaja-kulttuurissa nähtiin, että vanhan metsän palaminen eli vanhan kuolema, oli samalla uuden elämä, aivan kuten feenikslintu syntyi tuhkastaan uudelleen. Räsästen ja Räisästen nimen uskon syntyneen germaanisesta rasa-sanasta ja merkinneen vanhaa metsää kuoliaaksi polttavaa roviota, josta on jäänyt nykykieleen sana rasi tarkoittaen kaadettua metsää ja polttamatonta kaskea, mutta myös kaskiviljelyä ja kaskeamista. Suomenkielinen versio Räsästen sukunimestä olisi siis merkityksensä ja muotonsa säilyttäen Rovio.<br><br>
Tälläinen on minun arvioni Räsästen nimen alkuperästä.<br><br>Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6080779491192886051.post-11945588138261314622009-03-18T03:05:00.001-07:002013-05-04T14:21:36.256-07:00Oma sukututkimus<i>(Tämä artikkeli sisältää historiallisia arvioita, jotka muissa artikkeleissa perustellaan toisella tapaa, mutta olen jättänyt nekin mukaan säilyttääkseni näitä vanhempia arvioita muistona.)</i><br><br>
JOHDANTO<br />Tämä on minun henkilökohtainen kuvaukseni sukututkimuksen alkuvaiheista. Toisaalta en ole lähestynyt asiaa tiedemiesten tavalla, vaan niin kuin ne ovat minulle eteen tulleet, ohuitakin johtolankoja seuraten. Toisaalta tapani on tieteellisempikin kuin nykyinen tapa tutkia historiaa. Metodini on etsiä todennäköisin linja profiloimalla tutkinnan kohteita ja vertaamalla historian yksityiskohtia tähän profiiliin. Painotan että esittämäni asiat ovat todennäköisiä niiden todisteiden valossa joita olen käsiini saanut. Eivät kallioon hakattuja totuuksia.<br /><br />PERIMÄTIETO JA KIRKONKIRJAT<br />Perimätietona suvussamme oli kulkenut että esi-isämme oli muuttanut Suomeen Saksasta Berliinin seuduilta sotaväkeä pakoon. Hän oli Koch-sukua joka tarkoittaa suomeksi kokkia. Kirjoitusasuja sukunimellemme onkin ollut Kochwacka ruotsalaisittain, sitten Kohvacka josta nykyinen Kohvakka. Nimemme alkuperästä sukunimien selityskirjassa ei olut tietoa, mutta sen kerrottiin tarkoittavan Kainuussa ylpeää tai koppavaa.<br /><br />Kirkonkirjoista meidän esi-isämme oli tavoitettavissa 30.10.1720 Häkkilässä syntynyt Nils Kohvakka ja äiti Brita Roponen. Nilsin isä oli myös Nils ja syntymäajankohta 1691. Vanhin Kohvakka kirkonkirjoissa on Anders Kohvakka ja asunut joidenkin merkintöjen mukaan Haukivuoren Sikosaaressa. Varhaisimmat merkinnät hänestä ovat hänelle 1685 syntynyt Helena ja 1688 syntynyt Anders. Nils vanhempi on voinut olla Helenan ja/tai Andersin nuorempi veli. Sikosaari on nykyistä Nykälää. Tällä alueella on myös Häkkilä. Täältä Kohvakan ja Häkkisten suvut ovat nousseet jokea ylös Pyhäjärvelle. Myös Häkkisten suvun sukututkimuksista löytyi tietoa mitä ei ole kirkonkirjoissa. Aikaisimmat merkinnät Kohvakoista Sikosaaressa ovat vuodelta 1541, jolloin savossa tuli käyttöön maakirjat.<br /><br />Soitin sukutukija Veijo Kohvakalla ja kyselin myös hänen tietojaan sukumme taustoista. Hänellä oli joitain lisätietoja asumapaikoista lähialueilla ja vinkkkejä. Esimerkiksi että Ristiinassa Koivakkala nimisessä paikassa on kerrottu olleen Kohvakoita 1500-luvulla. Koivakka ja Kohvakka kuulostakin aika samalta.<br /><br />Vesistöjä Ristiinan Koivakkalasta nousten Sikosaareen kartasta katsottuna vain Otavan kohdalla on kapea maakannas, muutoin välillä on vesireitti. Jos nousee kannaksen päälle on voinut luultavasti nähdä veden puiden takaa ja kuulla vesilintujen äänet. Maa on tosin 1500-luvulla ollut muutaman metrin alempana kuin nykyisin, joten väli on voinut olla aika avoinkin. En ole käynyt paikan päällä. Eikä muutaman sadan metrin maamatka ei varmasti ole temppu eikä mikään, vaikka vesistöjen nouseminen on ollut se pääsääntöinen tapa muuttaa maisemia. Onhan historiassa telataipaleilla kuljetettu kokonaisia laivoja kilometrikaupalla.<br /><br />DNA-TESTAUS<br />Meitä kiinnosti kovasti sukumme taustat ja monta kertaa on ollutkin puheenaiheena DNA-testien ottaminen. Se kääntyi sitten aikeista todeksi ja tilasin vanhempieni tukemana Familytreedna:lta testin. Tilasimme 12 markkerin testin isän puolen tutkimiseen ja HVR1-testin äidin puolen. Minä otin testin poskista raapimalla ja lähetin ne heille takaisin. Analysointi kesti reilun kuukauden postin kulkuineen.<br /><br />Kun vastaukset tulivat yllätykseksemme testit näyttivät meidän olevan suomalaista N1c1-isälinjaa. Olimme odottaneet perimätiedon perusteella enemmän Saksaan viittaavaa. Äitilinja oli H, normaali eurooppalainen äitilinja. Testeistä saatiin myös tuloksia siitä ketkä voisivat olla lähisukulaisia. Familytreedna:lla on erilaisia projekteja mihin voi liittyä ja jotka ovat keskittyneet erilaisten kansojen, sukujen ja äiti- ja isälinjojen seuraamiseen. Myös näppärän Y-search palvelun avulla voi etsiä lähisattumia maailmanlaajuisesta tietokannasta. Eräs historian henkilö oli Thomas Lipsanen Juvalta, ja myös Venetmäessä oli asunut joku Thomas joka osui lähelle. Päättelin että kyseessä on voinut olla sama Thomaskin. Tutustuin Lipsasten sukuhistoriaan ja he olivat lähtöisin Muolaasta, Karjalasta, Käkisalmen alapuolelta.<br /><br />Eräs mielenkiintoinen henkilö oli Robert Cox, esi-isä John Cocke 1724. Olin tutustunut Koch suvun nimenkirjoituksen eri muotoihin ja Kock sekä Cock ovat saman suvun erilaisia kirjoitusasuja. Tässä oli johtolanka että perimätiedossa voisi olla perää. Cock tarkoittaa kukkoa. Kock on ruotsiksi kokki, joten on mahdollista että Cock nimi sai uuden merkityksen kun kieli vaihtui. Yhdistettäessä tiedot että olemme tulleet Saksasta ja toisaalta että nimi tarkoittaa kokkia, muodostuu nimeksi Koch.<br /><br />Oli jännä huomata myöskin että Rurikin jälkeläiset olivat tässä vaiheessa lähimpien osumien joukossa. Oli joitakin lähiosumia joista ei tässä vaiheessa juurikaan apua suuren kuvan luomiseen. Olen vasta aloittanut lähestyä testeillä lähisukulaisiksi arveltuja sukulaisia ja otamme vielä lisätestejä. Testattuja Suomessa on muistaakseni alle kaksituhatta. Koko maailmassa luulisin muutama satatuhatta.<br /><br />LISÄTILAUS<br />Kuitenkaan näiden pohjalta ei päästy kovin pitkälle. Niinpä laitoin 13 lisämarkkeria tilaukseen. Taas odoteltiin muutama viikko. Ja nyt tärppäsi. Tällä kertaa jäljet alkoivat osoittaa tukevammin kohti Karjalaa. Kaksi lähiosumaa, ensimmäisessä niistä oli täsmälleen samat kuin uudet lisämarkkerit. Ensimmäisessä testin osassa oli ollut kahdessa markkerissa kahden siirtymä ja siksi ei ollut rankattu kovin lähiosumaksi.<br /><br />Magnus Kalloin, 1669, Sakkola, Finland.<br />Olli Ollinpoika Tervo 1617-97, Lapinniemi, Tervola, Finland<br /><br />Tämä Sakkola on ikivanhaa suomalaisten aluetta karjalassa. Kallosten suvulle ei löytynyt vastauksia netistä, joten töihin. Kallo eri kielillä kirjoitettuna: Callo, Gallo. Ja Gallo osui. Tämän suvun lähtöpaikka on Italiassa Toscanassa ja tarkoittaa kukkoa. Tämän suvun sukuvaakuna oli myös kuin Suomen leijona, punaisella pohjalla keltainen leijona, ilman miekkoja. Asentokin lähestulkoon sama. Tutkin vaakunoita ja huomasin että useimmilla lyhyen gal-alkuisen nimen omaavilla suvuilla on joko leijona- tai kukkovaakuna. Tästä myöhemmin lisää. Aloin tutkia tarkemmin Sakkolan aluetta ja sen historiaa. Se sai suomalaisasutukset jo 700-luvulla. Sakkolan alueella on iso järvi nimeltä Pyhäjärvi. Hauska sattuma, sillä kotipaikkani on Pyhäjärvenkylä, joka on saanut nimen läheisen Pyhäjärven mukaan. Tämä Sakkolan alue oli Novgorodin alueella pähkinäsaaren rauhanrajojen (1323) mukaan. Raja kulkee Sakkolan alapuolella. Sakkolan Pyhäjärveltä on suora vesiyhteys Ristiinaan Vuoksea ja muita vesistöjä pitkin.<br /><br />Toinen Tervo sukuinen Donald R. Wanha oli luultavasti lähtöisin myös noilta seuduilta. Hänen vanhin tunnettu esi-isä oli Tervolasta, Tornion yläpuolelta. Tervola löytyy myös Sakkolan seuduilta. Myös osalle suvuista jotka olivat jo aiemmin tullet esiin lähisukulaisina ja joille ei löytynyt aiemmin selitystä, löytyi suku Karjalasta. Huomattavaa onkin että paikannimet Savossa ja muuallakin maailmassa ovat saaneet sen ensimmäiseksi paikalle tulleen suvun mukaan nimen. Yhdistävä tekijä Pieksämäen alueella on luultavasti se että suvut ovat tulleet Novgoroidin alueelta eikä Ruotsin. He ovat nousseet vesiteitä aivan tätä rajalinjaa pitkin. Yksi arvioksi nousun ajankohdasta heitän, että se voisi olla vanhan vihan aika 1495, jolloin oli myös Viipurin pamaus. Käkisalmen alue on ollut sotanäyttämöinä Ruotsin ja Novgorodin välillä useaan otteeseen ja aina tarjonnut suomalaisille ankaran elämän nykyaikaan asti. Pähkinäsaaren rajalinja leikkaa aika läheltä myös oman synnyinseutuni. Monet nimet Montola, Mataramäki, Ristimäki löytyvät myös Karjalasta. Sakkolan vaakunassa olevat porsaat taitavat liittyä Porsaskoskeen joka on Nykälän ja meidän välissä.<br /><br />Suvut jotka ovat tulleet myös minun synnyinseudulleni Pyhäjärven alueelle löytyvät myös Sakkolan Pyhäjärveltä. Häkkiset, Valkoset jopa Naskali, joka on aika harvinainen nimi ja oli Häkkisellä työmiehenä löytyy Sakkolasta. Sakkola oli pitäjä, Pyhäjärvi sen kylä. Sain käsiini myös tarkan kartan ja Kukkola nimisiä taloja löytyi useampikin. Myös vanha suomalainen kotkaa tarkoittava sana kokko tulee luultavimmin sanasta cock, yksi kirjoitusasu onkin Kocko. Kalevalassa kokolla oli veneenlaidat siipinä ja laiva käsittääkseni koettiinkin kotkana. Laudat siipisulkina ja kokkapuu kokon päänä. Juhannus oli suomalaisten ylimmän Ukko-jumalan juhla. Kokko oli taas suomalaisten ukkoslintu, tulentekijä. Veneen sai polttaa ainoastaan juhannuksena josta kokko sai suuren nuotion merkityksen joka on säilynyt nykypäiviin asti. Kokka sana tulee ehkä kokosta. On myös paljon mahdollista että sana on lainutunut englannin kieleen meiltä. <br /><br />Kiimajärven eteläpäässä Haitermaankylässä on nimien perusteella todennäköisin sukuni alkupaikka Karjalassa. Sieltä löytyy nimiä: Yllönmäki, Naskalinen, Kuparinen, Tervahaudanmäki ja Porsaanmäki. Noin joka neljäs nimi tältä pieneltä alueelta on syntymäkotini lähikylien/talojen/sukujen nimiä. Tälläistä täsmäävyyttä en muualla tapaa. Tämä on myöskin vanhin tiedetty Kukko-suvun paikka (1591). Yllö ei kirjaintarkasti esiinny meillä, mutta konsonantin putoamisella täsmää: Yllö > Ylö > Ylönen. Ylösiä on jonkin verran meilläpäin ja liittyy sukuni historiaan myös synnyinseudullani.<br /><br />Sikosaari joka oli Haukivuoren Kohvakoiden asumapaikka, on Haitermaasta hieman Vuoksea länteen Vuokselassa. Häkkilä, jonka Häkkiset ovat olleet läheisimmin yhtä matkaa Kohvakoiden kanssa kulkenut suku, löytyy Antreasta, Vuoksen varrelta. Häkkilä on niin Haukivuorella Sikosaaren naapurissa, kuin myös naapurina syntymäkodissanikin. Saaprussa on myös tuttua nimistöä joitakin. Myös yksi lähiosumani Hietanen, joka ei ollut merkinnyt esi-isää ja jonka suvulle en aiemmin ollut löytänyt kunnon kytköstä, saattaa periytyä uusi Yllölän tilan aikaisemmista omistajista Hietasista.<br /><br />Pyhäjärvi sanan historiaa aloin tutkimaan Italian sukuvaakunoiden kautta ja Pyhä-suvun vaakunassa oli kuvattu veden aaltoja. Tämä valotti paljon, sillä sen ajan pakanauskossa vesi oli pyhä elementti. Tämä Pyhäjärvi esiintyy myös Eurassa jossa on Suomen huomattavimmat muinaiset kuninkaiden haudat ja kiviröykkiöt. Kallo-sukua on ollut Tyrväällä lähellä Euraa. Vanhin Tyrväältä tavoitettu esi-isä vuonna 1410 syntynyt Heikki Kallo. Tyrväältä ei ole pitkä matka Euran Pyhäjärvelle. Tälläkin alueella ilmenee Sakkolan seudun nimiä kuten Rautu ja Kiimajärvi. Kukko on vanha hedelmällisyyden symboli, joten Kiimajärvi on luonnollinen nimiyhteys. Euran vaakunassa on karhu joka on karjalaisten tunnuseläin.<br /><br />Tässä myöhempiä lisäyksiä sukututkijoiden siivittämä: Kallo-nimeen liittyen pari vihjettä. Kallo majakka Porin edustalla, Kallola kylä Porvoon tienoilla ja Säkkijärvellä. Nousiaisissa Kallunen. 1500-luvulla oli Karkun pitäjässä Callo'n neljännes, josta sitten tuli nykyinen Mouhijärven pitäjä. Mouhijärvellä on myös Kallojoki ja Kallojärvi. Tarkastaessani vihjettä Kallolan kylästä Porvoosta, Porvoonjoen varresta, silmiini sattui Porvoonjoen suulla oleva Sikosaari. Minun sukunihan nimesi saarensa Sikosaareksi. Mouhijärven Kallojärven vieressä on myös Tervamäki. Terva-nimen johdokset esiintyy yleensä jossain muodossa meidän sukumme naapureina. Yläpuolelta löytyy Kukkola sekä Venetmäki, kotiseutuni harvinainen kylännimi. Sitä ei montaa Suomessa tavata. Mouhijärvi on samaa vesistöä Euran Pyhäjärven kanssa. Euran alueelta ja tästä vesistöstä löytyy monta tuttua paikannimeä. Tätä voisi sanoa toiseksi Karjalaksi. Jopa Karjalankylä löytyy Euran muinaisilta asuinpaikoilta. Kukko-, kallo-, kiukas- ja pyhä-sanoista taittuu aika monta alueen nimeä. Laitilan kukko taitaakin olla monelle tuttu.<br /><br />Sain toisenkin sukututkijan vihjeen. Tuli uusi geneettinen lähiosuma Johan Jöransson, joka on syntynyt noin 1702. Hänestä ei löytynyt syntymäpaikkaa, mutta on kuitenkin kuollut Pornaisissa. Jöran Junna löytyi kuitenkin isäehdokkaaksi Mäntsälästä. Karjalan Pyhäjärveltä löytyikin tämän niminen henkilö, Lahnavalkaman kylästä 1600-luvun lopussa. Jöran on Yrjön kanssa synonyymi tarkoittaen maanviljelijää. Tästä Lahnavalkamasta löytyikin talonnimi Yrjölä, joten todennäköisyys osuu aika hyvin yksiin Johan Jöranssonin isän kotipaikaksi. Tämä Porvoon Kallolan kylä ja Sikosaari käyvät hyvin yksiin tämän vihjeen kanssa. Porvoonjoen suu on soutumatkan päässä Mustijoen suusta, jota noustaan Pornaisiin ja Mäntsälään.<br /><br />Pyhäjärvi on myös Oulunläänissä ja myös siellä on vanha suomalainen asutus. Presidentti Kekkosen vanhin tunnettu esi-isä Tuomas Kekkonen s. 1673 on synnyinseuduiltani Pieksämäeltä kotoisin. Hänenkin sukunimensä voi olla Cock-nimen muunnos. Kocko > Kecko, muutos ei ole iso. Itsekin hän oli epäillyt Muolaata sukunsa lähtöpaikaksi. Pielavesi minne hänen sukunsa oli muuttanut sijaitsee Pyhäjärven ja Tervolan välissä. Hänen äitinsä taas oli Pylvänäisiä ja kotoisin Kangasniemeltä, hevosmatkan päässä synnyinkodistani. Yhteinen esi-isä meillä ei siis ole mikään mahdottomuus Presidentti Kekkosen kanssa. Tämä Kekkosten kulkema vesireitti on Jäppilä, Rautalampi, Karttula, Pielavesi. Pyhäjärvi on seuraava paikka nousussa ylöspäin. Pielaveden ja Pyhäjärven väli on vedenjakajaa, joten välissä on kapea kannas. Pyhäjärveltä pääsee Pyhäjokea Pohjanlahdelle. Tämä on savolaisten valtaväylä Perämerelle ja pohjoisen Suomen valloituksessa. Pyhäjoen alapuolella olevan Kokkolan nimenlähde on Kokkolahti. Pidän todennäköisempänä sitä että Kokkolahti on saanut nimensä paikalle saapuneen suvun mukaan, eikä kivellä istuvien kotkien mukaan. Kotkat olivat silloin jokapäiväinen ilmiö, eivätkä mitenkään identifioiva nimenlähteenä. Sukujen tai sukutilojen mukaan nimeäminen oli myös ylivoimaisesti yleisin tapa paikannimien antamiselle siihen aikaan.<br /><br />Pohjanlahdelta Kemijokea noustaan Tervolaan, jossa oli toinen geneettisistä lähiosumista. Tervolasta noustaan Rovaniemelle ja sieltä Ounasjokea Kittilän Kalloon. Tämä paikka onkin saanut nimensä luultavimmin Kallo-suvun mukaan. Geenitesteissä myös äitini puolelta löytyy yksi lähiosuma Kalloa hieman alempaa Väylänpäästä. Tämä on Pohjoisin tietämäni Kallojen Kotipaikka. Kittilästä Aakenusjokea päästään Pyhäjärvelle ja Pyhätunturille. Ounasjoen latvoilta Enontekiön seuduilta löytyy kaksikin Pyhäjärveä.<br /><br />Palataan Ounasjokea alas Rovaniemelle ja sieltä Kemijokea noustaan Kemijärvelle. Sen yläpuolelta löytyy Pyhätunturi ja Pyhäjärvi. Savukoskella Tenniöjoki laskeutuu Kemijokeen. Savukoskelta ovat löytyneet Suomen vanhimmat rauta-aseet ja raudanvalmistuspaikat, joiden arvioidaan olevan ajalta jo ennen ajanlaskua. Tenniöön laskee puolestaan Pyhäjoki, joka saa alkunsa Pyhäjärvestä. Tenniöjokea latvoille edeten tullaan Sallaan josta löytyy Pyhäjärvi. Tenniöjoen ja Kemijoen risteyksestä Kemijokea ylös löytyy Sodankylä, jossa Pyhäjärvi esiintyy sukunimenä.<br /><br />Tämä vesireitti joka alkaa Karjalan Laatokasta päättyen Lappiin on Karjalasta siirtyneen väestön pääväylä kohti pohjoista. Suvut esiintyvät historiassa pääsääntöisesti tämän reitin varrella. Muualla savolaiskarjalaiset nimet ovat huomattavasti harvinaisempia. Pyhä-sana esiintyy tämän reitin varrellla järvi, selkä, vesi, joki, kylä ja tunturi päätteisenä. Edes kaikkia pyhäjärviä en jaksa kirjata tähän, mutta tämän vesireitin kuvailu meni tässä samalla. Eniron karttahaulla on helppo löytää niitä itsekin. Kartasta katsoen löytyy toinenkin vaellusreitti: Savonlinna, Joensuu, Lieksa, jossa jokien latvat osuvat yksiin Kuhmoon ja sitä kautta Kajaaniin viettävien jokien kanssa. Kajaanista pääseekin Perämerelle Oulujokea myöten. Myös merireitti rannikkoa pitkin on ollut isompien alusten kulkureitti, mutta tämä jokireitti on väestön siirtymisten kulkuväylä. Tämä vesireittien verkosto on ollut Suomen tärkein kulkuväylä historiassa. Nykypäivänä emme ehkä hahmota, että teiden merkitys on ollut historiassa nimellinen. Vesireittien ymmärtäminen auttaa myös hahmottamaan sukujen siirtymistä uusille paikkakunnille.<br /><br />Pyhäjärvi on myös Angelissa Inarin kunnassa. Angeli on enkelin vanha kirjoitusasu. Yhteys nykyiseen on helppo huomata kun ei lausuta ng-äännettä, vaan niin kuin se kirjoitetaan: nk > ankeli. Arkangeli on arkkienkeli Mikaelin kaupunki, joka on sen vaakunankin aihe. Taisipa Pyhäjärveä olla Karigasniemellä asti.<br /><br />Suomen Pyhäjärviin liittyy myös huomattava Karjalaisten nimien kytkös. Niissä esiintyy myöskin Gallo/Cock tai nykysuomalaisin konsonantein Kallo/Kokko ja näistä erilaisia muunneltuja sukunimiä. Myös paikannimet ovat monesti samoja kuin Karjalassa. Yhteistä on myös se, että niihin on noustu aina vesireittejä pitkin. Maataipaleita ei ole juuri taivallettu. Voikin jo melko suurella varmuudella sanoa, että nämä ovat ikivanhoja suomalaisia asuma-alueita, joita nimenomaan oma heimoni on asuttanut. Yksi nimistössä vahva suku on Tervo, joka on geneettisesti hyvin läheinen suku meille. Tervojen historiaan en ole vielä perehtynyt.<br /><br />Vesi oli pyhä elementti muinaisissa pakanauskonnoissa, ja ehkä järvet saivat siksi nimen Pyhäjärvi. Suomalaiset ovatkin veden äärellä hyvin viihtyneet. Meidäthän tunnetaankin vesilinnun kansana. Olemme myös merenkulkija kansaa. Luin myöhemmin uudestaan Lennart Meren kirjan Hopean valkea (suosittelen), jossa myös kerrottiin, suomalaisten vanhojen pyhien uhripaikkojen olleen pyhäjärviä. Pyhä merkitsi vanhastaan kieltoa koskea. Asia oli pyhä ja sitä ei saanut koskea. Myös piha sana johtunee tästä. Se kuvaa aitausta johon ei saanut mennä, vaan ainoastaan asettaa uhrit jumalille.<br /><br />Kukko käy yksiin myös sukunimien selityskirjan mukaan. Kukkopoikaan on helppo yhdistää kopeileva käytös. Emme ole tämän hetken ymmärrykseni mukaan Koch-sukua, kokkia merkiten. Cock on ollut Koch-suvun yksi versio. Tutkittuani asiaa uskon, että Cock on ollut alkuperäinen nimi, josta Saksalaiseen tapaan on väännetty ammattia kuvaava nimi Koch. Isälinjan lähisukulaisuus Amerikkalaisen 1700 luvun Cock-suvun ja vanhan Karjalaisen Kallo-suvun kanssa, josta kummatkin eri kielillä tarkoittavat kukkoa, todistaa kahta eri reittiä sukuni Kukko-suvuksi. Uskon että Kukko-suvun juuret tulevat Euroopasta ja heillä on ollut yhteydenpitoa toisiinsa vaikka olisivat asuneet eri maissa. Tässä arvioita Kukko-nimien saapumisesta: Englannista Suomeen: Cock > Kock > Kocko=Kucko=Kecko=Kacko. Italiasta Suomeen: Gallo > Kallo. Omani Englannista Saksan kautta Suomeen: Cock > Coch > Koch > Kochwacka > Kohvacka > Kohvakka.<br /><br /><br />SUOMEN HISTORIAA<br />Koska gal-sanat olivat niin merkittäviä, huomioni kiinnittyi myös Kalevalaan. Gal, cal ja kal ovat ääntämykseltään sama sana, joten käytännössä ne ovat samoja sanoja. Saksalaisessa historiassa myös maininta "Caesar hallitsi kreikkalaisia ja Caelic finnejä". Germaaninen ic-pääte on pääte sanalle Cael, suomeksi Caelilainen. Cal käännettiin monesti caal tai cael. Kaleva nimi on merkinnyt suurta itämeren kansoille. Uskon että Kaleva nimi on vanhaa perua, tuhansien vuosien takaa. Tämän uskon myös pystyväni todistamaan. Parin tuhannen taakse yhtymä on vielä näkyvä.<br /><br />Eestin Saarenmaalla Kaalinjärven meteoriitti joka on kuvattu myös Kalevalassa, putosi eri arvioiden mukaan n. 700-200 ekr. Tämän valtavasti rautaa sisältäneen meteoriitin tekemän järven nimi oli alun perin kali tai kalli, mutta tunnettiin myös Pyhäjärvenä. Kali tarkoitti kankea, telaa jolla laivoja siirrettiin kuivalla maalla. Siitä muunnettu Kaleva sopi ruumiillisesti vahvan ihmisen ilmaukseksi hyvin. Sama kuin tuki>tukeva. Italialaisella Galli suvulla on kukko vaakunassaan. Nämä eivät olleet vielä se pääasia, vaan gal-sanan heijastumia lähemmässä historiassa.<br /><br />Tämä alkaa olla jo Suomen historiaa, eikä pelkkää sukututkimusta. Siirrymme aiheeseen isommissa kuvioissa, sillä selkeä kuva Suomen historiasta alkaa muodostua. Aivan toinen kuin mitä julkisesti esitetään. Uskon että sukumme menneisyys on naulittu Suomen historiaan kiinni kuin leijonan talja rautanauloilla tammiarkkuun.<br /><br />Tämä on vasta fanfaari esiripun avautumiselle. Joku voi jossain kohdin ajatella ettei noin ohuita johtolankoja voi seurata. Minulla on visuaalinen tapa tehdä tutkimusta. Monesti tutkimusta on tehdään hahmottamatta kokonaiskuvaa, sokeana edeten. Tunnustellen niitä paloja jotka sattuvat sormiin osumaan ja tehden arvioita maailmasta niiden pohjalta. Visuaalinen tutkija voi suorastaan syöksyä ilmalentoa seuraavaan kohteeseen, koskettamatta jokaista polun kohtaa jaloillaan, koska hänellä on näkökyky. Tämä koskee myös logiikan maailmaa. Esimerkiksi suomalaisten menestys autourheilussa perustuu nimenomaan tulevan hahmottamiseen. Tämä on myös metodini työkalu, tämä kyky hahmottaa. Tämä on kyky, joka on seurannut suomalaisia historian hämäristä asti.Timo Kohvakkahttp://www.blogger.com/profile/05266275635949774921noreply@blogger.com0